Kookosöljy
Kookosöljy on kookospähkinän siemenvalkuaisesta eli koprasta tuotettu kasviöljy[1].
Kookosöljystä voidaan valmistaa uppopaistamisessa käytettävää kookosrasvaa eli kookosmargariinia kovettamalla sitä teollisesti hydraamalla. Myös kookosöljyä voidaan käyttää uppopaistoon, mutta sitä ei saa päästää yli 163 °C:iseksi[2]. Kookosöljy sisältää 15 prosenttia MCT-öljyä[3].
Kookosöljyn tuotanto
muokkaaKookosöljy on valmistettu perinteisesti kookosmaidosta[4]. Kylmäpuristettu kookosöljy valmistetaan kylmäpuristamalla öljyä tuoreesta kookospähkinän siemenvalkuaisesta eli koprasta, kun taas jalostettu eli raffinoitu kookosöljy saadaan kuivatusta koprasta höyryttämällä tai kemikaalien avulla uuttamalla. Jalostettu kookosöljy on hajutonta ja mautonta, ja sen voi kuumentaa 204 °C:seen[5]. Jalostetun kookosöljyn valmistuksessa käytetään perinteisesti heksaaniuuttoa, jolla koprasta saadaan 10 prosenttia enemmän öljyä[4]. Jalostettua kookosöljyä käsitellään korkeassa lämpötilassa, jolloin se kiinteytyy ja siitä poistuu haju, maku ja epäpuhtaudet[6]. Kopra sisältää noin 35 prosenttia rasvaa. Kookosöljy kehitettiin kaupalliseksi tuotteeksi Tyynenmeren saarilla ja Etelä-Aasiassa 1860-luvulla. Filippiinit on nykyisin maailman suurin kookosöljyn tuottaja, kookosöljyn tuotto vastaa 7:ää prosenttia Filippiinien vientituloista.
Fyysiset ominaisuudet
muokkaaKookosöljy kestää erinomaisesti kuumuutta[7]. Neitsytkookosöljyn voi kuumentaa 177 °C:seen ennen kuin se alkaa savuta. Jalostetun kookosöljyn voi kuumentaa 204 °C:seen, eli sillä on korkeampi savupiste[8].
Jalostamaton kookosöljy sulaa 20–25 ℃:ssa ja syttyy palamaan 170 ℃:ssa[9], kun taas raffinoidulla kookosöljyllä on korkeampi savupiste 177 ℃ [10].
Kemialliset ominaisuudet
muokkaaNeitsytkookosöljy maistuu ja tuoksuu kookospähkinältä, ja jalostettu kookosöljy on hajutonta ja mautonta[8].
Toisin kuin useimmat kasviöljyt, kookosöljy koostuu lähes 90-prosenttisesti tyydyttyneistä rasvoista. Se sisältää pääasiassa keskipitkien rasvahappojen triglyseridejä,[11] joista 86,5 % on tyydyttyneitä rasvahappoja; 5,8 % kertatyydyttymättömiä rasvahappoja ja 1,8 % monityydyttymättömiä rasvahappoja. Tyydyttyneistä rasvahapoista kookosöljy sisältää ensisijaisesti 44,6 % lauriinihappoa, 16,8 % myristiinihappoa ja 8,2 % palmitiinihappoa, vaikkakin se kokonaisuudessaan sisältää seitsemää erilaista tyydyttynyttä rasvahappoa. Sen ainoa kertatyydyttymätön rasvahappo on öljyhappo, ja sen ainoa monityydyttymätön rasvahappo on linoleenihappo.[12]
Koska kookosöljy on pääosin tyydyttynyttä rasvaa, se hapettuu moniin muihin kasviöljyihin verrattuna hitaasti[13]. Jalostamaton kookosöljy voi säilyä härskiintymättä jopa viisi vuotta, ja jalostettu puolitoista[14]. Kookosöljy säilyy parhaiten kiinteässä muodossa, eli kun lämpötila on alle 24,5 ℃. Se ei kuitenkaan, monista muista öljyistä poiketen, vahingoitu korkeammassakaan lämpötilassa.
