Kansallinen liittouma
Kansallinen liittouma[1] (vuosina 1972–2018 Kansallinen rintama[1]) (ransk. Rassemblement national (RN), sanatarkasti ’Kansallinen kokoomus’)[2] on ranskalainen kansallismielinen poliittinen puolue. Puolueen puheenjohtaja oli sen perustamisesta vuonna 1972 vuoteen 2011 Jean-Marie Le Pen. Hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin hänen tyttärensä Marine Le Pen.[3] Marraskuussa 2022 puheenjohtajaksi valittiin Jordan Bardella.[4]
| Kansallinen liittouma | |
|---|---|
| Rassemblement national | |
|
|
|
| Perustettu | 5. lokakuuta 1972 |
| Puheenjohtaja | Jordan Bardella |
| Ideologia |
arvokonservatismi, protektionismi, euroskeptismi, nationalismi, oikeistopopulismi |
| Poliittinen kirjo |
oikeisto laitaoikeisto |
| Toimisto | 76-78 rue des Suisses, 92000 Nanterre |
| Jäsenmäärä | 83 000 |
| Kansalliskokous |
89 / 577 |
| Senaatti |
1 / 348 |
| EU-parlamentti |
23 / 79 |
| Alueneuvosto |
292 / 1 758 |
| Kansainväliset jäsenyydet | – Identiteetti ja demokratia |
| Nuorisojärjestö | Front national de la jeunesse |
| Kotisivu |
www |
Puolueohjelmassaan Kansallinen liittouma korostaa Ranskan kansalaisten oikeuksia ulkomaalaisiin ja maahanmuuttajiin nähden. Puolue haluaa lisätä Ranskan vaikutusvaltaa ja arvovaltaa maailmalla sekä suojella Ranskan kieltä ja kulttuuria. Se haluaa rajoittaa maahanmuuttoa etenkin Afrikasta, ja se haluaa rajoituksia maahanmuuttajien sosiaaliavustuksiin. Puolue haluaa palauttaa rajavalvonnan. Se kannattaa protektionismia, tuontitulleja ja veronalennuksia.
Historia
muokkaa
Kansallisen rintaman perustivat vuonna 1972 François Duprat ja François Brigneau. Puolueen johtajaksi tuli samana vuonna Jean-Marie Le Pen, joka johti puoluetta vuoteen 2011 saakka.[5]
Kansallinen rintama hyödynsi 1970-luvulla ranskalaisten fasistien iskulauseita 1930-luvulta ja vetosi Algerian sodan veteraaneihin ja Pierre Poujaden oikeistopopulistisen liikkeen kannattajiin 1950-luvulta. Kansallinen rintama ei saanut merkittävää kannatusta vielä 1970-luvulla. Vuonna 1980 puolue menestyi hyvin Pariisin ja Dreux'n pormestarinvaaleissa ja sai 10 paikkaa europarlamenttiin. Vuoden 1986 kansalliskokouksen vaaleissa se sai 10 prosenttia äänistä ja 35 paikkaa. Seuraavina vuosina puolueen kannatus pysyi samoissa lukemissa, mutta vaalitavan muutoksen seurauksena sen edustuspaikkojen määrä romahti. Puoluejohtaja Le Pen sai presidentinvaaleissa 1988 lähes 15 prosenttia äänistä. Hänen kärjekkäät mielipiteensä tekivät hänestä jo silloin yhden maan kiistellyimmistä poliitikoista.[5]
Le Penin ja Kansallisen rintaman kannatus säilyi merkittävänä 1990-luvun ajan, ja se sai edustajiaan joidenkin suurten kaupunkien pormestareiksi. Puolue pysyi kuitenkin maan politiikassa ulkopuolisena. Le Pen pääsi vuoden 2002 presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle, mutta muut puolueet äärivasemmalta oikealle tukivat hänen vastaehdokastaan. Seuraavissa vaaleissa oikeiston Nicolas Sarkozy vei Le Peniltä ääniä koventamalla puheitaan maahanmuutosta.[5]
Marine Le Pen valittiin Kansallisen rintaman puheenjohtajaksi vuonna 2011. Hän on etäännyttänyt puoluetta isänsä ääriajattelusta, mutta samalla hän on säilyttänyt puolueen tiukan linjan maahanmuuttoon islamilaisista maista. Marine Le Penin aikana Kansallisen rintaman kannatus nousi, ja europarlamenttivaaleissa 2014 puolue oli Ranskan suurin 25 prosentin ääniosuudella.[5]
