Kaupungistuminen

väestön muuttaminen kaupunkeihin

Kaupungistuminen eli urbanisaatio on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa. Kaupungistumiseksi kutsutaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehittymistä. Kaupungeiksi kutsuttuja yhteisöjä on ollut olemassa jo vuosituhansien ajan. Nykyinen kaupungistuminen nähdään osana yhteiskunnan modernisaatiota. Kaupungistumista tutkii muun muassa kaupunkitaloustiede.

Näkymä Seinen halkomasta Ranskan pääkaupungista Pariisista.

Maaseutumaisissa yhteiskunnissa kaupunkien väestönkasvu ohittaa ensin maaseudun väestönkasvun, ja myöhemmin maaseudun väestö kääntyy laskuun muuttoliikkeen myötä. Lopulta väestö alkaa vähentyä myös pienemmissä kaupungeissa ja keskittyy kooltaan suurempiin kaupunkeihin. Jotkin yhteiskunnat ovat jo siirtyneet vaiheeseen, jossa suurten kaupunkien väestö vähenee ja niiden lähialueiden väestömäärä kasvaa.

Kaupungistumisen keskeisenä käännekohtana pidetään sitä, että kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, mutta erään arvion mukaan tämä käänne olisi tapahtunut vuonna 2008. Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosenttia maailman ihmisistä.[1]

YK:n UNDESAn mukaan 84 % Suomen väestöstä asui kaupungistuneilla (urbaaneilla) alueilla jo vuonna 2011.[2] Tilastokeskuksen jaottelun mukaan vasta 70 % suomalaisista asui kaupunkialueilla vuonna 2016, 7 % kaupungin läheisellä maaseudulla ja 6 % maaseudun keskustaajamissa.[3]

Kaupungistuminen menneisyydessä

muokkaa
 
New Yorkin siluetti.

Historiallisesti kaupungin määrittely on hankalaa. Useimmiten historiantutkijat ja arkeologit kutsuvat kaupungeiksi sellaisia asutuskeskittymiä, jotka olivat ympäristöönsä nähden suurehkoja, ja joiden asukkaat eivät osallistuneet ravinnon tai raaka-aineiden perustuotantoon kuin enintään sivutoimisesti. Kaupunkien asutus keskittyi kauppaan, käsitöihin, hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Erottelu ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan kaupungin ja kylän välinen raja on liukuva. Joskus – esimerkiksi keskiajan Euroopasta puhuttaessa – kaupunki oli myös hallinnollinen ja oikeudellinen käsite, joten kaikki kaupunkimaisia piirteitä omanneet asutuskeskukset eivät olleet kaupunkeja ainakaan virallisesti.

 
Lontoo on kerran ollut mahtavan brittiläisen kansainyhteisön keskus.

Historialliset kaupungit eivät kooltaan ole aina vastanneet nykyaikaista mielikuvaa kaupungista: kaupungiksi saatetaan joissakin historiallisissa yhteyksissä kutsua muutaman sadan asukkaan asutuskeskittymää, vaikka nykyisin tämän kokoista yhteisöä pidettäisiin maaseudun taajamana. Kaupunkikäsitteen merkityksen ja määritelmien muuttumisen vuoksi historiallista ja nykyistä kaupungistumista on vaikea verrata.

Varhaisimmat sellaiset yhteisöt, joita yleisesti luonnehditaan kaupungeiksi, syntyivät 3000-luvulla eaa. Egyptissä ja Mesopotamiassa. Kaikkein ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa. Antiikin sivilisaatio, keskiajan islamilainen sivilisaatio ja esimerkiksi Kiina voidaan mainita esimerkkeinä varhain kaupungistuneista kulttuureista, joissa niissäkin tosin valtaosa väestöstä asui maaseudulla. Euroopassa kaupunkiasutus taantui Rooman valtakunnan hajottua, mutta alkoi hitaasti taas voimistua 700- ja 800-luvuilla, laajemmassa määrin sydänkeskiajalta lähtien. Merkittäviä kaupunkiyhteisöjä syntyi myös Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Etelä- ja Väli-Amerikkaan jo ennen eurooppalaisten saapumista näille alueille. Myöhemmin kaupungistuminen levisi napaseutuja lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan. Ennen teollistumisen aikakautta ja 1800-lukua yli 100 000 asukkaan kaupungit olivat kuitenkin poikkeuksellisia.

