Kreikkalainen metriikka

Kreikkalainen metriikka (kreikkalainen runomittaoppi), usein myös prosodia (m.kreik. προσῳδίᾱ, prosōdiā), on oppia antiikin kreikkalaisen runouden runomitoista ja runosäkeiden muodostamisesta runomittojen mukaisesti.

Kreikkalainen kirjallisuus oli alkuvaiheessaan käytännössä kokonaan runomittaista. Varhaisinta runoutta edusti eeppinen runous. Myöhemmin kehittyivät lyyrinen runous ja kuorolyriikka sekä näytelmärunous, jossa kreikkalainen tragedia ja komedia koostuivat runomittaisesta runoudesta muutamia yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta. Kreikkalainen metriikka vaikutti myös latinankielisen runouden metrisiin käytäntöihin.

Perusteet

Kreikkalaiset runomitat perustuivat musiikillisille periaatteille ja tavujen lausumisen kestoon siinä, missä useimmat nykyiset runomitat perustuvat sanojen ja tavujen painoihin. Tämän vuoksi kreikkalaisten runomittojen lähtökohtana on lyhyiden ja pitkien tavujen ero. Vaikka kreikan kielessä sanoilla oli myös painot, niillä ei ollut merkitystä sen kannalta, mikä tavu katsottiin lyhyeksi ja mikä pitkäksi.

Tavujen pituudet merkitään vakiintuneen tavan mukaan seuraavasti:

• Lyhyt tavu (brevis):
• Pitkä tavu (longum):
• Anceps eli tavu, joka voi olla sekä lyhyt että pitkä tarpeen mukaan: , joskus myös

Pitkät tavut

Kreikkalaisessa metriikassa tavu on pitkä seuraavissa tapauksissa:

• Siinä on pitkä vokaali.
  • Vokaalit η ja ω ovat aina pitkiä.
  • Vokaalit α, ι ja υ voivat olla joko lyhyitä tai pitkiä.
  • Diftongit αι, αυ, ει, ευ, οι, ου, υι jne. ovat aina pitkiä.
  • Säkeen viimeinen tavu on aina pitkä, koska sen jälkeen on lyhyt tauko.
• Sen vokaalia seuraa kaksi tai useampia konsonantteja.
  • Sanojen rajoilla ei ole merkitystä pituuden määrittämisessä. Esimerkiksi ensimmäinen tavu ὁ ilmaisussa ὁ πτόλεμος (ho ptolemos) on pitkä, vaikka ο muutoin on lyhyt, koska sitä seuraa kaksi konsonanttia π ja τ. Samoin ensimmäinen tavu τὸν (ton) ilmaisussa τὸν Χρύσην (ton Khrȳsēn) on pitkä, koska ο:ta seuraavat ν ja Χ.
  • Konsonantit ζ [zd], ξ [ks] ja ψ [ps] ovat kaksoiskonsonantteja, eli niitä edeltävä tavu on aina pitkä.
  • Aspiroidut konsonantit θ [tʰ], φ [pʰ] ja χ [kʰ] eivät ole kaksoiskonsonantteja.
  • Mykkä konsonantti eli muta (π β φ, κ γ χ, τ δ θ) ja likvidi konsonantti eli likvida (λ, μ, ν, ρ) eivät yhdessä yleensä tee edellisestä tavusta pitkää, lukuun ottamatta yhdistelmiä βλ, γλ, γν, γμ, δν ja δμ. Esimerkiksi tavu ῥα ilmaisussa γάρ ῥα Κλυταιμνήστρης (gar rha Klytaimnēstrēs) on lyhyt, sillä Κλ on muta likvida.
• Sanan lopussa oleva lyhyeen vokaaliin päättyvä tavu voidaan tarvittaessa mitata pitkäksi, jos seuraava sana alkaa konsonantilla ρ, λ, μ, ν, ς tai digamma.

Lyhyet tavut

Kreikkalaisessa metriikassa tavu on lyhyt seuraavissa tapauksissa:

• Sen vokaali on lyhyt
  • eikä sitä seuraa konsonantti, tai
  • sitä seuraa yksittäinen konsonantti, tai
  • sitä seuraa mykkä konsonantti ja likvidi.
• Sanan lopussa oleva muutoin pitkäksi luettava tavu voidaan tarvittaessa mitata lyhyeksi, jos seuraava sana alkaa vokaalilla (nk. eeppinen korjaus). Esimerkiksi tavu καὶ (kai) ilmaisussa ἤδε καὶ ἀνδρῶν (ēde kai andrōn) voi olla lyhyt, koska sana ἀνδρῶν (andrōn) alkaa vokaalilla.

Runojalat

Kreikkalaisessa metriikassa ajan perusyksikkö on mora (mon. morai, lat. morae). Lyhyt tavu on kestoltaan yhden moran ja pitkä tavu kaksi moraa. Yli kolmen moran pituisista tavuyhdistelmistä voi muodostaa runojalkoja. Kreikkalaisessa metriikassa runojalkoja ei kuitenkaan yleensä käytetä, vaan sen sijaan puhutaan metroneista. Metron vastaa yleensä runojalkaa, mutta muun muassa jambin, trokeen ja anapestin tapauksessa muodostuu kahdesta jalasta.

Metronit

Pääartikkeli: Metron

Kreikkalaisen runouden tavallisimmat metronit ovat (nousevassa järjestyksessä runojalkojen pituuksien mukaan):

• jambi (kaksi jambijalkaa)
• trokee (kaksi trokeejalkaa)
• tribrakhys
• daktyyli
• spondee
• anapesti (kaksi anapestijalkaa)
• amfibrakhys
• bacchaeus
• creticus
• paion tai tai tai
• khoriambi
• ionicus a minore
• ionicus a maiore
• molossus
• epitriitti tai tai tai
• dokhmius

Runomitat

Puhemitat

Puhemittoja käytetään muun muassa eeppisessä runoudessa, tragedioiden ja komedioiden puheosuuksissa, elegiarunoudessa, didaktisessa runoudessa ja pastoraalirunoudessa. Näitä mittoja luonnehtii pääsääntöisesti se, että jokainen säe (stikhos, lat. versus) on saman mittainen. Poikkeuksen muodostaa ennen kaikkea elegiarunous, jossa toistetaan määrämittaista säeparia, elegista distikonia.

Kreikkalaisen runouden puhemitat koostuvat metroneiden yhdistelmistä, ja siksi niistä käytetään nimitystä kata metron, ”mitan mukaan”. Runomitat saavat yleensä nimensä metroneiden lukumäärästä ja laadusta. Jos säkeen viimeisestä metronista puuttuu viimeinen tavu, kyseinen runomitta on katalektinen. Täydellinen säe on akatalektinen.

Kreikkalaisen runouden yleisimpiä puhemittoja metroneiden lukumäärän mukaan jaoteltuna ovat:

Dimetri – kaksi samanlaista metronia peräkkäin.

• anapestinen dimetri  | 
• paroimiakos (anapestinen katalektinen dimetri)  | 

Trimetri – kolme samanlaista metronia peräkkäin.

• jambinen trimetri  |  | 
• kholiambi (Hipponaksin trimetri)  |  | 

Tetrametri – neljä samanlaista metronia peräkkäin.

• jambinen katalektinen tetrametri  |  |  | 
• trokeinen katalektinen tetrametri  |  |  | 

Pentametri – viisi samanlaista metronia peräkkäin.

• daktyylinen pentametri  |  |  ||  |  |  (poikkeus: oikeammin 2 x 2,5 metronia = 5 metronia)

Heksametri – kuusi samanlaista metronia peräkkäin.