Puheenjohtaja Marine Le Pen on ollut puolueen ehdokkaana vuosien 2012 ja 2017 presidentinvaaleissa. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän sai ensimmäisellä kierroksella 17,9 prosenttia äänistä ja sijoittui kolmanneksi.[6] Vuoden 2017 presidentinvaalissa hän sijoittui ensimmäisellä kierroksella toiseksi 21,9 prosentilla äänistä. Toisella kierroksella hän sai 33,9 prosenttia äänistä ja hävisi Emmanuel Macronille.[7] Hän luopui puolueensa puheenjohtajuudesta tilapäisesti vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen keskittyäkseen kampanjaan.[8][9]
Kansallinen rintama muutti nimensä Kansalliseksi liittoumaksi 1. kesäkuuta 2018 Lyonin puoluekokouksessa.[1] Presidentti Emmanuel Macronin heikko kansansuosio on johtanut Kansallisen liittouman kannatuksen kasvuun vuonna 2018.[10][11]
Puolue nosti vuoden 2022 parlamenttivaaleissa paikkamääränsä 8:sta 89:ään 577:n edustajan kansalliskokouksessa.[12]
Poliittiset linjaukset
muokkaaSuomalainen valtamedia on luonnehtinut kansallista liittoumaa laitaoikeistolaiseksi[13][14] tai äärioikeistolaiseksi.[15][16] Kansallinen liittouma haluaa palauttaa Ranskan suvereniteetin neuvottelemalla EU-sopimukset uusiksi. Se haluaa maalle takaisin kontrollin omista rajoistaan ja kansalliset lait pätemään eurooppalaisten lakien yli. Puolue haluaa luopua Euroopan rahaliitosta. Se haluaa perustaa kansallisen maatalouspolitiikan.[17]
Puolue haluaa Euroopan unionin tilalle paneurooppalaisen itsenäisten valtioiden yhteisön, johon kuuluisivat myös Venäjä ja Sveitsi, mutta ei Turkkia. Se haluaa kolmiliiton Ranskan, Saksan ja Venäjän välille. Se haluaa neuvotella uusiksi kaikki taloussopimukset entisten siirtomaidensa kanssa, jotta maahanmuutto niistä vähenisi. Puolue haluaa auttaa ranskalaisia yrityksiä investoimaan Afrikkaan. Se haluaa Ranskalle lisää sukellusveneitä ja toisen lentotukialuksen sekä vahvistaa maan ydinasevalmiutta.[17]
Puolue haluaa panostaa Ranskan teollistamiseen. Se kannattaa protektionismia ja tuontitullien korottamista. Puolue haluaa tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä esimerkiksi verovähennyksillä. Se haluaa yksinkertaistaa verotusta, alentaa työnantajan verotusta, ja asettaa 46 prosentin verokaton eniten ansaitseville. Se haluaa alentaa välttämättömyyshyödykkeiden arvonlisäveroa ja kasvattaa ylellisyystuotteiden arvonlisäveroa.[17]
Kansallinen liittouma haluaa vähentää laillisten maahanmuuttajien määrän nykyisestä noin 200 000:sta kymmeneen tuhanteen vuodessa. Se haluaa tiukennuksia perheenyhdistämisiin, kansalaisuuden saamiseen ja kaksoiskansalaisuuteen, sekä täyden nollatoleranssin laittomaan maahanmuuttoon. Puolue haluaa palauttaa rajatarkastukset ja luopua Schengenin sopimuksesta, joka sallii vapaan liikkuvuuden rajojen yli. Puolue haluaa suosia ranskalaisia työnhaussa ja sosiaalisessa asumisessa.[17]
Puolue haluaa kasvattaa Ranskan poliisin rahoitusta, lukumäärää ja toimivaltuuksia sekä lisätä vankilapaikkoja. Se haluaa ulkomaalaisten rikollisten karkottamista ja kansanäänestystä kuolemanrangaistuksen palauttamisesta.[17] Puolue haluaa kumota Internetin käyttöä rajoittavia lakeja, kuten tiedostojen jaon kieltävät lait.[17]
Puolue haluaa tukea Ranskan kulttuurin ainutlaatuisuutta ja suosia maan kansallista audiovisuaalista alaa yhdysvaltalaista kilpailua vastaan. Puolue haluaa tukea ranskan kieltä kasvattaakseen Ranskan vaikutusta maailmassa, ja se haluaa vähentää englannin kielen valtaa kansainvälisesti.[17]