Nykyajan kaupungistuminen

muokkaa
 
Ilmakuvaa Tokiosta, maailman suurimmasta metropolista.

Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1900 vain kahdeksan prosenttia maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetään yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita.

Kiinassa on käynnissä nykyään maailmanhistorian laajin kaupungistuminen ja maan kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vilkkaana myös tulevaisuudessa.[4] Muissakin kehitysmaissa kaupungistuminen on hyvin nopeaa. On arvioitu, että joka tunti 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Seuraavien kymmenen vuoden aikana ennustetaan muuttavan toinen miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennessä kaupungit ottavat vastaan kahdesta neljään miljardia ihmistä.[5] Nopeimmin kasvavat 100 000–500 000 asukkaan kaupungit.lähde?

Nykyisen kaupungistumisen syyt

muokkaa
Katso myös: Kaupunkitaloustiede
 
Hongkong on yksi maailmantalouden tärkeimmistä keskuksista ja maailman tiheimmin asutuista kaupungeista.

Kaupungistumisen syyt ovat moninaiset. Maaseudun koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta maaseudulla. Kehitysmaissa maaseutu on usein kovan väestönkasvun takia ylikansoitettu ja väestöräjähdys purkautuu kaupunkeihin. Maattomilla ja työttömillä maaseudun asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa kaupunkiin.

Koska suurin osa kaupunkiin muuttajista on nuoria, on kaupunkien luonnollinenkin väestönkasvu suurta. Kaupungit ovat vetovoimaisia myös siksi, että ihmiset uskovat niissä olevan mahdollisuuksia työllistymiseen, koulutukseen ja parempaan elintasoon. Nämä kaupunkien maaseutua paremmat mahdollisuudet saavat usein kehitysmaissa toimeentulonsa maaseudulla jo turvanneetkin ihmiset muuttamaan kaupunkeihin. Tämän lisäksi myös ilmaston muuttuminen saattaa vaikuttaa kaupungistumiseen kiihdyttävästi; esimerkiksi Kiinassa tai Afrikassa paheneva kuivuus on pakottanut ihmisiä lähtemään kaupunkeihin maatalouden käydessä kotipaikalla mahdottomaksi. Länsimaissa suurkaupungit vetävät myös eri elämäntyylejä ja vaihtoehtokulttuureja harrastavia ihmisiä suvaitsevaisemman ilmapiirinsä vuoksi. Tämän takia monissa suurkaupungeissa, kuten Berliinissä ja San Franciscossa, on suuri homoyhteisö.

Ihmiset muuttavat ensin kotipaikkansa lähikaupunkiin, josta jonkin ajan kuluttua muutetaan eteenpäin maan suurimpiin kaupunkeihin. Monissa maissa kaupungistumista yritetään rajoittaa, mutta tulokset ovat huonoja. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa arvioidaan asuvan monta miljoonaa laitonta maaltamuuttajaa.

Kehitysmaiden kaupungistumisen ongelmia

muokkaa
 
Kuva eräästä favelasta eli slummista Rio de Janeirossa Brasiliassa.

Nopea kaupungistuminen luo myös ongelmia. Kehitysmaiden infrastruktuuri ei yleensä pysy kehityksen mukana, jolloin varsinaisen kaupungin laidoille syntyy paljon hökkelikyliä, joissa ei ole tarjolla alkeellisimpiakaan palveluja. Asunnottomuus ja katulapset ovat yleisiä ilmiöitä. Monissa kehitysmaissa jopa yli puolet väestöstä saattaa asua slummeissa. Asuntojen hinnat nousevat kovan kysynnän takia pilviin ja tuloerot kasvavat räjähdysmäisen suuriksi. Työttömyys on yleistä, mikä taas johtaa rikollisuuteen, prostituutioon, huumekauppaan ja pimeisiin töihin. Kaupungit ovatkin nykyisin entistä epätasa-arvoisempia paikkoja, joissa rikkaiden aidoilla reunustetut asuma-alueet ovat aivan slummien vieressä.

 
São Paulon keskustaa. São Paulo on eteläisen pallonpuoliskon suurin kaupunki.

Kaupungit vievät laajentuessaan tilaa esimerkiksi maataloudelta ja luonnolta. Vedestä saattaa tulla pulaa pohjavesilähteiden tyhjentyessä tai saastuessa. Pahimmillaan kaupungit tuottavat asukasta kohti moninkertaisesti jätteitä maaseutuun verrattuna, ja tehokkaan jätehuollon järjestäminen kuuluukin kehitysmaiden kaupunkien vaikeimpiin ongelmiin. Lisäksi kaupunki kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja maaseutuun nähden, ja suurkaupunki tarvitsee pahimmillaan pinta-alaansa nähden monikymmenkertaisen alan viljeltyä maata ruokatarpeidensa tyydyttämiseksi.

