Kato (kielitiede)

Kato on äänteenmuutos, jossa äänne katoaa kokonaan. Sitä voi pitää äänteen reduktion eli heikentymisen luonnollisena ääripäänä. Katoa merkitään tyhjän joukon (nolla) merkillä: $\emptyset$ ,^[1] esimerkiksi kielihistoriallisesti *k > $\emptyset$ (luetaan usein: ”historiallisen k:n vastineena on kato”) tai synkronisessa kielenkuvauksessa (jolloin kyse ei ole äänteenmuutoksesta vaan morfofonologisesta prosessista) ä → $\emptyset$ / __[ MON] (luetaan usein: ”ä:n vastineena monikon tunnuksen edellä on kato”).^[2]

Esimerkiksi suomen varhaishistoriassa k:n astevaihtelu on johtanut heikentymisen kautta äänteen täyteen katoon: jalka : *jalkat > vanhan kirjasuomen (*)jalɣat (kirjoitettiin yleensä gh:lla tai g:llä: jalghat, jalgat^[3]) > nykysuomen jalat. Katoa osoittaa myös unkarin määräisen artikkelin az loppukonsonantin katoaminen konsonanttialkuisen sanan edellä: az ember ’ihminen’ mutta a ló ’hevonen’.^[4]

Koska merkintätapa on sama (tyhjän joukon merkki), joskus tapaa käyttöä, jossa kato merkitsee samaa kuin nollamorfi, esimerkiksi: ”Englannin sanassa sheep monikon merkkinä on kato ̇” = sanan sheep voi morfologisesti analysoida sheep $\emptyset$ , missä monikon morfeemi edustuu nollamorfina eli ”katona”.

Kadolle läheinen käsite on elisio, jolla tarkoitetaan äänteen katoa juoksevassa puheessa puhetempon vuoksi, esim. englannissa boys and girls [boɪz ænd gɚːɫz] → [boɪzn̩ gɚːɫz], and-sanan alkuvokaali ja loppukonsonantti katoavat, ei niinkään historiallisesti sanasta tai ilmauksesta kokonaan vaan yksittäisessä puhunnoksessa.^[5]

Kadolle vastakkainen ilmiö taas on toisaalta äänteen säilyminen, toisaalta äänteiden väliin tuleva sekundaarinen tai intrusiivinen äänne.^[4] Sekundaariseksi äänteeksi nimitetään yleensä artikulaattorien liikkeestä syntyvää puolivokaalista äännettä, esim. suomessa hauen → [hauwwen] – huulten avautuessa pyöreästä u-vokaalista laveaksi e-vokaaliksi väliin ilmestyy uusi puolivokaali [w]. Intrusiivisesta äänteestä tunnettu esimerkki on brittienglannin intrusiivinen r (engl. intrusive r); esimerkiksi law and order > lawr and order [lɔːɹ æn ɔːdə].^[6] Siinä äänne ei ole pelkästään artikulaattorien liikkeen aiheuttama vaan konventionaalinen, kielelle ominainen tapa rikkoa jokin äännejono.

Lähteet

↑ Karlsson, Fred: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne, s. 10. WSOY, 1983.
↑ Karlsson, Fred: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne, s. 340. WSOY, 1983.
↑ Lehikoinen, Laila & Kiuru, Silva: Kirjasuomen kehitys (7. p., uudistettu laitos), s. 76. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2009. ISBN 951-45-8117-2
↑ ^a ^b Itkonen, Erkki: Kieli ja sen tutkimus, s. 185. WSOY, 1966.
↑ Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics (4. laitos), s. 133. Blackwell, 1997.
↑ Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics (4. laitos), s. 203. Blackwell, 1997. ISBN 978-0-631-20097-0 (englanniksi)

[1] Karlsson, Fred: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne, s. 10. WSOY, 1983.

[2] Karlsson, Fred: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne, s. 340. WSOY, 1983.

[3] Lehikoinen, Laila & Kiuru, Silva: Kirjasuomen kehitys (7. p., uudistettu laitos), s. 76. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2009. ISBN 951-45-8117-2

[:0-4] Itkonen, Erkki: Kieli ja sen tutkimus, s. 185. WSOY, 1966.

[5] Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics (4. laitos), s. 133. Blackwell, 1997.

[6] Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics (4. laitos), s. 203. Blackwell, 1997. ISBN 978-0-631-20097-0 (englanniksi)

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]