Koskenkorva (Ilmajoki)
Koskenkorva on taajama Ilmajoen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Se sijaitsee Kyrönjoen sekä valtatie 3:n ja kantatie 67:n varsilla ja rajoittuu etelässä Kurikkaan. Matkaa Seinäjoelle on 26 kilometriä, Vaasaan 66 kilometriä ja Tampereelle 173 kilometriä. Ilmajoen keskusta on kahdeksan kilometrin päässä. Koskenkorva kuuluu Ilmajoen taajamaan.[2] Koskenkorvan asukasluku on noin 2 100.[3] Koskenkorvan tasaisen kangasmaaston näkyvimmät maamerkit ovat läheinen Santavuori sekä Koskenkorvan tehtaat, jossa tislataan alkoholia muun muassa kylän mukaan nimetyn Koskenkorva Viinan valmistukseen. Tehtaan naapurina sijaitsee Koskenkorvan rautatieasema, joka on poistettu rataliikenteen käytöstä ja on nykyään yksityisessä omistuksessa. Asema sijaitsee Seinäjoelta Kaskisiin johtavalla Suupohjan rataosuudella.
Koskenkorva | |
---|---|
Koskenkorva |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Suomi |
Maakunta | Etelä-Pohjanmaa |
Kunta | Ilmajoki |
Hallinto | |
– Asutustyyppi | Taajama |
Korkeus | 57[1] m |
Väkiluku | 2 100 |
Aikavyöhyke | UTC 2 |
– Kesäaika | UTC 3 |
Postinumero | 61330 |
Lempinimi: | "Korva" |
Koskenkorvan kyläseura Facebook
|
Koskenkorva on saanut nimensä rautatieasemasta, joka taas nimettiin paikallisen talon mukaan. Aiempi kylästä käytetty nimi oli Yläpää.[4]
Tilastollisessa taajamaluokituksessa Koskenkorva ei muodosta omaa taajamaansa, vaan on ollut vuodesta 2014 asti osa Ilmajoki-Kurikan taajamaa Ilmajoen kirkonkylän kasvettua yhteen Kurikan keskustaajaman kanssa.
Koskenkorva tunnetaan pesäpallojoukkueesta Koskenkorvan Urheilijat (KoU).
Palvelut
muokkaaKoskenkorvalla on kaksi peruskoulun alakoulua, Koskenkorvan[5] ja Västilän koulut.[6]
Koskenkorvalta löytyy päiväkoti, neuvola, apteekki, grilli, pizzeria, matkahuolto, useita parturi-kampaamoja, Seon huoltamo, jossa on Scanburger-pikaravintola sekä ABC-ketjun automaattiasema, joka on samassa pihassa kuin S-Market Koskenkorva. Kirjastoauto kiertää Koskenkorvalla muutamana päivänä viikossa[7].
Koskenkorvalla on oma paloasema, jossa toimii Koskenkorvan VPK ry -niminen vapaapalokunta.[8]
Koskenkorvalla Kyrönjoen rannan tuntumassa sijaitsee Koskenkorvan seurakuntatalo, jossa pidetään seurakunnan päiväkerhoja ja satunnaisesti myös muita tilaisuuksia. Rakennus on rakennettu vuonna 1953 ja sen on suunnitellut arkkitehti Mikael Nordenswan.[9]
Liikuntapaikkoja kylässä ovat muun muassa Koskenkorvan urheilutalo, jossa on myös kuntosali, sekä sen lähellä olevat urheilukenttä ja Koskenkorvan pesäpallostadion. Koskenkorvalta löytyy lisäksi ulkourheilureitit muun muassa Santavuoren alueelta.[10] Peruskoulun ala-asteiden pihassa on talvisin ulkojää, jossa voi käydä luistelemassa ja pelaamassa jääkiekkoa.
Koskenkorvalla on myös oma uimaranta: Konnanmonttu[11].