Laajeneva kaupunki aiheuttaa myös liikenneongelmia. Laajentuessaan kaupunki lisää asukkaidensa auton tarvetta, eikä tieverkoston kehittäminen usein pysy autoistumisen tahdin mukana. Liikenne on ruuhkaista ja pysäköintipaikoista on pulaa. Autoistumisen takia monet suurkaupungit ovat todella saastuneita. Pahimmin saastuneissa kaupungeissa ihmiset saattavat hengittää monen tupakka-askillisen verran myrkkyjä päivän aikana. Suurin osa maailman saastuneimmista kaupungeista sijaitsee nykyisin voimakkaasti kaupungistuvassa Kiinassa. Monesti kaupungit ovatkin sakean savusumun eli smogin peitossa.

Kaupungistumisen mahdollisuudet

muokkaa
 
Näkymä Singaporesta, jota pidetään yhtenä hyvän kaupunkisuunnittelun esimerkkinä.

Kaupungistumiseen liittyy sen mukanaan tuomista ongelmista huolimatta myös runsaasti mahdollisuuksia. Kaupungit pystyvät yleensä tarjoamaan jonkinlaisen koulutuksen ja terveydenhuollon myös slummeissa asuville, jonka johdosta syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat pienempiä kuin maaseudulla. Kehitysmaissa elinajanodote on kaupungeissa maaseutua korkeampi. Kaupungeissa on lisäksi tarjolla työmahdollisuuksia, vaikka ne ovatkin usein virallisen talousjärjestelmän ulkopuolisia ja heikosti palkattuja. Työkirjo on kaupungeissa laajempi, mikä mahdollistaa ihmisille runsaamman valikoiman uramahdollisuuksia. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muut alueet.

Vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja kaupunkikulttuuri on maaseudun kulttuuria sirpaloituneempaa, jonka takia alakulttuurien muodostaminen on helpompaa.

Monet kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat esittäneet tulevaisuuden visioita ekologisesta suurkaupungista, joka rakentuu kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Ekologisessa kaupungissa kaikki tavarat ja materiaalit kierrätetään ja uudelleenkäytetään mahdollisimman perusteellisesti. Suurin osa liikenteestä tapahtuisi polkupyörällä, kävellen ja julkisilla kulkuneuvoilla.

Suomen kaupungistuminen

muokkaa
Pääartikkeli: Suomen kaupungistuminen

Ensimmäisenä Suomen kaupunkina pidetään Turkua, joka perustettiin 1200-luvun lopulla. Suomessa kaupungistumisaste pysyi kuitenkin pitkään selvästi alhaisempana kuin useimmissa muissa Euroopan maissa: keskiajalla vain muutama prosentti Suomen alueen asukkaista asui kaupungeissa, joita sijaitsi vain maan etelä- ja lounaisrannikoilla. Suomi kaupungistui länsimaisittain myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, mutta vuoteen 1970 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa.

Maailman tärkeimmät kasvukeskukset

muokkaa

Seuraavassa on lueteltu suurimmat kaupungit vuonna 2021 sekä ennuste suurimmista kaupungeista vuonna 2050. On kumminkin huomattava että suurkaupunkialue on vaikeasti määriteltävä alue; esimerkiksi käynee Etelä-Korean Soul jossa eri laskelmien mukaan asuu 10–22 miljoonaa ihmistä. Tämän takia luettelot voivat vaihdella huomattavastikin eri tilastoissa.

