Kiltalaitos

Kiltalaitos on keskiajalla syntynyt kiltojen yhdessä muodostama kokonaisuus. Käsitteellisesti se on osittain päällekkäinen ammattikuntalaitoksen kanssa. Ammattikunnat saattoivat organisoitua kiltojen tavoin, niiden yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkitys on kuitenkin aivan toisenlainen. Joissakin kielissä kiltaa ja käsityöläisten ammattikuntaa tarkoittava sana on sama (esimerkiksi englannin guild).

Killan tunnusta kuvaava lasimaalaus Saksassa.

Jotkin killat syntyivät hengellisinä järjestöinä, mutta muuttuivat käsityöläisten yhteisöiksi (esim. Kanutin kilta).

Historia

Suomen keskiajalta tunnetaan 17–18 kiltaa. Niistä seitsemän toimi maaseudulla. Keskiajan kiltalaitoksella ei ilmeisesti ollut erityistä suhdetta kaupankäyntiin; sen sijaan killat toimivat ennen kaikkea sosiaalisen elämän keskuksina, käräjien viettopaikkoina ja uskonnollisten juhlien järjestäjinä. Kiltojen keskeinen toimintamuoto olikin suojeluspyhimyksen kunniaksi järjestettyjen pitojen viettäminen. Olaus Magnuksen mukaan ne kestivät kolme päivää. Kiltojen tehtävänä oli myös rauhantilan ylläpitäminen varsinkin maaseudulla. Pohjoismaissa säilyneissä kiltojen säännöissä keskitytäänkin pitkälti hillitsemään oluenjuonnista aiheutuneita ongelmia.

Kaupunkikiltojen mahdollisista taloudellisista yhteyksistä on Suomen osalta mahdollista esittää vain arveluita. Esimerkiksi Turun killat olivat kaikki enemmän tai vähemmän yhteydessä Turun tuomiokirkkoon. Suojeluspyhimysten perusteella on pyritty esittämään arveluita, että esimerkiksi Nikolauksen kilta olisi ollut nimenomaan kauppiaiden kilta.

Kiltalaitos kiellettiin Ruotsissa vuonna 1544 Västeråsin valtiopäivillä juuri sen katolilaisuuden vuoksi. Kiltojen omaisuus takavarikoitiin kruunulle.

Katso myös

• Suomen keskiaikaiset killat

Lähteet

• Lehtonen, Tuomas M. S. & Joutsivuo, Timo (toim.): Suomen kulttuurihistoria. 1 – Taivas ja maa, s. 202–203. (Piippo, Mikko: ”Kiltalaitos keskiajan Suomessa”) Tammi, 2002. ISBN 951-31-1842-8