Koskenkorvan matkailijoita kiinnostaviin yrityksiin kuuluvat tilausravintola Koskenkorvan Trahteerin yhteydessä toimiva Koskenkorva-museo,[12] yhdysvaltalaisia tuotteita myyvä Jari Mäki Oy,[13] sekä Lasiateljee Minna Tuohisto-Kokko.[14]
Muita yrityksiä Koskenkorvalla
muokkaa- A-Rehu Oy[15]
- EC-Engineering Oy (komposiittirakenteita juniin ja bussikoreihin)[16]
- Ilmajoen Sähkökoje Ky (sähkökeskuksia)[17]
- Kannoston Konepaja Oy (aarporausta)[18]
- Lakeuden Asbestityöt Oy[19]
- Kellotukku Markku Hautaniemi Ky[20]
- Koskenkorvan S-market, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
- Tarviketalo Siivonen Motoral Oy (autotarvikkeita)[21]
Liikenneyhteydet
muokkaaKoskenkorvan kautta kulkevat yleiset tiet eri ilmansuuntiin:
Jalasjärvi, Parkano, Tampere, Helsinki (kaakkoon)
Laihia, Vaasa (luoteeseen)
Ilmajoki, Seinäjoki (koilliseen)
Kurikka, Kauhajoki, Kaskinen (lounaaseen)
Ilmajoki (koilliseen)
Jurva (länteen)
Kurikka (lounaaseen)
Seinäjoen rautatieasemalle on matkaa 26 kilometriä. Seinäjoen lentoasemalle Ilmajoen Rengonharjulla on matkaa 23 kilometriä ja Vaasan lentoasemalle 61 kilometriä.
Yhtenä päivänä joulukuussa on jo vuosia ollut mahdollista matkustaa höyryveturilla Koskenkorvalta Seinäjoelle ja takaisin. Matkaan voi nousta Koskenkorvan rautatieasemalta.[22]
Historiaa
muokkaaKoskenkorvan läpi kulkeva Kyrönjoki oli ennen rapu- ja lohijoki. Joen myötä on paikalle tullut asutusta jo 4200–200 eaa., mistä todistavat vuonna 1898 Piirtolasta esiin kaivetut kampakeraamisen ajan muinaislöydöt. Koskenkorvan Honkalanmäessä on kivikautinen asuinpaikka, josta on löydetty toistakymmentä pyöreää kiviliettä, vasarakirveen palasia, pienoistalttoja, hiottujen kiviesineiden palasia, pienoisreikäkiviä, pii- ja kvartsiesineitä sekä saviastianpalasia kampa- ja nuorakeraamisen kulttuurin ajalta[23]. Pohjanlahden rantaviiva kulki tuolloin Teuvan, Ilmajoen ja Lapuan kautta, ja Kyrönjoki laski mereen Koskenkorvan kohdalla.[24][25] Viljavat jokirannat lienevät houkutelleet viljelijöitä jo varhain. Pohjanmaan tiedetään ennen viljelyaikaa olleen hämäläisten metsästys- ja kalastusaluetta. Kansantarinan mukaan Ilmajoen ensimmäisen talon olisikin Santavuoren liepeille perustanut Kihniöstä tullut paimenpoika.[25] Paikka lienee saanut nimensä koskesta, sillä myös korva on tunnettu nimitys koskelle. Toisaalta paikallisessa murteessa ”korvalla” olo tarkoittaa vieressä tai äärellä olemista[26][27].
Irwin Goodman on tehnyt Koskenkorvasta laulun nimeltä "Koskenkorvassa" jossa hän laulaa kauniista naisesta jonka hän näki keikkamatkalla Koskenkorvassa. [28]
Nuijasodasta 1700-luvulle
muokkaaKoskenkorva kuuluu hallinnollisesti Ilmajoen Kokkolan kylään, jossa vuonna 1570 mainitaan olleen seitsemän talollista, 48 nokkaa (henkilöä), 35 lehmää ja 179 panninmaata peltoa.[25] Ankarasta ja mielivaltaisesta verotuksesta johtunut talonpoikien kapina, nuijasota, löysi johtajansa Kokkolan kylän Jaakko Ilkasta, mutta nuijamiehet kärsivät lopullisen tappion Klaus Flemingin huoveille Santavuoren taistelussa 1597. Jaakko Ilkka oli mestattu jo muutamaa viikkoa aiemmin, ja taistelua johti liminkalainen Hannu Krankka.