Suurimmat kaupungit 2021

muokkaa

Suurimmat kaupungit 2050 (ennuste)

muokkaa

15 suurinta kaupunkia ennusteen mukaan vuonna 2050: [6]

Kaupunki Asukasluku Valtio
Mumbai 42 403 631   Intia
Delhi 36 156 789   Intia
Dhaka 35 193 184   Bangladesh
Kinshasa 35 000 361   Kongon demokraattinen tasavalta
Kalkutta 33 042 208   Intia
Lagos 32 629 709   Nigeria
Suur-Tokio 32 621 993   Japani
Karachi 31 696 042   Pakistan
New York 24 768 743   Yhdysvallat
México 24 328 738   Meksiko
Kairo 24 034 957   Egypti
Metro Manila 23 545 397   Filippiinit
São Paulo 22 824 800   Brasilia
Shanghai 21 316 752   Kiina
Lahore 17 449 007   Pakistan

Luettelo valtioista kaupungistumiskehityksen mukaan

muokkaa
Sija[7] Valtio Kaupunkiväestö (%) Kaupungistumisaste (%) Päiväys
1   Kuwait 100 1,78 2020
2   Monaco 100 0,51 2020
3   Nauru 100 −0,06 2020
4   Singapore 100 1,39 2020
5   Vatikaanivaltio 100 0 2020
6   Anguilla (Britannia) 100 0,9 2020
7   Bermuda (Britannia) 100 −0,44 2020
8   Caymansaaret (Britannia) 100 1,27 2020
9   Gibraltar (Britannia) 100 0,45 2020
10   Hongkong (Kiina) 100 0,82 2020
11   Macao (Kiina) 100 1,63 2020
12   Sint Maarten (Alankomaat) 100 1,56 2020
13   Qatar 99,2 2,41 2020
14   Belgia 98,1 0,62 2020
15   San Marino 97,5 0,67 2020
16   Yhdysvaltain Neitsytsaaret (Yhdysvallat) 95,9 0,1 2020
17   Uruguay 95,5 0,46 2020
18   Guam (Yhdysvallat) 94,9 0,92 2020
19   Malta 94,7 0,38 2020
20   Islanti 93,9 0,81 2020
22   Puerto Rico (Yhdysvallat) 93,6 −0,14 2020
23   Turks- ja Caicossaaret (Britannia) 93,6 1,77 2020
24   Israel 92,6 1,64 2020
25   Alankomaat 92,2 0,74 2020
26   Argentiina 92,1 1,07 2020
27   Pohjois-Mariaanit (Yhdysvallat) 91,8 0,29 2020
28   Japani 91,8 −0,14 2020
29   Luxemburg 91,5 1,55 2020
30   Jordania 91,4 2,43 2020
31   Saint-Pierre ja Miquelon (Ranska) 90 0,36 2020
32   Gabon 90,1 2,61 2020
33   Bahrain 89,5 4,38 2020
34   Curaçao (Alankomaat) 89,1 0,62 2020/2018
35   Libanon 88,9 0,75 2020
36   Venezuela 88,3 1,28 2020
37   Tanska 88,1 0,51 2020
38   Ruotsi 88 1,05 2020
39   Andorra 87,9 −0,31 2020
40   Chile 87,7 0,87 2020
41   Amerikan Samoa (Yhdysvallat) 87,2 0,07 2020
42   Grönlanti (Tanska) 87,3 0,42 2020
43   Länsi-Sahara 86,8 2,61 2020
44   Brasilia 87,1 1,05 2020
45   Yhdistyneet arabiemiraatit 87 1,71 2020
46   Uusi-Seelanti 86,7 1,01 2020
47   Oman 86,3 5,25 2020
48   Australia 86,2 1,43 2020
49   Suomi 85,5 0,42 2020
50   Saudi-Arabia 84,3 2,17 2020
51   Yhdistynyt kuningaskunta 83,9 0,89 2020
52   Bahama 83,2 1,13 2020
53   Norja 83 1,4 2020
54   Yhdysvallat 82,7 0,95 2020
55   Dominikaaninen tasavalta 82,5 2,06 2020
56   Kanada 81,6 0,97 2020
57   Etelä-Korea 81,4 0,3 2020
58   Kolumbia 81,4 1,22 2020
59   Ranska 81 0,72 2020
60   Palau 81 1,77 2020
61   Espanja 80,8 0,33 2020
62   Costa Rica 80,8 1,5 2020
63   Meksiko 80,7 1,59 2020
64   Libya 80,7 1,68 2020
65   Kreikka 79,7 0,22 2020
66   Valko-Venäjä 79,5 0,44 2020
67   Taiwan 78,9 0,8 2020
68   Falklandinsaaret (Britannia) 78,5 0,76 2020
