L-koodi
L-koodi (The L Word) on yhdysvaltalais-kanadalainen televisiosarja, joka kertoo Los Angelesissa asuvista lesbo- ja bi-naisista ja heidän perheistään ja ystäväpiiristään. Pääosissa esiintyvät muun muassa Leisha Hailey, Jennifer Beals, Laurel Holloman, Katherine Moennig ja Mia Kirshner. Sarjaa kuvattiin kuusi tuotantokautta vuosina 2004–2009.
L-koodi | |
---|---|
The L Word | |
Tyyli | draama |
Kestoaika | n. 43–53 minuuttia |
Luoja(t) |
|
Pääosissa | |
Alkuperämaa | |
Alkuperäiskieli | englanti |
Verkko | |
Esitetty | 18. tammikuuta 2004 – 8. maaliskuuta 2009 |
Tuotantokausia | 6 |
Jaksoja | 70 |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) |
|
Tuotantoyhtiö(t) |
|
Palkinnot | |
Voitetut |
|
Ehdokkuudet |
|
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb |
L-koodin tarinaa jatkava spin-off-sarja The L Word: Generation alkoi vuonna 2019.
Tuotanto
muokkaaL-koodi oli ensimmäinen televisiosarja, joka keskittyi kuvaamaan lesbojen sosiaalista elämää. Yhdysvalloissa vuonna 2004 alkanut tv-sarja sai valtavasti huomiota mediassa aihepiirinsä takia.[1] Subtv toi sarjan Suomeen vuonna 2005. Sarjan kuvaukset loppuivat vuoden 2008 lopulla ja sarjan 6. eli viimeinen kausi näytettiin Showtime-kanavalla vuoden 2009 alussa. Viimeinen kausi alkoi Subilla 13. toukokuuta 2010.
Sarjan tuottajana toimi Ilene Chaiken. Sarjaa kuvattiin Los Angelesissa Yhdysvalloissa ja Vancouverissa Kanadassa yhteensä 70 jakson verran. Kaikki L-koodin jaksot lukuun ottamatta ensimmäistä jaksoa Pilot alkavat englanniksi kirjaimella L. Toisesta kaudesta lähtien myös suomenkieliset jaksojen nimet alkavat aina L-kirjaimella. Sarjan päättymisen jälkeen Showtime julkaisi internetsivuillaan sarjan viimeisen jakson tapahtumiin liittyviä muutaman minuutin pituisia videoita nimeltä Interrogation Tapes (kuulustelunauhat).[2]
Tinaa esittävä Laurel Holloman on voittanut roolistaan Satellite Award -palkinnon vuonna 2005.[3] Sarjan toisella kaudella Holloman oli oikeasti raskaana samaan aikaan kun roolihahmonsakin.
Sarja on myös ollut ehdolla Satellite Awards -gaalassa parhaaksi draamasarjaksi, ja Betteä esittänyt Jennifer Beals parhaaksi naisnäyttelijäksi.[4] Betten isää esittänyt Ossie Davis sai puolestaan osastaan Primetime Emmy -ehdokkuuden vuonna 2005.[5] Davis kuoli ennen kuin viimeinen jakso, jossa hän oli mukana, esitettiin televisiossa. Jakso omistettiin hänen muistolleen.
Spinoff-sarjat
muokkaaThe Real L Word
muokkaaShowtime-yhtiö on tuottanut L-koodin pohjalta reality-sarjan. The Real L Word -sarja seuraa kuuden oikean lesbonaisen elämää suurkaupungissa.[6] Sarjaa kuvattiin vuosina 2010–2012.
Vuonna 2014 julkaistiin L-koodin inspiroima dokumentti L Word Mississippi: Hate the Sin, joka kertoo lesbonaisten elämästä Mississippin maaseudulla. Dokumentti voitti GLAAD-mediapalkinnon.[7]
The L Word: Generation Q
muokkaaL-koodin tarinaa jatkava spin-off-sarja The L Word: Generation Q alkoi joulukuussa 2019. Leisha Hailey, Jennifer Beals ja Katherine Moennig palasivat alkuperäisiin rooleihinsa.[8][9] Sarjan muissa pääosissa esiintyvät Arienne Mandi, Leo Sheng, Jacqueline Toboni ja Rosanny Zayas. Jordan Hull esittää Betten ja Tinan nyt 16-vuotiasta tytärtä Angieta. Laurel Holloman vierailee sarjassa Tinan roolissa.
