Lahjoitus
Lahjoitus on oikeustoimi, jolla joku luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan vastikkeetta toiselle esineen, oikeuden tai omaisuusarvon.
Lahjoitus Suomessa
muokkaaVerotuksessa pidetään lahjana eli lahjaveron kohteena vastikkeellistakin omaisuuden luovutusta, kun vastike on pieni verrattuna omaisuuden käypään arvoon.[1] Irtaimiston lahjoitus on oikeustoimena vapaamuotoinen, mutta kiinteistön lahjoitus on tehtävä samoin kuin muukin kiinteistön luovutus. Kiinteistöstä on laadittava lahjakirja, jonka todistaa oikeaksi julkinen kaupanvahvistaja.[2]
Käteislahjassa lahjanantaja eli lahjoittaja luovuttaa tosiasiallisesti lahjansaajan haltuun irtainta omaisuutta, kuten rahaa tai arvopapereita. Velvoitelahjassa eli lahjanlupauksessa lahjoittaja antaa itseään velvoittavan sitoumuksen lahjan antamisesta tulevaisuudessa.[3] Lahjasta puhutaan vain silloin, kun lahjaesine siirtyy lahjansaajan haltuun. Ennen luovutusta on olemassa vain mahdollinen lahjanlupaus.[2] Jos lahjaobjekti on jo saajan hallussa, hallinnan luovutuksen sijasta lahjoittaja antaa ilmoituksen lahjasta. Jos lahjan kohde on kolmannen henkilön hallussa, lahjoittaja tekee esineen haltijalle ilmoituksen lahjasta. Kun lahjoitetaan saaminen, jossa velallisena on kolmas henkilö, on se siirrettävä ja lahjoittajan on tehtävä velalliselle ilmoitus asiasta. Sääntö ei koske juoksevaa velkakirjaa.[3]
Jotta lahjanlupaus olisi sitova, on se tehtävä lahjansaajalle annetussa velkakirjassa tai muussa asiakirjassa tai tavalla, joka osoittaa lupauksen tarkoituksen tulla yleisön tietoon. Sitovakin lahjanlupaus voidaan perua tai lahjaa pienentää, jos lahjoittajan taloudellinen tilanne on vaikeutunut, niin että lupauksen täyttämisen vaatiminen olisi kohtuutonta. Perumisen syynä voi olla myös se, että lahjansaaja on tehnyt huomattavaa vääryyttä lahjoittajaa kohtaan. Konkurssissa lahja voi peruuntua kolmannen henkilön hyväksi, jos velallinen on lahjoittamalla hukannut omaisuuttaan ja aiheuttanut näin huomattavaa vahinkoa velkojille.[1]
Irtaimen omaisuuden lahjoittamista koskee Suomessa vuonna 1947 annettu lahjanlupauslaki (625/1947). Sen mukaan esineen lahjoittamista koskeva lupaus ei yleensä ole sitova, ennen kuin esine on luovutettu vastaanottajalle, ellei lupausta ole tehty velkakirjalla, joka on hänelle luovutettu. Jos joku lahjoittaa saman perheen jäsenelle erityisen arvokasta omaisuutta, on siitä ilmoitettava Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan valtionvirastolle, sillä muussa tapauksessa lahja voidaan edelleen ulosmitata antajan veloista.[4]
Erityisen arvokkaan omaisuuden lahjoittaminen lähisukulaiselle katsotaan yleensä ennakkoperinnöksi, joka on otettava huomioon perinnönjaossa.[5] Suuren lahjan saajan on myös maksettava lahjaveroa, jonka suuruus määräytyy samoin kuin perintöveron.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Suomalainen tietosanakirja, Weilin Göös 1989–1993.
- ↑ a b Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
- ↑ a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
- ↑ Lahjanlupauslaki (625/1947), 6 § Viitattu 4. syyskuuta 2009
- ↑ Perintökaari (40/1965), 6. luku