69   Peru 78,3 1,44 2020
70   Brunei 78,3 1,66 2020
71   Djibouti 78,1 1,67 2020
72   Marshallinsaaret 77,8 0,61 2020
73   Saksa 77,5 0,27 2020
74   Kuuba 77,2 0,14 2020
75   Malesia 77,2 2,13 2020
76   Palestiina 76,7 3 2020
78   Turkki 76,1 2,04 2020
79   Iran 75,9 1,71 2020
80   Bulgaria 75,7 −0,22 2020
81   Cookinsaaret (Uusi Seelanti) 75,5 0,37 2020
82   Venäjä 74,8 0,18 2020
83   São Tomé ja Príncipe 74,4 3,33 2020
84   Tšekki 74,1 0,21 2020
85   Sveitsi 73,9 0,88 2020
86   Algeria 73,7 2,46 2020
87   Slovenia 73,4 1,57 2020
88   Päiväntasaajan Guinea 73,1 4,28 2020
89   Unkari 71,9 0,07 2020
90   Uusi-Kaledonia (Ranska) 71,5 1,89 2020
91   Dominica 71,1 0,94 2020
92   Italia 71 0,29 2020
93   Irak 70,9 3,06 2020
94   Botswana 70,9 2,87 2020
95   Bolivia 70,1 1,97 2020
96   Tunisia 69,6 1,53 2020
97   Ukraina 69,6 −0,33 2020
98   Viro 69,2 0,01 2020
99   Mongolia 68,7 1,63 2020
100   Panama 68,4 2,06 2020
101   Latvia 68,3 −0,93 2020
102   Liettua 68 −0,31 2020
103   Kongon tasavalta 67,8 3,28 2020
104   Montenegro 67,5 0,54 2020
105   Etelä-Afrikka 67,4 1,97 2020
106   Kypros 66,8 0,75 2020
107   Angola 66,8 4,32 2020
108   Kap Verde 66,7 1,97 2020
109   Portugali 66,3 0,47 2020
110   Suriname 66,1 0,9 2020
111   Ecuador 64,2 1,66 2020
112   Tuvalu 64 2,27 2020
113   Irlanti 63,7 1,14 2020
114   Marokko 63,5 2,14 2020
115   Armenia 63,3 0,22 2020
116   Gambia 62,6 4,07 2020
117   Pohjois-Korea 62,4 0,82 2020
118   Ranskan Polynesia (Ranska) 62 1,01 2020
119   Paraguay 62,2 1,71 2020
120   Albania 62,1 1,69 2020
121   Kiina 61,4 2,42 2020
122   Puola 60 −0,25 2020
123   Georgia 59,5 0,42 2020
124   Nicaragua 59 1,45 2020
125   Itävalta 58,7 0,59 2020
126   Pohjois-Makedonia 58,5 0,45 2020
127   Honduras 58,4 2,75 2020
128   Kazakstan 57,7 1,29 2020
129   Kamerun 57,6 3,63 2020
130   Kroatia 57,6 −0,08 2020
131   Seychellit 57,5 1,26 2020
132   Ghana 57,3 3,34 2020
133   Fidži 57,2 1,62 2020
134   Haiti 57,1 2,9 2020
135   Indonesia 56,6 2,27 2020
136   Romania 56,4[8] 2020
137   Serbia 56,4 −0,07 2020
138   Azerbaidžan 56,4 1,58 2020
139   Jamaika 56,3 0,82 2020
140 Maapallo 56,2 1,9 2020
141   Kiribati 55,6 3,19 2020
142   Syyria 55,5 1,43 2020
143   Mauritania 55,3 4,28 2020
144   Slovenia 55,1 0,56 2020
145   Slovakia 53,8 0 2020
146   Trinidad ja Tobago 53,2 0,22 2020
147   Mansaari (Britannia) 52,9 0,89 2020
148   Saint Vincent ja Grenadiinit 53 1,03 2020
149   Turkmenistan 52,5 2,46 2020
150   Liberia 52,1 3,41 2020
151   Nigeria 52 4,23 2020
152   Namibia 52 4,2 2020
153   Guatemala 51,8 2,68 2020
154   Norsunluurannikko 51,7 3,38 2020
155   Thaimaa 51,4 1,73 2020
156   Uzbekistan 50,4 1,28 2020
157   Bosnia ja Hertsegovina 49 0,55 2020
158   Brittiläiset Neitsytsaaret (Britannia) 48,5 2,42 2020
159   Benin 48,4 3,89 2020
160   Senegal 48,1 3,73 2020
161   Filippiinit 47,4 1,99 2020
162   Belize 46 2,32 2020
163   Niue (Uusi Seelanti) 46,2 1,69 2020
164   Kongon demokraattinen tasavalta 45,6 4,53 2020