Puolue hyväksyy lapsilisät ja muut perhetuet ainoastaan vähintään puoliksi ranskalaisille perheille. Se kannattaa vapaata aborttia. Kansallinen liittouma kannattaa perinteisiä perhearvoja, ja sen mielestä rekisteröity parisuhde on riittävä homopareille, eikä se kannata homojen avio-oikeutta tai adoptio-oikeutta.[17]
Suhde Venäjään
muokkaaVuonna 2014 Kansallinen liittouma tuomitsi Itä-Euroopan Venäjän-vastaiset mielipiteet ja tuen Natolle.[18] Luke Harding kirjoitti vuonna 2018 The Guardian -lehdessä, että Kansallisen liittouman mepit ovat "Venäjää tukeva blokki".[19] Vuonna 2014 Nouvel Observateur kirjoitti, että Venäjän hallitus katsoo Kansallisen liittouman "voivan ottaa vallan Ranskassa ja muuttaa Euroopan historian suunnan Moskovan hyväksi."[20] Ranskan tiedotusvälineiden mukaan Kansallisen liittouman puoluejohto oli ollut tiheästi yhteydessä Venäjän suurlähettiläs Alexander Orloviin ja Marine Le Pen on matkustanut usein Moskovaan.[21] Samana vuonna Venäjän duuman varapuheenjohtaja Andrei Isajev kutsuttiin Kansallisen liittouman puoluekokoukseen puhujaksi.[22] Toukokuussa 2015 Marine Le Penin neuvonantaja Emmanuel Leroy osallistui Donetskissa "Donetskin kansantasavallan" "itsenäisyyden" juhlintaan.[23]
Marraskuussa 2014 Marine Le Pen otti puolueelleen 9 miljoonan euron lainan First Czech Russian Bank (FCRB) -pankilta Moskovassa.[24] Puoluevirkailijoiden mukaan tämä oli ensimmäinen erä 40 miljoonan euron lainasta, minkä Le Pen kiisti.[25][24] The Independent -lehti kirjoitti, että lainat "vievät Moskovan yrityksen vaikuttaa EU:n politiikkaan uudelle tasolle."[25] Marine Le Penin mukaan kyseessä ei ollut lahjoitus Venäjän hallitukselta vaan laina venäläiseltä yksityispankilta vaalikampanjaa varten.[26] Helmikuussa 2016 Kansallinen liittouma pyysi Venäjältä 27 miljoonan euron lainaa vaalityöhön.[27] Puolue on sittemmin väittänyt, että lainat on jo maksettu takaisin.[22]
Huhtikuussa 2015 venäläinen hakkeriryhmä julkaisi tekstejä ja sähköpostiviestejä, joissa Putinin hallinnon Timur Prokopenko ja ex-kansanedustaja Konstantin Rykov, jolla on siteitä Ranskaan, keskustelivat tuesta Kansalliselle liittoumalle maksuksi tämän tuesta Krimin liittämiselle Venäjään.[28]
Puolue tuomitsi vuonna 2022 Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.[29] Marine Le Pen lausui puheessaan 12. maaliskuuta 2024: "Olemme velkaa kunnioituksen ja tuen Ukrainan kansalle, joka on kärsinyt aggressiosta… Ukrainan kansan sankarillisen vastarinnan ansiosta Venäjä on kärsinyt tappion."[30]
Johtajat
muokkaaPuheenjohtajat
muokkaa- Jean-Marie Le Pen (1972–2011)[31]
- Marine Le Pen (2011–2017, 2017–2022)[32][31]
- Jordan Bardella (2022–)[4]
- Jean-François Jalkh (2017, väliaikainen puheenjohtaja)[32]
- Steeve Briois (2017, väliaikainen puheenjohtaja)[32]
Varapuheenjohtajat
muokkaaPuolueella on ollut 12. heinäkuuta 2012 alkaen viisi varapuheenjohtajaa (aiemmin kolme).[33]
- Louis Aliot, vastaa koulutuksesta ja mielenosoituksista (2011–)[34]
- Marie-Christine Arnautu, vastaa sosiaaliasioista (2011–)[35]
- Jean-François Jalkh, vastaa vaaleista (2012–)[36]
- Steeve Briois, vastaa paikallisjohtajista ja valvonnasta (2014–)[37]
- strategiasta ja viestinnästä vastaava tehtävä auki Philippot'n erottua
Pääsihteerit
muokkaa- Jean-Pierre Stirbois (1981–1988)[38]
- Carl Lang (1988–1995)[39]
- Bruno Gollnisch (1995–2005)
- Louis Aliot (2005–2010)[40]
