Jyrki Laaksonen

suomalainen juontaja

Jyrki Laaksonen (s. 28. huhtikuuta 1965 Espoo) on suomalainen televisiojuontaja. Hän on tehnyt televisiouransa Yle TV2:n lastenohjelma Pikku Kakkosessa, jossa aloitti 1990-luvun puolivälissä, aluksi määräaikaisena työntekijänä. Vakituiseksi hän pääsi vuonna 2000. Laaksonen on juontanut ohjelmaa pitkään käsinukkejänishahmo Neposen (äänenä Anu Tuomi-Nikula) kanssa.[1][2]

Laaksonen opiskeli 1990-luvulla nuorisotyötä ja kasvatustieteitä Tampereen yliopistossa. Opiskelujen ohessa hän alkoi harrastaa salibandyä, jossa nousi pääsarja- ja maajoukkuetason pelaajaksi. Hän pelasi vuosina 1992–1999 puolustajana Salibandyliigan seuroissa Manse United, Gunners ja HIFK. Lisäksi hän pelasi kauden 1999–2000 I-divisioonan Classicissa, jota oli nostamassa liigaan. Suomen maajoukkueessa Laaksonen pelasi ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja oli voittamassa heti Euroopan-mestaruutta. Hän pelasi myös lajin ensimmäisissä maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1996, joissa Suomi voitti hopeaa. Hän pelasi maajoukkueessa yhteensä 14 ottelua ja teki niissä viisi tehopistettä (1 4).[1]

Laaksonen on naimisissa liikunnanopettaja Katja Laaksosen (o.s. Kerttula) kanssa, jolla on takanaan urheilu-ura aerobicissa ja joukkuevoimistelussa. Katja tunnettiin myöhemmin Jumppa -televisio-ohjelman ohjaajana. Heillä on kaksi poikaa, joista vanhempi on jääkiekkopuolustaja Oskari Laaksonen.[3] Oskari esiintyi lapsena yhdessä pikkuveljensä Konstan kanssa heidän vanhempiensa televisio-ohjelmissa.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Siltanen, Joel: Miksi ”Pikku Kakkosen posti” raikui salibandyn MM-finaalissa vuonna 1996? Pääkallo.fi. 9.6.2016. Viitattu 6.1.2019.
  2. Siltanen, Joel: Jyrkin ja Neposen aamu Helsingin Sanomat. 17.2.2014. Viitattu 6.1.2019.
  3. Arkimies, Tuomas: Pikkuleijonien lupaus on tv:stä tuttujen sporttivanhempien lapsi – esiintyi myös itse aikanaan Pikku Kakkosessa Ilta-Sanomat. 25.12.2018. Viitattu 6.1.2019.
  4. Tuomas Arkimies, Tampere: Pikkuleijonien lupaus on tv:stä tuttujen sporttivanhempien lapsi – esiintyi myös itse aikanaan Pikku Kakkosessa Ilta-Sanomat. 25.12.2018. Viitattu 30.7.2022.