Kaniini
Kaniini eli villikaniini[4] (Oryctolagus cuniculus) on jäniseläinten lahkoon kuuluva nisäkäs. Se on sukunsa (Oryctolagus) ainoa laji. Kaniini on Iberian niemimaan ekosysteemin avainlaji.[5]
| Kaniini | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jäniseläimet Lagomorpha |
| Heimo: | Jänikset Leporidae |
| Suku: |
Kaniinit[2] Oryctolagus Lilljeborg, 1873 |
| Laji: | cuniculus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Oryctolagus cuniculus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Kaniinin levinneisyys: luontainen oranssilla, istutusalueet violetilla. |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kaniinia on istutettu vieraslajiksi monin paikoin ja se on joutunut ISSG:n (Invasive Species Specialist Group of the IUCN Species Survival Commission) listalle yhtenä maailman sadasta haitallisimmista vieraslajista.[6] Toisaalta kaniinia ei ole laskettu Euroopan sadan haitallisimman vieraslajin joukkoon.[7]
Tuntomerkit
muokkaaVillikaniini on noin 34–50 senttimetriä pitkä ja hännän pituus on 4–8 senttimetriä. Se painaa 1,3–2,2 kilogrammaa. Kaniini on jänikseen verrattuna pieni, pyylevä ja lyhytkorvainen. Tummat (melanistiset) villikanit ovat tavallisia, mutta kaikki poikkeavan väriset kaniinit ovat villiintyneitä kesykaneja tai niiden jälkeläisiä.[8] Kesykaniinien väri ja koko vaihtelevat huomattavasti. Villikaniini kesytettiin varhain, jo muinaiset roomalaiset ja foinikialaiset pitivät kaneja. Yleistä kaninkasvatus oli luostareissa ja monet kanirodut ovat saaneet alkunsa luostarikasvatuksesta.[9]
Elintavat
muokkaaKaniinit elävät yleensä yhdyskunnissa kuivilla hiekka- tai hiekkasavimailla aukeassa tai pensaikkoisessa maastossa. Ne rakentavat mutkittelevia koloverkostoja. Pesä pehmustetaan heinillä ja emon vatsavillalla. Kaniineilla on vuodessa säännön mukaan 3–4 pesuetta (enimmillään kuusi), joissa on 2–10 poikasta kerralla, syntymäpaino 30–40 g. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja karvattomia. Elinikä on pisimmillään noin yhdeksän vuotta, tavallisesti paljon lyhyempi.[8] Toisin kuin monissa oppikirjoissa kerrotaan, poikaset eivät voi Keski- ja Pohjois-Euroopan oloissa lisääntyä vielä syntymävuotenaan, vaan vasta seuraavana keväänä.[10] Muiden jänislajien tavoin kaniini on kasvinsyöjä ja se syö luonnossa erittäin monipuolista ravintoa kuten erilaisia ruohovartisia kasveja, vihanneksia, oraita, havupuiden silmuja ja puun kuorta.
Kaniini Iberian niemimaan avainlajina
muokkaaKaniinien merkitys Etelä-Euroopan luonnolle on suuri. Espanjalainen tutkijaryhmä on jopa kutsunut Iberian niemimaan välimerellistä ekosysteemiä kaniinin ekosysteemiksi. Kanien laiduntaminen ja kaivaminen lisäävät elinympäristön monimuotoisuutta luoden avoimia alueita ja dynamiikkaa kasvistoon. Vähintään 72 kasvilajin siemeniä leviää kaniinien papanoissa, jotka myös lannoittavat maata. Lisäksi kanien ”käymälät” toimivat ravinnonlähteenä monille selkärangattomille. Sammakkoeläimet, matelijat sekä jotkin linnut käyttävät kaniinien koloja suoja- ja lepopaikkoina.[11]
Kaniini on luontaisella elinalueellaan avainlaji monien petojen saaliseläimenä. Nelisenkymmentä eläinlajia, joihin kuuluu sekä nisäkkäitä, lintuja että matelijoita, käyttää kaneja ravintonaan. Ne ovat tärkeää ruokaa muun muassa ketulle, hillerille, genetille ja iberiankeisarikotkalle. Kannan romahtaminen johti osaltaan iberianilveksen uhanalaistumiseen. Villikaniini on tärkeä riistaeläin Espanjassa, ja niitä pyydystetään vuosittain miljoonia yksilöitä.[5][11][1]
Levinneisyys Euroopassa
