Kaupungistuminen

Kaupungistuminen eli urbanisaatio on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa. Kaupungistumiseksi kutsutaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehittymistä. Kaupungeiksi kutsuttuja yhteisöjä on ollut olemassa jo vuosituhansien ajan. Nykyinen kaupungistuminen nähdään osana yhteiskunnan modernisaatiota. Kaupungistumista tutkii muun muassa kaupunkitaloustiede.

Maaseutumaisissa yhteiskunnissa kaupunkien väestönkasvu ohittaa ensin maaseudun väestönkasvun, ja myöhemmin maaseudun väestö kääntyy laskuun muuttoliikkeen myötä. Lopulta väestö alkaa vähentyä myös pienemmissä kaupungeissa ja keskittyy kooltaan suurempiin kaupunkeihin. Jotkin yhteiskunnat ovat jo siirtyneet vaiheeseen, jossa suurten kaupunkien väestö vähenee ja niiden lähialueiden väestömäärä kasvaa.

Kaupungistumisen keskeisenä käännekohtana pidetään sitä, että kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, mutta erään arvion mukaan tämä käänne olisi tapahtunut vuonna 2008. Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosenttia maailman ihmisistä.^[1]

YK:n UNDESAn mukaan 84 % Suomen väestöstä asui kaupungistuneilla (urbaaneilla) alueilla jo vuonna 2011.^[2] Tilastokeskuksen jaottelun mukaan vasta 70 % suomalaisista asui kaupunkialueilla vuonna 2016, 7 % kaupungin läheisellä maaseudulla ja 6 % maaseudun keskustaajamissa.^[3]

Kaupungistuminen menneisyydessä

New Yorkin siluetti.

Historiallisesti kaupungin määrittely on hankalaa. Useimmiten historiantutkijat ja arkeologit kutsuvat kaupungeiksi sellaisia asutuskeskittymiä, jotka olivat ympäristöönsä nähden suurehkoja, ja joiden asukkaat eivät osallistuneet ravinnon tai raaka-aineiden perustuotantoon kuin enintään sivutoimisesti. Kaupunkien asutus keskittyi kauppaan, käsitöihin, hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Erottelu ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan kaupungin ja kylän välinen raja on liukuva. Joskus – esimerkiksi keskiajan Euroopasta puhuttaessa – kaupunki oli myös hallinnollinen ja oikeudellinen käsite, joten kaikki kaupunkimaisia piirteitä omanneet asutuskeskukset eivät olleet kaupunkeja ainakaan virallisesti.

Lontoo on kerran ollut mahtavan brittiläisen kansainyhteisön keskus.

Historialliset kaupungit eivät kooltaan ole aina vastanneet nykyaikaista mielikuvaa kaupungista: kaupungiksi saatetaan joissakin historiallisissa yhteyksissä kutsua muutaman sadan asukkaan asutuskeskittymää, vaikka nykyisin tämän kokoista yhteisöä pidettäisiin maaseudun taajamana. Kaupunkikäsitteen merkityksen ja määritelmien muuttumisen vuoksi historiallista ja nykyistä kaupungistumista on vaikea verrata.

Varhaisimmat sellaiset yhteisöt, joita yleisesti luonnehditaan kaupungeiksi, syntyivät 3000-luvulla eaa. Egyptissä ja Mesopotamiassa. Kaikkein ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa. Antiikin sivilisaatio, keskiajan islamilainen sivilisaatio ja esimerkiksi Kiina voidaan mainita esimerkkeinä varhain kaupungistuneista kulttuureista, joissa niissäkin tosin valtaosa väestöstä asui maaseudulla. Euroopassa kaupunkiasutus taantui Rooman valtakunnan hajottua, mutta alkoi hitaasti taas voimistua 700- ja 800-luvuilla, laajemmassa määrin sydänkeskiajalta lähtien. Merkittäviä kaupunkiyhteisöjä syntyi myös Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Etelä- ja Väli-Amerikkaan jo ennen eurooppalaisten saapumista näille alueille. Myöhemmin kaupungistuminen levisi napaseutuja lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan. Ennen teollistumisen aikakautta ja 1800-lukua yli 100 000 asukkaan kaupungit olivat kuitenkin poikkeuksellisia.

