Wikipedia

K-vitamiinit

(Ohjattu sivulta K-vitamiini)

K-vitamiini on termi ryhmälle vitamiineja, joilla on eläimissä samoja biologisia toimintoja kuin K2-vitamiini menakinonilla.

K1-vitamiini fyllokinoni ja K2-vitamiineihin lukeutuvat menakinonit MK4 ja MK7.

K2-vitamiinilla näyttäisi olevan lisäksi itsenäinen rooli aineenvaihdunnan säätelyssä[1][2].

Luontaiset K-vitamiinit ovat 2-metyyli-1,4-naftokinoneita, joissa on perättäisten isopreenien ketju. Fyllokinonissa isopreenejä on 4 – vain suoraan kinoniin liittyneen isopreenin metyylin kohdalla on kaksoissidos, muut ovat yksöissidoksellisia. Menakinonit ovat aineryhmä, joiden isopreenien määrä vaihtelee. Kunkin isopreenin metyylin kohdalla on usein kaksoissidos. Menakinonien lyhenne on MKn, jossa n on isopreenien määrä. Menatetrenonissa eli MK4:ssä isopreenejä on 4, MK5:ssä 5 jne.[3] On myös monia keinotekoisia K-vitamiineja, kuten pelkästä 2-metyyli-1,4-naftokinista koostuva menadioni eli K3-vitamiini, mutta myös muita edeltävistä rakenteellisesti eriäviä aineita.[4][5]

Ihmisillä ja muilla selkärankaisilla K-vitamiinit ovat koentsyymeitä eli pakollisia apumolekyylejä gammaglutamyylikarboksylaasille. Tämä entsyymi muuntaa translaation jälkeisesti tiettyjen proteiinien tiettyjä glutamaatteja γ-karboksiglutamaateiksi. Tunnetuimmat muutoksen läpikäyvät proteiinit vaikuttavat veren hyytymiseen. K-vitamiineja vaaditaan siis muun muassa veren hyytymiseen. Monet kasvit, levät, syanobakteerit, bakteerit, arkit ja sienet tuottavat K-vitamiineja, joille ne siis eivät ole vitamiineja. Näissä K-vitamiinit siirtävät elektroneja ATP:tä tuottavissa elektroninsiirtoketjuissa.[6]

K1-vitamiini eli fyllokinoni on ihmisten ravinnon yleisin K-vitamiini. K1-vitamiinia esiintyy erityisen runsaasti esimerkiksi parsa- ja keräkaalissa sekä kananmunankeltuaisessa[7][8][9]. K1-vitamiinin imeytyminen on kuitenkin heikkoa ja se poistuu elimistöstä huomattavasti K2-vitamiineja nopeammin[1][2]. Vain 5-20 prosenttia K1-vitamiinista imeytyy elimistöön[10][1][2].

K2-vitamiineja eli menakinoneja esiintyy vain eläin- tai mikrobiperäisissä ruoissa. K2-vitamiinit kattavat usein määrällisesti alle 20 % ravinnon sisältämästä K-vitamiinista. Ne imeytyvät kuitenkin niin paljon K1-vitamiinia paremmin, että ne saattavat kattaa jopa 50 % K-vitamiinin nettosaannista.[2] Juustoissa ja maksassa esiintyvä menakinoni 7 viipyy elimistössä jopa yhdeksän kertaa K1-vitamiinia pidempään[1].

Menakinoneja on ylivoimaisesti eniten bakteerikäytetyissä ruuissa, kuten juustoissa ja nattōssa. Kananmunissa ja lihoissa on menakinoni 4:ää (MK4) ja 6:ta (MK6). Eläinten suolistobakteerit tuottavat menakinoneja, mutta esimerkiksi ihmisillä ne eivät yksin kata K-vitamiinitarvetta.[11]

K-vitamiinipuutos muun muassa hidastaa veren hyytymistä ja voi vakavana johtaa sisäisiin verenvuotoihin. Puutos on aikuisilla kuitenkin hyvin harvinaista, ja syynä on vain harvoin liian pieni K-vitamiinisaanti. Puutos johtuu useammin epäsuorista syistä, kuten K-vitamiinien biologisia toimintoja estävän varfariinin tai muiden mekanismiltaan samanlaisten antikoagulanttien käytöstä.[12] Vastasyntyneillä vakava puutos on luonnostaan yleinen ja 5–10 vastasyntyneellä 100 000:sta ilmenee siitä johtuvia verenvuotoja.[6] Näiden ennaltaehkäisemiseksi Suomessa ja monissa muissa maissa kaikille vastasyntyneille annetaan siksi fyllokinonia lihaspistoksena tai nieltynä pian syntymän jälkeen.[6][13][14]

K-vitamiinit eivät ole kovin myrkyllisiä. Fyllokinonilla ei ole havaittu haittoja suurin annoksin.[11] Joillakin menakinoneilla haittoja on havaittu vain erittäin suurin ja pitkään jatkuvin annoksin.[15]

Biologinen hyödynnettävyys

muokkaa

K1-vitamiini (fyllokinoni)

muokkaa

Kasvikunnan tuotteiden sisältämä K1-vitamiini eli fyllokinoni imeytyy huonosti, koska se on sitoutunut kloroplasteihin[11]. Fyllikinonista jää usein jopa 90-95 prosenttia imeytymättä[1][2]. Imeytymisessä on myös runsaasti yksilöllisiä eroja. Voin lisäämisen on havaittu kolminkertaistavan pinaatin sisältämän K-vitamiinin imeytymisen, mutta tutkimuksissa on silti havaittu, että kasviperäisestä K-vitamiinista imeytyy parhaimmillaankin vain noin 20 prosenttia.[10] Fyllokinonin puoliintumisaika veressä on vain 0,22–8,80 tuntia[16] ja se poistuu verestä keskimäärin 8 tunnissa[1][2].

K2-vitamiini (menakinonit)

muokkaa

K2-vitamiini eli eläin- ja mikrobiperäiset menakinonit imeytyvät kasviperäistä K1-vitamiinia paremmin ja viipyvät elimistössä pidempään[1][2]. MK7-muodossa oleva menakinoni imeytyy suolistosta parhaiten[17][18]. Maitotuotteiden menakinonit imeytyvät lähes täysin[19].

Menakinoni MK7 poistuu verestä noin 4 vuorokaudessa, MK9 noin kahdessa vuorokaudessa ja MK4 alle vuorokaudessa[16].

Saantisuositukset

muokkaa

K-vitamiini (fyllokinoni ja menakinonit)

muokkaa

Yhdysvaltain Institute of Medicine (IOM) julkaisi K-vitamiinin riittävän saannin arvot (AI-arvo, engl. adequate intake, AI) vuonna 2001. Arvot perustuivat terveeltä vaikuttavan väestön K-vitamiinin saannin suurimpaan löydettyyn mediaaniin, joka oli miehillä 120 ja naisilla 90 mikrogrammaa päivässä. Valittuja arvoja tuki se, että terveillä koehenkilöillä, joiden K-vitamiinin saanti oli lähellä 80 μg:aa, ei ole havaittu tutkimuksissa merkkejä K-vitamiinin puutoksesta. Arvojen määrittämisessä ei tarkasteltu erikseen K1- ja K2-vitamiinin saantia.[10] Kasviperäistä K1-vitamiinia on nautittava moninkertainen määrä eläin- tai bakteeriperäiseen verrattuna, koska kasviperäisestä K-vitamiinista imeytyy parhaimmillaankin vain noin 20 prosenttia.[10] Fyllokinonin puoliintumisaika veressä on vain 0,22–8,80 tuntia[16] ja se poistuu verestä keskimäärin 8 tunnissa[1][2].

