Jukka Koivisto
Jukka Tapani Koivisto (31. joulukuuta 1953 Pori – 20. elokuuta 2009 Rauma)[1] oli suomalainen muusikko ja lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi 1980-luvulla suositun Hariolax-yhtyeen laulusolistina. Koivisto oli myös tuottelias säveltäja ja sanoittaja, joka teki kappaleita useille suomalaisille huippuartisteille.
Elämä ja ura
muokkaaKoivisto vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Porin Ruosniemessä. Lukion jälkeen hän muutti Raumalle ja aloitti luokanopettajan opinnot vuonna 1974. Valmistuttuaan vuonna 1977 hän sai viran Raumalta Uotilan koulusta. Koivisto toimi koulussa opettajana aina vuoteen 2005 saakka, jolloin hän jäi virkavapaalle.
Kosketinsoittimia ja haitaria soittanut Koivisto aloitti uransa keikkamuusikkona jo 1960-luvun lopulla. Raumalla hän liittyi vuonna 1975 laulusolistiksi Hariolaxiin, jossa oli jäsenenä yhtyeen hajoamiseen vuoteen 1990 saakka. Sen jälkeen Koivisto jatkoi esiintymisiä harvakseltaan oman Jukka Koivisto Band-yhtyeensä kanssa.
Omien laulujen tekemisen Koivisto aloitti vuonna 1979. Hän sävelsi kolme kappaletta raumalaisen Rauno Tuunan Kanalim barttalt-albumille. Koivisto teki nopeasti läpimurtonsa suomalaisten lauluntekijöiden huipulle. Jo seuraavana vuonna hän sävelsi ja sanoitti Marionille kappaleen Riviera, joka edusti Suomea Intervision laulukilpailussa. Seuraavaksi Koivisto aloitti yhteistyön turkulaisen tuottajan Rauno Lepistön kanssa. Lepistön yhtiö Ensio Music julkaisi 80-luvun aikana kolme Hariolaxin albumia. Levyistä suosituimmaksi nousi vuonna 1984 julkaistu Jättipotti, joka myi yli 15 000 kappaletta. Hariolaxin levyjen kaikki kappaleet olivat muutamaa coveria lukuun ottamatta Koiviston säveltämiä ja sanoittamia. Hariolaxin lisäksi hän levytti Ensio Musicille suomalaisia cover-kappaleita salanimellä Juhana. 1980-luvulla Hariolax osallistui myös kahdesti Syksyn sävel-kilpailuun, sijoittuen neljänneksi vuonna 1984.
Vuonna 1982 Koivisto aloitti työskentelyn Chrisse Johanssonin kanssa. Hän sävelsi yhteensä noin sata Johanssonin tekstiä. Vuodesta 1987 lähtien Koivisto teki suurimman osan Rainer Frimanin albumien lauluista. Frimanin levyjä myytiin yhteensä yli 700 000 kappaletta.lähde? Vuosina 1990 ja 1992 Koivisto sävelsi, sanoitti ja sovitti Frimanin Syksyn Sävelen voittaneet kappaleet Se on salaisuus sekä Virta vie, virta tuo. 1990-luvulla hän sävelsi lisäksi yli 150 Jorma Toiviaisen sanoitusta.
Rauno Lepistön kuoltua vuonna 1993 Koivisto siirtyi työskentelemään Bluebird-levy-yhtiön kanssa. Hänen laulujaan levyttivät yhtiön artisteista muun muassa Reijo Taipale, Jamppa Tuominen ja Lea Laven. Kaiken kaikkiaan Teoston rekisteristä löytyy Jukka Koiviston tekemiä kappaleita yli 650. Niistä vajaat 400 on sekä hänen säveltämiään että sanoittamiaan. Vuonna 1991 Koivistolle myönnettiin Kullervo Linna -palkinto.
Jukka Koivisto kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Raumalla kesällä 2009.[2]
Lähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Jukka Tapani Koivisto, Hautakivitietokanta: Rauma, Rauman Vanha hautausmaa Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 22.7.2024.
- ↑ ”Kaipaan yhä Jukkaa” Uusi Rauma. 12.5.2012. Viitattu 21.3.2022.