- Jean-François Jalkh (2010–2011: väliaikainen vaalien ajan)[36]
- Steeve Briois (2011–2014)[41]
- Nicolas Bay (2014–)[42]
Vaalitulokset
muokkaa| Vuosi | Äänet 1. kierroksella | % | Äänet 2. kierroksella | % | Paikkoja |
|---|---|---|---|---|---|
| 1978 | 82 743 | 0,3 % | — | — | 0 |
| 1981 | 44 414 | 0,2 % | — | — | 0 |
| 1986 | 2 705 336 | 9,7 % | — | — | 35 |
| 1988 | 2 359 528 | 9,7 % | — | — | 1 |
| 1993 | 3 152 543 | 13,8 % | 1 168 160 | 5,1 % | 0 |
| 1997 | 3 800 785 | 14,95 % | 1 434 854 | 5,70 % | 1 |
| 2002 | 2 862 960 | 11,3 % | 393 205 | 1,85 % | 0 |
| 2007 | 1 116 136 | 4,3 % | 17 107 | 0,1 % | 0 |
| 2012 | 3 528 373 | 13,6 % | 842 684 | 3,66 % | 2 |
| 2017 | 2 990 454 | 13,2% | 1 590 858 | 8,8% | 8 |
| 2022 | 4 248 626 | 18,7% | 3 589 465 | 17,3% | 89 |
| Vuosi | Ehdokas | 1. kierroksen äänet | % | 2. kierroksen äänet | % |
|---|---|---|---|---|---|
| 1974 | Jean-Marie Le Pen | 190 921 | 0,8 % | — | — |
| 1981 | — | — | — | — | — |
| 1988 | Jean-Marie Le Pen | 4 376 742 | 14,5 % | — | — |
| 1995 | Jean-Marie Le Pen | 4 571 138 | 15,0 % | — | — |
| 2002 | Jean-Marie Le Pen | 4 805 307 | 16,86 % | 5 525 906 | 17,79 % |
| 2007 | Jean-Marie Le Pen | 3 835 029 | 10,44 % | — | — |
| 2012 | Marine Le Pen | 6 421 426 | 17,9 % | — | — |
| 2017 | Marine Le Pen | 7 658 990 | 21,4 % | 10 644 118 | 33,90 % |
| Vuosi | Ääniä | % | Paikkoja |
|---|---|---|---|
| 1984 | 2 210 334 | 11,0 % | 10 |
| 1989 | 2 121 836 | 11,8 % | 10 |
| 1994 | 2 050 086 | 10,5 % | 11 |
| 1999 | 1 005 225 | 5,7 % | 5 |
| 2004 | 1 684 868 | 9,8 % | 7 |
| 2009 | 1 091 691 | 6,3 % | 3 |
| 2014 | 4 712 461 | 24,86 % | 23 |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Ranskan Kansallinen rintama muutti nimensä Kansalliseksi liittoumaksi Yle Uutiset. YLE. Viitattu 2.6.2018.
- ↑ Kauppinen, Liisa: Marine Le Pen ehdottaa: Ranskan äärioikeistopuolueen nimeksi ”Kansallinen Kokoomus” Iltalehti. 11.3.2018. Viitattu 13.3.2024.
- ↑ Marine Le Pen seuraa isäänsä Ranskan äärioikeiston johtajana Yle.fi/uutiset. Viitattu 15.1.2011.
- ↑ a b Marine Le Penin seuraaja varttui lähiössä ja on maahanmuuttajaäidin poika – Tutkija: Le Pen on yhä puolueen todellinen johtaja Yle Uutiset. 11.11.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ a b c d Michael Ray: National Front Encyclopædia Britannica. 31.8.2015. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ France election: Le Pen 'to cast blank vote' in run-off 1.5.2012. BBC. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Historian nuorin, mutta mitä muuta? Viisi faktaa Ranskan presidentiksi valitusta Emmanuel Macronista Yle uutiset. Viitattu 8.5.2017.
- ↑ Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta Ilta-Sanomat. 24.4.2017. Viitattu 24.4.2017.
- ↑ Independent viitattu 25.4.2017
- ↑ https://www.independent.co.uk/news/world/europe/france-far-right-emmanuel-macron-polls-popularity-front-national-a8525106.html
- ↑ https://www.cnbc.com/2018/11/04/french-far-right-overtakes-macron-in-eu-parliament-election-poll.html
- ↑ Takeaways from the final round of France’s parliamentary elections France 24. 20.6.2022. Viitattu 30.6.2022. (englanniksi)
- ↑ Emmi Siljamäki: Laitaoikeiston voitto Ranskan parlamenttivaaleissa voisi heikentää maan taloutta entisestään Yle. 1.7.2024. Viitattu 7.7.2024.
- ↑ Jussi Pullinen: Oikeisto, laitaoikeisto vai äärioikeisto? Kannattaa katsoa politiikan sanapelin taakse Helsingin Sanomat. 7.7.2024. Viitattu 7.7.2024.