Yhdysvaltain kansallisen lääketieteellisen akatemian julkaisemat riittävän saannin arvot K-vitamiinille (K1 ja K2 yhteensä) [10]
Miehet ja naiset Raskaana olevat tai imettävät
Ikä µg/vrk Ikä µg/vrk
0–6 kuukautta 2 14–18 vuotta 75
7–12 kuukautta 2,5
1–3 vuotta 30
4–8 vuotta 55
60 19–50 vuotta 90
14–18 vuotta 75
Yli 19 vuotta (miehet) 120
Yli 19 vuotta (naiset) 90

K1-vitamiini (fyllokinoni)

muokkaa
Euroopan elintarviketurvallisuusviraston julkaisemat K1-vitamiinin (fyllokinoni) riittävän saannin arvot[11]
Miehet

ja naiset

Raskaana

olevat tai imettävät, µg/vrk

Ikä µg/vrk
7–11 kuukautta 10 70
1–3 vuotta 12
4–6 vuotta 20
7–10 vuotta 30
11–14 vuotta 45
15–17 vuotta 65
≥18 vuotta 70

Kasvikunnan tuotteiden sisältämä K1-vitamiini imeytyy huonosti ihmisen ruoansulatuksessa, ja imeytymisessä on runsaasti yksilöllisiä eroja. Voin lisäämisen on havaittu kolminkertaistavan pinaatin sisältämän K-vitamiinin imeytymisen, mutta tutkimuksissa on silti havaittu, että kasviperäisestä K-vitamiinista imeytyy parhaimmillaankin vain noin 20 prosenttia.[10]

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA julkaisi K1-vitamiinin eli fyllokinonin riittävän saannin arvot (AI-arvo, engl. adequate intake) vuonna 2017. Kyseessä on arvio siitä, mikä määrä fyllokinonia riittää pitämään jonkin väestöryhmän terveenä. Ryhmät on eritelty oheisessa taulukossa.[11]

Suositusarvot ovat väestöryhmien vähimmäistarpeen keskiarvoja suurempia, jotta ne riittäisivät myös niille, joiden tarve on keskimääräistä suurempi[20].

K2-vitamiini (menakinonit)

muokkaa

On olemassa lisääntyvää tutkimusnäyttöä siitä, että eri K2-vitamiinilla eli eri muotoisilla menakinoneilla on itsenäinen rooli aineenvaihdunnan säätelyssä. K2-vitamiinin on havaittu myös lievittävän osteoporoosia, ateroskleroosia ja muita tulehduksellisia sairauksia sekä parantavan syövän ennustetta.[1][2]

On olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että K2-vitamiinin saanti on liian niukkaa useimmissa väestöissä. Kansainvälinen tutkimuryhmä suositteli tämän vuoksi vuonna 2020, että K2-vitamiinille määritettäisiin erikseen riittävä saantitaso.[1][2]

Saanti

muokkaa

Vuonna 2017 18–74-vuotiaat suomalaismiehet saivat K1- ja K2-vitamiinia yhteensä keskimäärin 115 µg/vrk ja naiset 110 µg/vrk. K-vitamiinista 35–43 % saatiin kasviksista, 20–27 % lihavalmisteista ja 11–14 % viljavalmisteista. Saanti oli tarkastelluista ikäryhmistä alhaisinta 65–74-vuotiailla eli keskimäärin vain 93 µg/vrk. 18–24-vuotiailla saanti oli korkeinta – se oli keskimäärin 127 µg/vrk.[21]

K2-vitamiinia on eniten bakteerikäytetyissä ruuissa, kuten juustoissa ja nattōssa, mutta myös lihoissa ja kanamunassa. Lihan ja munan menakinonit ovat kuitenkin pääosin MK4:n muodossa.[2].

Liikasaanti

muokkaa

Suomen valtio tai EFSA ei ole asettanut K-vitamiinien päiväsaannille ylärajaa.[22][23] Fyllokinoni on verrattain turvallinen aine. Ihmisillä esimerkiksi kuukauden jatkuneet 10 mg/vrk annokset fyllokinonia eivät ole olleet haitallisia. Muilla eläimillä edes kuukauden jatkuneet 2 000 mg/kg vuorokausiannokset eivät ole aiheuttaneet havaittavia haittoja.[11]

Menadioni on myrkyllinen erittäin suurilla annoksilla. Eläinkokeissa on havaittu, että puolet kananpojista ja hiiristä kuolee (LD50) annoksella 800 ja 600 mg/kg. Koe-eläinten pääasiallinen myrkytysoire on hemolyyttinen eli punasolutuhosta johtuva anemia ja haiman laajentuminen.[24] Hemolyysiä aiheuttavat happiradikaalit, sillä menadioni voi pelkistyä semikinoniradikaaliksi, joka reagoi hapen kanssa tuottaen superoksidin.[25]

Kokeessa, jossa rotille ja koirille syötettiin vuoden ajan MK4:ää 100 ja 500 mg/vrk annoksin per painokilo, havaittiin kokeen puolivälissä painonlaskua ja merkittävää veren punasolukatoa ja hemoglobiinipitoisuuden laskua.[15] Rotille suun kautta syötetyt 2000 mg kerta-annokset MK7:ää eivät olleet haitallisia, eivätkä 90 päivää jatkuneet 20 mg/vrk annokset.[4]

Puutos

muokkaa

K-vitamiini on pakollinen osa veren hyytymisreaktiota. Sen puutos ilmenee ihmisillä ja muilla eläimillä lähinnä veren hyytymisen hidastumisena. Tämä voi johtaa verenvuotoihin muun muassa ihossa, lihaksissa ja ruuansulatuselimistössä. Puutos voi myös verenvuotojen takia johtaa anemiaan. Lisäksi voi ilmetä kasvun hidastumista. Vastasyntyneillä ihmisillä puutos lisää riskiä saada aivoverenvuoto tai muu vaarallinen verenvuoto.[12]

Puutos, joka johtuu liian pienestä K-vitamiinisaannista ruuasta, on ihmisillä ja muilla eläimillä harvinainen tila. Syy on se, että lähes kaikissa ruuissa on paljon K-vitamiineja suhteessa tarpeeseen. Joillain eläimillä myös pelkkä suolimikrobien K-vitamiinituotto yhdistettynä koprofagiaan kattaa tarpeen. Poikkeuksena ovat eläimet, joilla ruuan läpikulku ruuansulatuselimistön halki on liian nopeaa riittävään vitamiinituottoon, ja jotkin tuotantoeläimet muun muassa maatalouden antibioottikäytön takia. Kananpojat ovat eräs esimerkki edeltäville tekijöille erityisen herkistä eläimistä.[12]

Ihmisillä puutokselle altistavat epäsuoraan muun muassa

  • rasvaliukoisten K-vitamiinien ja muiden lipidien huono imeytyminen suolistosta. Syynä voi olla muun muassa keliakia, kystinen fibroosi tai kolestaasi, kuten sappitieatresia.[12]
  • varfariinin tai sen tyyppisen antikoagulanttien käyttö. Hyytymisen esto on lääkinnällistä, sillä aineilla pyritään estämään veritulppia. Antikoagulantteja saatetaan kuitenkin saada liikaa. Niiden teho ainakin varfariinin kohdalla voi myös vahvistua aineiden vaikutuksesta, jotka heikentävät antikoagulantteja hajottavien P450-entsyymien toimintaa.[3]
  • antibiootit, jotka kohdistavat vaikutuksensa laajaan bakteerikirjoon tappaen siis K-vitamiineja tuottavia suolistobakteereita.[12] Ihmisillä suolistobakteerien vitamiinituottoa ei pidetä kuitenkaan kovin merkittävänä K-vitamiinisaannin kannalta.[6]
  • ikä. 5–10 vastasyntyneellä 100 000:sta ilmenee puutoksesta johtuvaa verenvuotoa.[6] Sikiöillä K-vitamiinisaanti istukan kautta on huonoa. Vastasyntyneillä K-vitamiineja tuottavat suolimikrobikannat eivät ole ehtineet kehittyä kunnolla. Myös maksassa tuotettujen hyytymistekijöiden tuotto ja vitamiinien imeytyminen suolistosta on huonoa.[12] Yksinomainen rintaruokinta altistaa K-vitamiinin puutokselle, koska rintamaidossa on vain noin 0,6–10 µg fyllokinonia per litra[11]. Sikiön puutosriskiä lisäävät myös tietyt raskauden aikaiset lääkitykset, kuten varfariini. Suomessa ja monissa muissa maissa K-vitamiinia annetaan näiden syiden takia vastasyntyneille yksittäisenä 0,5–2 mg fyllokinonin lihaspistoksena pian syntymän jälkeen.[26][14] Joskus pistos annetaan laskimoon tai suun kautta useana isompana annoksena noin kuukauden aikana.[13] Monissa maissa myös äidinmaidonkorvikkeisiin lisätään fyllokinonia noin 50–125 µg/l.[26]

Terveysvaikutukset

muokkaa

Luuston terveys

muokkaa

Vuonna 2019 julkaistussa satunnaistettujen interventiotutkimusten meta-analyysissä havattiin, että varfariinin tai muiden K-vitamiinien toimintaa kehossa kumoavien aineiden käyttö lisäsi hiukan luunmurtumariskiä kaikenikäisillä naisilla ja vanhoilla miehillä .[27] Toisessa vuonna 2019 julkaistussa satunnaistettujen interventiotutkimusten meta-analyysissä havaittiin samansuuntaisesti, että K-vitamiinien saanti ravintolisänä saattaa vähentää luunmurtumariskiä.[28]

Sydän ja verisuonisairaudet

muokkaa

Vuonna 2009 julkaistussa väestötutkimuksessa havaittiin, että jokainen 10 mikrogramman päivittäinen annos K2-vitamiinia yhdistyi sydänsairauden yhdeksän prosenttia pienempään esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistui 16 000 49-70-vuotiasta naista.[29] Vuonna 2021 julkaistussa yli 50 000 tanskalaista käsittäneessä väestötutkimuksessa havaittiin, että sillä viidenneksellä, jonka K1-vitamiinin saanti oli suurinta, esiintyi 21 prosenttia vähemmän sydänsairauksia kuin niillä, joiden saanti oli pienintä. K2-vitamiinin kohdalla vastaava luku oli 14 prosenttia.[30]

K-vitamiinit saattavat estää kalsiumkertymien muodostumista verisuonistoon ja vaikuttaa siten sydän- ja verisuonitauteihin. Etenkin K2-vitamiinit soveltuvat verisuonten sekä muiden pehmytkudosten kalkkeutumisen estoon.[31] Geneettisistä syistä johtuvan elimistön suuren K1-vitamiinin pitoisuuden havaittiin kuitenkin lisäävän sepelvaltimotautikuoilleisuutta 2016 julkaistussa mendelistisessä satunnaistamistutkimuksessa. Kuolleisuuden kasvu saattoi selittyä tutkijoiden mukaan K1-vitamiinin kyvystä lisätä veren hyytymistä ja siten veritulppien muodostumista.[32]

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ilmoitti vuonna 2017, ettei se ole voinut todeta fyllokinonin (K1) tai menakinonien (K2) saannin vaikuttavan merkittävästi sydän- ja verisuonisairauksien riskiin siihen mennessä kertyneen tiedon pohjalta[11].

Jalkakrampit

muokkaa

Vuonna 2024 julkaistussa interventiotutkimuksessa havaittiin, että K2-vitamiinin saanti lisäravinteena 8 viikon ajan vähensi yöllisen jalkakramppien esiintymistä plasebolääkettä saaneisiin verrattuna[33].

Muut sairaudet

muokkaa

K2-vitamiinin on havaittu lievittävän muita tulehduksellisia sairauksia sekä parantavan syövän ennustetta[34][35].

Ruokapitoisuudet

muokkaa

Kasviperäinen ruoka

muokkaa

Kasvisten K-vitamiini on pääosin fyllokinonia eli K1-vitamiinia[26]. Lehtevät vihreät kasvikset sekä soija- ja rapsiöljy sisältävät sitä runsaasti[7]. Poikkeuksen tekee kuitenkin nattō eli bakteerihapatetutut soijapavut, jotka sisältävät todella runsaasti etenkin menakinoni MK7:ää[2].

Fyllokinoni imeytyy huonosti elimistöön, koska se on kiinni kasvien kloroplastien tylakoidikalvoissa[26]. Kasviperäisestä fyllokinonista imeytyy suolistossa korkeintaan noin 20 prosenttia[10] ja usein vain 5–10 prosenttia[2]. Kasviperäistä fyllokinonia on nautittava tämän vuoksi moninkertainen määrä eläin- tai bakteeriperäiseen verrattuna[10].

Fyllokinonin imeytymistä voi lisätä rasvan avulla[11]. Lämmitys voi lisätä sen saatavuutta ruuista tai tuhota sitä hieman[36].

Kun öljyjä kovetetaan esimerkiksi margariineiksi vedyttämällä eli hydraamalla, suuri osa kasviöljyjen fyllokinoneista voi pelkistyä 2',3'-dihydrofyllokinoniksi (dihydro-K1, CAS numero 64236-23-3). Margariinien dihydrofyllokinonin pitoisuudet saattavat olla jopa 60–165 µg/100 g.[11] Dihydro-K1 ei muunnu elimistössä menakinoni neloseksi (MK-4) kuten pelkistymätön K1-vitamiini tekee[37].

Kasviperäisten ruokien fyllokinonipitoisuuksiaa (µg/100 g)[7]
Kasvikset Hedelmät
Herne 36 Appelsiini 0,1
Hopeasipuli 2 Avokado 40
Isovesikrassi 250 Banaani 0,5
Keräkaali 145 Kiivi 25
Kevätsipuli 207 Luumu 12
Kidneypapu, kuivattu 19 Omena, kuori 20–60
Kukkakaali 5 Omena, kuorittu 0,4
Kurkku 19 Persikka 3
Lehtikaali 817 Viinirypäle 3
Lehtisalaatti 122 Öljyt, siemenet ja pähkinät
Linssi, kuivattu 22 Auringonkukkaöljy 9
Nauriin lehti 251 Maapähkinä 10
Nauris 0,09 Maissiöljy 3
Parsakaali 205 Oliiviöljy 49
Persilja 540 Pekaanipähkinä 10
Peruna 0,8 Pistaasi 70
Pinaatti 400 Rapsiöljy 141
Porkkana 5 Seesaminsiemen 8
Ruusukaali 177 Seesamiöljy 10
Tomaatti 6 Soijaöljy 193
Heinäkasvit ja jauhot
Kaurahiutale 3 Tattarijauho 7
Ohrajauho 1 Vehnäjauho 0,6
Riisi, valkoinen 1
a: ruuat ovat raakoja eli valmistamattomia ellei toisin mainita. Pitoisuudet ovat
keskimääräisiä. Niissä ole huomioitu menakinonipitoisuuksia.