165   Sambia 44,6 4,23 2020
166   Guinea-Bissau 44,2 3,41 2020
167   Mali 43,9 4,86 2020
168   Aruba (Alankomaat) 43,7 0,67 2020
139   Sierra Leone 42,9 3,12 2020
140   Egypti 42,8 1,86 2020
141   Moldova 42,8 −0,07 2020
  Färsaaret (Tanska) 42,4 0,74 2020
142   Togo 42,8 3,76 2020
143   Bhutan 42,3 2,98 2020
144   Keski-Afrikan tasavalta 42,2 2,52 2020
145   Eritrea 41,3 3,86 2020
146   Mauritius 40,8 0,11 2020
147   Malediivit 40,7 2,93 2020
  Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha (Britannia) 40,1 0,73 2020
148   Madagaskar 38,5 4,48 2020
149   Bangladesh 38,2 3,17 2020
150   Vietnam 37,3 2,98 2020
151   Pakistan 37,2 2,53 2020
152   Mosambik 37,1 4,35 2020
153   Kirgisia 36,9 2,03 2020
154   Jemen 36,6 4,06 2020
155   Grenada 36,5 0,76 2020
156   Guinea 36,5 3,54 2020
157   Laos 36,3 3,28 2020
158   Sudan 35,3 3,17 2020
159   Tansania 35,2 5,22 2020
160   Salomoninsaaret 34,9 2,37 2020
161   Intia 34,9 3,35 2020
162   Zimbabwe 34,3 2,19 2020
163   Barbados 31,2 0,2 2020
164   Myanmar 31,1 1,74 2020
165   Guernsey (Britannia) 31 0,46 2020
166   Jersey (Britannia) 31 0,46 2020
167   Saint Kitts ja Nevis 30,8 0,92 2020
168   Burkina Faso 30,6 4,99 2020
169   Komorit 29,4 2,87 2020
170   Lesotho 29 2,83 2020
171   Kenia 28 4,23 2020
172   Tadžikistan 27,5 2,62 2020
173   Guyana 26,8 0,83 2020
174   Afganistan 26 3,37 2020
175   Vanuatu 25,5 2,55 2020
176   Uganda 25 5,7 2020
177   Salomoninsaaret 24,7 3,91 2020
178   Antigua ja Barbuda 24,4 0,55 2020
179   Eswatini 24,2 2,46 2020
180   Kambodža 24,2 3,25 2020
181   Tšad 23,5 3,88 2020
182   Tonga 23,1 0,71 2020
183   Mikronesia 22,9 1,05 2020
184     Nepal 22 3,15 2020
185   Etiopia 21,7 4,63 2020
186   Etelä-Sudan 20,2 4,1 2020
187   Saint Lucia 18,8 0,8 2020
188   Sri Lanka 18,7 0,85 2020
189   Samoa 17,9 −0,47 2020
190   Ruanda 17,4 2,86 2020
191   Malawi 17,4 4,19 2020
192   Niger 16,6 4,27 2020
193   Liechtenstein 14,4 0,81 2020
194   Burundi 13,7 5,68 2020
195   Papua-Uusi-Guinea 13,3 2,51 2020
196   Montserrat (Britannia) 9,1 0,64 2020
-   Pitcairn (Britannia) 0 NA 2012
197   Tokelau (Uusi Seelanti) 0 0 2020
198   Wallis ja Futuna (Ranska) 0 0 2020

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. https://archive.is/20120526064003/www.tekniikkatalous.fi/Ilmastopuntari/article352599.ece?s=u&wtm=tt-30112009
  2. Field Listing - Urbanization United Nations, Department of Economic and Social Affairs
  3. Satavuotias kiista leimahti: Professori varoittaa kiivaan kaupungistumiskeskustelun luovan pohjaa trumpilaiselle populismille (32/2018, sivut 22-25) Suomen Kuvalehti. 10.08.2018.
  4. Turun Sanomat: Kiina kaupungistuu pikavauhtia[vanhentunut linkki]
  5. Erkki A. Kauhanen: Megacityt megalupaus vai megauhka? Tiede, 2004, nro 8, s. 18-26.
  6. City population 2050
  7. World Factbook Urbanization Central Intelligence Agency. Viitattu 26 August 2018.
  8. Population by domicile on January 1, 2020 (Romanian) INSSE,ro. Viitattu April 1, 2020.

Aiheesta muualla

muokkaa