Nykyajan kaupungistuminen

Ilmakuvaa Tokiosta, maailman suurimmasta metropolista.

Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1900 vain kahdeksan prosenttia maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetään yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita.

Kiinassa on käynnissä nykyään maailmanhistorian laajin kaupungistuminen ja maan kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vilkkaana myös tulevaisuudessa.^[4] Muissakin kehitysmaissa kaupungistuminen on hyvin nopeaa. On arvioitu, että joka tunti 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Seuraavien kymmenen vuoden aikana ennustetaan muuttavan toinen miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennessä kaupungit ottavat vastaan kahdesta neljään miljardia ihmistä.^[5] Nopeimmin kasvavat 100 000–500 000 asukkaan kaupungit.^lähde?

Nykyisen kaupungistumisen syyt

Katso myös: Kaupunkitaloustiede

Hongkong on yksi maailmantalouden tärkeimmistä keskuksista ja maailman tiheimmin asutuista kaupungeista.

Kaupungistumisen syyt ovat moninaiset. Maaseudun koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta maaseudulla. Kehitysmaissa maaseutu on usein kovan väestönkasvun takia ylikansoitettu ja väestöräjähdys purkautuu kaupunkeihin. Maattomilla ja työttömillä maaseudun asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa kaupunkiin.

Koska suurin osa kaupunkiin muuttajista on nuoria, on kaupunkien luonnollinenkin väestönkasvu suurta. Kaupungit ovat vetovoimaisia myös siksi, että ihmiset uskovat niissä olevan mahdollisuuksia työllistymiseen, koulutukseen ja parempaan elintasoon. Nämä kaupunkien maaseutua paremmat mahdollisuudet saavat usein kehitysmaissa toimeentulonsa maaseudulla jo turvanneetkin ihmiset muuttamaan kaupunkeihin. Tämän lisäksi myös ilmaston muuttuminen saattaa vaikuttaa kaupungistumiseen kiihdyttävästi; esimerkiksi Kiinassa tai Afrikassa paheneva kuivuus on pakottanut ihmisiä lähtemään kaupunkeihin maatalouden käydessä kotipaikalla mahdottomaksi. Länsimaissa suurkaupungit vetävät myös eri elämäntyylejä ja vaihtoehtokulttuureja harrastavia ihmisiä suvaitsevaisemman ilmapiirinsä vuoksi. Tämän takia monissa suurkaupungeissa, kuten Berliinissä ja San Franciscossa, on suuri homoyhteisö.

Ihmiset muuttavat ensin kotipaikkansa lähikaupunkiin, josta jonkin ajan kuluttua muutetaan eteenpäin maan suurimpiin kaupunkeihin. Monissa maissa kaupungistumista yritetään rajoittaa, mutta tulokset ovat huonoja. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa arvioidaan asuvan monta miljoonaa laitonta maaltamuuttajaa.

Kehitysmaiden kaupungistumisen ongelmia

Kuva eräästä favelasta eli slummista Rio de Janeirossa Brasiliassa.

Nopea kaupungistuminen luo myös ongelmia. Kehitysmaiden infrastruktuuri ei yleensä pysy kehityksen mukana, jolloin varsinaisen kaupungin laidoille syntyy paljon hökkelikyliä, joissa ei ole tarjolla alkeellisimpiakaan palveluja. Asunnottomuus ja katulapset ovat yleisiä ilmiöitä. Monissa kehitysmaissa jopa yli puolet väestöstä saattaa asua slummeissa. Asuntojen hinnat nousevat kovan kysynnän takia pilviin ja tuloerot kasvavat räjähdysmäisen suuriksi. Työttömyys on yleistä, mikä taas johtaa rikollisuuteen, prostituutioon, huumekauppaan ja pimeisiin töihin. Kaupungit ovatkin nykyisin entistä epätasa-arvoisempia paikkoja, joissa rikkaiden aidoilla reunustetut asuma-alueet ovat aivan slummien vieressä.

São Paulon keskustaa. São Paulo on eteläisen pallonpuoliskon suurin kaupunki.

Kaupungit vievät laajentuessaan tilaa esimerkiksi maataloudelta ja luonnolta. Vedestä saattaa tulla pulaa pohjavesilähteiden tyhjentyessä tai saastuessa. Pahimmillaan kaupungit tuottavat asukasta kohti moninkertaisesti jätteitä maaseutuun verrattuna, ja tehokkaan jätehuollon järjestäminen kuuluukin kehitysmaiden kaupunkien vaikeimpiin ongelmiin. Lisäksi kaupunki kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja maaseutuun nähden, ja suurkaupunki tarvitsee pahimmillaan pinta-alaansa nähden monikymmenkertaisen alan viljeltyä maata ruokatarpeidensa tyydyttämiseksi.

Laajeneva kaupunki aiheuttaa myös liikenneongelmia. Laajentuessaan kaupunki lisää asukkaidensa auton tarvetta, eikä tieverkoston kehittäminen usein pysy autoistumisen tahdin mukana. Liikenne on ruuhkaista ja pysäköintipaikoista on pulaa. Autoistumisen takia monet suurkaupungit ovat todella saastuneita. Pahimmin saastuneissa kaupungeissa ihmiset saattavat hengittää monen tupakka-askillisen verran myrkkyjä päivän aikana. Suurin osa maailman saastuneimmista kaupungeista sijaitsee nykyisin voimakkaasti kaupungistuvassa Kiinassa. Monesti kaupungit ovatkin sakean savusumun eli smogin peitossa.

Kaupungistumisen mahdollisuudet

Näkymä Singaporesta, jota pidetään yhtenä hyvän kaupunkisuunnittelun esimerkkinä.

Kaupungistumiseen liittyy sen mukanaan tuomista ongelmista huolimatta myös runsaasti mahdollisuuksia. Kaupungit pystyvät yleensä tarjoamaan jonkinlaisen koulutuksen ja terveydenhuollon myös slummeissa asuville, jonka johdosta syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat pienempiä kuin maaseudulla. Kehitysmaissa elinajanodote on kaupungeissa maaseutua korkeampi. Kaupungeissa on lisäksi tarjolla työmahdollisuuksia, vaikka ne ovatkin usein virallisen talousjärjestelmän ulkopuolisia ja heikosti palkattuja. Työkirjo on kaupungeissa laajempi, mikä mahdollistaa ihmisille runsaamman valikoiman uramahdollisuuksia. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muut alueet.

Vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja kaupunkikulttuuri on maaseudun kulttuuria sirpaloituneempaa, jonka takia alakulttuurien muodostaminen on helpompaa.

Monet kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat esittäneet tulevaisuuden visioita ekologisesta suurkaupungista, joka rakentuu kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Ekologisessa kaupungissa kaikki tavarat ja materiaalit kierrätetään ja uudelleenkäytetään mahdollisimman perusteellisesti. Suurin osa liikenteestä tapahtuisi polkupyörällä, kävellen ja julkisilla kulkuneuvoilla.

Suomen kaupungistuminen

Pääartikkeli: Suomen kaupungistuminen

Ensimmäisenä Suomen kaupunkina pidetään Turkua, joka perustettiin 1200-luvun lopulla. Suomessa kaupungistumisaste pysyi kuitenkin pitkään selvästi alhaisempana kuin useimmissa muissa Euroopan maissa: keskiajalla vain muutama prosentti Suomen alueen asukkaista asui kaupungeissa, joita sijaitsi vain maan etelä- ja lounaisrannikoilla. Suomi kaupungistui länsimaisittain myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, mutta vuoteen 1970 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa.

Maailman tärkeimmät kasvukeskukset

Seuraavassa on lueteltu suurimmat kaupungit vuonna 2021 sekä ennuste suurimmista kaupungeista vuonna 2050. On kumminkin huomattava että suurkaupunkialue on vaikeasti määriteltävä alue; esimerkiksi käynee Etelä-Korean Soul jossa eri laskelmien mukaan asuu 10–22 miljoonaa ihmistä. Tämän takia luettelot voivat vaihdella huomattavastikin eri tilastoissa.