Eläinperäinen ruoka

muokkaa

Eläinperäisessa ruoassa esiintyy kaikkia K-vitamiineja eli sekä fyllo- että menakinoneja. Eläinperäisten ruokien yleisimmät menakinonit ovat MK4–MK10.[4]

Menakinoneja esiintyy erityisen runsaasti juustoissa, hapankaalissa, voissa ja munankeltuaisessa. Edamissa ja muissa pitkään kypsytetyissä juustoissa on usein suuremmat pitoisuudet kuin lyhyen aikaa kypsytetyissä.[2] Myös maksa ja broileri sisältävät runsaasti menakinoneja[38][39]. Eläimen vitamiinisaanti vaikuttaa pitoisuuksiin, minkä vuoksi rehuissa käytetään usein menadionisuoloja.[3]

Eläinperäisen ruoan fyllo- ja menakinonit imeytyvät suolistosta paljon paremmin kuin kasvisten fyllokinonit. Esimerkiksi maitotuotteiden menakinonit imeytyvät lähes 100-prosenttisesta. Vaikka usein ruokavalioissa menakinoneita on lukumäärällisesti alle 20 % K-vitamiinin kokonaissaannista, voivat ne oikeasti kattaa jopa 50 % K-vitamiinisaannista.[2][19][15][40]

MK7 imeytyy parhaiten. Seuraavalla sijalla tulee eläinperäisen ruoan kloroplasteihin sitoutumaton fyllokinoni.[11]

Runsasrasvaisissa maitotuotteissa on moninkertainen määrä menakinoneja verrattuna rasvattomiin ja vähärasvaisiin[41]. Rasva myös lisää esimerkiksi fyllokinonin imeytymistä[11].

Eläin- ja bakteeriperäisten ruokien menakinoni- (MK) ja fyllokinonipitoisuuksia (FK)a[38][39]
Ruoka nmol/100 g µg/100 gd
FK MKb MKc FK MK4 MK5 MK6 MK7 MK8 MK9 MK10
Juustot Munster 125,0 120,5 2,06 10,20 0,45 0,46 8,37 41,20 19,40 0
Gouda, 50 % rasvaa, kypsytetty 13 viikkoa 108,5 100,9 3,44 11,50 0,36 0,47 1,73 9,42 42,40 0
Edam, 40 % rasvaa 107,8 99,4 3,76 11,30 0 0 0 7,46 45,90 0
Camembert 104,8 99,3 2,50 7,95 1,34 1,01 3,24 15,10 39,50 0
Roquefort 87,0 72,5 6,56 13,10 0,64 0,48 1,16 5,09 17,60 0
Stilton 86,1 78,1 3,62 10,00 0,94 0,60 1,40 6,63 29,80 0
Gamalost 70,6 70,2 0,18 1,03 0,62 0,29 0,97 5,12 44,00 2,2
Emmental 66,0 60,7 2,41 8,95 2,15 0 0 0 0 32,2
Raclette 51,8 48,4 1,55 4,77 0,40 0,31 1,13 4,77 20,90 0
Brie 46,4 35,5 4,92 12,50 0 0 0 0 0 0
Cheddar 44,2 39,4 2,16 5,12 0 0,38 1,88 3,64 12,50 0
Gorgonzola 35,1 31,2 1,73 11,10 0 0,17 3,07 0,24 0,25 0
Gruyère 33,4 21,9 5,15 1,38 0 0 0 0 0 6,53
Feta 21,7 18,7 1,35 0,10 0 0,35 1,18 2,33 7,69 0
Mozzarella 18,0 14,7 1,50 5,31 0,16 0 0 0 0,75 0
Muut Nattō 1816,5 1745,3 32,10 0 7,20 12,40 996,50 82,40 0 0
Hapankaali 107,2 57,5 22,40 0,43 0,86 1,59 0,23 0,89 1,50 0
Voi 95,9 62,8 14,90 15,00 0 0 0 0 0 0
Kananmuna, keltuainen 71,9 67,2 2,10 31,40 0 0,70 0 0 0 0
Nauta, maksa 26,6 21,5 2,29 0,24 0 1,12 4,99 1,60 1,46 1,83
Nauta, rasva[42] 25 ? ? ? ? ? ? ? ? ?
Kana, lihas 19,7 19,7 0 10,10 0 0 0 0 0 0
Lehmänmaito, täysrasvainen 3,8 2,7 0,50 0,80 0,10 0 0 0 0 0
Nauta, lihas 3,5 3,5 0,02 1,39 0 0 0,13 0,37 0 0
Sika, maksa 3,1 3,1 0 0,28 0 1,05 0,51 0 0 0
Sika, kyljys 2,2 2,2 0 1,05 0 0,11 0 0 0 0
Kananmuna, valkuainen 1,8 1,8 0 0,90 0 0 0 0 0 0
Lehmänmaito, rasvaton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
a: ruokien K-vitamiinipitoisuudet ovat keskimääräisiä ja pohjautuvat vain muutamiin mittauksiin.

b: fyllokinonin ja menakinonien 4–10 kokonaispitoisuus (nanomoolia per 100 grammaa ruokaa).

c: menakinonien 4–10 kokonaispitoisuus.

d: mikrogrammaa per 100 grammaa ruokaa.

Kemia

muokkaa

Rakenne

muokkaa

K-vitamiinit ovat kaksirenkaisen menadionin eli 2-metyyli-1,4-naftokinonin (CAS-numero 58-27-5) johdannaisia. Luontaisissa vitamiineissa menadionin hiilessä 3 on isopreeni, jonka metyylin kohdalla on kaksoissidos.[43]

     
Menadioni 2'E,7'R,11'R-Fyllokinoni Menakinoni-n (MKn),
E-isomeeri

Fyllokinoni on yksittäinen K-vitamiini, jonka vanha nimi on K1-vitamiini. Sitä on luonnossa ja siinä kaksoissidoksellinen isopreeni jatkuu kolmen yksöissidoksellisen isopreenin perättäisenä isoprenoidiketjuna. Fyllokinonissa on ketjun alussa E,Z-isomeriaa ilmentävä kaksoissidos ja keskellä 2 kiraliakeskusta metyylien kohdalla. Luonnon fyllokinonin stereoisomeria on 2'E,7'R,11'R.[43] Tämä on isomeereistä vitamiinitoimintoisin. Muita stereoisomeerejä ja läheisiä johdannaisia sanotaan fyllokinoneiksi.[3]

Tietyt menakinonit ovat K-vitamiineja. Niitä on luonnossa. Kussakin ketjun isopreenin metyylin kohdalla on kaksoissidos ja ketjun pituutta symboloi MKn, jossa n on isopreenien lukumäärä ketjussa. Luonnon menakinoneissa isopreenejä on usein 4–13.[43] Menakinoneja yleisesti[12] ja eritoten MK7:ää on sanottu aiemmin K2-vitamiiniksi. Luonnon menakinonien kaikki kaksoissidokset ovat usein E-muotoa, mutta luonnossa on myös menakinoneja, joissa osa sidoksista on Z-muotoa. Osa sidoksista voi olla myös yksöissidoksia.[43] Z-isomeerien teho vitamiinina on heikko tai olematon.[3]

 
Menadionin natriumvetysulfaatti
 
Menadiolin dibutyraatti

Menadionia on sanottu aiemmin K3-vitamiiniksi. Menadionia ei ole luonnossa. Se ei ole sellaisenaan vitamiinitoimintoinen, mutta se voi muuntua eläimissä vitamiinitoimintoiseksi MK4:ksi.[12] Rehulisissä sitä käytetään vesiliukoisina vetysulfaatin natrium- (CAS numero 130-37-0) ja dimetyylipyrimidolisuoloina (CAS 14451-99-1).[3] Näitä menadionijohdannaisia kutsutaan joskus K4-vitamiineiksi, joita ovat myös menadiolin esterit, kuten diasetaatti (CAS 573-20-6) ja dibutyraatti (CAS 53370-44-8). Muita keinotekoisia K-vitamiineja ovat muun muassa 4-amino-2-metyyli-1-naftoli eli K5-vitamiini, 2-metyylinaftaleeni-1,4-diamiini eli K6 ja 4-amino-3-metyyli-1-naftoli eli K7.[4] On myös monia muitakin K-vitamiinijohdannaisia.[5]