Sarjasta on tilattu toinen tuotantokausi.[10]
Näyttelijät
muokkaaLeisha Hailey | … | Alice Pieszecki (kaudet 1–6) |
Katherine Moennig | … | Shane McCutcheon (kaudet 1–6) |
Jennifer Beals | … | Bette Porter (kaudet 1–6) |
Laurel Holloman | … | Tina Kennard (kaudet 1–6) |
Mia Kirshner | … | Jenny Schecter (kaudet 1–6) |
Pam Grier | … | Kit Porter (kaudet 1–6) |
Erin Daniels | … | Dana Fairbanks (kaudet 1–3, vieraileva kausi 4) |
Sarah Shahi | … | Carmen de la Pica Morales (kaudet 2–3, vieraileva kausi 6) |
Rachel Shelley | … | Helena Peabody (kaudet 2–6) |
Daniela Sea | … | Moira/Max Sweeney (kaudet 3–6) |
Marlee Matlin | … | Jodi Lerner (kaudet 4–6) |
Cybill Shepherd | … | Phyllis Kroll (kaudet 4–6) |
Rose Rollins | … | Tasha Williams (kaudet 4–6) |
Karina Lombard | … | Marina Ferrer (kausi 1, vieraileva kaudet 4, 6) |
Eric Mabius | … | Tim Haspel (kausi 1, vieraileva kaudet 2, 3, 6) |
Lauren Lee Smith | … | Lara Perkins (kaudet 1–3) |
Eric Lively | … | Mark Wayland (kausi 2) |
Dallas Roberts | … | Angus Partridge (kaudet 3–4, vieraileva kausi 6) |
Alexandra Hedison | … | Dylan Moreland (kaudet 3, 6) |
Janina Gavankar | … | Eva "Papi" Torres (kausi 4, vieraileva kausi 6) |
Clementine Ford | … | Molly Kroll (kaudet 4–6) |
Kate French | … | Niki Stevens (kaudet 5–6) |
Päähenkilöt
muokkaaAlice Pieszecki (Leisha Hailey) on toimittaja. Hän pitää internetsivustoa, johon hän on laittanut The Chart -nimisen kaavion ystäväpiirinsä ihmissuhteista. Alicen mukaan se auttaa häntä näkemään miten kaikki liittyvät toisiinsa ja häneen itseensä.
Shane McCutcheon (Katherine Moennig) on kampaaja. Hän on poikatyttö, jolla on lyhyehköt mustat hiukset. Shane pitää miesten paidoista ja tiukoista matalista farkuista. Shane ei ole nähnyt äitiään kuin kerran pienenä ja hän tapasi isänsä Gabriel McCutcheonin kolmannen kauden lopussa. Shane tiesi jo 8-vuotiaana pitävänsä tytöistä. Hän ei pääasiassa harrasta parisuhteita tai halua sitoutua. Shane myi nuorena seksiä erään tuttavansa kanssa, ja hän on arvioinut harrastaneensa seksiä 14–25-vuotiaana 950 – 1 200 ihmisen kanssa. Hän on vain pari kertaa ollut vakavassa suhteessa, kolmannella kaudella Carmen de la Pica Moralesin (Sarah Shahi) ja viidennellä Molly Krollin (Clementine Ford) kanssa. Viimeisellä kaudella hän on suhteessa Jennyn kanssa. Jenny on täysin rakastunut häneen, Shanen tuntiessa itsensä vangiksi ja olevansa vastuussa Jennyn onnesta.
Bette Porter (Jennifer Beals) on menestynyt taidekuraattori. Sarjan alussa hän on seurustellut seitsemän vuotta Tina Kennardin kanssa. Bette ja Tina asuvat yhdessä omakotitalossa, ja vaikuttavat onnellisilta. Heidän suhteeseensa tulee kuitenkin sarjan kuluessa ongelmia.
Tina Kennard (Laurel Holloman) on elokuvatuottaja ja Betten pitkäaikainen elämänkumppani. Sarjan 1. tuotantokaudella Tina hankkiutuu keinohedelmöityksellä raskaaksi, mutta saa keskenmenon. Uusi yritys tuottaa tulosta ja Tina saa Angelica-nimisen tyttären 2. kauden lopulla.
Jennifer "Jenny" Schecter (Mia Kirshner) on kirjailija. Sarjan alussa hän muuttaa yhteen pitkäaikaisen poikaystävänsä Timin kanssa, mutta rakastuu pian Marinaan. Jennyllä on sarjan aikana suhteita useiden naisten ja sarjan alkupuolella myös miesten kanssa. Hän alkaa ajan myötä pitää itseään lesbona biseksuaalin sijaan. Jennystä tulee sarjan myöhemmillä tuotantokausilla menestynyt kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Menestyksen myötä hänestä tulee myös itserakas ja määräilevä ihminen, mikä saa useat sarjan muut naiset kääntymään häntä vastaan. Jenny hukkuu 6. kauden lopussa.