Suurimmat kaupungit 2021

Pääartikkeli: Luettelo maailman suurimmista kaupunkiseuduista

Suurimmat kaupungit 2050 (ennuste)

15 suurinta kaupunkia ennusteen mukaan vuonna 2050: ^[6]

Kaupunki	Asukasluku	Valtio
Mumbai	42 403 631	Intia
Delhi	36 156 789	Intia
Dhaka	35 193 184	Bangladesh
Kinshasa	35 000 361	Kongon demokraattinen tasavalta
Kalkutta	33 042 208	Intia
Lagos	32 629 709	Nigeria
Suur-Tokio	32 621 993	Japani
Karachi	31 696 042	Pakistan
New York	24 768 743	Yhdysvallat
México	24 328 738	Meksiko
Kairo	24 034 957	Egypti
Metro Manila	23 545 397	Filippiinit
São Paulo	22 824 800	Brasilia
Shanghai	21 316 752	Kiina
Lahore	17 449 007	Pakistan

Luettelo valtioista kaupungistumiskehityksen mukaan

Sija^[7]	Valtio	Kaupunkiväestö (%)	Kaupungistumisaste (%)	Päiväys
1	Kuwait	100	1,78	2020
2	Monaco	100	0,51	2020
3	Nauru	100	−0,06	2020
4	Singapore	100	1,39	2020
5	Vatikaanivaltio	100	0	2020
6	Anguilla (Britannia)	100	0,9	2020
7	Bermuda (Britannia)	100	−0,44	2020
8	Caymansaaret (Britannia)	100	1,27	2020
9	Gibraltar (Britannia)	100	0,45	2020
10	Hongkong (Kiina)	100	0,82	2020
11	Macao (Kiina)	100	1,63	2020
12	Sint Maarten (Alankomaat)	100	1,56	2020
13	Qatar	99,2	2,41	2020
14	Belgia	98,1	0,62	2020
15	San Marino	97,5	0,67	2020
16	Yhdysvaltain Neitsytsaaret (Yhdysvallat)	95,9	0,1	2020
17	Uruguay	95,5	0,46	2020
18	Guam (Yhdysvallat)	94,9	0,92	2020
19	Malta	94,7	0,38	2020
20	Islanti	93,9	0,81	2020
22	Puerto Rico (Yhdysvallat)	93,6	−0,14	2020
23	Turks- ja Caicossaaret (Britannia)	93,6	1,77	2020
24	Israel	92,6	1,64	2020
25	Alankomaat	92,2	0,74	2020
26	Argentiina	92,1	1,07	2020
27	Pohjois-Mariaanit (Yhdysvallat)	91,8	0,29	2020
28	Japani	91,8	−0,14	2020
29	Luxemburg	91,5	1,55	2020
30	Jordania	91,4	2,43	2020
31	Saint-Pierre ja Miquelon (Ranska)	90	0,36	2020
32	Gabon	90,1	2,61	2020
33	Bahrain	89,5	4,38	2020
34	Curaçao (Alankomaat)	89,1	0,62	2020/2018
35	Libanon	88,9	0,75	2020
36	Venezuela	88,3	1,28	2020
37	Tanska	88,1	0,51	2020
38	Ruotsi	88	1,05	2020
39	Andorra	87,9	−0,31	2020
40	Chile	87,7	0,87	2020
41	Amerikan Samoa (Yhdysvallat)	87,2	0,07	2020
42	Grönlanti (Tanska)	87,3	0,42	2020
43	Länsi-Sahara	86,8	2,61	2020
44	Brasilia	87,1	1,05	2020
45	Yhdistyneet arabiemiraatit	87	1,71	2020
46	Uusi-Seelanti	86,7	1,01	2020
47	Oman	86,3	5,25	2020
48	Australia	86,2	1,43	2020
49	Suomi	85,5	0,42	2020
50	Saudi-Arabia	84,3	2,17	2020
51	Yhdistynyt kuningaskunta	83,9	0,89	2020
52	Bahama	83,2	1,13	2020
53	Norja	83	1,4	2020
54	Yhdysvallat	82,7	0,95	2020
55	Dominikaaninen tasavalta	82,5	2,06	2020
56	Kanada	81,6	0,97	2020
57	Etelä-Korea	81,4	0,3	2020