• daktyylinen katalektinen heksametri  |  |  |  |  | 

Lyyriset mitat

Lyyriset mitat ovat saaneet nimensä siitä, että niitä käyttänyt lyyrinen runous laulettiin alun perin lyyran säestyksellä. Osaa lyyrisistä mitoista käytettiin monodisessa runoudessa, esimerkkinä Sapfon ja Alkaioksen runous; osaa puolestaan kuorolyriikassa, kuten tragedioiden kuorojen lauluosuuksissa tai Pindaroksen epinikioneissa.

Lyyriset mitat ovat vähemmän säännönmukaisia kuin puhemitat: kussakin runosäkeessä voi esiintyä useita erilaisia metroneita, ja säkeiden pituus saattaa vaihdella. Siksi niistä käytetään nimitystä ū kata metron, ”ei mitan mukaan”. Sen sijaan lyyriset mitat kuvataan metroneita laajempina yksiköinä, joista käytetään nimitystä kolon. Jokainen kolon voitaisiin pilkkoa metroneihin ja jalkoihin usealla eri tavalla. Eräs monia (mutta ei kaikkia) lyyrisiä koloneita yhdistävä piirre on se, että niiden yhtenä osana voidaan nähdä khoriambi .

Aiolialainen lyriikka

Aiolialaisen lyriikan koloneita eli niin kutsuttuja aiolialaisia säkeitä ovat muun muassa:

• adoneus
• aristophaneus
• asklepiadeus minor
• asklepiadeus maior
• ferekrateus tai
• glykoneus
• hagesichoreus
• hemiepes
• hendecasyllabus alcaicus
• hipponacteus
• ithyphallicus
• lekythion
• sapphicus
• telesilleus

Koloneita käyttäviä säkeistöjä ovat muun muassa:

• Alkaioksen säkeistö
• Sapfon säkeistö

Joonialainen lyriikka

Joonialaisen lyriikan koloneita eli niin kutsuttuja joonialaisia säkeitä ovat muun muassa:

• joonialainen dimetri  | 
• anakreonteus  |  tai  | 

Metriikan tutkimus

Antiikin aikaisia metriikkaa koskevia huomioita on säilynyt muun muassa runotekstien skolioissa. Ainoa säilynyt varsinainen metriikkaa käsittelevä teos on Hefaistionin Enkheiridion (”Käsikirja”) 100-luvulta jaa. Se on lyhennelmä hänen laajasta teoksestaan Peri metrōn (”Runomitoista”). Teos on kuitenkin suhteellisen myöhäinen, eikä erityisen hyvä lähde varhaisemman metriikan ymmärtämisen kannalta.

Nykyaikainen metriikantutkimus on kehittynyt 1700-luvulta lähtien. Merkittäviin uraauurtajiin kuului muun muassa Gottfried Hermann, joka tutki ensimmäisenä koko saatavilla olevan kreikkalaisen ja roomalaisen materiaalin metriikan kannalta.

Metriikan tutkimus liittyy läheisesti tekstikritiikkin, koska runomitan avulla voidaan usein päätellä sanojen oikea muoto tai puuttuvat sanat, kun sanat sovitetaan tekstissä käytettyyn runomittaan, sekä stylometriikkaan, jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä muun muassa tekstin todellisesta kirjoittajasta.

Kirjallisuutta

• Halporn, James W. & Ostwald, Martin & Rosenmeyer, Thomas G.: The meters of Greek and Latin poetry. Indianapolis, IN: Bobbs-Merrill, 1963.
• Korzeniewski, Dietmar: Griechische Metrik. Die Altertumswissenschaft. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1968.
• Maas, Paul: Greek metre. (Translated by Hugh Lloyd-Jones) Oxford: Clarendon, 1962.
• Raven, D. S.: Greek metre: An introduction. (Rev. ed) London: Faber and Faber, 1968.
• Snell, Bruno: Griechische Metrik. (3d ed) Göttingen, West Germany: Vandenhoeck & Ruprecht, 1962.
• West, M. L.: Greek metre. Oxford: Clarendon, 1982.
• West, M. L.: Introduction to Greek metre. Oxford: Clarendon, 1987.