Kallen kiipeilypuu
Kallen kiipeilypuu (ruots. Kalles klätterträd) on ruotsalainen lasten animaatiosarja vuodelta 1975. Se esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1976 Yle TV2:n alkuillan ohjelmistossa[1] ja myöhempinä vuosina uusintoina Pikku Kakkosessa.[2] Sarjan ”funkahtava” tunnusmusiikki on Blood, Sweat & Tears -yhtyeessäkin soittaneen Jojje Wadeniuksen säveltämä.[3] Suomeksi sen esitti Mikko Alatalo. Alkuperäinen kertoja oli Toivo Pawlo, ja suomeksi tarinat kertoi Lasse Pöysti.
Kallen kiipeilypuu | |
---|---|
Kalles klätterträd | |
Tyyli | piirrossarja |
Kestoaika | 8 minuuttia |
Luoja(t) | Olof Landström, Peter Cohen |
Alkuperämaa | Ruotsi |
Alkuperäiskieli | ruotsi |
Verkko |
SVT Yle TV2 |
Esitetty | 1975 – |
Jaksoja | 12 |
Palkinnot | |
Voitetut | Prix Jeunesse, 1975 |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Sarjassa on kaksitoista noin kahdeksan minuutin pituista jaksoa, joissa Kalle lepäilee pihapuun latvassa ja unelmoi ja pohtii asioita. Puun juurella istuu Kallen lihava vaari lukemassa sanomalehteä. Lehdessä olevista uutisista Kalle saa ideoita pohdinnoilleen, jotka koskevat esimerkiksi lentämistä, syntymäpäivien viettoa ja koulun alkua. Kalle unelmoi myös Emma-nimisestä tytöstä, jota ei ole oikeasti olemassa.
Lähteet
muokkaa- ↑ Helsingin Sanomat 3.12.1976 s. 47 (tv-ohjelmasivu)
- ↑ Muistikuvaputki Yle. 30.6.2008. Viitattu 21.6.2017.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kalles klätterträd Filmarkivet.se. Viitattu 21.6.2017. (ruotsiksi)