Kuntien takauskeskus
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kuntien takauskeskus (ruots. Kommunernas garanticentral) on julkisoikeudellinen laitos, jonka tarkoituksena on kuntien yhteisen varainhankinnan turvaaminen ja kehittäminen. Se myöntää takauksia Kuntarahoitus Oyj:n varainhankinnalle, jota käytetään antolainaukseen kunnille ja kuntayhtymille sekä kuntien kokonaan omistamille tai niiden määräämisvallassa oleville yhteisöille.
Takauskeskuksen jäseninä ovat kaikki Manner-Suomen 297 kuntaa. Ahvenanmaan itsehallinnon vuoksi Ahvenanmaan kunnat eivät voi olla takauskeskuksen jäsenkuntia. Jäsenkunnat vastaavat asukaslukujen mukaisessa suhteessa takauskeskuksen tekemistä sitoumuksista ja menoista, jos niitä ei muuten saada rahoitetuksi.
Vuoden 2015 lopussa takausvastuiden kokonaismäärä oli noin 26 miljardia euroa. Niistä 36 % oli USA:n dollarimääräisiä, 34 % jenimääräisiä, 20 % euromääräisiä ja 10 % muissa valuutoissa. Kansainvälinen luottoluokituslaitos Moody’s on antanut takauskeskukselle korkeimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen (negatiivinen) ja Standard & Poor's AA -luokituksen (negatiivinen).
Aiheesta muualla
muokkaa- Kotisivu.
- Laki kuntien takauskeskuksesta (487/1996).
- Kommunernas garanticentral hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)