muokkaaKaniini oli muinoin levinnyt laajalle Euroopassa, kuten pleistoseenikauden fossiililöydöt todistavat. Jääkausi työnsi eläimet Espanjaan ja Afrikan luoteisosiin, ja vasta ihminen vaikutti osaltaan niiden uuteen leviämiseen.[9][12] Kanta on romahtanut Iberian niemimaalla virustautien, elinalueiden tuhoutumisen ja voimaperäisen metsästyksen johdosta. Portugalissa se on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja Espanjassa vaarantuneeksi lajiksi.[5][1]
Kaniini on kuulunut muun muassa Brittein saarten eläimistöön ainakin yhtenä jääkausien välisenä aikana, mutta laji hävisi mannerjään peitettyä alueen. Brittein saarille se levisi uudelleen Ranskasta normannien hallitsijoiden ajalta lähtien (1100–1200-luku). Englannissa on havaittu, että villikanit tuottavat merkittäviä ekosysteemipalveluja. Kun laitumilla ei laidunneta lehmiä eikä muitakaan eläimiä, kaniinista on tullut luonnon monimuotoisuuden kannalta avainlaji. Useat niittyjen selkärangattomat ovat täysin riippuvaisia kaniinien esiintymisestä.[12]
Samanlaisiin tuloksiin on päädytty Ruotsissa, jossa kaniineja on ollut jo sata vuotta. Sielläkin on laiduntaminen loppunut luonnonmaisemissa, ja monet aiemmin avoimet alueet ovat kasvaneet umpeen ja ruohottuneet. Kaniinien laiduntaminen ja jatkuva kaivutyö on tuonut esille paljasta maata, jossa monet harvinaiset kasvit ovat pystyneet itämään maan siemenpankista ja leviämään. Useat harvinaiset kasvit ja jotkut sienetkin ovat säilyneet Hallannin hiekkadyyneillä ja nummialueilla kaniinien ansiosta.[13][14][15] Ruotsissa kaniineja elää muun muassa Gotlannissa ja Skånessa. Myös Norjaan kaniini tuotiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Lisäksi kaniineja on monilla Norjan ja Tanskan rannikoiden saarilla.[8]
Suomessa vakiintuneita, villiintyneistä lemmikkikaneista polveutuvia kaniinikantoja esiintyy ainakin pääkaupunkiseudulla (Helsingin villikanit) ja Turussa[16], jossa ne ovat selvinneet jo useasta talvesta. Pääkaupunkiseudulla kannan arvellaan syntyneen vuodesta 1985 lähtien.[5][17]
Kaniini muissa maanosissa
muokkaa
Kaniini on levinnyt ihmisen mukana ympäri maailmaa. Usein sitä on istutettu tietoisesti riistaksi, esimerkiksi merimiehet siirsivät kaniineja saariin matkansa varrella, saadakseen seuraavallakin purjehduksella tuoretta muonaa. Kun puhutaan kaniiniongelmasta, tarkoitetaan juuri eurooppalaisperäisten villikaniinien runsautta. Monilla alueilla kotoperäiset kaniinilajit ovat käymässä harvinaisiksi, ja jotkut ovat suorastaan uhanalaisia.[18][19][20][21][22]
Australiaan kaniini tuotiin vuonna 1859 riistaeläimeksi. Suotuisan ympäristön ja ilmaston sekä luonnollisten petojen puuttuessa kanta lisääntyi arviolta 600 miljoonaan yksilöön vuoteen 1950 mennessä. Kaniinit aiheuttivat merkittäviä taloudellisia menetyksiä Australian villa- ja lihateollisuudelle. Kantaa rajoitettiin biologisella torjunnalla levittämällä myksoomavirusta, joka aiheuttaa kaniineille myksomatoosi-sairautta. Kanta vähentyi 99 prosenttia muutamassa vuodessa, mutta sairaudelle vastustuskykyisiä kantoja alkoi kehittyä ja virus menetti tehoaan. Kaniinikanta alkoi kasvaa, mutta ei kuitenkaan noussut enää 1950-lukua edeltävälle tasolle. Vuodesta 1995 lähtien kaniineja on torjuttu caliciviruksella, joka on ollut tehokkain kuumimmilla alueilla.[23] Kaniinit ovat Australiassa aiheuttaneet alkuperäislajistoon kuuluvan isopussikaniinin kannan vähenemistä, kilpailemalla sen kanssa elintilasta ja ravinnosta.[24] Eräs viljelijä levitti myksoomavirusta myös Ranskaan 1950-luvun puolessavälissä, josta tauti levisi muualle Eurooppaan. lähde?
