Kansainvälinen luterilainen neuvosto

luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö

Kansainvälinen luterilainen neuvosto (ILC) (engl. International Lutheran Council) on maailmanlaajuinen tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteistyöjärjestö. Tunnustuksellisuudessaan se eroaa suuremmasta Luterilaisesta maailmanliitosta, joka taas on kattojärjestö tunnustukseltaan vähemmän tiukoille tai liberaaleille luterilaisille kirkoille, jotka ovat jäsenyyden perusteella täydessä yhteydessä toisiinsa. ILC puolestaan ei vaadi jäseniltään täyttä keskinäistä kirkollista yhteyttä, vaikka monilla jäsenillä tällainen yhteys onkin. ILC perustettiin vuonna 1993 kokouksessa Antiguassa Guatemalassa.

International Lutheran Council
Kansainvälinen luterilainen neuvosto
Suuntautuminen Luterilaisuus
Teologia tunnustuksellinen luterilaisuus
Johtaja Juhana Pohjola
Perustettu 1993
Jäseniä Jäsenkirkkoja 59, joissa 7,15 miljoonaa jäsentä (2022)
Aiheesta muualla
Sivusto

Vuonna 2022 neuvostolla oli 59 jäsenkirkkoa. Suurimmat jäsenkirkot olivat tuolloin Malagassin luterilainen kirkko, Missouri-synodi, Brasilian evankelis-luterilainen kirkko sekä Luterilainen kirkko - Kanada. Yhteensä jäsenkirkkoihin kuului noin 7 150 000 jäsentä.[1][2]

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta liittyi neuvoston jäseneksi vuonna 2018.[3] Lähetyshiipakunann piispa Juhana Pohjola valittiin ILC:n puheenjohtajaksi vuoden 2022 maailmankonferenssissa [4]

Jäsenkirkot

muokkaa
 
Vaalean vihreällä väritetyissä maissa on yksi tai useampi Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäsenyydessä jollain asteella oleva kirkko.
Valtio Kirkko Jäsenmäärä Seurakuntien määrä Lähde
  Australia Australian luterilainen kirkko (liitännäisjäsen, myös Luterilaisen maailmanliiton liitännäisjäsen) 49 600 466 [5]
  Etelä-Korea Korean luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 5 857 37 [6]
  Filippiinit Filippiinien luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 24 600 [7]
  Indonesia Indonesialainen luterilaiskristillinen kirkko (tarkkailijajäsen) 21 000 102 [8]
  Intia Intian evankelis-luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 70 000 100 [9]
  Japani Japanin luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton liitännäisjäsen 2 381 33 [10]
  Kiina Luterilainen kirkko — Hongkongin synodi 12 355 36 [11]
  Myanmar Myanmarilainen luterilainen kirkko (tarkkailijajäsen, myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen) 3 400 14 [8]
  Papua-Uusi-Guinea Gutnius luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 125 000 550 [12]
  Sri Lanka Ceylonin evankelisluterilainen kirkko 500 15 [8]
  Taiwan Kiinan evankelis-luterilainen kirkko 2 010 20 [13]
  Taiwan Kiinan tasavallan luterilainen kirkko (tarkkailijajäsen, myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen) 640 11 [8]

