Laihian Mallas

Osakeyhtiö

Laihian Mallas Oy on suomalainen vuonna 1910 perustettu yritys, joka valmistaa mallastuotteita. Yritysryhmään kuuluu useita elintarvikeyrityksiä[1].

Laihian Mallas tunnetaan erityisesti Tuoppi-tuotemerkillä myytävistä kaljamaltaasta ja kotikaljauutteesta, joita käytetään ensisijaisesti kaljan valmistukseen. Yrityksen yksi tuotemerkki on Vita Nova, joka oli Suomen ensimmäinen hiilihapoton energiajuoma.[2] Laihian Mallas -yhtiöillä on lisäksi kurkku- ja salaattitarha sekä herkkusienten kasvattamo Honkajoella ja kurkkujen- ja ruukkuvihanneksien myyntiä Virossa. Herkkusienet tunnetaan Champ-tuotemerkistä.[3]

Yrityskauppoja

muokkaa

Laihian Mallas osti vuonna 1999 Kymppi-Maukkaat Oy:n (entinen Foodie Oy)[4]. Keväällä 2009 Laihian Mallas Oy osti kaksi elintarvikkeiden pakkaamiseen erikoistunutta yritystä, Pack Company Oy:n[5] Mustasaaresta ja Novelpack Oy:n[6] Kirkkonummelta.

Vuonna 2013 Laihian Mallas osti salaattien, kurkkujen ja herkkusienten kasvattamoyritys Honka Holding Oy:n, jonka omistajayritykseksi perustettiin LM Green Holding Oy. Siinä 15 prosentin vähemmistöosuus on Honka Holdingin perustajalla Timo Rapilalla. Rapila ja Laihian Mallas olivat tätä ennenkin tehneet yhteistyötä virolaisen Grüne Fee -yhtiön omistajina. Myös tämä yhtiö siirtyi LM Green Holdingin omistukseen. Yritysjärjestelyn myötä Laihian Mallas -konsernin liikevaihto kaksinkertaistui noin 60 miljoonaksi euroksi ja henkilöstömäärä kasvoi noin kolmeensataan.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Konserniyritykset vuonna 2015
  2. Vita Nova - Energy Drink! Laihian Mallas. Viitattu 13.4.2011.[vanhentunut linkki]
  3. a b Harma, Olli: Pohjanmaan salaattikeisari korjaa sadon. Timo Rapila myy elämäntyönsä Laihian Maltaalle, josta tulee elintarvikealan iso peluri. Talouselämä, 28/2013, s. 19–21.
  4. Kymppi-Maukkaat Oy
  5. Pack Company Oy
  6. Novelpack Oy

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.