Kaniinikannan romahtaminen on vaikuttanut sitä ravinnoksi käyttävien eläinten kantoihin.[1] Näin myös Australiassa, missä kotoperäiset petolinnut olivat oppineet käyttämään kaniineja ravinnokseen. Kun calicivirusta alettiin levittää kanien hävittämiseksi, useat tutkijat ja lintuharrastajat pelkäsivät myös petolintukantojen romahtavan.[25]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Villafuerte, R. & Delibes-Mateos, M: Oryctolagus cuniculus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniinit (Oryctolagus). Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ Suomen riistaeläimet Sanakirja (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.8.2010
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniini eli villikaniini (Oryctolagus cuniculus). Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ a b c d www.ymparisto.fi
- ↑ 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
- ↑ 100 of The Worst Delivering Alien Invasive Species Inventories for Europe. (englanniksi)
- ↑ a b c Torkel ja Elisabeth Hagström, Bo Lundvall: Suuri Pohjolan nisäkäskirja. Kustannus-Mäkelä, 2011. ISBN 978-951-883-232-7
- ↑ a b Monika Wegler: Kaniinit, s. 42. Tammi, 1991. ISBN 951-30-9445-6
- ↑ D. von Holst, H. Hutzelmeyer, P. Kaetzke, M. Khaschei, H. G. Rödel, H. Schrutka: Social rank, fecundity and lifetime reproductive success in wild European rabbits (Oryctolagus cuniculus). Behavioral Ecology and Sociobiology 51: 245-254, 2002. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Delibes-Mateos M, Delibes M, Ferreras P, Villafuerte R: Key role of European rabbits in the conservation of the Western Mediterranean basin hotspot. Conservation Biology 22(5):1106-17, 2008. Society for Conservation Biology. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b A. C. Lees, D. J. Bell: A conservation paradox for the 21st century: the European wild rabbit Oryctolagus cuniculus, an invasive alien and an endangered native species. Mammal Review 38 (4): 304–320, 2008. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Pentti Alanko: Kaniinit ovat mainettaan parempia. Maatiainen 2/2011, 2011. Maatiainen ry.
- ↑ Krister Larsson: Skötselplan för restaurering av öppna sanddyner och hedar på Skummeslövs tångallmänning 2006. ALLMA Natur och Kultur.[vanhentunut linkki]
- ↑ Claes U. Eliasson: Horisme aquata vitaktig strimmätare 2007. ArtDatabanken, SLU.
- ↑ Kanilaumat piinaavat myös Turkua Iltalehti.fi. 14.2.2009. Iltalehti. Viitattu 24.10.2010.
- ↑ Aamutuimaan kaupungissa kuhisee. Uutispäivä Demari 10.5.2006.
- ↑ Jyrsijöitä, jäniksiä, kaniineita angelfire.com.
- ↑ Yamada, F & Sugimura, K.: Pentalagus furnessi IUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
- ↑ Smith, A.T. & Boyer, A.F.: Sylvilagus aquaticus IUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
- ↑ Romero Malpica, F.J. & Rangel Cordero: Sylvilagus graysoni IUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
- ↑ Beauvais, G.P., Sequin, E., Rachlow, J., Dixon, R., Bosworth, B., Kozlowski, A., Carey, C., Bartels, P., Obradovitch, M., Forbes, T. & Hays, D.: Brachylagus idahoensis IUCN 2012. IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2.. 2012. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. (englanniksi)
- ↑ The virus that stunned Australia's rabbits Commonwealth Scientific and Industrial Research Organisation. Viitattu 6.9.2010. (englanniksi)
- ↑ The Easter Bunny is killing our Bilby koalalounge.com. Arkistoitu 25.9.2011. Viitattu 6.9.2010.
- ↑ ARE THE AUSTRALIAN AUTHORITIES ERADICATING AT LEAST 11 UNIQUE SPECIES OF AUSTRALIAN BIRDS OF PREY? members.iinet.net.au. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Luonnontieteellinen keskusmuseo: kanisivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ARKive: Rabbit (Oryctolagus cuniculus) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- University of Michigan, Museum of Zoology: Oryctolagus cuniculus European rabbit (englanniksi)