Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus
Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus on vuonna 1988 valmistunut Kajaanin kulttuurikeskus, jossa toimivat mm. Kainuun musiikkiopisto (laajennus valmistui 1998), kansalaisopisto Kaukametsän opisto ja tanssin opetus. Kaukametsässä järjestetään lukuisia kulttuuritapahtumia, kuten esimerkiksi Kajaani tanssii, konsertteja, sanataidetapahtumia sekä seminaareja. Kaukametsässä on myös kuvataiteeseen liittyviä harrastusmahdollisuuksia.
Vuonna 2006 Kaukametsässä järjestettiin kokouksia, koulutuksia, konsertteja, tanssinäytöksiä, juhlia ja vastaanottoja yhteensä 329 kpl. Kävijöitä näissä tilaisuuksissa oli yli 51 000 henkilöä.[1]
Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskuksessa on kolme salia: Kaukametsän sali (486 paikkaa), Kouta-sali (167 paikkaa) ja Leihu-sali (30-80 paikkaa). Lisäksi on 80-paikkainen auditorio sekä pienempiä ryhmätyötiloja ja pienopetusluokkia.
Kaukametsän suunnitelleet arkkitehdit Sinikka Kouvo ja Erkki Partanen saivat onnistuneesta työstään Rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelun valtionpalkinnon.
Lähteet
muokkaa- ↑ Toimiva tilakokonaisuus Kajaanin kaupunki. Arkistoitu 14.11.2004. Viitattu 21.11.2007.