Nuijasodan jälkeen 1599 Kokkolan kylässä ilmoitettiin olevan jo 19 talollista, mutta vain 36 henkilöä. Seuraavan vuosisadan aikana talojen määrä Kokkolan kylässä väheni sotien ja kovan verotuksen vuoksi, ja oli pienimmillään 13 vuonna 1671.[25] Vuodesta 1700 alkaen käytetään asiakirjoissa isäntien etunimien ja isännimien ohella myös talojen nimiä, joista muodostuivat yhä käytössä olevat sukunimet. Vuoden 1704 veroluettelossa mainitaan Kokkolan kylästä seuraavat talot, joissa on jo monia nykyäänkin tuttuja nimiä. Valtion omistamia kruununtaloja olivat Havuinen, Raskula, Ilkka ja Hyövälti; verotaloja olivat Koskenkorva, Västi, Ylitaloinen, Alataloinen, Posso, Kokko, Seppikokko, Yrjänäkokko, Pietilä, Suomu ja Ilomäki.[25]
Tervanpoltosta teollisuuden aikaan
muokkaaMaatalous oli jo 1500-luvulta asti alueen tärkein elinkeino. Siitä saatiin lisäoppia Kustaa Vaasan perustamassa Korsholman kuninkaankartanossa, jonne Ilmajoen miestenkin oli käytävä tekemässä kolme työpäivää vuodessa. Kalastus alkoi elinkeinona vähetä ilmeisesti liikakalastuksen vuoksi, mutta 1600-luvulla uutena ansaintakeinona, Kokkolan kylässä maatalouttakin tuottavampana, tuli mukaan tervanpoltto. Tervan markkinahinta alkoi 1800-luvun alussa kuitenkin laskea, mutta toisaalta veistettyjen hirsien sijasta sahatun rakennuspuutavaran menekki alkoi vuosisadan puolenvälin jälkeen lisääntyä. Ilmajoelle perustettiin ensimmäinen saha 1862, ja Koskenkorvan Saha-Osakeyhtiö tiedetään perustetun 1918 Koskenkorvan tilan omistaneen J. Kuhnan maille. Vuonna 1936 sahan osti talousneuvos Arvo Sihto, ja sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1981 saakka.[29]
Suomalaisen osuustoiminnan synnyinpaikka
muokkaaKoskenkorvan ensimmäinen teollinen tuotantolaitos lienee ollut Pukarankosken kohtaan noin vuoden 1788 paikkeilla rakennettu mylly. Meijeri perustettiin kosken alapuolelle 1898, mutta siirrettiin sittemmin kosken yläpuolelle nykyiseen paikkaansa. Pukaran Osuusmeijeri muuttui Yläpään Osuusmeijeriksi 1905, ja sitä pidetään Suomen vanhimpana osuustoiminnallisena meijerinä.[29] Suomen ensimmäinen osuustoiminnallinen rahoituslaitos Yläpään Osuuskassa perustettiin Koskenkorvalle lokakuussa 1902. Koskenkorvaa ja lähiseutua voidaan siis pitää suomalaisen osuustoiminnan kehtona, koskapa maan ensimmäinen osuuskauppa perustettiin kymmenen kilometrin päähän Ilmajoen Nopankylään vuonna 1898.[30]
Kun Suupohjan rataa alettiin rakentaa savisten pohjalaispeltojen läpi 1910, Koskenkorvan soraharjuista alettiin kaivaa soraa ratapohjaa varten. Työn tehostamiseksi Koskenkorvalle saatiin Suomen ensimmäinen kaivinkone, höyrykäyttöinen Bucyrus C70, jollaisia kerrottiin käytetyn samoihin aikoihin Panaman kanavan kaivamisessa.[31] Saveakin Koskenkorvalla riitti. Koskenkorvan tiilitehdas perustettiin nykyisin uimapaikkana tunnetun savilammen Konnanmontun äärelle noin 1920, ja se lopetti toimintansa 1970. Oy Alkoholiliike Ab:n polttimo, nykyisen Anora Groupin viinatehtaan ensimmäinen vaihe, rakennettiin vuosina 1939–1941 mutta otettiin käyttöön vasta sotien jälkeen.
