Kongon kuningaskunta

Kongon kuningaskunta oli kongo-kansan muodostama valtio läntisessä Afrikassa 1300-luvulta 1800-luvulle. Maantieteellisesti kuningaskunta sijaitsi Kongojoen alajuoksun varrella. Laajimmillaan sen alue ulottui pohjoisessa Oguwejoelle (nykyisin Gabonissa), etelässä Kwanzajoelle (Angolassa), lännessä Atlantin valtameren rannikolle ja idässä Kwangojoelle (Kongon demokraattisessa tasavallassa). Kuningas piti hovia Mbanza Kongon kaupungissa, joka nimettiin myöhemmin São Salvadoriksi kuningas Álvaro I:n eurooppalaistamistoimien aikana.

Wene wa Kongo
1390–1914
Vanha kartta Kongon kuningaskunnasta
Valtiomuoto	Monarkia
Kuningas	Nimi ya Lukeni (ensimmäinen) Manuel III (viimeinen)
Pääkaupunki	Mbanza Kongo
Pinta-ala
– yhteensä	129 400 km²
Väkiluku (1650)	509 250
Uskonnot	luonnonuskonnot, katolilaisuus
Historia
– Perustettu	1390
– Sisällissota alkaa	1665
– Yhdentyminen	1709
– Vasalliksi	1885
– Lakkauttaminen	1914
Kielet	kongo, kituba
Edeltäjä(t)	Mpemba, Mbata
Seuraaja(t)	Kongon vapaavaltio, Ranskan päiväntasaajan Afrikka, Portugalin Länsi-Afrikka
Infobox OK

Historia

Kongon kuningaskunnan varhaishistoriasta on vähän arkeologista tietoa, mutta se tiedetään, että Kongojoen alajuoksulla on ollut järjestäytynyttä asutusta 1100-luvulta lähtien. Alueella toimi pieniä kaupunkivaltioita, joista kaksi, Mpemba ja Mbata, yhdistyivät 1300-luvun lopulla. Liiton vallanperijä Nimi ya Lukeni perusti Kongon kuningaskunnan, kun hän valloitti Mbanza Kongon ja siirsi pääkaupungin sinne noin vuonna 1400. Hänen seuraajansa laajensivat kuningaskuntaa liittämällä siihen maakunniksi naapurikuningaskuntia sekä rauhanomaisesti että valloitussodilla.

Ennen eurooppalaisten tuloa Kongon kuningaskunta oli kehittynyt valtio kauppareittien kohtaamispisteessä. Luonnonvarojen ja norsunluun lisäksi kuningaskunnassa valmistettiin ja kaupattiin kuparista ja raudasta valmistettuja tavaroita, raffiakankaita ja keramiikkaa. Kuitenkin tärkeimmät elinkeinot olivat maanviljely ja metsästys. Väestön enemmistö puhui kongon kieltä ja kielen yksinkertaisempi muoto kituba oli saanut alkunsa, kun kongot kävivät kauppaa muiden kansojen kanssa.

Portugalilainen tutkimusmatkailija Diogo Cão saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Kongoon 1482–1483. Kuningas Nzinga Nkuwu päätti omaksua kristinuskon ja hän otti hallitsijanimekseen João I. Hänen seuraajansa Afonso I vahvisti kristinuskon asemaa valtion uskontona, jossa yhdistyivät paikalliset uskomukset ja eurooppalainen kristillisyys.

1500-luvun lopulla portugalilaiset auttoivat kuningas Álvaro I:tä kukistamaan maan itäosassa virinneen kapinan. Vastalahjana hän antoi portugalilaisille luvan perustaa siirtokunnan Luandaan, Angolaan. Ajan myötä portugalilaiset laajensivat siirtokuntaansa ja alkoivat esittää myös Kongolle aluevaatimuksia, jotka koskivat Luandan saarta ja Mbwilan maakuntaa. 1665 tilanne kärjistyi sodaksi, jossa Portugalin joukot löivät Kongon Mbwilan taistelussa. Myös Kongon kuningas António I sai surmansa ja vallanperimyskiistat johtivat sisällissotaan. Portugali yritti hyötyä siitä, mutta sen joukot kärsivät tappion Kitombon taistelussa 1670, mikä pakotti sen luopumaan vaateistaan kahdeksisadaksi vuodeksi.

Jatkuvat vallanperimyskiistat leimasivat Kongon kuningaskunnan myöhempää historiaa. Joka tapauksessa se oli olemassa valtiona aina 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka, jolloin Ranska ja Belgia alkoivat muodostaa siirtomaitaan alueella. Kongon kuningaskunta lakkasi olemasta, kun sen alue jaettiin Portugalin, Ranskan ja Belgian kesken Berliinin konferenssissa 1884–1885.

Portugalin kuningas Pietari V antoi Kongolle aseman vasallivaltiona, jota hallitsi Kongon kuningas. Kongon vasalli lakkautettiin 1914 portugalilaisia vastaan tehdyn kapinan jälkeen.

Hallinto

Kongo oli keskushallinnollinen kuningaskunta. Valtion keskus oli pääkaupunki Mbanza Kongo, joka oli suurkaupunki aikansa mittakaavassa. Muuten valtio oli melko harvaan asuttu, mikä edesauttoi vallan keskittämistä pääkaupunkiin.

Kuningaskuntaan kuului kuusi varsinaista maakuntaa: Mbamba, Mpangu, Mbata, Mpemba, Nsundi ja Soyo. Lisäksi kuningas oli ainakin nimellisesti Kongojoen pohjoispuolella sijaitsevien alueiden Vungun, Kakongon ja Ngoyon sekä etelässä kimbundujen alueella sijaitsevien Matamban ja Ndongon valtias. Kuninkaalla oli valta nimittää ja erottaa maakuntien käskynhaltijoita ja muita virkamiehiä.

Uskonto

Katolinen kristinusko oli ainakin aatelisten uskonto Kongon kuningaskunnassa ja valtio tuki sitä verovaroin. Kuitenkin papistosta oli puutetta ja uskonnollinen kasvatus oli paljolti koulunopettajien vastuulla. Paikallisten uskontojen piirteitä sekoittui kristinuskoon ja joitakin paikallisia merkkihenkilöitä alettiin palvoa pyhimyksinä ilman Vatikaanin hyväksyntää.

Merkittävä uskonnollinen tapahtuma sattui 1700-luvun alussa, kun sisällissodan repiessä maata Dona Beatriz eli Kimpa Vita yritti yhdistää maan uskonnollisen johdatuksen voimalla. Hän sai tuekseen tuhansien ihmisten muodostaman kansanjoukon marssiessaan pääkaupunkiin, joka oli hylätty taistelujen melskeissä. Kuninkaaksi nouseva Pedro IV kuitenkin vangitutti hänet ja asetti syytteeseen noituudesta. Kimpa Vita poltettiin roviolla vuonna 1706.