Kunnallisvaalit 2008
Vuoden 2008 kunnallisvaalit järjestettiin sunnuntaina 26. lokakuuta. Ennakkoäänestys järjestettiin Suomessa 15.–21. lokakuuta ja ulkomailla 15.–18. lokakuuta. Ehdokashakemukset tuli jättää viimeistään 16. syyskuuta.[1]
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vaaleissa valittiin 10 412 valtuutettua 332 kunnanvaltuustoon[2] 38 509[3] ehdokkaan joukosta. Pääasiassa lukuisten kuntaliitosten vuoksi[4] valtuutettuja valittiin 1 554[5] vähemmän kuin edellisvaaleissa.
Kunnallisvaalien vaalikamppailu pääsi käyntiin vasta juuri ennen vaalipäivää, koska Kauhajoen koulusurmat, Georgian sota ja Yhdysvalloista alkanut talouskriisi veivät pääosan yleisestä huomiosta lokakuun ajan. Puolueiden ja niiden puheenjohtajien väittelystä nousi esille muutama keskeinen aihe. Pääkaupunkiseudulla keskusteltiin keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen väljää rakentamista kannattaneesta, kotikuntansa mukaan nimeämästä ”Nurmijärven mallista”, jota hän suositteli pääkaupunkiseudun kunnille. Vanhanen leimasi tiivistä kaupunkirakentamista kannattaneet SDP:n ja kokoomuksen ”betonipuolueiksi”. Toiseksi keskeiseksi vaaliteemaksi nousivat maahanmuuttajat, kun muut puolueet syyttivät perussuomalaisia muukalaisvihamielisyyden lietsomisesta. Perussuomalaiset kiistivät syytökset, vaikka moni puolueen ehdokkaista kampanjoikin avoimesti maahanmuuttajavastaisilla tunnuksilla. Eniten huomiota herättäneitä ehdokkaita oli PS:n helsinkiläinen ehdokas, maahanmuuttopolitiikkaa näkyvästi kritisoinut filosofian tohtori Jussi Halla-aho, joka nousi Helsingin kaupunginvaltuustoon lähes 3 000 äänellä. Professori Tuomo Martikainen piti perussuomalaisten menestystä Euroopasta Suomeen rantautuneen oikeistopopulismin nousuna.[6]
Sähköisen äänestyksen kokeilu
muokkaa- Pääartikkeli: Sähköisen äänestyksen kokeilu kunnallisvaaleissa 2008
Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä kokeiltiin sähköistä äänestystä, jossa hävisi 232 annettua ääntä. Tämän vuoksi näiden kuntien vaalituloksesta tehtiin Helsingin hallinto-oikeuteen viisi valitusta, muun muassa Effi ry:n avustama ryhmävalitus.[7][8] Hallinto-oikeudessa valitukset hylättiin, mutta korkein hallinto-oikeus määräsi näiden kuntien vaalit uusittaviksi.[9] Kolmessa kokeilukunnassa järjestettiin uudet vaalit sunnuntaina 6. syyskuuta 2009.[10]
Tulokset
muokkaaÄänioikeutetut | 4 191 662 | 91 798 | [5] |
---|---|---|---|
Äänestysaktiivisuus | 61,3 % | 2,7 | [5] |
Äänestäneet | 2 565 413 | 162 153 | [5] |
Hylätyt äänet | 16 178 | 1 048 | [5] |
Suurpuolueista parhaiten menestyi Kansallinen Kokoomus, joka oli äänimäärältään maan suurin puolue. Kokoomus lisäsi äänimääräänsä edellisiin vaaleihin verrattuna monia kymmeniätuhansia. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue menetti taas äänimääräänsä ja valtuutettujen määrää, mutta oli valtuutettujen määrällä mitattuna kokoomusta suurempi. SDP sai vaaleissa yli 541 000 ääntä. Suomen Keskusta oli ylivoimaisesti valtuutettumääräisesti mitattuna vieläkin suurin puolue: valtuutettujen määrä oli liki puolitoistakertainen kokoomukseen ja SDP:hen verrattuna, vaikka saikin näitä vähemmän ääniä. Kokoomuksen lisäksi Vihreä liitto pärjäsi vaaleissa hyvin ja kasvatti äänimääränsä 52 000 äänellä. Valtuutettuja ei silti ole kuin 370, mikä on melko pieni määrä vieläkin vasemmistoliittoon verrattuna. Perussuomalaiset moninkertaistivat äänimääränsä. Valtuutettuja tuli 443. RKP:n valtuutettujen määrä väheni, ja äänimäärä pieneni yli 4 000:lla äänellä. Kristillisdemokraattien äänimäärä lisääntyi 11 000:lla, mutta valtuutettujen määrä silti väheni.
Puolue | Valtuutetut | Äänet | |||||
Lukumäärä | Osuus | ||||||
Kansallinen Kokoomus | 2 020 | −58 | 597 727 | 76 315 | 23,45 % | 1,6 | |
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 2 066 | −519 | 541 187 | −34 635 | 21,23 % | −2,9 | |
Suomen Keskusta | 3 518 | −907 | 512 220 | −31 665 | 20,09 % | −2,7 | |
Vihreä liitto | 370 | 56 | 227 999 | 52 066 | 8,94 % | 1,6 | |
Vasemmistoliitto | 833 | −154 | 223 673 | −4 685 | 8,77 % | −0,8 | |
Perussuomalaiset | 443 | 337 | 137 497 | 116 080 | 5,39 % | 4,5 | |
Suomen ruotsalainen kansanpuolue | 511 | −125 | 119 896 | −4 115 | 4,70 % | −0,5 | |
Suomen Kristillisdemokraatit | 351 | −40 | 106 639 | 11 973 | 4,18 % | 0,2 | |
Suomen Kommunistinen Puolue | 9 | −7 | 13 986 | 1 142 | 0,55 % | 0,0 | |
Suomen Senioripuolue | 2 | 1 | 2 618 | 1 376 | 0,10 % | 0,1 | |
Itsenäisyyspuolue | 2 | -- | 1 482 | 254 | 0,06 % | 0,0 | |
Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | 0 | −1 | 1 063 | −185 | 0,04 % | −0,0 | |
Köyhien Asialla | 1 | 1 | 1 059 | 260 | 0,04 % | 0,0 | |
Suomen Työväenpuolue | 0 | −1 | 711 | −1 546 | 0,03 % | −0,1 | |
Muut | 286 | −134 | 61 478 | −16 959 | 2,41 % | −0,9 | |
Yhteensä | 10 412 | −1 554 | 2 549 235 | 161 105 | 100 % | ||
Lähde: Tilastokeskus 2009[5] |
Ääniharavat
muokkaaAbsoluuttisesti eniten henkilökohtaisia ääniä saaneet
muokkaa- Jorma Tikkanen (KESK), 17,29 % koko kunnan äänimäärästä, Himanka
- Pia Harmokivi (KD), 15,78 % koko kunnan äänimäärästä, Artjärvi
- Anna-Maja Henriksson (RKP), 13,60 % koko kunnan äänimäärästä, Pietarsaari
- Jouko Huumarkangas (KESK), 13,25 % koko kunnan äänimäärästä, Kyyjärvi
- Pekka Nyman (VIHR), 12,82 % koko kunnan äänimäärästä, Pelkosenniemi
Muuta
muokkaaNuorin valittu kunnanvaltuutettu oli jalasjärveläinen Kaisa Pihlaja. Hän täytti 18 vuotta 26. lokakuuta 2008 eli vaalipäivänä.[12]
Lähteet
muokkaa- ↑ Oikeusministeriö
- ↑ Usein kysyttyjä kysymyksia kuntavaaleista (Suomen Kuntaliitto 2008)
- ↑ Ehdokkaiden lukumäärä ja keski-ikä puolueittain vaalipiirin ja kunnan mukaan kunnallisvaaleissa 2008 (Tilastokeskus 7.10.2008)
- ↑ Kuntaliitokset vähentävät 1564 valtuustopaikkaa (Kuntaliitto 25.7.2008)
- ↑ a b c d e f Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Kunnallisvaalit - aikasarjat
- ↑ Unto Hämäläinen: Kokoomus nousi suurimmaksi kuntapuolueeksi. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2010, s. 174–177. Helsinki: Otava, 2009.
- ↑ Brax lupaa harkita avointa lähdekoodia sähköiseen äänestykseen HS.fi. 25.11.2008. Arkistoitu 5.12.2008. Viitattu 30.11.2008.
- ↑ Sähköisestä äänestyksestä ryhmävalitus kolmessa kunnassa Sektori.com. 12.11.2008. Viitattu 30.11.2008.
- ↑ Yle.fi − Brax ei eroa äänestyssotkun takia
- ↑ Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kuntavaalit uusitaan 6. syyskuuta Helsingin Sanomat. 5.5.2009. Arkistoitu 10.5.2009. Viitattu 5.5.2009.
- ↑ YLE: Vaalitulospalvelu. Päivitetty 30.10.2008 15.53. Viitattu 7.11.2008.
- ↑ Nuorin valtuutettu juhli vaalipäivänä täysi-ikäisyyttä[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 2.12.2008
Aiheesta muualla
muokkaa- Oikeusministeriön viralliset vaalisivut
- Yleisradion vaalisivusto
- Vaalimaatti 2008 tietoa puolueiden vaaliohjelmista