Ominaisuudet

muokkaa

Naftokinonin omaavat K-vitamiinit ovat kellertäviä, sillä ne absorboivat naftokinonin takia UV-säteilyä ja violettia näkyvää valoa (keltaisen vastaväri). Fyllokinoni on huoneenlämmössä viskoosi öljy. Sen sulamispiste on -20 °C. Menakinonit ovat kiinteitä. Fyllokinoni ja menakinonit ovat rasvaliukoisia. Ne liukenevat hyvin vaikkapa dietyylieetteriin, petrolieetteriin, heksaaniin ja asetoniin, mutta ovat heikkoliukoisia etanoliin ja metanoliin, ja liukenemattomia veteen. Ne hajoavat herkästi emäksissä ja valossa. Ne ovat kuitenkin vakaita ilmassa ja kestävät alle 100 °C lämpötiloja verrattain hyvin. Kuitenkin esimerkiksi fyllokinoni alkaa hajota kiehumatta 100–120 °C:ssa. Sitä voidaan tyhjiötislata ilman hajoamista.[43]

Valmistus

muokkaa

Menadionia ja fyllokinonia tuotetaan teollisesti kemiallisella synteesillä. MK5–14 menakinoneja tuotetaan teollisesti bakteerien avulla, muttei juuri synteettisesti. Menakinonien pituus riippuu käytetystä bakteerikannasta.[6]

Toiminta eliöissä

muokkaa

Karboksylaatio

muokkaa

K-vitamiinit ovat koentsyymeitä, joiden avulla ihmiset ja muut selkärankaiset muuntavat proteiinien tiettyjä glutamaatteja γ-karboksiglutamaateiksi (lyhenne Gla). Tämä on translaation jälkeinen karboksylaatioreaktio. Vitamiinia kuluttava muunnosreaktio on yksi solulimakalvoston sisäisestä kolmen reaktion sarjasta, jossa vitamiineja kuluu ja muuntuu taas karboksylaatioon sopiviksi.[44][45]

 
K-vitamiinin γ-karboksylaatioon johtava kolmivaiheinen reaktiosarja. K: kinoni. KH2: kinoli. KO: epoksidi. Glu: glutamaatti. Gla: γ-karboksiglutamaatti.

Fyllokinoni ja tietyt menakinonit ovat toiminnallisia K-vitamiinina. Näiden rengasrakenteet ovat perusmuodossa kinoneita. 1. reaktiovaiheessa kinoni pelkistyy kinoliksi. Tämän reaktion, jonka EC-numero on 1.6.5.2, suorittaa entsyymi nimeltä K-vitamiinin epoksidireduktaasin alayksikkö 1 (geeni VKORC1). Reagoivana aineena voi olla ainakin fyllokinoni ja MK4, muttei esimerkiksi menadioni ja MK7.[44][46]

2. vaiheen suorittaa gammaglutamyylikarboksylaasi (GGCX), jonka koentsyymi kinoli on. Koentsyymi voi olla fyllokinonin tai MK2–6:n kinoli, mutta muiden luonnon K-vitamiinien aktiivisuus on heikko liian pitkän tai lyhyen isoprenoidiketjun takia.[46] Reaktiossa EC 4.1.1.90 kuluu happi (O2) ja hiilidioksidi (CO2). Yksi hapen happiatomi muodostaa epoksidisillan vitamiiniin. Toinen atomeista poistuu vetenä (H2O) ottaen vedyn protonina (H ) glutamaatin γ-hiileltä. Hiilestä muodostuu reaktiivinen karbanioni, johon liittyy pian hiilidioksidi γ-karboksyyliryhmäksi eli muodostuu Gla.[47]

3. vaiheessa VKORC1 pelkistää reaktiossa EC 1.17.4.4 epoksidin kinoniksi. Tämä voi samassa kaksitoimisessa entsyymissä taas päätyä 1. reaktiovaiheeseen.[44][46] Monia VKORC1:tä estäviä aineita eli antagonisteja tunnetaan. Nämä toimivat antikoagulantteina estämällä reaktiovaiheita 1 ja 3. Näitä ovat jotkin 4-hydroksikumariinit, kuten varfariini, asenokumaroli ja fenprokumoni, sekä 1,3-indandionit, kuten fenindioni (CAS 83-12-5). Myös muitakin tunnetaan, kuten kloro-K eli 2-klorofyllokinoni (CAS 1258-63-5).[3] VKORC1:n mutaatiot voivat joko lisätä vai vähentää ihmisten tai eläinten, kuten rottapopulaatioiden (katso luonnonvalinta), herkkyyttä esimerkiksi varfariinille. VKORC1:n tai GGCX:n toimintaa heikentävät mutaatiot voivat johtaa jo vauvana kuolettaviin verenvuotoihin.[45]

     
Fenprokumoni Fenindioni Kloro-K

Selkärankaisilla on VKORC1:stä myös paraloginen VKOR1:n kaltainen proteiini 1 (VKORC1L1). Se on vähemmän herkkä varfariinin estävälle vaikutukselle ja suorittaa samat reaktiot kuin VKOR1. VKORC1L1 on tässä roolissa tärkeä lähinnä vain vastasyntyneiden maksoissa, sillä jo vauvoilla VKOR1:n aktiivisuus maksassa kasvaa ja ylittää VKORC1L1:n aktiivisuuden. Aikuisilla muissa kudoksissa VKORC1L1 ja VKOR1 kuitenkin säilyvät tiettävästi likimain yhtä aktiivisina.[45]

Ihmisillä on lisäksi reaktioita 1 ja 3 suorittava tuntematon entsyymi tai entsyymeitä, joita varfariini ei estä. Entsyymit ovat K-vitamiiniriippuvaisia. Tiettävästi niiden takia isot K-vitamiiniannokset parantavat varfariinimyrkytyksen,[45] vaikka varfariini on ilmeisesti osin ei-kilpaileva antagonisti (eng. mixed inhibitor).[48]

Gla-proteiinit

muokkaa

Ihmisten K-vitamiiniriippuvaisia Gla-proteiineja ovat ainakin

Hyytymistekijät II, VII, IX ja X ovat inaktiivisia entsyymiesiasteita eli tsymogeenejä, jotka erittyvät maksasta vereen. Ne aktivoituvat proteolyyttisesti veren hyytymisreaktion laukaiseviksi seriiniproteaaseiksi, eli tiettyjä proteiineja pilkkoviksi entsyymeiksi. Proteiinit C, S ja Z hillitsevät hyytymistä. Hyytymisreaktioon osallistuu muitakin tekijöitä ja proteiineja. γ-karboksylaation jälkeen hyytymistekijöiden ja proteiinien negatiivisesti varautuneet Gla:t voivat sitoa kalsiumia (Ca2 ) ja muita kahdenarvoisia positiivisia ioneita, jolloin ne voivat osallistua hyytymisreaktioon.[49] Esimerkiksi tekijän VII hyytymisen kannalta välttämätön liitos verisuonivauriossa paljastuneisiin negatiivisiin fosfolipideihin kuten fosfatidyyliseriineihin tapahtuu suoraan VII:n Gla-aminohappojen sitomien Ca2 -ionien kautta.[58]

Ainakin osteokalsiini on osa luun muodostusta.[11]