Afrikka

muokkaa
Valtio Kirkko Jäsenmäärä Seurakuntien määrä Lähde
  Benin Luterilainen kirkko Afrikassa - Beninin synodi 400 5 [8]
  Burkina Faso Burkina Fason evankelisluterilainen kirkko 1 400 8 [8]
  Burundi Luterilainen kirkko Afrikassa - Burundin synodi (tarkkailijajäsen) 332 3 [14]
  Etelä-Afrikka Etelä-Afrikan vapaa evankelis-luterilainen synodi 2 829 17 [15]
  Etelä-Afrikka Luterilainen kirkko eteläisessä Afrikassa (toimii myös Botswanassa) 20 000 100 [16]
  Etelä-Afrikka Etelä-Afrikan Pyhän Pietarin tunnustuksellinen luterilainen synodi (tarkkailijajäsen) 22 000 [8]
  Etelä-Sudan Etelä-Sudanin evankelisluterilainen kirkko (tarkkailijajäsen) 5 000 15 [8]
  Etelä-Sudan Sudanin ja Etelä-Sudanin evankelisluterilainen kirkko (tarkkailijajäsen). Toimii myös Sudanissa. 150 000 188 [17]
  Ghana Ghanan evankelis-luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 27 500 213 [18]
  Kenia Kenian evankelis-luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 80 000 [19]
  Kenia Kenian evankelisluterilainen konfrenssi ja ministerium (tarkkailijajäsen) 2000 [20]
  Kongon demokraattinen tasavalta Itä-Kongon evankelisluterilainen kirkko (tarkkailijajäsen) 6800 15 [21]
  Liberia Liberian evankelis-luterilainen kirkko 7 300 91 [8]
  Madagaskar Malagassin luterilainen kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 4 000 000 8 500 [8]
  Malawi Tunnustuksellinen luterilainen kirkko - Malawin synodi (tarkkailijajäsen) 1567 19 [22]
  Nigeria Nigerian luterilainen kirkko 80 000 339 [23]
  Ruanda Luterilainen lähetys Afrikassa - Tuhannen kukkulan synodi (tarkkailijajäsen) 2 000 22 [8]
  Ruanda Itsenäinen evankelisluterilainen seurakunta Ruandassa (tarkkailijajäsen) 977 10 [24]
  Tansania Tansanian evankelisluterilaisen kirkon Viktoriajärven kaakkoinen hiippakunta (organisaatiojäsen) 23 000 45 [25]
  Tansania Tansanian evankelisluterilaisen kirkon Tanganjikajärven hiippakunta (organisaatiojäsen) 10 044 22 [26]
  Togo Togon luterilainen kirkko 8 000 72 [8]
  Uganda Ugandan luterilainen kirkko 50 000 140 [8]

Etelä-Amerikka

muokkaa
Valtio Kirkko Jäsenmäärä Seurakuntien määrä Lähde
  Argentiina Argentiinan evankelis-luterilainen kirkko 27 890 231 [27]
  Bolivia Bolivian kristillinen evankelis-luterilainen kirkko (liitännäisjäsen) 906 24 [28]
  Brasilia Brasilian evankelis-luterilainen kirkko 243 520 1 486 [29]
  Chile Chilen tunnustuksellinen luterilainen kirkko 135 [30]
  Paraguay Paraguayn evankelis-luterilainen kirkko 3 954 62 [31]
  Peru Perun evankelis-luterilainen kirkko 500 [32]
  Uruguay Uruguayn luterilainen kirkko 200 3 [8]
  Venezuela Venezuelan luterilainen kirkko 1 607 15 [33]

Eurooppa

muokkaa
Valtio Kirkko Jäsenmäärä Seurakuntien määrä Lähde
  Belgia Evankelis-luterilainen kirkko Belgiassa 150 2 [34]
  Iso-Britannia Englannin evankelis-luterilainen kirkko 1 600 14 [35]
  Norja Luterilainen kirkko Norjassa 90 5 [36]
  Norja Det evangelisk-lutherske stift i Norge 150 5 [8]
  Portugali Portugalilainen evankelis-luterilainen kirkko 95 3 [37]
  Ranska Ranskan evankelis-luterilainen kirkkosynodi 821 10 [38]
  Ruotsi Missionsprovinsen 16 [8]
  Saksa Itsenäinen evankelis-luterilainen kirkko 34 542 187 [39]
  Suomi Lähetyshiippakunta 2 000 33 [8]
  Tanska Evankelis-luterilainen vapaakirkko Tanskassa (liitännäisjäsen) 90 3 [40]
  Venäjä Inkerin kirkko - Myös Luterilaisen maailmanliiton täysjäsen 18 000 [41]
  Venäjä Siperian evankelis-luterilainen kirkko 2 100 25 [42]

