Khryse (saari)
Khryse (m.kreik. Χρύση, Khrysē, ”Kultainen”) oli saari, joka sijaitsi antiikin aikana Egeanmeressä lähellä Lemnosta (nykyinen Límnos). Saari tunnetaan kirjallisista lähteistä, mutta se on sittemmin vajonnut mereen.[1][2][3]
Saaren mainitsevat muun muassa Homeros, Sofokles, Appianos ja Pausanias. Se esiintyy muun muassa Sofokleen kadonneessa näytelmässä Lemnoksen naiset.[1] 100-luvulla jaa. eläneen Pausaniaan mukaan saari oli uponnut mereen jonkin verran ennen hänen aikaansa. Khryse oli ilmeisesti suhteellisen pieni ja sen kuvataan sijainneen hyvin lähellä Lemnosta.[4][5] Saari oli todennäköisesti sekä syntynyt että vajonnut vulkaanisen ja seismisen toiminnan seurauksena.[6] Onomakritoksen kerrotaan ennustaneen saaren uppoamisen jo noin 600 vuotta aiemmin.[7]
Eräiden tietojen mukaan saarella olisi ollut Apollonille omistettu temppeli.[7] Kreikkalaisessa mytologiassa saari kytkeytyi kuitenkin ennen kaikkea Khryse-nimiseen nymfiin tai vaihtoehtoisesti jumalattareen, joka yhdistettiin Atheneen (Athene Khrysē). Khryse oli saaren suojelijatar. Saari kytkeytyi myös argonautteihin, Herakleehen ja Filokteteehen. Saarella kerrotaan olleen Iasonin perustama Khryseen alttari, jolla Herakleen uskottiin uhranneen ja jonka Filokteteen katsottiin löytäneen. Filoktetestä puri saarella alttaria suojellut käärme. Appianoksen mukaan tämä alttari olisi ollut olemassa vielä vuonna 73 jaa.[1][2][6] Myöhemmissä versioissa Khryseen liittyneet tapahtumat kytkettiin usein itse Lemnokseen.[5]
Nykyaikana Khrysen on usein ajateltu sijainneen niin kutsutun Chároksen särkän alueella Límnoksen itäpuolella ([8][2] Erään toisen teorian mukaan Khryse (tai siitä jäljelle jäänyt osa) olisi sama kuin nykyisin nimellä Varvára tunnettu pieni saari tai niemi Límnoksen luoteisrannikolla ( ).[2]
). Italialainen harrastaja-arkeologi Nicola Gargallo väitti vuonna 1960 löytäneensä meren pohjasta särkän alueelta marmorisia rakennuksen osia, jotka olisivat ehkä kuuluneet saaren Apollonin temppeliin. Väitettä ei kuitenkaan ole tämän jälkeen todistettu.Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Segal, Charles: Tragedy and Civilization: An Interpretation of Sophocles, s. 309–310. University of Oklahoma Press, 1999. ISBN 0806131365 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d Lagos, Constantine: Lemnian Chryse in Myth and Reality dspace.flinders.edu.au.
- ↑ The Classical Journal, 1959, 55-56. vsk, s. 315.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 8.33.4.
- ↑ a b Hard, Robin: The Routledge Handbook of Greek Mythology: Based on H.J. Rose's "Handbook of Greek Mythology", s. 449. Psychology Press, 2004. ISBN 0415186366 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Hare, Julius Charles & Thirlwall, Connop: The Philological Museum, s. 311–313. (Cambridge Library Collection - Classic Journals) Cambridge University Press, 2012. ISBN 1108054153 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Bane, Theresa: Encyclopedia of Imaginary and Mythical Places, s. 44–45. McFarland, 2014. ISBN 1476615659 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Philoctetes was here. Time Magazine, 19.12.1960, 76. vsk, nro 26, s. 23–28.