Jukka Rintala
Jukka Antero Rintala (s. 9. huhtikuuta 1952 Pori) on suomalainen muotisuunnittelija.[1]
Suomen tunnetuimpiin muotisuunnittelijoihin[2] kuuluva Rintala on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1976. Hänet tunnetaan erityisesti tasavallan presidentin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kutsuvieraille suunnittelemistaan iltapuvuista. Rintalan mukaan suurin osa hänen suunnittelemistaan Linnan juhlien puvuista nähdään kuitenkin muiden kun julkisuudesta tunnettujen naisten yllä.[3] Hän on suunnitellut paljon myös vaatetusteollisuudelle.
Rintalan ensimmäinen työpaikka oli Friitala, jonka jälkeen hän suunnitellut tuotteita muun muassa Marimekolle, Nansolle, Suomen Höyhenelle, Matexille, Karhu-Titanille, Furrytale Oy:lle, Carlinalle, Lipsanen Oy:lle ja Aarikalle.[4] Rintala on suunnitellut myös sisustustekstiilejä, mattoja ja tapetteja, koruja ja lasiesineitä.
Marraskuussa 2006 tasavallan presidentti myönsi Rintalalle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.[3] Jukka Rintalan pitkäaikainen työpari ja puoliso[5] on visualisti Matti Vaskelainen.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuka kukin on 2007, s. 837. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0
- ↑ Jukka Rintala – muotisuunnittelua 35 vuotta Yleisradio. Viitattu 27.11.2011.
- ↑ a b Salo, Irmeli: Jukka Rintala rikkoo rajoja. Talouselämä, 12.11.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.11.2011.
- ↑ Lappalainen, Piippa – Almay, Mirja: ”Jukka Rintala”, Kansakunnan vaatettajat, s. 187. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20864-7
- ↑ Tervonen, Kaisu: Tapahtumien ja taiteen keskellä. (70-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 3.4.2022, s. B 28. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Mäkinen, Katariina: Kevään Kukka 2011 Kaupunkiuutiset. 10.3.2011. Raisio: Kaupunkiuutiset. Viitattu 8.2.2013.
Kirjallisuutta
muokkaa- Anttikoski, Riitta ym.: Jukka Rintala. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16116-4
- Paavilainen, Ulla-Maija: Jukka Rintala: Elämänviiva. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-40562-7
- Sykkö, Sami (päätoim.): Muotitaiteilija — Modekonstnär — Fashion Artist Jukka Rintala. (Didrichsenin taidemuseon julkaisuja, 65) Helsinki: Didrichsenin taidemuseo, 2017. ISSN 2242-850X ISBN 978-952-5567-52-6