Jukka-Pekka Palo

suomalainen näyttelijä

Jukka-Pekka Palo (s. 7. elokuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä. Hän on esiintynyt niin tv-sarjoissa, elokuvissa kuin teatterissakin. Palo oli ennen eläköitymistään kiinnitettynä Suomen Kansallisteatterissa.[2]

Jukka-Pekka Palo
Jukka-Pekka Palo Taiteiden yönä Helsingissä elokuussa 2011.
Jukka-Pekka Palo Taiteiden yönä Helsingissä elokuussa 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt7. elokuuta 1954 (ikä 70)
Helsinki
Ammatti Näyttelijä
Puoliso Riitta Anttonen
Näyttelijä
Aktiivisena 1976–
Merkittävät roolit Kolmas mies
(Varjoja paratiisissa)
Mikki Hiiri
(Disneyn piirretyt)
Scar
(Leijonakuningas)
Heikki Ratila
(Salatut elämät)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jukka-Pekka Palo on näyttelijä Tauno Palon ja Kirsti Ortolan poika. Palo on naimisissa pukusuunnittelija Riitta Anttosen kanssa ja heillä on kaksi tytärtä, Olga ja Amanda. Jukka-Pekka Palon velipuolia olivat näyttelijät Pertti Palo ja Martti Palo.

Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli vuonna 1961 elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen, jossa hän näyttelee aitaan nojavaa pikkupoikaa. Elokuva jäi hänen isänsä viimeiseksi elokuvaksi. Muista elokuvista Palo muistetaan muun muassa roolistaan Aki Kaurismäen elokuvassa Varjoja paratiisissa. Palon teatterirooleista muistetaan muun muassa Henrik Ibsenin Peer Gynt.

Televisiossa Palo juonsi aikoinaan Kolmoskanavalla nähtyä tietokilpailu Megavisaa vuosina 1991–1995, MTV3-kanavalla nähtyä Noppapottia vuosina 1995–1996 sekä Nelosella nähtyä Giljotiinia vuosina 2001–2002. Näyttelijänä Palo on esiintynyt tv-sarjoissa Vesku Show, Kotikatu ja Salatut elämät.

Ääninäyttelijänä hän on esiintynyt esimerkiksi Scar-leijonan suomenkielisenä äänenä piirroselokuvassa Leijonakuningas, Mikki Hiiren äänenä lukuisissa Disneyn piirretyissälähde?, Lokki Joonatan -äänikirjan lukijana ja Rango-elokuvassa[3].

Jukka-Pekka Palo vaikuttaa myös Suomen Näyttelijäliiton hallituksessa.[4].

Palo selviytyi Intian valtameren maanjäristyksestä 26. joulukuuta 2004. Hän oli lomailemassa vaimonsa kanssa Thaimaassa ja tsunamin iskiessä he kiipesivät vuorelle.[5]

Vuonna 2021 Palolla diagnosoitiin Parkinsonin tauti. Hän jäi eläkkeelle keväällä 2023 saatuaan sydäninfarktin.[2]

Vuonna 2024 julkaistiin Liisa Talvitien kirjoittama elämäkerta Palo – Jukka-Pekka Palon elämä (Tammi).[6]

Filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa
Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1961 Tulipunainen kyyhkynen aitaan nojaava pikkupoika
Jo taukos leikki alla joulupuun...
1963 Viktoria ja hänen husaarinsa Kamakuri O Miki
1976 Häkki
1978 Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet Primo di Capo
Tuntematon ystävä Risto Ahvenainen
1979 Herätkää ja riemuitkaa! Ralph Berger
1981 Prinsessa joka nukkui 100 vuotta Runner
Läpimurto poliisi
Pedon merkki luutnantti Valonen
Armahda meitä Rudolf
1982 Parveke
18 valokuvaa Herman Gesellius
1983 Menestyksen maku mainostoimittaja Martti Joenpää
Jeesuksen pojat poliisi
1985 Kepissä on kaksi päätä
1986 Huomenna mies Laulajattaren pukuhuoneessa
Pako pohjoiseen Ragnar
Harmagedon Tarjan poikaystävä
Varjoja paratiisissa kolmas mies, vaatetusliikkeen myymälänjohtaja
1988 Marjatta lääkäri
1992 Mestari Torsten Erikson
1994 Let's play Zeus Anis Murtovaara
1999 Silmä silmästä saarjaana Martti Saari
Pikkusisar Juhani Elomaa
2002 Lupaus Lauri Bergman
2006 Saippuaprinssi kanavajohtaja Kalela
2010 Huomisen muisto tohtori – vuosi 2142
Kierre
2011 Boheemi elää
Tarkastaja talkkari
2015 Vares – Sheriffi Kalle Shostakovitsh
2016 Jättiläinen PR-konsultti
Love Records – Anna mulle Lovee Roger Lindberg

Televisiosarjat

muokkaa
Vuosi Televisiosarja Rooli
1972 Potilas X Osku
1979 Parempi myöhään monia rooleja
1985 Musta tuntuu Stefan Träskman
1988 Vesku Show monia rooleja
1991 Pakanamaan kartta lääkäri
Isänmaan kaikuja
Petterin parempi elämä isä
1995 Hynttyyt yhteen Jaakko Aalto
1996 Maigret Konrad Porola
1996–2007 Kotikatu Aki Wasama
20042005 Salatut elämät Heikki Ratila
2010 Helppo elämä seurakunnan pappi
Taivaan tulet Mänttäri
2014 Nymfit Pentti Koski
Syke Jukka
2021 Karkurit Harri Lukki
2022 Kämppikset

Dubbaukset

muokkaa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Juontajana

muokkaa
Vuosi Televisiosarja
19911995 Megavisa
1995–1996 Noppapotti
20012002 Giljotiini

Lähteet

muokkaa
  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 664. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. a b Myllymäki, Iiro: Kirjapaljastus: Jukka-Pekka Palo sairastui vakavaan tautiin – kiusallinen ensioire työpaikan kahvilassa Ilta Sanomat. 5.8.2024. Viitattu 5.8.2024.
  3. Rango (dub) Finnkino. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 27.8.2011.
  4. Suomen Näyttelijäliiton hallitus nayttelijaliitto.fi. Arkistoitu 20.12.2014. Viitattu 4.9.2011.
  5. Kinnunen, Raila: Tsunamista pelastunut Jukka-Pekka Palo: Olen kiitollinen Apu. 1.3.2006. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 20.7.2007.
  6. Iiro Myllymäki: Kirjapaljastus: Jukka-Pekka Palo sairastui vakavaan tautiin – kiusallinen ensioire työpaikan kahvilassa Ilta-Sanomat. 5.8.2024. Viitattu 23.8.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa