Tampereen vankileiri
Tampereen vankileiri (myös Kalevankankaan vankileiri) oli Suomen sisällissodan jälkeen vuonna 1918 Tampereen Kalevankankaalla toiminut vankileiri, jossa oli enimmillään yli 10 000 punavankia. Sitä on kutsuttu myös Suomen ensimmäiseksi keskitysleiriksi.[1]
Leirin perustaminen ja olosuhteet
muokkaaKalevankankaan vankileiri syntyi 6. huhtikuuta 1918 päättyneen Tampereen taistelun jälkeen, jolloin kaupungin vallanneet valkoiset ottivat vangiksi noin 11 000 punaista. Heidät sijoitettiin suurimmaksi osaksi Kalevankankaalla sijainneisiin vanhoihin Venäjän armeijan kasarmeihin. Alue ympäröitiin piikkilanka-aidalla ja sen kulmiin sijoitettiin konekiväärit.[1] Vankeja pidettiin aluksi myös neljässä rakennuksessa kaupungin keskustassa, muun muassa Aleksanterin koulun tiloissa ja Emil Aaltosen kenkätehtaassa, mutta toukokuussa heidät keskitettiin Kalevankankaalle Raittiusseura Taiston taloon sijoitettuja punaisia lukuun ottamatta.[2]
Vankien kuulusteluihin määrättiin kaikki kaupungin lakimiehet, ja toukokuun loppuun mennessä 6 000 kuulustelua oli tehty. Aiheettomasti vangitut päästettiin vapaaksi. Leirillä oli huonoissa oloissa enimmillään noin 10 000 vankia. He olivat aliravittuja ja lisäksi kulkutaudit pääsivät leviämään helposti. Nälänhätää leirillä lisäsi se, etteivät omaiset saaneet toimittaa vangeille ruokaa kuin vasta elokuun alusta lähtien.
Kuolleiden määrä ja teloitukset
muokkaaSyyskuun puoliväliin mennessä leirillä oli kuollut 878 punavankia.[2] Kaikkiaan vuoden 1919 alkuun saakka toimineella leirillä kuoli Tampereen komendantinviraston ruumiskanslian tilastojen mukaan teloituksiin, nälkään ja kulkutauteihin 1 228 vankia.[1] Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan Tampereen leirillä kuoli 1 362 ihmistä.[3]
Valkoiset teloittivat Kalevankankaan vankileirillä Suomen lukuisista vankileireistä eniten vankeja.[4] Kostonomaisia teloituksia tehtiin, vaikka Tampereella ei punaisten vallan aikana tapahtunut laajoja väkivallantekoja joitakin yksittäistapauksia lukuun ottamatta.[1] Kenttäoikeuksien jakamat tuomiot olivat usein mielivaltaisia, eikä syytetyillä ollut mahdollisuutta puolustuksen apuun. Tämä johtui siitä, ettei kenttäoikeuksia perustanut valkoisten armeija halunnut siviilien sekaantuvan oikeudenkäynteihinsä. Tampereen vankileirillä oli myös lukuisia julmuuksiin syyllistyneitä vartijoita, joista erityisen tunnettu oli Muroleesta kotoisin ollut sisävesilaivuri Sakeus Koivunen. Hän teloitti lukuisia vankeja ja Koivusen kerrottiin ampuneen jopa ruokaa miehelleen tuoneen naisen. Koivunen löydettiin myöhemmin joulukuussa 1918 kuolleena nykyisen Kalevan kirkon lähellä sijainneen ladon alta. Ei ole tiedossa, murhattiinko hänet kostona toimistaan vankileirillä vai oliko Koivunen tehnyt itsemurhan.[4]
Leirin loppuvaiheet
muokkaaTampereen vankileirin nimeksi muutettiin lokakuun alussa 1918 Tampereen pakkotyölaitos ja samaan aikaan leirillä olleet 69 tuomittua naisvankia siirrettiin Hämeenlinnan vankilaan.[5] Tampereen pakkotyölaitos lopetettiin vuodenvaihteessa 1918-1919 kun jäljelle olleet vangit siirrettiin Hämeenlinnaan.[6] Pakkotyölaitoksen irtaimisto myytiin huutokaupalla 25. helmikuuta 1919, piikkilanka-aidat purettiin ja lopuksi laitoksen kanslian toiminta päättyi 1. toukokuuta 1919.[7][8][9]
Hautapaikat ja muistomerkit
muokkaaTampereen vankileiri sijaitsi Kalevantien pohjoispuolella nykyisessä Kalevan kaupunginosassa. Viimeiset paikalla olleet venäläisten parakit purettiin vasta talvisodan jälkeen. Jatkosodan päättymisen jälkeen alueelle rakennettiin asuntopulaa helpottamaan niin sanottuja pikataloja, jotka purettiin 1960-luvulla, kun alueen pohjoisosaan valmistui kerrostaloja. Pikatalojen paikka jäi niityksi, jossa nykyään sijaitsee Karjalanpuisto.[1]
Tampereen vankileirillä kuolleet punaiset haudattiin joukkohautaan läheiselle Kalevankankaan hautausmaalle. Yhteensä haudattuja arvellaan olevan noin 2 700, mutta jotkut lähteet väittävät määräksi jopa 4 000. Leirillä kuolleiden lisäksi viimeisen leposijansa on saanut myös Tampereen taistelussa kaatuneita ja muualla teloitettuja punaisia. Hautausmaalla on vuonna 1941 paljastettu kuvanveistäjä Jussi Hietasen tekemä muistomerkki. Vankileirin sijaintipaikalla ei ole muistomerkkiä.[10]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Tampereen vankileiriä muistetaan – Suomi oli 1918 vankileirien saaristo 8.5.1998. Verkkouutiset. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ a b Suodenjoki, Sami ja Viitanen, Jani: "Sota ja vankileirit Tampereella" Koskesta voimaa. Viitattu 31.3.2020.
- ↑ Surmansa saaneiden nimiluetteloita (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotasurmat 1914–1922 -tietokanta. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ a b Pelon ja ahdistuksen ilmapiiri – Mäkisen Kallen tarina II 22.1.2013. Pirkanmaan Päivä. Arkistoitu 21.2.2014. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Vankileirit, Työn Valta 03.10.1918, nro 115, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Tampereen Pakkotyölaitos, Aamulehti 29.12.1918, nro 247, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Huutokauppailmoitus, Aamulehti 22.02.1919, nro 44, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Urakkatarjous, Aamulehti 09.02.1919, nro 33, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Kuulutus, Aamulehti 29.04.1919, nro 97, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Punaisten muistomerkit Tampereella (Arkistoitu – Internet Archive) Työväenmuseo Werstas. Viitattu 14.2.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa- Suomen sotavankileireistä. Tampereen pakkotyölaitos, Suomen Kuvalehti 10.05.1919, nro 19, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Vankileirikauhut. Muutamia kuvauksia Tampereen vankileiriltä syksyllä 1918, Pohjan Kansa 10.05.1921, nro 103, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Vankileiripiiskurit. Tampereen vankileirin piiskuriluutnantti Tamminen syytteessä, Pohjan Kansa 06.05.1921, nro 100, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot