Kevin Mitnick
Kevin David Mitnick (6. elokuuta 1963 Van Nuys, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat[1] – 16. heinäkuuta 2023[2]) oli yhdysvaltalainen krakkeri ja myöhemmin tietoturvakonsultti.[3] Mitnick ei osannut ohjelmoida, vaan hänen tietomurtonsa perustuivat valmiiden työkalujen käyttöön sekä ennen kaikkea pitkälle vietyyn ihmisten manipulointiin, johon sisältyi esimerkiksi johtoasentajien ammattikielen imitointia, esimieheksi tekeytymistä, roskasäiliöiden penkomista, työntekijöiden huijaamista ammatillisten ohjekirjojen tietojen pohjalta ja puhelinyhtiöiden sisäistä organisaatiota kuvaavien kaavioiden hyödyntämistä.[4]
Kevin Mitnick | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 6. elokuuta 1963 Van Nuys, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
Kuollut | 16. heinäkuuta 2023 (59 vuotta) |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Mitnick oli vankilassa muun muassa vuonna 1983 tunkeuduttuaan yliopiston koneella luvattomasti ARPANETiin. Aiemmin hänet oli tuomittu tietojen tuhoamisesta ja puhelinoperaattorin käsikirjojen varastamisesta. Viimeinen tuomio hänelle tuli FBI:n pidätettyä hänet 15. helmikuuta 1995. Mitnick oli FBI:n etsityin tietokonerikollinen usean vuoden ajan.[5]
Mitnickin jäljittämisessä oli olennaisena tekijänä tietoturva-asiantuntija Tsutomu Shimomuran panos, jonka koneeseen Mitnick tunkeutui TCP-kaappauksella. Jäljityksessä käytettiin muun muassa Tsutomun kirjoittamaa ohjelmaa, joka tulkitsi TCPDump-ohjelman (UNIX:n TCP:n liikenteen analysointityökalu) tuottamia tietoja.[a] Tällä ohjelmalla Mitnickin telnet-sessiot saatiin kaapattua jokaista näppäimen painallusta myöten. Vaikka Mitnick käytti bittiavaruudessa varastettuja kännyköitä, kloonattuja liittymiä ym. tehokkaita identiteetin peittelymenetelmiä, hänet onnistuttiin lopulta paikantamaan.lähde?
Mitnick vapautettiin vankilasta tammikuussa 2000, mutta hänen Internetin käyttökieltonsa jatkui kolme seuraavaa vuotta, keskiyöhön 21. tammikuuta 2003 asti.[6][7]
Mitnick oli nuoruudessaan myös nk. phone phreak, joka peukaloi puhelinjärjestelmiä. Hän huijasi Los Angelesin liikennelaitoksen siirronseurantajärjestelmää ja ajeli pummilla jo 12-vuotiaana.[8]
Mitnick tunkeutui Nokian Salon-tehtaan tietoverkkoon.[3] Hän vieraili Suomessa viimeisen kerran marraskuussa 2010 Talentum Eventsin TiVi Tietoturva 2011 -seminaarin pääpuhujana.lähde?
Mitnick kuoli syöpään. Viimeksi hän työskenteli tietoturvakouluttajana KnowBe4-yritykselle.[9]
Mitnickiin liittyviä selvittämättömiä tapauksia
muokkaaTähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- Mitnickin epäiltiin poistaneen poliisin tietokoneilta itseään koskevan pidätysmääräyksen, kun poliisi oli eräässä toisessa tapauksessa päässyt hänen kannoilleen.
- Mitnickin tiedetään osanneen "ennustaa" poliisien tulon piilopaikkaansa ja poistuneen paikalta hieman ennen heidän tuloaan. (Mitnick sanoo itse usein vain soittaneensa poliisiasemalle ja kysyneensä suoraan, onko hänen nimisestään henkilöstä annettu pidätysmääräystä.)
- Viimeisen tuomion jälkeen takavarikoidut kiintolevyt FBI lupasi palauttaa omistajalleen vuonna 2004, eli lähes kymmenen vuotta takavarikoinnin jälkeen, jos Mitnick kertoisi miten niiden salaus puretaan.
Mitnickin kirjoittamat kirjat
muokkaa- The Art of Intrusion
- The Art of Deception
- Ghost in the Wires: My Adventures as the World's Most Wanted Hacker
- The Art of Invisibility
Kirjat on tehty yhteistyössä William L. Simonin kanssa.
Mitnickistä kertovat elokuvat
muokkaa- Takedown[10]
- Freedom Downtime
Huomautukset
muokkaa- ↑ - Tämän mielenkiintoisen ohjelman laatimisen vuoksi jotkut ihmiset ovat epäilleet Shimomuran olevan itsekin niin sanottu dark side hacker. Mitnickin tiedetään kiinnijäädessään sanoneen Shimomuralle kunnioittavansa hänen taitojaan).
Lähteet
muokkaa- ↑ Kevin Mitnick Biography TheFamousPeople.com. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Kevin Mitnick Obituary Dignity Memorial. Viitattu 20.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Eino Haajanen: Nokiankin verkkoon tunkeutunut hakkeri Kevin Mitnick on kuollut Helsingin Sanomat. 20.7.2023. Viitattu 20.7.2023.
- ↑ 15.2.1996: Catching Kevin Wired. Viitattu 20.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Kevin Mitnick www.takedown.com. Arkistoitu Viitattu 22.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Mike Brunker: Mitnick goes free, but must remain totally unplugged nbcnews.com. 28.4.2000. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Josephine Wolff: Why Are We Banning Petty Cybercriminals From the Internet? slate.com. 23.3.2021. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Tony Long: Feb. 15, 1995: Mitnick Arrested Wired. 15.2.2007. Arkistoitu Viitattu 22.1.2018. (englanti)
- ↑ Famed Hacker Kevin Mitnick Dead at 59 securityweek.com. 19.7.2023. Viitattu 20.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Takedown takedown.com. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kevin Mitnick Wikimedia Commonsissa
- Mitnick Security Consulting, LLC – Mitnickin perustama tietoturvakonsultaatioyritys (englanniksi)
- The Mitnick attack – Mitnickin TCP-kaappausta käsittelevä artikkeli (englanniksi)
- Toni Jussila, Kevin Mitnick – Tietokoneterroristi (Arkistoitu – Internet Archive) Tik-110.350 Tietokoneverkot: 9. kotitehtävä. tml.kk.fi