Erilaisia öljytyyppejä
muokkaaRaffinoimaton öljy
muokkaaRaffinoimaton öljy eli raakaöljy valmistetaan puristamalla murskattua kopraa mekaanisesti, ilman lisäkäsittelyä ehkä siivilöintiä lukuun ottamatta. Perinteisesti öljy on saatu jauhamalla tai hankaamalla kopraa, joka sen jälkeen on keitetty vedessä. Se tuottaa öljyyn sille ominaisen maun ja värin. Markkinoinnissa tälle öljylle on voidaan käyttää myös ominaisuutta "extra virgin"lähde?.
Raffinoitu öljy
muokkaaRaakaöljylle voidaan tehdä useita erilaisia käsittelyjä, jolloin saadaan erilaisia tuotteita, joilla on kaikille omat ominaisuutensa ja käyttötarkoituksensa. Öljy on usein käytännössä mautonta ja hajutonta.
Margariini ("kookosrasva")
muokkaaKookosmargariini valmistetaan hydrogenoinnin avulla: kookosöljyyn lisätään katalyyttisessä prosessissa vetyä, jolloin sen sisältämät yksittäis- ja monityydyttämättömät rasvahapot muuttuvat kokonaan tai osittain tyydyttyneiksi. Lopputuloksena on kookosrasvaksi kutsuttua margariinia, jonka sulamispiste on 36–40 °C. Jos kookosöljy hydrataan vain osittain, lopputuotteeseen syntyy teollisia transrasvoja.[15]
Fraktioitu öljy
muokkaaFraktioitu öljy saadaan jakamalla öljy komponentteihinsa, jolloin useimmat pitkäketjuiset triglyseridit on poistettu niin, että jäljelle jää vain tyydyttynyt rasva. Sitä nimitetään myös kapryylitriglyseridiksi tai kapriinitriglyseridiksi (MCT-öljyksi), koska siinä eniten esiintyvät rasvahapot ovat kapryylihappo ja kapriinihappo.
Koska fraktioitu öljy on täysin tyydytettyä, se kestää kuumuutta vielä paremmin kuin kookosöljy muissa muodoissaan ja sen säilyvyysaika on lähes rajoittamaton.
Käyttö
muokkaaKookosöljyä käytetään erityisesti paistamisessa sen korkean syttymislämpötilan takia. Sitä käytetään usein curryn valmistuksessa, ja Malesiassa sitä käytetään usein myös nasi lemakin valmistuksessa. Elintarviketeollisuus käyttää täysin tai osittain hydrattua kookosöljyä margariineissa ja pikkupurtavassa.
Kookosöljyä käytetään myös saippuan valmistuksessa. Fraktioitu kookosöljy on hajusteiden, hierontaöljyjen ja kosmetiikkatuotteiden yleinen perusosa. Kookosöljy toimii ihon kosteuttaja, ja sen on todettu olevan yhtä tehokas vaihtoehto mineraaliöljylle[16].
Intiassa ja Sri Lankassa kookosöljyä käytetään yleisesti myös kampauksiin ja päänahan rauhoittamiseen ja viilentämiseen. Intian rannikolla Karnatakassa ja Keralassa kookosöljyä lisätään tuntia ennen kylpyä iholle. Sitä suositellaan vanhuksille käytettäväksi vähintään kerran viikossa, jotta keho, iho ja hiukset säilyisivät terveinä.
Kookosöljyä on käytetty perinteisesti myös öljylampuissa. Tyynenmeren saarilla tutkitaan kookosöljyn käyttöä generaattoreiden polttoaineena. Eräissä tapauksissa vanhoja dieselmoottoreita voidaan käyttää käsitellyllä kookosöljyllä, mutta tämä altistaa ne pidemmällä aikavälillä moottorivauriolle.[17]
Terveysvaikutukset
muokkaaKookosöljy on terveellinen paistorasva, koska se kestää erinomaisesti kuumuutta[7].