Kit Porter (Pam Grier) on Betten isosisko. Kit on sarjan alussa alkoholisti, joka yrittää pysytellä raittiina. Hän yrittää luoda uraa laulajana, mutta ei onnistu kovin hyvin. Toisella kaudella Kit ostaa The Planet-kahvilan, ja muuttaa sen erityisesti lesboille tarkoitetuksi yökerhoksi. Kit on hetero, ja hänellä on yksi poika. Kitin ja Betten suhde on monimutkainen, sisarukset välittävät toisistaan, mutta heidän välillään on usein ongelmia.
Dana Fairbanks (Erin Daniels) on sarjan alussa ammattilaisuraa tekevä tennispelaaja. Dana on lesbo, mutta pitää asian aluksi salassa uransa ja konservatiivisten vanhempiensa takia. Asian paljastuttua Danalle tulee ongelmia vanhempien kanssa. 3. kaudella Dana sairastuu syöpään ja kuolee siihen kauden lopussa.
Carmen de la Pica Morales (Sarah Shahi) on DJ. Hän on syntyjään meksikolainen ja hänellä on suuri perhe. Carmen tapaa 2. kauden alussa Shanen, mutta päätyy kuitenkin aluksi Jennyn tyttöystäväksi. 2. kauden lopulla Shane ja Carmen päätyvät yhteen, ja menevät melkein naimisiin 3. kauden lopulla.
Jodi Lerner (Marlee Matlin) on taiteilija, joka kiinnostuu Bettestä viidennellä tuotantokaudella. Jodi on kuuro ja liikkuu sen takia usein avustajansa ja tulkkinsa Tomin kanssa.
Tasha Williams (Rose Rollins) on Yhdysvaltain armeijan sotilas. Tasha on lesbo, mutta joutuu pitämään seksuaalisen suuntautumisensa salaisuutena armeijauransa takia. Tashan ura on vaarassa, kun asia uhkaa tulla julki. Tasha seurustelee Alicen kanssa.
Marina Ferrer (Karina Lombard) on syntyjään italialainen kahvilanpitäjä, johon Jenny rakastuu ensimmäisellä tuotantokaudella. Myöhemmin Marina joutuu sairaalaan ja myy kahvilan Kitille.
Tim Haspel (Eric Mabius) on sarjan alussa Jennyn poikaystävä. Tim valmentaa naisten uintijoukkuetta.
Jaksot
muokkaa1. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 Pilot Mistä lapselle isä? 18. tammikuuta 2004 2 Let's Do It Tuskallinen tilanne 25. tammikuuta 2004 3 Longing Sekavia suhteita 1. helmikuuta 2004 4 Lies, Lies, Lies Tahtojen taistelu 8. helmikuuta 2004 5 Lawfully Epäilyksen varjoja 15. helmikuuta 2004 6 Losing It Epätoivon vallassa 22. helmikuuta 2004 7 L'Ennui Pettymyksen karvas kalkki 29. helmikuuta 2004 8 Listen Up Identiteettiongelmia 7. maaliskuuta 2004 9 Luck, Next Time Mitta täysi 14. maaliskuuta 2004 10 Liberally Suhteet solmussa 21. maaliskuuta 2004 11 Looking Back Palm Springsin paratiisi 28. maaliskuuta 2004 12 Locked Up Porukka putkassa 4. huhtikuuta 2004 13 Limb from Limb Intohimojen orjat 11. huhtikuuta 2004
2. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 Life, Loss, Leaving Tiet eroavat 20. helmikuuta 2005 2 Lap Dance Päätösten aika 28. helmikuuta 2005 3 Loneliest Number Yksinäisiä sieluja 6. maaliskuuta 2005 4 Lynch Pin Vastoinkäymisten suma 13. maaliskuuta 2005 5 Labyrinth Lollipoppeja ja labyrinttejä 20. maaliskuuta 2005 6 Lagrimas de Oro Lämmin, kultainen vesi 27. maaliskuuta 2005 7 Luminous Loistavaa! 3. huhtikuuta 2005 8 Loyal Lojaalit langat 10. huhtikuuta 2005 9 Late, Later, Latent Liian dildo, dildompi, latentti 17. huhtikuuta 2005 10 Land Ahoy Libidot laivalla 24. huhtikuuta 2005 11 Loud and Proud Laventelikansan laatuhetkiä 1. toukokuuta 2005 12 L'Chaim Lämmintä legatoa elämälle 8. toukokuuta 2005 13 Lacuna Lapsi! 15. toukokuuta 2005
3. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 Labia Majora Labia Majora 8. tammikuuta 2006 2 Lost Weekend Leningissä 15. tammikuuta 2006 3 Lobsters Liemessä 22. tammikuuta 2006 4 Light My Fire Liekeissä 29. tammikuuta 2006 5 Lifeline Lääkärissä 5. helmikuuta 2006 6 Lifesize Luonnottomuus 12. helmikuuta 2006 7 Lone Star Lähtöpassit 19. helmikuuta 2006 8 Latecomer Lahjakkuus 26. helmikuuta 2006 9 Lead, Follow or Get Out of the Way Lankeemus 5. maaliskuuta 2006 10 Losing the Light Liukumia 12. maaliskuuta 2006 11 Last Dance Lentoon 19. maaliskuuta 2006 12 Left Hand of the Goddess Lemmenlaulu 26. maaliskuuta 2006
4. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 Legend in the Making Lain tuolla puolen 7. tammikuuta 2007 2 Livin' La Vida Loca Livin' La Vida Loca 14. tammikuuta 2007 3 Lassoed Lassoilua 21. helmikuuta 2007 4 Layup Lattarilepakon lentishaaste 28. tammikuuta 2005 5 Lez Girls Leikillään 4. helmikuuta 2007 6 Luck Be a Lady Laavaa, sulaa laavaa 11. helmikuuta 2007 7 Lesson Number One Läksytys 18. helmikuuta 2007 8 Lexington & Concord Lohduntuoja 25. helmikuuta 2007 9 Lacy Lilting Lyrics Lesbouden oppitunti 4. maaliskuuta 2007 10 Little Boy Blue Liian lähellä 11. maaliskuuta 2007 11 Literary License To Kill Luupin alla 18. maaliskuuta 2007 12 Long Time Coming Lesbouden sietämätön keveys 25. maaliskuuta 2007
5. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 LGB Tease Lebensraum vs. lemmenpesä 6. tammikuuta 2008 2 Look Out, Here They Come! Lisää löylyä! 13. tammikuuta 2008 3 Lady of the Lake Liekehtivä lesbolanne 20. tammikuuta 2008 4 Let's Get This Party Started Libido vie! 27. tammikuuta 2008 5 Lookin' At You, Kid Leffabileet 3. helmikuuta 2008 6 Lights! Camera! Action! Lakanavalssia 10. helmikuuta 2008 7 Lesbians Gone Wild Lätinää ja loisketta 17. helmikuuta 2008 8 Lay Down the Law Lain kirjain 24. helmikuuta 2008 9 Liquid Heat Lämpöaalto 2. maaliskuuta 2008 10 Lifecycle Lapsus 9. maaliskuuta 2008 11 Lunar Cycle Liipaisimella [6. maaliskuuta 2008] 12 Loyal and True La dolce vita 23. maaliskuuta 2008
6. tuotantokausi
muokkaaNro Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen esitys 1 Long Night's Journey Into Day Loputon suo 18. tammikuuta 2009 2 Least Likely Lapsellista touhua 25. tammikuuta 2009 3 LMFAO Lesboviidakkorumpu 1. helmikuuta 2009 4 Leaving Los Angeles Lokerointia 8. helmikuuta 2009 5 Litmus Test Lihasaisti 15. helmikuuta 2009 6 Lactose Intolerant Lennä, leppäkerttu 22. helmikuuta 2009 7 Last Couple Standing Liittomme vahvistukoon 1. maaliskuuta 2009 8 Last Word Lopulta 8. maaliskuuta 2009
Lähteet
muokkaa- ↑ NY Times - She Likes to Watch
- ↑ Review: The L Word Interrogation Tapes[vanhentunut linkki]
- ↑ Satellite Awards - January 2005 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Satellite Awards - December 2005 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ IMDb - L Word - Awards
- ↑ 'L Word' is now a reality Variety
- ↑ GLAAD Awards NYC: Kelly Ripa, ‘Lilting,’ ‘L Word Mississippi: Hate The Sin’ Deadline 5.5.2015
- ↑ ‘The L Word: Generation Q’ Review: New Vision, Old Blind Spots New York Times 5.12.2019
- ↑ 'The L Word Generation Q': How the New 'L Word' is Different From the Original Newsweek 7.12.2020
- ↑ ‘The L Word: Generation Q’: Showtime Renews Sequel Series For Second Season – TCA Deadline 13.1.2020
- ↑ The L Word Online (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Showtime - L Word - Characters (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Internet Movie Database - The L Word - Episodes
- ↑ Telvis - Sarjaopas - L-koodi
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen sivu
- The L Word Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- L-koodi MTV3:n sivuilla
- The L Word Tv.com-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
- The L Word Online (Arkistoitu – Internet Archive)