58	Kolumbia	81,4	1,22	2020
59	Ranska	81	0,72	2020
60	Palau	81	1,77	2020
61	Espanja	80,8	0,33	2020
62	Costa Rica	80,8	1,5	2020
63	Meksiko	80,7	1,59	2020
64	Libya	80,7	1,68	2020
65	Kreikka	79,7	0,22	2020
66	Valko-Venäjä	79,5	0,44	2020
67	Taiwan	78,9	0,8	2020
68	Falklandinsaaret (Britannia)	78,5	0,76	2020
69	Peru	78,3	1,44	2020
70	Brunei	78,3	1,66	2020
71	Djibouti	78,1	1,67	2020
72	Marshallinsaaret	77,8	0,61	2020
73	Saksa	77,5	0,27	2020
74	Kuuba	77,2	0,14	2020
75	Malesia	77,2	2,13	2020
76	Palestiina	76,7	3	2020
78	Turkki	76,1	2,04	2020
79	Iran	75,9	1,71	2020
80	Bulgaria	75,7	−0,22	2020
81	Cookinsaaret (Uusi Seelanti)	75,5	0,37	2020
82	Venäjä	74,8	0,18	2020
83	São Tomé ja Príncipe	74,4	3,33	2020
84	Tšekki	74,1	0,21	2020
85	Sveitsi	73,9	0,88	2020
86	Algeria	73,7	2,46	2020
87	Slovenia	73,4	1,57	2020
88	Päiväntasaajan Guinea	73,1	4,28	2020
89	Unkari	71,9	0,07	2020
90	Uusi-Kaledonia (Ranska)	71,5	1,89	2020
91	Dominica	71,1	0,94	2020
92	Italia	71	0,29	2020
93	Irak	70,9	3,06	2020
94	Botswana	70,9	2,87	2020
95	Bolivia	70,1	1,97	2020
96	Tunisia	69,6	1,53	2020
97	Ukraina	69,6	−0,33	2020
98	Viro	69,2	0,01	2020
99	Mongolia	68,7	1,63	2020
100	Panama	68,4	2,06	2020
101	Latvia	68,3	−0,93	2020
102	Liettua	68	−0,31	2020
103	Kongon tasavalta	67,8	3,28	2020
104	Montenegro	67,5	0,54	2020
105	Etelä-Afrikka	67,4	1,97	2020
106	Kypros	66,8	0,75	2020
107	Angola	66,8	4,32	2020
108	Kap Verde	66,7	1,97	2020
109	Portugali	66,3	0,47	2020
110	Suriname	66,1	0,9	2020
111	Ecuador	64,2	1,66	2020
112	Tuvalu	64	2,27	2020
113	Irlanti	63,7	1,14	2020
114	Marokko	63,5	2,14	2020
115	Armenia	63,3	0,22	2020
116	Gambia	62,6	4,07	2020
117	Pohjois-Korea	62,4	0,82	2020
118	Ranskan Polynesia (Ranska)	62	1,01	2020
119	Paraguay	62,2	1,71	2020
120	Albania	62,1	1,69	2020
121	Kiina	61,4	2,42	2020
122	Puola	60	−0,25	2020
123	Georgia	59,5	0,42	2020
124	Nicaragua	59	1,45	2020
125	Itävalta	58,7	0,59	2020
126	Pohjois-Makedonia	58,5	0,45	2020
127	Honduras	58,4	2,75	2020
128	Kazakstan	57,7	1,29	2020
129	Kamerun	57,6	3,63	2020
130	Kroatia	57,6	−0,08	2020
131	Seychellit	57,5	1,26	2020
132	Ghana	57,3	3,34	2020
133	Fidži	57,2	1,62	2020
134	Haiti	57,1	2,9	2020
135	Indonesia	56,6	2,27	2020
136	Romania	56,4^[8]	–	2020
137	Serbia	56,4	−0,07	2020
138	Azerbaidžan	56,4	1,58	2020
139	Jamaika	56,3	0,82	2020
140	Maapallo	56,2	1,9	2020
141	Kiribati	55,6	3,19	2020
142	Syyria	55,5	1,43	2020
143	Mauritania	55,3	4,28	2020
144	Slovenia	55,1	0,56	2020
145	Slovakia	53,8	0	2020
146	Trinidad ja Tobago	53,2	0,22	2020
147	Mansaari (Britannia)	52,9	0,89	2020
148	Saint Vincent ja Grenadiinit	53	1,03	2020