Haave omasta kunnasta
muokkaaSotavuosien jälkeiset jälleenrakennuksen vuosikymmenet olivat Koskenkorvalla taloudellisesti niin toimeliaita, että taajama kärsi ajoittain työvoimapulasta. Viinatehdas laajeni, saha pyöri kolmessa vuorossa, tiilitehtaan tuotteilla oli menekkiä, samoin betoniin tarvittavalla hiekalla, minkä ansiosta taajaman ainoat mäet muuttuivat hyvää vauhtia valtaviksi sorakuopiksi. Santavuori säästyi, koska se nimestään huolimatta on enimmäkseen kalliota.[29]
Koskenkorvalaiset alkoivat 1963 puuhata itsenäistymistä Ilmajoesta omaksi Santavuoren kunnakseen, johon olisi otettu mukaan myös läheinen Kurikan Panttilankylä. Hanke lähti liikkeelle tyytymättömyydestä Ilmajoen kuntapäättäjiin. Valtaosa kunnan työpaikoista sijaitsi Koskenkorvalla, joka kerrytti kunnan verotuloista 40 prosenttia. Monia kaivattuja kunnallisia palveluja, kuten lääkärin vastaanottoa, ei Koskenkorvalle kuitenkaan saatu. Koskenkorva oli ehdolla myös keuhkotautiparantolan paikaksi, mutta Ilmajoen kuntapäättäjien vastustuksen vuoksi parantola päätettiin rakentaa Alahärmään. Omaa kuntaa tai edes lääkäriä ei saatu, vaan konkreettisimmaksi muistoksi kuntahankkeesta jäi vuoden verran viikoittain ilmestynyt Santavuori-lehti, jota päätoimitti kirjailija Lauri Pakkala.[29][32]
Koskenkorvan naisia työllisti 1950–1960-luvuilla Välimäki Oy:n villakehräämö ja kutomo. 1960-luvun loppupuolella sen vienti Neuvostoliittoon kuitenkin tyrehtyi, ja yritys asetettiin konkurssiin 1968.[33] Vapautuneisiin tiloihin saatiin kuitenkin pian Suomen Trikoon ompelimo, josta tuli vuoteen 1978 mennessä Ilmajoen suurin työnantaja. Muun suomalaisen valmisvaateteollisuuden tapaan tehtaan tuotanto kuitenkin alkoi vähetä, ja tehdas suljettiin 1992[34]. Koskenkorvan tuolloin menestyneisiin, mutta sittemmin hiipuneisiin teollisuusyrityksiin kuuluivat Valmislakki Oy, Betonivalmiste Oy, Lahti-Röyskön ja Purokalusteen[35] huonekalutehtaat sekä pyörätuoleja ja invalidimopedeja valmistanut Erkkola Ky.[29] Vuosina 1980–1986 Koskenkorvalla toimi Riihimäeltä tulleiden lasinpuhaltajien Lasipaja, yhtiönimeltään Ilmajoen Lasi Oy.[36][37]
Palvelut alkavat vähetä
muokkaaSuomen 1990-luvun alun lama kohteli kovalla kädellä pankkeja, ja maaseudunkin pankkikonttoreita alettiin karsia. Vuonna 1938 perustettu Ilmajoen Säästöpankin konttori meni vuoden 1993 uudelleenjärjestelyissä Osuuspankille, joka sittemmin on lopettanut konttorinsa Koskenkorvalta. Suomen ensimmäisen osuuspankin perustajakylässä on jäljellä enää pankkiautomaatti, jota Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki sanoo ylläpitävänsä tappiolla[38], nykyisin sitä ylläpitää Jari Mäki Oy[39]. Kylän oman sivukirjaston on korvannut kolmesti viikossa kiertävä kirjastoauto.[40]
Nykypäivä ja tulevaisuus
muokkaaVuonna 2011 satavuotisjuhliaan viettäneellä[41] Koskenkorvalla on perustettu kylähanke innostamaan kaikki mukaan kylän kehittämiseen.[42] Neuvola avattiin kylään tauon jälkeen uudelleen,[43] viinatehtaan kupeessa toimiva A-Rehu Oy rakensi uuden siipikarjanrehutehtaan,[15] ja Santavuoren alueelle on rakennettu tuulivoimapuisto.[44]
Altian Koskenkorvalla ja lähialueilla kuvatut mainosvideot ovat nostaneet Koskenkorvan ja sen mukaan nimetyn viinan tunnettavuutta maailmalla.[45][46][47]
Koskenkorva kirjallisuudessa ja elokuvassa
muokkaaJaska Filppulan romaani Me ei oltu valtaosaa (Like 2009) sijoittuu tekijän nuoruudenmaisemiin Koskenkorvan sahan ja viinatehtaan liepeillä. Jukka Vieno käsittelee laajassa runokokoelmassaan Stockan kulma (WSOY 2010) nykyisen asuinpaikkansa Helsingin ohella myös lapsuuden kyläänsä, etenkin sivulta 289 alkavassa jaksossa "61330 Koskenkorva". Ilmajoella varttuneet kirjailija Katri Tapola ja kuvittaja Virpi Talvitie käyttävät aiheena Koskenkorvaa ainakin lastenkirjassa Konnanmontulle hyvä kyyti (Tammi 2003).[48] Martti Koskenkorva on julkaissut omakustanteina faktaa ja fiktiota sekoittavat jännitysromaanit Salattu perintö (2010) ja Valmistettu Koskenkorvalla (2011).[49]
Vuonna 1991 Tuija Murtovaara ohjasi 55-minuuttisen nuorisoelokuvan Koskenkorva Cowboys, jossa paikallisten nuorten lisäksi esiintyi Samuli Edelmann.[50] Elokuvan VHS-versio on lainattavissa Ilmajoen pääkirjastosta[51].
