Kantasaame

Kantasaame on rekonstruoitu kantakieli, josta polveutuvat saamelaiskielet.

Kantasaame on ollut yksi kantauralin tytärkielistä ja uralilaisen kielikunnan ns. välikantakielistä. Muita rekonstruoitavissa olevia ovat kantasuomi, kantamordva, kantapermi, kantamari ja kantasamojedi. Aiemmin on esitetty myös, että ugrilaisilla kielillä olisi yhteinen kantakieli, kantaugri, mutta tämän rekonstruointiyritykset eivät ole olleet yhtä vakuuttavia kuin muiden uralilaisen kielikunnan välikantakielien.

Eri tutkijoilla on eri käsityksiä siitä polveutuvatko kantasaame ja kantasuomi vielä yhdestä yhteisestä hypoteettisesta välikantakielestä, jota on kutsuttu varhaiskantasuomeksi (toisinaan myös suomalais-saamelaiseksi kantakieleksi). Tällaisen välikantakielen olemassaoloa pidettiin pitkään varmana (mm. Mikko Korhonen ja Erkki Itkonen olettivat sitä tutkimuksissaan), mutta nykyisin uralilaisten kielten polveutumisen sukupuumalli, johon sisältyy myös käsitys varhaiskantasuomen olemassaolosta, on kyseenalaistettu. Monet itämerensuomalaisten ja saamelaiskielten yhteiset innovaatiot (mm. konsonanttien astevaihtelu) näyttävät viittaavan pikemminkin rinnakkaiskehitykseen kuin yhteiseen alkuperään. On myös pidetty mahdollisena, että sekä kantasaame ja kantasuomi polveutuvat yhteisen kantakielen sijaan jostain toisesta aiemmasta kielimuodosta, josta polveutuu myös muita länsiuralilaisia kieliä.

Äänteistö

Kantasaame on ollut konsonantistoltaan arkaainen. Keskeisiä yksittäiskonsonantteja koskeneita muutoksia kantauralista kantasaameen ovat olleet sibilanttimuutokset ś > ć ja š > s. Kuten kantasuomessa, myös kantasaamessa sananalkuinen v on kadonnut.

Vokalismissa on tapahtunut syvällekäyviä muutoksia verrattuna kantauraliin. Väljät vokaalit ovat supistuneet ja suppeat väljentyneet. Saamelaiskielissä on siis tapahtunut eräänlainen vokalismin ketjumuutos (chain shift). Tämä on helppo havaita, kun vertaa itämerensuomen ja saamen yhteisen sanaston vokalismia toisiinsa (esimerkiksi suomen kala ~ pohjoissaamen guolli, veri ~ varra, osa ~ oassi jne.). On epäselvää, kuinka pitkällä tämä prosessi on ollut kantasaamen kaudella. Tutkijoiden mielipiteet eroavat muun muassa siinä, onko kantasaamessa ollut ensitavussa diftongeja.

Sanasto

Yhteissaamelaista kantasaamen palautuvaa sanastoa on yli 1 500 sanaa, mikä on hieman vähemmän kuin itämerensuomalaisen yhteissanaston määrä. Kantasaameen on saatu germaanisia, balttilaisia ja itämerensuomalaisia lainoja. Lisäksi lainasanastoa on omaksuttu kuolleista kielimuodoista, jotka eivät ole sukua Euroopassa nykyisin puhuttaville kielille. Tämä ns. paleoeurooppalainen lainasanasto on ollut tärkeä tekijä, joka on etäännyttänyt itämerensuomalaisten ja saamelaiskielten sanastoa toisistaan.

Ajoitus ja paikannus

Kantasaamea on perinteisesti oletettu puhutun kantasuomen pohjoispuolella. Yleisimmin kantasaamen puhuma-alueena on pidetty Äänisen ympäristöä. Kantasaamen germaaniset lainat pakottavat kuitenkin olettamaan, että ainakin osa kantasaamen puhuma-alueesta on ollut lännessä, todennäköisesti jossain nyky-Suomen eteläosissa. Suurin osa Suomea ja Karjalaa on vielä historiallisen ajan alussa ollut saamelaisten asuttamaa. Paleoeurooppalaisen substraattisanaston puuttuminen suurimmasta osasta venäläistyneiden alueiden paikannimistöä viittaa siihen, että saamelaiskielet ovat omaksuneet lainoja tällaisista kielistä jossain nykyisen Suomen ja Karjalan alueella.

Kirjallisuutta

• Korhonen, Mikko: Johdatus lapin kielen historiaan. SKS. Helsinki. 1981.
• Lehtiranta, Juhani: Yhteissaamelainen sanasto. Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia 200. Helsinki 1989.
• Sammallahti, Pekka: Saami languages. An introduction. Davvi Girji. Kárášjohka. 1998.