Kurt Masur
Kurt Masur (18. heinäkuuta 1927 Brieg, Ala-Šleesia, Saksa – 19. joulukuuta 2015[1] Greenwich, Connecticut, Yhdysvallat) oli saksalainen kapellimestari.
Masur opiskeli Leipzigin konservatoriossa pianonsoittoa, säveltämistä ja orkesterinjohtoa. Vuonna 1955 hänestä tuli Dresdenin filharmonisen orkesterin kapellimestari. Vuosina 1970–1996 hän oli Leipzigin Gewandhaus-orkesterin ylikapellimestari.
Vuonna 1989 Masurilla oli keskeinen osa mielenosoituksissa, jotka johtivat Saksojen yhdistymiseen. Käänteentekevä oli 9. lokakuuta 1989 järjestetty rauhankokous ja mielenosoitusmarssi, johon osallistui yli 250 000 ihmistä. Ennalta tilaisuuden pelättiin kääntyvän väkivaltaiseksi, sillä lähistölle oli koottu turvallisuusjoukkoja ja ruumissäkkejä. Itse leipzigilainen Masur toimi ratkaisevalla tavalla tilanteen rauhoittamiseksi. Hän kutsui asuntoonsa hallitsevan Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) pääsihteerit ja sopi heidän kanssaan, että radiossa korostetaan ennalta mielenosoituksen rauhanomaista luonnetta. Mielenosoituksesta ei tullut väkivaltaista. Leipzigin tapahtumasta tuli esikuva Saksan demokraattisen tasavallan rauhanomaiselle kumoukselle.[2]
Vuosina 1991–2002 Masur toimi New Yorkin filharmonikkojen ylikapellimestarina. Häntä arvosteltiin yksinvaltaisista otteista, mutta hänen kautensa päätyttyä häntä kiitettiin laajalti orkesterin tason noususta.lähde? Masur oli yksi ensimmäisistä kapellimestareista, joilla oli merkittävä kiinnitys molemmin puolen Atlanttia, kun hän yhtäaikaisesti New Yorkin kanssa oli ylikapellimestarina ensin Gewandhaus-orkesterissa, sittemmin Lontoon filharmonikkojen johdossa.
Päätettyään kautensa Ranskan kansallisorkesterin johdossa vuonna 2008 Masur ei ottanut vastaan uutta ylikapellimestarikiinnitystä, vaan hän keskittyi opettamiseen ja vierailujohtamiseen. Suomalainen kapellimestari Sasha Mäkilä on opiskellut Masurin johdolla ja toiminut hänen assistenttinaan Ranskan kansallisorkesterissa.
Masurin levytystuotanto käsittää yli 100 nimekettä.lähde? Vuonna 1998 hän juhli 50. vuotta urallaan kapellimestarina.
Lähteet
muokkaa- ↑ Fox, Margalit: Kurt Masur Dies at 88; Conductor Transformed New York Philharmonic The New York Times. 19.12.2015. nytimes.com. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Wilenius, Reijo: Mihin maailma menee. (Näkymiä kriisien aikaan, kehityksen mahdollisuuksiin) Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17101-8
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurt Masur Wikimedia Commonsissa
- Kurt Masurin viralliset verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Edeltäjä: Horst Förster |
Dresdenin filharmonikkojen ylikapellimestari 1967–1972 |
Seuraaja: Günther Herbig |
Edeltäjä: Heinz Bongartz |
Leipzigin Gewandhaus-orkesterin ylikapellimestari 1970–1996 |
Seuraaja: Herbert Blomstedt |
Edeltäjä: Zubin Mehta |
New Yorkin filharmonikkojen ylikapellimestari 1991–2002 |
Seuraaja: Lorin Maazel |
Edeltäjä: Franz Welser-Möst |
Lontoon filharmonikkojen ylikapellimestari 2000–2007 |
Seuraaja: Vladimir Jurowski |
Edeltäjä: Charles Dutoit |
Ranskan kansallisorkesterin ylikapellimestari 2002–2008 |
Seuraaja: Daniele Gatti |