Kylätoiminta
Kylätoiminta on asukkaiden omaehtoista toimintaa oman asuinalueensa, yleensä kylän, hyväksi. Kylätoiminta on kansalaisjärjestötoimintaa (ei-valtiollista).
Kylätoiminnan perusteet
muokkaaKylätoiminnan perustana on paikalliseen identiteettiin ja palveluihin liittyvät toiminnot.
Kyläyhdistykset järjestävät kylän juhlia ja kerhoja sekä pitävät yllä toiminnan paikkoja, kuten uimarantoja, latuja ja kylätaloja.
Perinteisesti kylätoimintaan kuuluu myös kylän asioiden ajaminen paikallis- ja valtionhallinnossa.
Kyläyhdistykset ovat erityisesti 1990-luvulta lähtien alkaneet toimia enemmän kylän kehittäjinä. Yhtäältä palveluita on alettu tuottaa tai järjestellä itse, toisaalta on kehitetty kylän elinkeinojen edellytyksiä. Palveluista tärkeimmät ovat olleet vanhusten kotona asumista tukevat kyläpalvelut (kyläavustajat yms.). Elinkeinojen kehittämisessä on tuettu muun muassa maaseutumatkailua rakentamalla reitistöjä, jotka ovat sekä kyläläisten virkistyskäytössä että matkailun käytössä. Myös infrastruktuurin kehittäminen on monilla kylillä osa kylätoimintaa, vaikkakin monesti itse rakentaminen organisoidaan omaan organisaatioonsa.
Kylätoiminnan organisaatio
muokkaaKylä- ja asukastoimintaa harjoitetaan kylällä kylätoimikunnissa, kyläyhdistyksissä, asukasyhdistyksissä tai muissa yhdistyksissä. (Yleisnimellä näitä kutsutaan kyläyhdistyksiksi.)
Kuntakohtaisesti voi olla kyläneuvostoja tai pitäjäneuvostoja, joihin kaikki ko. kunnan kyläyhdistykset kuuluvat.
Maakunnallisesti Suomessa toimii maakunnallisia kylien yhdistyksiä, esimerkiksi Pohjois-Karjalan Kylät ry, joiden jäseninä on kyläyhdistyksiä ja muita kylien kehittämisestä kiinnostuneita järjestöjä
Valtakunnallisesti Suomessa keskusjärjestönä toimii Suomen Kylätoiminta.
Euroopassa kylätoimijoita ja muita maaseudun toimijoita yhdistää European Rural Alliance ERA.
Vastaavia organisaatiorakenteita on muun muassa Ruotsissa ja Virossa. Pohjois- ja Keski-Euroopan ulkopuolella kylätoiminnalla ei yleensä ole julkishallinnosta riippumattomia valtakunnallisia organisaatioita.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Voimaa kuin pienessä kylässä, Valtakunnallinen kylätoimintaohjelma 2003-2007. Suomen Kylätoiminta ry.