- ↑ Leo, Pugin: Le Pen vaatii ulkomaalaisten joukkokarkotusta Ranskasta Äärioikeisto tutkituttaisi uudelleen kansalaisuuspäätökset Helsingin Sanomat. 22.11.1991. Viitattu 7.7.2024.
- ↑ Ranskan Kansallinen rintama muutti nimensä Kansalliseksi liittoumaksi YLE Uutiset. 2.6.2018. Viitattu 7.7.2024.
- ↑ a b c d e f g h What does France’s National Front stand for? France24. 28.5.2014. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ L’Ukraine de l’Ouest désormais « ouvertement » vassalisée par Washington (Arkistoitu – Internet Archive), 5.12.2014, luettu 6.7.2015, FrontNational.com
- ↑ Luke Harding: We should beware Russia's links with Europe's right The Guardian. 8 December 2014. (englanniksi)
- ↑ Vincent Jauvert: Poutine et le FN : révélations sur les réseaux russes des Le Pen Le Nouvel Observateur. 27.11.2014. (ranskaksi)
- ↑ Benjamin Dodman: France's cash-strapped far right turns to Russian lender France24. 23.11.2014. Arkistoitu 29.1.2015. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)()
- ↑ a b Far-left, far-right refuse to back Macron Ukraine strategy • FRANCE 24 English FRANCE 24 English. 13.3.2024. Viitattu 13.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Pierre Vaux: Marine Le Pen's Closest Advisor Comes Out of the Shadows in Donetsk The Daily Beast. 14 May 2015. (englanniksi)
- ↑ a b Marine Turchi: Far-right Front National's Russian loan: '31 mln euros more to follow' Mediapart. 27.11.2014. (englanniksi)
- ↑ a b John Lichfield: €40m of Russian cash will allow Marine Le Pen's Front National to take advantage of rivals' woes in upcoming regional and presidential elections The Independent. 27.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Prêt russe au FN : Marine Le Pen publie les refus des banques françaises 8.12.2014. Leparisien.fr. Viitattu 31.3.2015. (ranskaksi)
- ↑ Vaalirahaa Venäjältä (lehden sivu 8 (maksumuuri)) Suomen Kuvalehti. 26.2.2016. Arkistoitu 20.10.2014. Viitattu 28.2.2016.
- ↑ Financement du FN : des hackers russes dévoilent des échanges au Kremlin Le Monde. 3 April 2015. (englanniksi)
- ↑ Clément Guillou: On the war in Ukraine, Marine Le Pen doubles down on her criticism of Europe Le Monde. 2.1.2022. Viitattu 21.3.2024.
- ↑ Tril, Maria: French ex-National Rally leader Le Pen, once Putin’s ‘friend,’ condemns Russian invasion Euromaidan Press. 14.3.2024. Viitattu 21.3.2024.
- ↑ a b Marine Le Pen nousi Ranskan äärioikeiston johtoon Yle Uutiset. 16.1.2011, päivitetty 7.4.2012. Viitattu 22.9.2017.
- ↑ a b c IS Ranskassa – vaaleihin enää yksi päivä Ilta-Sanomat
- ↑ F. Philippot devient vice president du FN Le Figaro. 12 July 2012. Viitattu 11.11.2013. (ranskaksi)
- ↑ Louis Aliot frontnational.com. Arkistoitu 10.11.2013. Viitattu 11.11.2013. (ranskaksi)
- ↑ Marie-Christine Arnautu frontnational.com. Arkistoitu 14.10.2014. Viitattu 11.11.2013. (ranskaksi)
- ↑ a b Jean-François Jalkh frontnational.com. Arkistoitu 11.11.2013. Viitattu 11.11.2013. (ranskaksi)
- ↑ Marine Le Pen rempile à la tête du FN (ranskaksi) Libération (30.11.2014)
- ↑ Les numéros deux du Front national (2/4): Jean-Pierre Stirbois, l'apparatchik, Le Monde, viitattu 22.9.2017 (ranskaksi)
- ↑ Secrétaire général du FN, va quitter son poste, (Arkistoitu – Internet Archive) Libération, viitattu 22.9.2017 (ranskaksi)
- ↑ Who is Louis Aliot, (Arkistoitu – Internet Archive) Quebec Telegram, viitattu 22.9.2017 (englanniksi)
- ↑ Steeve Briois Front National. Arkistoitu 11.11.2013. Viitattu 11.11.2013. (ranskaksi)
- ↑ Bureau Exécutif Front National. Arkistoitu 25.10.2011. Viitattu 22.9.2017. (ranskaksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallinen liittouma Wikimedia Commonsissa