149	Turkmenistan	52,5	2,46	2020
150	Liberia	52,1	3,41	2020
151	Nigeria	52	4,23	2020
152	Namibia	52	4,2	2020
153	Guatemala	51,8	2,68	2020
154	Norsunluurannikko	51,7	3,38	2020
155	Thaimaa	51,4	1,73	2020
156	Uzbekistan	50,4	1,28	2020
157	Bosnia ja Hertsegovina	49	0,55	2020
158	Brittiläiset Neitsytsaaret (Britannia)	48,5	2,42	2020
159	Benin	48,4	3,89	2020
160	Senegal	48,1	3,73	2020
161	Filippiinit	47,4	1,99	2020
162	Belize	46	2,32	2020
163	Niue (Uusi Seelanti)	46,2	1,69	2020
164	Kongon demokraattinen tasavalta	45,6	4,53	2020
165	Sambia	44,6	4,23	2020
166	Guinea-Bissau	44,2	3,41	2020
167	Mali	43,9	4,86	2020
168	Aruba (Alankomaat)	43,7	0,67	2020
139	Sierra Leone	42,9	3,12	2020
140	Egypti	42,8	1,86	2020
141	Moldova	42,8	−0,07	2020
–	Färsaaret (Tanska)	42,4	0,74	2020
142	Togo	42,8	3,76	2020
143	Bhutan	42,3	2,98	2020
144	Keski-Afrikan tasavalta	42,2	2,52	2020
145	Eritrea	41,3	3,86	2020
146	Mauritius	40,8	0,11	2020
147	Malediivit	40,7	2,93	2020
–	Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha (Britannia)	40,1	0,73	2020
148	Madagaskar	38,5	4,48	2020
149	Bangladesh	38,2	3,17	2020
150	Vietnam	37,3	2,98	2020
151	Pakistan	37,2	2,53	2020
152	Mosambik	37,1	4,35	2020
153	Kirgisia	36,9	2,03	2020
154	Jemen	36,6	4,06	2020
155	Grenada	36,5	0,76	2020
156	Guinea	36,5	3,54	2020
157	Laos	36,3	3,28	2020
158	Sudan	35,3	3,17	2020
159	Tansania	35,2	5,22	2020
160	Salomoninsaaret	34,9	2,37	2020
161	Intia	34,9	3,35	2020
162	Zimbabwe	34,3	2,19	2020
163	Barbados	31,2	0,2	2020
164	Myanmar	31,1	1,74	2020
165	Guernsey (Britannia)	31	0,46	2020
166	Jersey (Britannia)	31	0,46	2020
167	Saint Kitts ja Nevis	30,8	0,92	2020
168	Burkina Faso	30,6	4,99	2020
169	Komorit	29,4	2,87	2020
170	Lesotho	29	2,83	2020
171	Kenia	28	4,23	2020
172	Tadžikistan	27,5	2,62	2020
173	Guyana	26,8	0,83	2020
174	Afganistan	26	3,37	2020
175	Vanuatu	25,5	2,55	2020
176	Uganda	25	5,7	2020
177	Salomoninsaaret	24,7	3,91	2020
178	Antigua ja Barbuda	24,4	0,55	2020
179	Eswatini	24,2	2,46	2020
180	Kambodža	24,2	3,25	2020
181	Tšad	23,5	3,88	2020
182	Tonga	23,1	0,71	2020
183	Mikronesia	22,9	1,05	2020
184	Nepal	22	3,15	2020
185	Etiopia	21,7	4,63	2020
186	Etelä-Sudan	20,2	4,1	2020
187	Saint Lucia	18,8	0,8	2020
188	Sri Lanka	18,7	0,85	2020
189	Samoa	17,9	−0,47	2020
190	Ruanda	17,4	2,86	2020
191	Malawi	17,4	4,19	2020
192	Niger	16,6	4,27	2020
193	Liechtenstein	14,4	0,81	2020
194	Burundi	13,7	5,68	2020
195	Papua-Uusi-Guinea	13,3	2,51	2020
196	Montserrat (Britannia)	9,1	0,64	2020
-	Pitcairn (Britannia)	0	NA	2012
197	Tokelau (Uusi Seelanti)	0	0	2020
198	Wallis ja Futuna (Ranska)	0	0	2020