Lähteet
muokkaa- ↑ Koskenkorva, Finland Page Falling Rain Genomics, Inc. Viitattu 11.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Reittiohje Eniro / Fonecta. Arkistoitu 16.7.2012. Viitattu 16.7.2012.
- ↑ FCG Finnish Consulting Group Oy, Ilmajoen kunta ja Ruokakesko Oy: Ilmajoen kaupallinen selvitys 3.5.2011. Ilmajoen kunta. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 11.7.2012.
- ↑ Johtaja Koskenkorva Koskenkorvan Koskenkorva-ravintolasta: Ennemmin vaihtuu viinan nimi! Ilta-Sanomat 2014.
- ↑ Koskenkorvan koulu 15.12.2011. Ilmajoen kunta. Arkistoitu 21.10.2014. Viitattu 28.8.2012.
- ↑ Västilän koulu 15.12.2011. Ilmajoen kunta. Arkistoitu 6.6.2008. Viitattu 28.8.2012.
- ↑ Kirjastoauto - Ilmajoki www.ilmajoki.fi. Viitattu 24.1.2018.
- ↑ Etusivu - Koskenkorvan VPK www.koskenkorvanvpk.fi. Viitattu 24.1.2018.
- ↑ Koskenkorvan seurakuntatalo Ilmajoen seurakunta. Viitattu 24.1.2018.
- ↑ Ilmajoen kylät 9.3.2011. Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry, Kyläkööri-hanke. Viitattu 16.7.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Ulkoliikuntapaikat - Ilmajoki www.ilmajoki.fi. Viitattu 24.1.2018.
- ↑ Kaikkea sitä esitelläänkin: Nämä ovat Suomen erikoisimmat museot, Studio55, MTV3 18.1.2012. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Haldin, Jari: Koskenkorvan sheriffi, Yle Elävä arkisto 16.7.2013. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Minna Tuohisto-Kokko - Itkumuuri veljen muistoksi (Arkistoitu – Internet Archive), KP24.fi 1.11.2002. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ a b Koskenkorvalla avattiin uusi rehutehdas (Arkistoitu – Internet Archive), Maaseudun Tulevaisuus 27.10.2013.
- ↑ Etusivu[vanhentunut linkki], EC-Engineering. Viitattu 12.1.2018.
- ↑ Etusivu (Arkistoitu – Internet Archive), Ilmajoen Sähkökoje Ky. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Kannoston Konepaja Oy. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Lakeuden Asbestityöt Oy, Kauppalehti. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Hautaniemi.fi. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ Kiiski, Timo: Näin tuunaat vaihtoautoosi tuoretta ilmettä, Iltalehti 22.4.2009. Viitattu 21.10.2014.
- ↑ I-Mediat Oy: Joulupukin juna saapuu Seinäjoelle Ilkka. Viitattu 25.1.2018.
- ↑ Honkalanmäki Museoreitti. Ilmajoen museot. Viitattu 7.12.2017.
- ↑ Kaisa Sippola & Tapio Mäntymaa: Ilmajoki, Koskenkorvan yleiskaava, Kaavaselostus, 3. Lähtökohdat 2012. Ilmajoen kunta, Kaavoitustoimi. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ a b c d e Liakka, Niilo: Ilmajoen pitäjä. Piirteitä sen synnystä, hallinnollisesta, elinkeinollisesta ja kirkollisesta kehityksestä sekä hajautumisesta. Vaasa. Määritä julkaisija!