Pohjois-Amerikka

muokkaa
Valtio Kirkko Jäsenmäärä Seurakuntien määrä Lähde
  Guatemala Guatemalan luterilainen kirkko 4 200 9 [43]
  Haiti Haitin evankelis-luterilainen kirkko 10 000 88 [44]
  Kanada Luterilainen kirkko — Kanada 62 649 304 [45]
  Meksiko Meksikon luterilainen synodi 1 211 [46]
  Nicaragua Nicaraguan luterilainen kirkkosynodi 1 800 23 [47]
  Yhdysvallat Missouri-synodi 2 488 936 6 151 [48]
  Yhdysvallat Luterilaisten kirkkojen amerikkalainen liitto 14 000 [49]
  Yhdysvallat Luterilainen Ministerium ja synodi - USA [50]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ILC welcomes 17 new member churches representing 4.15 million Lutherans worldwide
  2. https://ilc-online.org/2022/09/26/the-ilcs-2022-world-conference-in-brief/
  3. Seurakuntalainen - Lähetyshiippakunta jäseneksi tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteistyöelimeen
  4. https://ilc-online.org/2022/09/26/the-ilcs-2022-world-conference-in-brief/
  5. Lutheran Church of Australia* (LCA) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  6. Lutheran Church in Korea (LCK) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  7. The Lutheran Church in the Philippines (LCP) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  8. a b c d e f g h i j k l m n o p q Mathew Block: ILC welcomes 17 new member churches representing 4.15 million Lutherans worldwide 26.9.2018. International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  9. India Evangelical Lutheran Church (IELC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  10. Japan Lutheran Church (JLC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  11. The Lutheran Church-Hong Kong Synod (LCHKS) International Lutheran Council. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 1.10.2018.
  12. Gutnius Lutheran Church (GLC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  13. China Evangelical Lutheran Church (CELC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  14. Lutheran Church in Africa – Burundi Synod International Lutheran Council. Viitattu 20.11.2020.
  15. Free Evangelical Lutheran Synod in South Africa (FELSISA) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  16. Lutheran Church in Southern Africa (LCSA) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  17. Evangelical Lutheran Church in South Sudan and Sudan International Lutheran Council. Viitattu 20.11.2020.
  18. Ghana International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  19. Kenya International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  20. Evangelical Lutheran Conference and Ministerium of Kenya International Lutheran Council. Arkistoitu 27.11.2020. Viitattu 20.11.2020.
  21. Evangelical Lutheran Church in East Congo International Lutheran Council. Viitattu 20.11.2020.
  22. Confessional Lutheran Church – Malawi Synod International Lutheran Council. Viitattu 20.11.2020.
  23. Nigeria International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  24. Independent Evangelical Lutheran Congregation in Rwanda International Lutheran Council. Viitattu 20.11.2020.
  25. Evangelical Lutheran Church of Tanzania – South East of Lake Victoria Diocese (ELCT-SELVD)† International Lutheran Council. Viitattu 30.9.2019.
  26. Evangelical Lutheran Church of Tanzania – Lake Tanganyika Diocese (ELCT-LTD) International Lutheran Council. Viitattu 30.9.2019.
  27. Evangelical Lutheran Church of Argentina International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  28. Christian Evangelical Lutheran Church of Bolivia International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  29. Evangelical Lutheran Church of Brazil International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  30. Confessional Lutheran Church of Chile International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  31. The Evangelical Lutheran Church of Paraguay International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  32. Evangelical Lutheran Church-Peru* International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  33. éLutheran Church of Venezuela International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  34. Evangelical Lutheran Church in Belgium International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  35. The Evangelical Lutheran Church of England (ELCE) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  36. The Lutheran Church in Norway (LKN) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  37. Portuguese Evangelical Lutheran Church International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  38. Evangelical Lutheran Church—Synod of France International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  39. Independent Evangelical—Lutheran Church International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  40. Evangelical Lutheran Free Church in Denmark* International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  41. Evangelical Lutheran Church of Ingria in Russia (ELCIR) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  42. Siberian Evangelical Lutheran Church (SELC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  43. Lutheran Church in Guatemala International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  44. The Evangelical Lutheran Church of Haiti International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  45. Lutheran Church-Canada (LCC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  46. Lutheran Synod of Mexico International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  47. Lutheran Church Synod of Nicaragua (ILSN) International Lutheran Council. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 1.10.2018.
  48. The Lutheran Church-Missouri Synod (LCMS) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  49. The American Association of Lutheran Churches (AALC) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.
  50. The Lutheran Ministerium & Synod – USA (LMS-USA) International Lutheran Council. Viitattu 1.10.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa