Kari Martikainen
Kari Martikainen (s. 15. syyskuuta 1968 Helsinki) on suomalainen valmennuspäällikkö ja jääkiekkopuolustaja. Martikainen on jääkiekon MM-hopeamitalisti vuodelta 1999.
Pelaajana
muokkaaMartikainen aloitti SM-liiga-uransa melko vanhana. Hän pelasi ensimmäisen pelinsä 23-vuotiaana Jokereissa. Hän oli yksi joukkueen puolustavista tukipilareista 1990-luvun alkuvuosina, ja voitettuaan liigamestaruuden kolme kertaa hän muutti Sveitsin liigaan, missä hän pelasi SC Rapperswil-Jonassa ja ZSC Lionsissa. Vuonna 2004 Martikainen palasi Jokereihin kahdeksi kaudeksi. Viimeisen kautensa SM-liigassa hän pelasi 2006–2007 Rauman Lukossa.
Peliuran jälkeen
muokkaaKesällä 2010 Martikainen valittiin Jokereiden valmennuspäälliköksi. Aikaisemmin hän oli toiminut valmentajana Kiekko-Vantaassa ja valmennuspäällikkönä Etelä-Vantaan Urheilijoissa.[1] Kaudella 2021–2022 Martikainen toimi Joensuun Kiekko-Poikien päävalmentajana.[2][3] Seuraavalla kaudella Martikainen toimi Mestis-seura Imatran Ketterän päävalmentajana ja kaudella 2024–2025 Helsingin Jokereiden apuvalmentajana[4].
Lähteet
muokkaa- ↑ Kekäläinen teki ensimmäisen hankintansa – Jokereihin uusi valmennuspäällikkö Ilta-Sanomat. 5.7.2010. Viitattu 19.11.2022.
- ↑ Kari Martikaisesta Kiekko-Poikien ensi kauden päävalmentaja! joensuunkiekkopojat.fi. Viitattu 19.11.2022.
- ↑ Kiekko-Pojat on vapauttanut päävalmentaja Kari Martikaisen tehtävästään mestis.fi. 20.10.2022. Viitattu 19.11.2022.
- ↑ Joukkue - JOKERIT Jokerit kotisivu. Viitattu 16.9.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kari Martikainen Eurohockey.com. (englanniksi)
1 Kiprusoff | 2 Kiprusoff | 3 Nummelin (A) | 4 Timonen | 5 Berg | 6 Martikainen | 7 Niemi | 8 Selänne (A) | 9 Lydman | 11 Koivu (C) | 12 Jokinen | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen | 17 Kallio | 22 Eloranta | 25 Sihvonen | 31 Sulander | 32 Rintanen | 33 Tuomainen | 35 Toskala | 42 Karalahti | 72 Lind | Valmentaja Hannu Aravirta