Keinottelu
Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin Spekulaatio (talous). Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. Tarkennus: Onko artikkelit yhdistettävä vai onko keinottelu muutakin kuin spekulaatiota? |
Keinottelu tarkoittaa keplottelua, jonkin tekemistä epätavallisin, usein kyseenalaisin tai epärehellisin keinoin. Sijoittamisesta puhuttaessa sanalla tarkoitetaan spekulointia eli spekulaatiota, voiton hankkimista odotettuja hinnanvaihteluja hyväksi käyttäen.[1][2]
Keinottelussa pyritään tekemään voittoa lyhytaikaisilla sijoituksilla.[3] Keinottelumahdollisuudet paranevat, jos pörssikursseissa, hinnoissa, koroissa tai valuuttakursseissa on tapahtumassa suuria muutoksia. Sijoittaja voi keinotella kohteella, jonka arvon hän aavistaa muuttuvan (ostamalla tai myymällä sitä).
Keinottelua tapahtuu myös pörssin ulkopuolella. Niinpä jonkin tuotteen hinnan nopeasti noustessa sen myyntiä kannattaa välttää, koska hinta on myöhemmin korkeampi. Hintojen nousu tai tavarapula voi johtaa esimerkiksi elintarvikkeiden ostoryntäykseen eli hamstraukseen, jolloin niistä tulee pulaa.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Taloustiedon talousanasto, Taloustieto ry, 1987, hakusanat keinottelu ja spekulaatio
- ↑ keinotella. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Lehtonen, Reino & Sipilä, Leea-Mari: Taloussanasto, s. 21. Taloustieto Oy, 1989. ISBN 951-628-168-0