Tämä artikkeli käsittelee sarjakuvalehteä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla

Lännentie (Storia del West) oli Villiin länteen sijoittuva, osittain todenperäisiin tapahtumiin pohjautuva sarjakuvalehti, jota julkaistiin Suomessa vuosina 1975–1988. Vuonna 2021 Story House Egmont aloitti julkaisemaan Lännentie-sarjaa uudelleen kronikkana[1] Lehden tarinat olivat ilmestyneet alun perin italialaisessa Collana Rodeo -lehdessä. Italiassa lehteä julkaistiin vuosien 1967 ja 1980 välillä, yhteensä 162 numeroa. Suomessa julkaistiin 160 numeroa, joista neljä oli uusintakappaletta.[2] Sarjan käsikirjoituksista vastaa Gino D’Antonio ja kuvittajina toimivat mm. Renzo Calegari, Renato Polese sekä Louis Bermejo[3]

Lännentiessä kuvataan Yhdysvaltain tapahtumia uudisraivaajien näkökulmasta 1800-luvun alusta asti. Lännentiessä ei keskitytä seuraamaan vain yhtä päähenkilöä, sillä Lännentie-tarinoiden edetessä aika kuluu ja hahmot vanhenevat ja jopa kuolevat. Sarjakuvan edetessä ajassa keskipisteeseen astuvat uudet sankarit. Tarinat lehdissä alkavat Brett McDonaldin saapuessa Yhdysvaltoihin vuonna 1804. Myöhemmät tarinat kertovat Brettin jälkeläisten vaiheista: Pat ja Brenda sekä näiden lapset Bill Adams, Ben ja Brett vaikuttavat moniin Yhdysvaltain historian tapahtumiin.[1] Lännentien kertomuksissa käsitellään Yhdysvaltojen historian käännekohtia, kuten esimerkiksi Alamon taistelu, intiaanisodat, kultaryntäys sekä Yhdysvaltojen sisällisota. Tarinoissa tavataan oikeita historiallisia hahmoja kuten Kit Carson, Daniel Boone, Allan Pinkerton, Wild Bill Hickok ja Buffalo Bill[1]

Varsinaisen Lännentie-sarjan jälkeen (1/1975–8/1981) lehdessä ilmestyi vielä sekalaisia sarjoja. Lännentiessä julkaistiin uusintana Villi Länsi -liuskojen Bill-Veljeksiä sekä Preeria liuskojen Timin seikkailuja. Ensimmäiset 72 kirjaa olivat lähes kaikki alkuperäisjärjestyksessä olevaa Storia del West-sarjaa, suomentamatta on jäänyt kolme tarinaa. Storia del West-sarjan jälkeen Lännentie jatkui Storia del West -uusinnoilla sekä mm. Collana Rodeo-lehden 50-60-lukujen liuskalehdistä olevilla uusinnoilla. Lännentien viimeisenä vuotena 1988 numeroissa 2-12 kaksi sankaria Hondo ja Cochise edustavat kuitenkin Bonelli-kustantamoa[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Lännentie Story House Egmontin sivustolla Viitattu 8.7.2023
  2. a b Moog Konttisen Arkisto LännentiestäViitattu 8.7.2023
  3. Lännentie kutsuu jälleenStory house Egmont Viitattu 8.7.2023