Vuonna 2020 julkaistussa kontrolloidussa ja satunnaistetussa kliinisessä tutkimuksessa havaittiin, että 12 millilitran annos neitsytkookosöljyä päivässä lisäsi HDL-kolesterolin määrää ja paransi kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhdetta. Saman verran soijaöljyä nauttineiden verrokkien HDL-kolesteroli laski ja kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin välinen suhde huononi. Osanottajina oli 29 ylipainoista miestä.[18]
Vuonna 2020 julkaistu 16 tutkimusta käsittänyt meta-analyysi kertoo kookosöljyn nostavan selvästi sekä LDL- että HDL-kolesteroliarvoa. Tutkimuksen tekijät kirjoittavat: ”Tuloksemme herättävät huolta kookosöljyn suurkulutuksesta, koska se lisäsi merkittävästi LDL-kolesterolia verrattuna ei-trooppisiin kasviöljyihin. Vaikka kookosöljyn saanti lisäsi myös HDL-kolesterolin pitoisuuksia, pyrkimyksissä vähentää sydäntautiriskejä lisäämällä HDL-kolesterolia ei ole onnistuttu. Ei ollut myöskään näyttöä kookosöljyn hyödyistä rasvoittumisen tai glykeemisten ja tulehdusmerkkien osalta verrattuna ei-trooppisiin kasviöljyihin. Siksi kookosöljyä ei pitäisi pitää terveellisenä öljynä sydän- ja verisuonitautiriskin vähentämisessä, ja kookosöljyn kulutuksen rajoittaminen sen korkean tyydyttyneiden rasvojen pitoisuuden vuoksi on perusteltua.”[19]
Maailman terveysjärjestö, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, Ison-Britannian kansallinen terveyspalvelu (NHS), American Heart Association, Suomen Sydänliitto, Ruokavirasto ja Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelevat rajoittamaan tai välttämään kookosöljyn käyttöä, koska siinä on paljon tyydyttynyttä rasvaa[20][21][22][23][24][25]. Väestötutkimusten mukaan kookosöljyn käyttäjillä ei esiinny kuitenkaan muuta väestöä enempää sydän- ja verisuonitauteja eivätkä he kuole niihin tavallista useammin[26]. Väestötutkimuksista ei ole saatu näyttöä myöskään tyydyttyneen rasvan runsaan käytön terveyttä heikentävästä vaikutuksesta[27].
Kylmäpuristettu neitsytkookosöljy sisältää antioksidantteina toimivia ja matala-asteista tulehdusta estäviä fenolisia yhdisteitä, jotka saattavat vähentää sydäntautien riskiä.[3] Laboratorio- ja soluviljelytutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että kookosöljyllä olisi tulehduksia ehkäisevää vaikutusta. Lisäksi on olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että ulkoisesti käytetty kookosöljy ehkäisee joihinkin ihotauteihin liittyvää tulehdusta. Dosentti Jyrki Virtasen mukaan ei ole kuitenkaan olemassa kunnollista tutkimusnäyttöä siitä, että näitä vaikutuksia saisi kookosöljyä syömällä.[3]
Kookosöljyn on väitetty aktivoivan myös kilpirauhasen toimintaa, mutta aiheesta ei ole julkaistu tieteellisiä tutkimuksia.[3]
Itä-Suomen yliopiston ravitsemusepidemiologian dosentti Jyrki Virtanen on todennut, ettei kookosöljyssä ole omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, jotka ovat hänen mukaansa kaikkein tärkeimpiä rasvahappoja.[3]
Ympäristövaikutukset
muokkaaKookosöljyn tuotannosta syntyy poikkeuksellisen vähän elinkaarenaikaisia päästöjä.[1]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Erich E. Dumelin: The Environmental Impact of Palm Oil and Other Vegetable Oils. (PDF) (Sivu 21) ukm.my. (englanniksi)
- ↑ Can You Deep Fry with Coconut Oil? https://atleastwefried.com/can-you-deep-fry-with-coconut-oil/
- ↑ a b c d e Kookosöljyn terveysväitteet humpuukia? – dosentti vastaa yle.fi. 23.4.2015.
- ↑ a b Commercial Crops Technology. New India Publishing 2007. Sivut 202-204. https://books.google.com/books?id=2VFYqwA-Mn4C&pg=PA202}}
- ↑ Virgin vs Refined Coconut Oil: 5 Things You Need To Know Nutiva. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)
- ↑ The Different Types Of Coconut Oil | Holland & Barrett www.hollandandbarrett.com. Viitattu 11.9.2021.
- ↑ a b Commercial Crops Technology. New India Publishing 2007. Sivut 202-204. https://books.google.com/books?id=2VFYqwA-Mn4C&pg=PA202}}
- ↑ a b Virgin vs Refined Coconut Oil: 5 Things You Need To Know Nutiva. Viitattu 10.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Cooking For Engineers – Kitchen Notes: Smoke Points of Various Fats
- ↑ Nutive Coconut oil recipes Notes: Benefits of coconut oil
- ↑ Nutritiondata.com Nutrition Facts (englanniksi)
- ↑ Nutrient analysis of coconut oil – USDA
- ↑ Bethany Moncel: What is Coconut Oil? About.com Food Reference. Viitattu 11.8.2014.
- ↑ Does Coconut Oil Expire? 5 Signs of Bad Coconut Oil StreetSmart Kitchen. 14.10.2017. Viitattu 11.9.2021. (englanti)
- ↑ Foster, R., Williamson, C.S. and Lunn, J.: BRIEFING PAPER: Culinary Oils And Their Health Effects. Nutrition Bulletin, 2009, 34. vsk, nro 1, s. 4–47. doi:10.1111/j.1467-3010.2008.01738.x ISSN 1467-3010
- ↑ Agero AL, Verallo-Rowell VM A randomized double-blind controlled trial comparing extra virgin coconut oil with mineral oil as a moisturizer for mild to moderate xerosis Dermatitis 2004 Sep;15(3):109–16
- ↑ Coconut Oil for Power Generation by EPC in Samoa – Jan Cloin
- ↑ Christine Érika Vogel, Louise Crovesy, Eliane Lopes Rosado, Márcia Soares-Mota: Effect of coconut oil on weight loss and metabolic parameters in men with obesity: a randomized controlled clinical trial. Food & Function, 1.7.2020, nro 11, s. 6588–6863. PubMed:32648861 doi:10.1039/d0fo00872a ISSN 2042-650X Artikkelin verkkoversio.
- ↑ The Effect of Coconut Oil Consumption on Cardiovascular Risk Factors 2020. Circulation. ”Our results raise concerns about high consumption of coconut oil because it significantly increased LDL-cholesterol as compared with nontropical vegetable oils. While coconut oil intake also increased HDL-cholesterol concentrations, efforts to reduce CVD risk by increasing HDL-cholesterol have been unsuccessful. There was also no evidence of benefits of coconut oil over nontropical vegetable oils for adiposity or glycemic and inflammatory markers. Therefore, coconut oil should not be viewed as healthy oil for CVD risk reduction and limiting coconut oil consumption because of its high saturated fat content is warranted.” Viitattu 15.7.2024.
- ↑ https://web.archive.org/web/20090710202446/http://whqlibdoc.who.int/publications/2005/9241546727.pdf
- ↑ http://www.nhs.uk/livewell/healthyhearts/pages/cholesterol.aspx
- ↑ https://web.archive.org/web/20110602015410/http://www.heart.org/HEARTORG/GettingHealthy/FatsAndOils/Fats101/Tropical-Oils_UCM_306031_Article.jsp
- ↑ https://web.archive.org/web/20140201190357/https://www.fda.gov/Food/IngredientsPackagingLabeling/LabelingNutrition/ucm282425.htm
- ↑ https://sydanliitto.fi/ammattilaisnetti/ravitsemus/suosituksia/sydanliiton-ravitsemussuositus
- ↑ https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf
- ↑ Kaunitz H., Dayrit C. S.: Coconut oil consumption and coronary heart disease. Philippine Journal of Internal Medicine. 1992;30(3):165–171.
- ↑ Rajiv Chowdhury ym.: Association of Dietary, Circulating, and Supplement Fatty Acids With Coronary Risk. Annals of Internal Medicine, 18.3.2014, nro 6. doi:10.7326/m13-1788 ISSN 0003-4819 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Food Component Database (FooDB): Coconut oil (englanniksi)
Kookosöljyn ominaisuuksista:
Muita aiheita
- Mohamed, Ali; Hussein, Ahmed; Bhathena, Sam; Hafez, Y Effect of Dietary Fatty Acid Unsaturation and Vitamin E Interaction on Serum and Liver Lipids in Rats. Journal of Nutritional Biochemistry. 4 April 2002.
- Kritschevsky D, Tepper SA, Biseg G, et al. Experimental atherosclerosis in rabbits fed cholesterol-free diets. Atherosclerosis. 1982;41:279-284. [Not found in PubMed or anywhere else on the internet]
- Reiser R, Probstfield JL, Silvers A, Scott LW, Shorney ML, Wood RD, O'Brien BC, Gotto AM Jr and Insull W Jr Plasma lipid and lipoprotein response of humans to beef fat, coconut oil and safflower oil. American Journal of Clinic Nutrition. 1985;42:190-197. (PDF reprint also available)