Kuningaskunnan peruslait

Kuningaskunnan peruslait (esp. Leyes Fundamentales del Reino, vuoteen 1947 asti Valtion peruslait (Leyes Fundamentales del Estado)) muodostivat Espanjan oikeusjärjestyksen pohjan caudillo Francisco Francon järjestelmän aikana, kunnes vuonna 1978 voimaan tullut Espanjan perustuslaki korvasi ne. Kuningaskunnan peruslakeja oli kahdeksan ja ne säädettiin vuosikymmenten kuluessa. Ensimmäinen niistä säädettiin vielä Espanjan sisällissodan aikana ja viimeinen itse asiassa lopetti francolaisen järjestelmän osana kuningas Juan Carlos I:n ja pääministeri Adolfo Suarezin johtamaa laillisesti toteutettua siirtymäkautta. Sisällissodan päättyessä 1939 loppui vuonna 1931 säädetyn Espanjan II tasavallan perustuslain soveltaminen Espanjan alueella.

Peruslait eivät muodostaneet perustuslakia, vaan niitä luonnehditaan espanjankielisellä sanalla fueros (yks. fuero), joita hallitsijat julistivat Iberian niemimaalla feodaaliaikoina. Tällä viitataan siihen, että ne eivät olleet kansanvaltaisesti säädettyjä tai muokattavissa, vaan ne olivat peräisin ainoalta lailliselta auktoriteetilta eli hallitsijalta.

Kuningaskunnan peruslait säätämisjärjestyksessä:

1. Työlaki (Fuero del Trabajo) (1938): innoittajana vuoden 1927 Italian työlaki (ital. Carta del Lavoro). Laki syntyi falangistisen työministerin Pedro González-Bueno y Bocosin aloitteesta ja se yhdisteli katolilaisten sekä falangistien tavoitteita. Laki sääteli Espanjan työ- ja talouselämää sisältäen säädökset koskien minimipalkkaa, työaikaa, lomia ja hintoja. Nämä olivat kuitenkin alisteisia kansalliselle ja yleiselle edulle.
2. Cortesin perustava laki (Ley Constitutiva de las Cortes) (1942): luotiin silmällä pitäen liittoutuneiden tulevaa toisen maailmansodan voittoa. Se loi lainsäädäntövaltaa käyttävän yksikamarisen Cortesin, jonka valta oli rajoitettu ja kokoonpano osittain vaaleilla valittu. Ensimmäinen Cortes Españolas kokoontui 18. heinäkuuta 1942.
3. Espanjalaisten laki (Fuero de los Españoles) (1945): määritteli espanjalaisten oikeudet ja velvollisuudet. Säädettiin demokratisoimisen osoitukseksi Potsdamin konferenssiille.
4. Laki kansallisesta kansanäänestyksestä (Ley del Referéndum Nacional) (1945): loi mahdollisuuden käyttää kansanäänestystä tärkeiden asioiden ratkaisemiseksi. Seuraava laki perimysjärjestyksestä määritteli, että peruslakeja saatettiin muuttaa vain kansanäänestyksen niin hyväksyessä.
5. Laki perimysjärjestyksestä (Ley de Sucesión en la Jefatura del Estado) (1947): määritteli perimysjärjestyksen ja palautti Espanjan kuningaskunnaksi. Franco jatkoi kuningaskunnan valtionhoitajana. Laki loi kuninkaan neuvoston (Consejo del Reino) ja valtionhoitajan neuvoston (Consejo de Regencia). Hyväksyttiin kansanäänestyksessä.
6. Laki Kansallisen liikkeen periaatteista (1958) (Ley de Principios del Movimiento Nacional): sääti muutamia Espanjan oikeuslaitosta koskevia periaatteita.
7. Valtion orgaaninen laki (Ley Orgánica del Estado) (1967): määritteli valtion keskeisiksi arvoiksi isänmaan, perheen ja katolilaisuuden sekä tarkensi valtionpäämiehen oikeuksia ja velvollisuuksia. Laki loi myös valtionpäämiehen viraston. Hyväksyttiin kansanäänestyksessä vuonna 1966.
8. Laki poliittisesta uudistuksesta (Ley para la Reforma Política) (1977): loi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä velvoitti vaaleilla valittavan Cortes Generalesin toteuttamaan perustuslaillisia uudistuksia. Käytännössä Cortes Españolas lakkautti itse itsensä. Poliittiset uudistukset oli aloitettu Adolfo Suárezin tultua pääministeriksi vuonna 1976 ja tämä laki sen huipennus, joka mahdollisti absoluuttisesta monarkiasta siirtymisen perustuslailliseen. Laki vahvistettiin kansanäänestyksessä 15. joulukuuta 1976. Seuraavana vuonna vaalien jälkeen kokoontunut perustuslakia säätävä Cortes Generales laati perustuslain, joka vuoden 1978 lopulla hyväksyttiin kansanäänestyksessä.