- ↑ Haluaisin tietää mistä sukunimi Leppäjärvi on lähtösin ja kuinka vanha sukunimi on? Toinen sukunimi josta haluan tietää on Korva mistä lähtösin kuinka vanha… Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu, Kirjastot.fi. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Pakkala, Sirkka ym. (toim.): Suomalainen paikannimikirja, s. 181. Kotimaisten kielten keskus, Karttakeskus, 2007. ISBN 9789515939760
- ↑ [1]
- ↑ a b c d e Kauppila, Olli: Koskenkorvan polttimo ja sen edeltäjät – Koskenkorvan tehtaan 50-vuotishistoriikki. Helsinki: Alko, 1988. ISBN 951-8913-00-5
- ↑ Erinomaista palvelua Etelä-Pohjanmaalla S-kanava. Arkistoitu 22.8.2016. Viitattu 11.7.2012.
- ↑ Piltz, Martti: Suomen ensimmäinen kaivinkone. Infrarakentaja, Määritä ajankohta! Rakennusmedia. Artikkelin verkkoversio Tiekonehistoriallisen seuran sivustolla. (pdf) Viitattu 29.7.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Hakutulos: Santavuori[vanhentunut linkki], Fennica-tietokanta. Viitattu 20.11.2015.
- ↑ Välimäki Oy (doc) Suomen Elinkeinoelämän keskusarkisto. Viitattu 11.7.2012.
- ↑ Finnwear lopettaa ompelimon Ilmajoella. Helsingin Sanomat, 15.1.1992, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Muoti muuttuu, mutta sohva pysyy Pohjalainen. 10.10.2013. Viitattu 19.2.2019.
- ↑ Aatos Alhainen: Lasinpuhaltajia Koskenkorvalla 10.8.2002. Riihimäen lehti. Viitattu 16.7.2012.
- ↑ Olavi Saarinen: Riihimäen lasiammattilaiset yrittäjinä Koskenkorvalla 30.10.2011. Aamuposti. Viitattu 16.7.2012.
- ↑ © Esmerk: Ilkka: Koskenkorvan pankkiautomaatilla suuri merkitys paikkakuntalaisille 4.4.2012. OP-Pohjola newsroom. Viitattu 17.7.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jari ylläpitää kylän pankkiautomaattia omalla kustannuksellaan - "Haluamme, että Koskenkorva pysyy elävänä" iltalehti.fi. Viitattu 7.8.2017.
- ↑ Kirjastoauton aikataulut Ilmajoen kunta. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Sean Ricks: "Kun kylä täyttää 100 vuotta, ei sitä kehtaa olla juhlimatta" 28.07.2011. Ilkka. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Koskenkorvan kylähanke 3.1.2012. Uhoo-uutiset. Viitattu 17.7.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tapahtumat ja uutiset – Koskenkorvan neuvola 6.6.2012. Koskenkorvan kylä -sivusto. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Tuleeko tuulivoimapuisto Koskenkorvalle? 21.02.2012. Ilkka.fi. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Viinayhtiö latasi Koskenkorva-videon Youtubeen – juoma napattiin myyntiin Britanniaan Helsingin Sanomat. 20.9.2016. Viitattu 24.1.2018.tarvitaan parempi lähde
- ↑ ”Koskenkorva – Vodka from a Village”. Koskenkorva (käsikirjoitus). 2016-05-02.
- ↑ ”Koskenkorva – Thank You United Kingdom Land”. Koskenkorva (käsikirjoitus). 2017-11-30.tarvitaan parempi lähde
- ↑ Kunnalliskirjasto > Ilmajoki Helsingin Sanomat. Arkistoitu 11.5.2012. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Jännityskirjoja Koskenkorvalta Koskenkorvan Trahteeri. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Koskenkorva Cowboys Elonet. Viitattu 17.7.2012.
- ↑ Koskenkorva cowboys eepos.finna.fi. Viitattu 25.1.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koskenkorva (Ilmajoki) Wikimedia Commonsissa
- Sillanpää, Toivo: Osuusmeijerin vaiheet Koskenkorvalla 1904–1989. Koskenkorvan osuusmeijeri, 1990.