Kaiku (lehti)

Oulussa vuosina 1877–1949 ilmestynyt sanomalehti
Tämä artikkeli kertoo sanomalehdestä. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Kaiku oli vuosina 18771949 Oulussa ilmestynyt sanomalehti, jonka perustaja oli toimittaja Konrad Fredrik Kivekäs. Kivekäs toimitti ja kustansi Kaikua vuoteen 1905 saakka.

Historia

muokkaa

Kaiku oli 1800-luvun lopulla Pohjois-Suomen johtava sanomalehti ja levikiltään Suomen suurin maaseutulehti. Lehden linja radikalisoitui sen jälkeen, kun Suomalainen puolue jakaantui 1880-luvulla vanhasuomalaisiin ja nuorsuomalaisiin, ja Kaiku siirtyi jälkimmäisten leiriin. Kaiku käsitteli kielikysymyksen lisäksi muita ajankohtaisia kysymyksiä, kuten työväen asemaa, siirtolaisuutta, raittiusasiaa ja maaseudun tilattoman väestön ongelmia. Kivekäs sai näiden kirjoitusten takia useita painokanteita ja joutui maksamaan sakkoja, ja hänet tuomittiin myös kerran kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.[1]

Vuonna 1933 Kansallinen Kokoomuspuolue tuli lehteä kustantaneen yhtiön osakkaaksi. Myöhemmin samana vuonna Isänmaallinen kansanliike valtasi lehden. Kaiku jatkoi kuitenkin puolueiden yhteisenä äänenkannattajana. Vaikka Isak Kaitera oli vuosina 1933-39 Kaiun päätoimittaja ja julkaisuyhtiön toimitusjohtaja, päätoimittajan tehtäviä hoiti käytännössä pääasiassa toimittaja, tunnettu lehti- ja radiomies Arvo Alanne. Kokoomus myi osakkeensa vuonna 1939.[2]

Vuoden 1948 eduskuntavaalien jälkeen kokoomus jätti maksamatta velkansa lehdelle. Omistaja-yhtiö Kirjola päätti lakkauttaa lehden lokakuussa 1949, kun rahaa ei ollut saapunut. Lakkautettaessa lehdellä oli 1 950 tilaajaa.[2]

Päätoimittajat

muokkaa

Kaiun päätoimittajat:[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Teuvo Pakkala (Arkistoitu – Internet Archive), Oulun kaupunginkirjasto
  2. a b Eero Sauri: Puolue ja pohjoiset maakuntalehdet (Suomalainen Sanomalehtimiesliitto / Mediahistorian harrastuspiiri 7.10.2008)
  3. Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia V 1918-1945, s. 386. Oulun kaupunki, 1982. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Aiheesta muualla

muokkaa