Elektroninsiirto

muokkaa

Fyllokinonin ja menakinonien kinonirakenteet voivat pelkistyä kinoleiksi. Nämä voivat hapettua takaisin kinoneiksi. Siksi ne toimivat kahden elektronin siirtäjinä ubikinonin tapaan elektroninsiirtoketjussa, joissa tuotettujen solukalvojen sähkökemiallisten pitoisuuserojen avulla tuotetaan ATP:tä. Fyllokinoni on tässä roolissa monissa fotosynteesiin pystyvien eliöiden kloroplasteissa, kuten kasveissa, levissä ja syanobakteereissa. Menakinonien rooli on sama monien mikrobien, kuten bakteerien, arkkien ja sienten soluhengityksessä.[6]

Muu biokemia

muokkaa

Imeytyminen

muokkaa

K-vitamiinit liukenevat sappinesteen avulla miselleihin muiden rasvaliukoisten vitamiinien (A, E ja D) tapaan. K-vitamiinien imeytymismekanismi tunnetaan huonosti. Fyllokinoni imeytyy suolisoluihin tiettävästi kalvoproteiinien CD36, NPC1L1 ja SCARB1 kautta lähinnä ohutsuolen mahalaukun läheisestä päästä. Soluissa ne pakataan kylomikroneihin. Nämä päätyvät imunesteeseen ja sieltä vereen.[59]

Muun muassa menakinonit MK4 ja MK9 imeytyvät huonommin kuin vapaa fyllokinoni, mutta MK7 imeytyy tätä paremmin. Kasvisten fyllokinoni ei kuitenkaan ole vapaana, vaan sitoutunut kloroplasteihin, joista sen imeytyminen on huonompaa kuin menakinonien imeytyminen niitä sisältävistä ruuista.[11]

Ihmisten ja eläinten suolibakteerit tuottavat pitkäketjuisia menakinoneja. Nämä imeytyvät toimien K-vitamiineina. Ihmisillä bakteerien tuottamat menakinonit eivät silti yksin riitä takaamaan kehon K-vitamiinitarvetta. Ihmiskehon MK4 ei juuri muodostu bakteerien tuottamana, vaan solut tuottavat sitä fyllokinonista muuntamalla tätä välillisesti menadioniksi.[11] UBIAD1-kalvoproteiini, jota on useissa soluissa muun muassa solulimakalvostossa ja golgin laitteessa, tuottaa menadioneista geranyyligeranyylipyrofosfaattien avulla MK4:ää.[60]

Kuljetus

muokkaa

Veren K-vitamiineja sisältävät kylomikronit päätyvät maksaan. Vitamiinit pakataan maksassa VLDL:iin, joissa se siirtyy veressä muualle kehoon ja muihin lipoproteiineihin, kuten LDL:ään ja HDL:ään.[11]

Fyllokinonin tai menakinonien veripitoisuudet vaihtelevat saannin mukaan – niitä ei voida käyttää toteamaan vaikkapa K-vitamiinipuutosta. Fyllokinonin veripitoisuuksien on mitattu olevan isoimmat 4–10 tunnin kuluttua sen syömisestä, MK4:n noin 2 tunnin ja MK7:n ja MK9:n 4–6 tunnin kuluttua. Fyllokinonin puoliintumisaika veressä on 0,22–8,8 tuntia. MK4 poistuu verestä alle 24 tunnissa, MK7 noin 96 tunnissa ja MK9 noin 48 tunnissa.[11]

Varastoituminen

muokkaa

Terveillä aikuisilla ihmisillä on kehossa fyllokinonia keskimäärin 0,55 µg/kg tasapainotilassa, jossa vitamiinia saadaan ja sitä poistuu kehosta yhtä nopeasti. Pitoisuudet kuitenkin vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen saannista riippuen. K-vitamiineja myös poistuu kehosta verrattain nopeasti. Aikuisilla ensimmäisiä puutosoireita ilmenee vähintään 2–3 viikossa saataessa K-vitamiineja ruuasta liian vähän.[11]

Useissa kudoksissa on fyllokinonia ja menakinoneja, mutta pääosa on maksassa. Riippuen saannista, aikuisilla on maksassa fyllokinonia 3–34 ng/g ja MK4–13 menakinoneja noin 21–239 ng/g. Menakinonien keskinäisten maksapitoisuuksien on eri tutkimuksissa havaittu vaihtelevan suuresti.[11]

Hajotus ja erittyminen

muokkaa

Ihmiset hajottavat fyllokinonia 5-hiilisen eli 5C (CAS numero 34927-45-2) ja menakinoneja 7C (CAS 51732-61-7) ketjun menadionijohdannaisiksi. Nämä muodostuvat samoin kuin E-vitamiinien hajoamistuotteet. Hajotus alkaa isoprenoidiketjun pään hydroksylaatiolla eli ω-hydroksylaatiolla. Tätä seuraa ketjun lyheneminen β-oksidaatiolla. Tuotteet muuntuvat vesiliukoisemmiksi lähinnä glukuronidaatiolla. Myös 10C johdannaisia muodostuu. Lähinnä 5C, 7C ja 10C johdannaiset erittyvät pois virtsassa, ja 5C ja 7C sappinesteessä ulosteeseen.[11]

Historia ja nimet

muokkaa

1929 Henrik Dam havaitsi Kööpenhaminan yliopistossa rasvattoman ja kolesterolittoman ruokavalion saavan kananpojilla aikaan verenvuotoja ihossa ja lihaksissa. Oireiden arveltiin johtuvan C-vitamiinin puutoksesta eli keripukista, mutta Dam kollegoineen osoittivat pian etteivät suuret C-vitamiiniannokset parantaneet tilaa. 1935 Dam ehdotti rasvaliukoiselle aineelle nimeä K-vitamiini.[61][62] Myöhemmin Dam selitti valinneensa symboliksi kirjaimen K, sillä sitä aakkosjärjestyksessä edeltäviä kirjaimia käytettiin jo symboleina muille tuolloin vitamiineiksi oletetuille aineille. Kirjain K myös sattui olemaan saksan ja joidenkin skandinaavisten kielten veren hyytymistä merkitsevien sanojen ensimmäinen kirjain.[63] Myöhemmin tosin paljastui että osa muita kirjaimia käyttävistä vitamiineista ei ollutkaan vitamiineja tai ne nimettiin uudelleen, kuten H-vitamiini, joka tunnetaan nykyään nimellä biotiini.[64]

K-vitamiinia löydettiin vihreistä kasveista, kuten sinimailasesta, ja muun muassa eläinten maksoista. 1935 sitä havaittiin muodostuvan myös mikrobien vaikutuksesta, sillä mädän kalan syöttö esti puutoksen oireita koe-eläimillä.[65][62]

1939 Edward Doisy ja kollegat nimesivät sinimailasesta eristetyn ja massaltaan kevyemmän K-vitamiinin K1-vitamiiniksi ja mädästä kalasta eristetyn raskaamman aineen K2-vitamiiniksi.[66][67]

1939 Doisy ja kollegat esittivät K1-vitamiinin eli fyllokinonin rakenteen ja valmistivat sitä. 1940 he esittivät ensimmäisen menakinonin rakenteen ja valmistivat sitä. Tämä menakinoni oli MK6.[68][69][62]

Lähteet

muokkaa
  • GF Combs et al: The vitamins: fundamental aspects in nutrition and health. (3. painos) Elsevier Academic Press, 2008. ISBN 9780121834937

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j Vitamin K – Keeping Calcium in Your Bones and Out of Your Blood Vessels WebMD. Arkistoitu 25.11.2021. Viitattu 25.11.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o C Vermeer et al: Menaquinone content of cheese. Nutrients, 2018, 10. vsk, nro 4. PubMed:29617314 doi:10.3390/nu10040446 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g J Zempleni et al: Handbook of vitamins, s. 112-139. (4. painos) Taylor & Francis, 2007. ISBN 9780849340222
  4. ↑ a b c d RJ Marles, AL Roe, HA Oketch-Rabah: US pharmacopeial convention safety evaluation of menaquinone-7, a form of vitamin K. Nutrition Reviews, 2017, 75. vsk, nro 7, s. 553–578. PubMed:28838081 doi:10.1093/nutrit/nux022 ISSN 0029-6643 Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b BJ Josey et al: Structure-activity relationship study of vitamin K derivatives yields highly potent neuroprotective agents. Journal of medicinal chemistry, 2013, 56. vsk, nro 3, s. 1007–1022. PubMed:23327468 doi:10.1021/jm301485d ISSN 0022-2623 Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ a b c d e f g TDC Tarento et al: A potential biotechnological process for the sustainable production of vitamin K1. Critical Reviews in Biotechnology, 2019, 39. vsk, nro 1, s. 1–19. PubMed:29793354 doi:10.1080/07388551.2018.1474168 ISSN 0738-8551 Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ a b c SL Booth et al: Vitamin K1 (phylloquinone) content of foods: a provisional table. Journal of Food Composition and Analysis, 1993, 6. vsk, nro 2, s. 109–120. doi:10.1006/jfca.1993.1014 ISSN 0889-1575 Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :23 ei löytynyt
  9. ↑ LJ Schurgers, C Vermeer: Determination of phylloquinone and menaquinones in food. Effect of food matrix on circulating vitamin K concentrations. Haemostasis, 2000, 30. vsk, nro 6, s. 298–307. PubMed:11356998 doi:10.1159/000054147 ISSN 0301-0147 Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ a b c d e f g h Institute of Medicine (U.S.). Panel on Micronutrients.: Dietary reference intakes for vitamin A, vitamin K, arsenic, boron, chromium, copper, iodine, iron, manganese, molybdenum, nickel, silicon, vanadium and zinc, s. 162-189. National Academy Press, 2001. ISBN 0309072794 Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Dietary reference values for vitamin K. EFSA Journal, 2017, 15. vsk, nro 5. doi:10.2903/j.efsa.2017.4780 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ a b c d e f g h Combs, s. 49-50
  13. ↑ a b Konakion Novum 10 mg/ml injektioneste, liuos spc.nam.fi. Arkistoitu 12.8.2019.
  14. ↑ a b H Holopainen: Vastasyntyneiden K-piikki arveluttaa vanhempia Yle Uutiset. Arkistoitu 5.8.2019. Viitattu 24.7.2019.
  15. ↑ a b c Vitamin K2 added for nutritional purposes in foods for particular nutritional uses, food supplements and foods intended for the general population and Vitamin K2 as a source of vitamin K added for nutritional purposes to foodstuffs, in the context of Regulation (EC) N° 258/97 ‐ Scientific Opinion of the Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies. EFSA Journal, 2008, 6. vsk, nro 11, s. 822. doi:10.2903/j.efsa.2008.822 Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  16. ↑ a b c Dietary reference values for vitamin K. EFSA Journal, 2017, 15. vsk, nro 5. doi:10.2903/j.efsa.2017.4780 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ L Trugo et al: ”Vitamin K: properties and determination”, Encyclopedia of food sciences and nutrition, s. 6032–6038. (2. painos) Academic Press, 2003. doi:10.1016/B0-12-227055-X/01263-3 ISBN 9780122270550
  18. ↑ Dietary reference values for vitamin K. EFSA Journal, 2017, 15. vsk, nro 5. doi:10.2903/j.efsa.2017.4780 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ a b C Vermeer et al: Menaquinone content of cheese. Nutrients, 2018, 10. vsk, nro 4. PubMed:29617314 doi:10.3390/nu10040446 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  20. ↑ Institute of Medicine (US) Standing Committee on the Scientific Evaluation of Dietary Reference Intakes, Institute of Medicine (US) Subcommittee on Interpretation and Uses of Dietary Reference Intakes: Using the Adequate Intake for Nutrient Assessment of Groups. National Academies Press, 2000. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.3.2019).
  21. ↑ L Valsta et al: Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 -tutkimus, s. 214, 228. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2018. ISBN 9789523432383 Teoksen verkkoversio.
  22. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  23. ↑ Overview on tolerable upper intake levels as derived by the scientific committee on food (SCF) and the EFSA panel on dietetic products, nutrition and allergies (NDA) (pdf) EFSA. 2018. Viitattu 6.3.2019.
  24. ↑ Scientific Opinion on the safety and efficacy of vitamin K3 (menadione sodium bisulphite and menadione nicotinamide bisulphite) as a feed additive for all animal species. EFSA Journal, 2014, 12. vsk, nro 1. doi:10.2903/j.efsa.2014.3532 Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  25. ↑ SM Chung et al: Adverse consequences of erythrocyte exposure to menadione: involvement of reactive oxygen species generation in plasma. Journal of Toxicology and Environmental Health. Part A, 2001, 63. vsk, nro 8, s. 617–629. PubMed:11549121 doi:10.1080/152873901316857798 ISSN 1528-7394 Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ a b c d B Caballero et al: ”Volume 4”, Encyclopedia of human nutrition, s. 398-403. (3. painos) Elsevier, 2013. ISBN 9780123750839
  27. ↑ W Fiordellisi, K White, M Schweizer: A systematic review and meta-analysis of the association between vitamin K antagonist use and fracture. Journal of General Internal Medicine, 2019, 34. vsk, nro 2, s. 304–311. PubMed:30511289 doi:10.1007/s11606-018-4758-2 ISSN 0884-8734 Artikkelin verkkoversio.
  28. ↑ A Mott et al: Effect of vitamin K on bone mineral density and fractures in adults: an updated systematic review and meta-analysis of randomised controlled trials. Osteoporosis international, 2019, 30. vsk, nro 8, s. 1543–1559. PubMed:31076817 doi:10.1007/s00198-019-04949-0 ISSN 1433-2965 Artikkelin verkkoversio.
  29. ↑ GCM Gast, NM de Roos, Iris Sluijs, ML (Michiel) Bots, JWJ Beulens, JM (Marianne) Geleijnse, JCM Witteman, DE (Diederick) Grobbee, PHM Peeters, YT van der Schouw: A high menaquinone intake reduces the incidence of coronary heart disease. Nutrition, Metabolism and Cardiovascular Diseases, 2009, 19. vsk, nro 7, s. 504–510. doi:10.1016/j.numecd.2008.10.004 ISSN 0939-4753 Artikkelin verkkoversio.
  30. ↑ Jamie W. Bellinge, Frederik Dalgaard, Kevin Murray, Emma Connolly, Lauren C. Blekkenhorst, Catherine P. Bondonno: Vitamin K Intake and Atherosclerotic Cardiovascular Disease in the Danish Diet Cancer and Health Study. Journal of the American Heart Association, Määritä ajankohta! doi:10.1161/JAHA.120.020551 Artikkelin verkkoversio.
  31. ↑ Vitamin K – Keeping Calcium in Your Bones and Out of Your Blood Vessels. https://blogs.webmd.com/from-our-archives/20071129/vitamin-k-keeping-calcium-in-your-bones-and-out-of-your-blood-vessels (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. ↑ CM Schooling: Plasma levels of vitamin K and the risk of ischemic heart disease: a Mendelian randomization study. Journal of thrombosis and haemostasis, 2016, 14. vsk, nro 6, s. 1211–1215. PubMed:27061505 doi:10.1111/jth.13332 ISSN 1538-7836 Artikkelin verkkoversio.
  33. ↑ Jing Tan, Rui Zhu, Ying Li, Li Wang, Shigeng Liao, Lin Cheng, LingXiu Mao, Dan Jing: Vitamin K2 in Managing Nocturnal Leg Cramps: A Randomized Clinical Trial. JAMA Internal Medicine, 28.10.2024. doi:10.1001/jamainternmed.2024.5726 ISSN 2168-6106 Artikkelin verkkoversio.
  34. ↑ Vitamin K – Keeping Calcium in Your Bones and Out of Your Blood Vessels WebMD. Arkistoitu 25.11.2021. Viitattu 25.11.2021. (englanniksi)
  35. ↑ C Vermeer et al: Menaquinone content of cheese. Nutrients, 2018, 10. vsk, nro 4. PubMed:29617314 doi:10.3390/nu10040446 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  36. ↑ S Lee et al: Effect of different cooking methods on the content of vitamins and true retention in selected vegetables. Food Science and Biotechnology, 2017, 27. vsk, nro 2, s. 333–342. PubMed:30263756 doi:10.1007/s10068-017-0281-1 ISSN 1226-7708 Artikkelin verkkoversio.
  37. ↑ Toshiro Sato, Rumi Ozaki, Shuichi Kamo, Yusuke Hara, Satoru Konishi, Yosuke Isobe, Sanshiroh Saitoh, Hiroshi Harada: The biological activity and tissue distribution of 2',3'-dihydrophylloquinone in rats. Biochimica Et Biophysica Acta, 22.8.2003, 1622. vsk, nro 3, s. 145–150. PubMed:12928110 doi:10.1016/s0304-4165(03)00135-1 ISSN 0006-3002 Artikkelin verkkoversio.
  38. ↑ a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :2 ei löytynyt
  39. ↑ a b LJ Schurgers, C Vermeer: Determination of phylloquinone and menaquinones in food. Effect of food matrix on circulating vitamin K concentrations. Haemostasis, 2000, 30. vsk, nro 6, s. 298–307. PubMed:11356998 doi:10.1159/000054147 ISSN 0301-0147 Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ Dietary reference values for vitamin K. EFSA Journal, 2017, 15. vsk, nro 5. doi:10.2903/j.efsa.2017.4780 Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  41. ↑ X Fu et al: Multiple vitamin K forms exist in dairy foods. Current Developments in Nutrition, 2017, 1. vsk, nro 6. PubMed:29955705 doi:10.3945/cdn.117.000638 ISSN 2475-2991 Artikkelin verkkoversio.
  42. ↑ Tali, Fineli. https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/553
  43. ↑ a b c d e M Eggersdorfer et al: ”Vitamins”, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, s. 47-67. American Cancer Society, 2000. ISBN 9783527306732 Teoksen verkkoversio.
  44. ↑ a b c vitamin K cycle qmul.ac.uk.
  45. ↑ a b c d J Lacombe, M Ferron: VKORC1L1, an enzyme mediating the effect of vitamin K in liver and extrahepatic tissues. Nutrients, 2018, 10. vsk, nro 8. PubMed:30050002 doi:10.3390/nu10080970 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  46. ↑ a b c N Chatron et al: Structural insights into phylloquinone (vitamin K1), menaquinone (MK4, MK7), and menadione (vitamin K3) binding to VKORC1. Nutrients, 2019, 11. vsk, nro 1. PubMed:30609653 doi:10.3390/nu11010067 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  47. ↑ peptidyl-glutamate 4-carboxylase qmul.ac.uk.
  48. ↑ X Chen et al: Evaluation of oral anticoagulants with vitamin K epoxide reductase in its native milieu. Blood, 2018, 132. vsk, nro 18, s. 1974–1984. PubMed:30089628 doi:10.1182/blood-2018-05-846592 ISSN 0006-4971 Artikkelin verkkoversio.
  49. ↑ a b c d e f g h S Palta, R Saroa, A Palta: Overview of the coagulation system. Indian Journal of Anaesthesia, 2014, 58. vsk, nro 5, s. 515–523. PubMed:25535411 doi:10.4103/0019-5049.144643 ISSN 0019-5049 Artikkelin verkkoversio.
  50. ↑ BGLAP uniprot.org.
  51. ↑ MGP uniprot.org.
  52. ↑ CSB Viegas et al: Gla-rich protein acts as a calcification inhibitor in the human cardiovascular system. Arteriosclerosis, Thrombosis, and Vascular Biology, 2015, 35. vsk, nro 2, s. 399–408. PubMed:25538207 doi:10.1161/ATVBAHA.114.304823 ISSN 1079-5642 Artikkelin verkkoversio.
  53. ↑ GAS6 uniprot.org.
  54. ↑ PRRG1 uniprot.org.
  55. ↑ PRRG2 uniprot.org.
  56. ↑ PRRG3 uniprot.org.
  57. ↑ PRRG4 uniprot.org.
  58. ↑ SA Smith et al: How it all starts: initiation of the clotting cascade. Critical reviews in biochemistry and molecular biology, 2015, 50. vsk, nro 4, s. 326–336. PubMed:26018600 doi:10.3109/10409238.2015.1050550 ISSN 1040-9238 Artikkelin verkkoversio.
  59. ↑ Y Yamanashi: Transporters for the intestinal absorption of cholesterol, vitamin E, and vitamin K. Journal of Atherosclerosis and Thrombosis, 2017, 24. vsk, nro 4, s. 347–359. PubMed:28100881 doi:10.5551/jat.RV16007 ISSN 1340-3478 Artikkelin verkkoversio.
  60. ↑ Y Hirota et al: Functional characterization of the vitamin K2 biosynthetic enzyme UBIAD1. PLoS ONE, 2015, 10. vsk, nro 4. PubMed:25874989 doi:10.1371/journal.pone.0125737 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio.
  61. ↑ H Dam: The antihæmorrhagic vitamin of the chick: occurrence and chemical nature. Nature, 1935, 135. vsk, nro 3417, s. 652–653. doi:10.1038/135652b0 ISSN 1476-4687 Artikkelin verkkoversio.
  62. ↑ a b c G Ferland: The discovery of vitamin K and its clinical applications. Annals of Nutrition and Metabolism, 2012, 61. vsk, nro 3, s. 213–218. PubMed:23183291 doi:10.1159/000343108 ISSN 1421-9697 Artikkelin verkkoversio.
  63. ↑ H Dam: The discovery of vitamin K, its biological functions and therapeutical application NobelPrize.org. 1946. Arkistoitu 4.8.2019.
  64. ↑ Combs, s. 517
  65. ↑ EKR Stokstad, HJ Almquist: Hemorrhagic chick disease of dietary origin. Journal of Biological Chemistry, 1935, 111. vsk, nro 1, s. 105–113. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  66. ↑ EA Doisy et al: The isolation of vitamins K1 and K2. Journal of the American Chemical Society, 1939, 61. vsk, nro 5, s. 1295–1295. doi:10.1021/ja01874a507 ISSN 0002-7863 Artikkelin verkkoversio.
  67. ↑ EA Doisy et al: The Isolation of vitamin K1. Journal of Biological Chemistry, 1939, nro 1, s. 219–234. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.
  68. ↑ EA Doisy et al: On the constitution of vitamin K1. Journal of the American Chemical Society, 1939, 61. vsk, nro 7, s. 1928–1929. doi:10.1021/ja01876a510 ISSN 0002-7863 Artikkelin verkkoversio.
  69. ↑ EA Doisy et al: The constitution of vitamin K2. Journal of Biological Chemistry, 1940, 130. vsk, nro 3, s. 721–729. ISSN 0021-9258 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta K-vitamiinit.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=K-vitamiinit&oldid=22883485”