Wikipedia

Jujutsu

kattotermi japanilaisille aseettomille kamppailulajeille
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Jujutsu (jap. 柔術 jūjutsu) on yleisnimitys perinteisille japanilaisille aseettomille tai pieniä aseita hyödyntäville lähikamppailutaidoille. Näistä taidoista ja tekniikoista on käytetty aikakaudesta ja tyylistä riippuen myös lukuisia muita nimityksiä kuten yawara, taijutsu, torite tai kumiuchi. Jujutsu ei tarkoita historiallisesti mitään tiettyä, yhtenäistä kokonaisuutta tai "lajia", jota kaikki japanilaiset soturit olisivat opiskelleet, vaan yhtä kokonaisvaltaisten kamppailutaitojen osa-aluetta, josta eri tyyleillä ja koulukunnilla oli erilaisia, toisiinsa liittymättömiä tulkintoja.[1]

Jujutsu
Tunnetaan myös nimillä Ju-Jitsu, Jujitsu, Jiu-Jitsu
Perustettu 1532
Alkuperämaa  Japani
Perustaja(t) tuntematon
Löydä lisää urheiluaUrheilun teemasivulta

Nykyisin jujutsun nimellä tunnetaan myös useita Japanin ulkopuolella kehitettyjä kamppailulajeja, jotka ovat saaneet alkunsa Japanista 1900-luvun alussa maailmalle tuoduista jujutsu-tekniikoista. Näihin kuuluu myös Suomalaisen Auvo Niinikedon luoma Hokutoryu ju-jutsu. Muita Suomessa tunnettuja tyylejä ovat etenkin eurooppalainen jujutsu sekä kamppailu-urheilun mullistanut brasilialainen jujutsu. Näissä kokonaisuuksissa käytetään usein epästandardeja translitteraatioasuja kuten ju-jitsu tai jiu-jitsu.

Historia

muokkaa
 
Jūjutsu-harjoittelua Japanissa 1920-luvun tienoilla

Varhainen jujutsu

muokkaa

Japanilainen kamppailukulttuuri on ikivanhaa, mutta nykyisin itsestäänselvyytenä otettu kamppailutaitojen systematisointi (tyylien ja tekniikoiden nimeäminen sekä järjestelmällinen jakaminen) alkoi hahmottua Muromachi-kauden (1338–1573) aikana. Taistelukentällä soturi saattoi joutua kohtaamaan aseistetun vastustajan paljain käsin, tai löytää itsensä maasta painimasta haarniskoidun vihollisen kanssa tikarit käsissä. Vaikka hän pyrki välttämään tätä viimeiseen asti ja käytti pääosan ajastaan varsinaisten kenttäaseiden opiskeluun, epätoivoisetkin tilanteet oli otettava huomioon ja pikkuhiljaa jūjutsu alkoi muotoutua aseellisten taistelutaitojen rinnalle. Vanhimpana säilyneenä (ja dokumentoituna) jūjutsua sisältäneenä koulukuntana pidetään melko yleisesti 1532 perustettua Takenouchi-ryūta, jonka kolmea säilynyttä sukulinjaa hallitsevat nykyään järjestyksessä 13., 14. ja 16. sukupolvien päämiehet.

Ensimmäiset jujutsu-tyylit oli kehitetty haarniskoiduille kamppailijoille, ja oletusarvoisesti kaikki taistelijat joko käyttivät asetta tai tavoittelivat sellaista. Haarniskoitua vastustajaa oli hankala vahingoittaa iskuin ja potkuin, joten erilaiset painiotteet, nivelväännöt ja kaadot osoittautuivat käytännöllisemmiksi – luonnollisesti näitä kuitenkin helpotettiin tai tehostettiin lyömällä tai potkaisemalla vastustajaa, mikäli tilaisuus tarjoutui. Olennaista ei ollut vastustajan aseeton "päihittäminen" vaan kontrollointi siksi aikaa, kunnes niskan päällä olija sai esille aseen, jolla lopettaa kamppailu.[2]

Rauhanajan jujutsu

muokkaa

Edo-kauden (1600–1868) pitkän rauhan aika oli ironisesti taistelukenttien taitojen kulta-aikaa. Kun soturien energia ei mennyt sotimiseen, jäi kamppailutaitojen tutkiskelulle ja järjestelylle enemmän aikaa. Kamppailutyylien eli koulukuntien (ryūha) määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Tarkasta lukumäärästä on erilaisia arvioita, mutta joka tapauksessa itsenäisiä tyylejä – "lajeja" – syntyi vähintäänkin satoja. Haarniskoidun vastustajan kohtaaminen kävi harvinaiseksi, jolloin sota-ajan aseiden merkitys väheni – miekkailun ja lähikamppailun merkityksen vastaavasti kasvaessa. Arkivaatetukseen soveltuvat tekniikat yleistyivät, ja monet tyylit eivät harjoitelleet haarniskakamppailua lainkaan. Erilaisten kätkettyjen tai naamioitujen aseiden (nyrkkiraudat, puiset tai rautaiset patukat ja tangot, ketjut, terät) käyttö oli kuitenkin edelleen olennainen osa jujutsuksi kutsuttua lähikamppailua.[2]

Nykyajan jujutsu

muokkaa

Edo-kauden päättyessä Meiji-vallankumoukseen alkoi Japanissa voimakas teollistumisen ja länsimaistumisen kausi, joka polki perinteiset kamppailutaidot jalkoihinsa. Vuosisadan vaihteessa kamppailulajit alkoivat kuitenkin taas nousta suosioon, tällä kertaa nuorison kasvattamisen välineinä. Perinteisten taitojen urheilullistettuja ja yhdenmukaistettuja tulkintoja kuten jūdō ja kendō alettiin sisällyttää opetusohjelmiin, ja ne saavuttivat ennen näkemättömän suosion.

1940-luvulla Japani ajautui kuitenkin toiseen maailmansotaan, ja kamppailukulttuuri notkahti jälleen miehittäjien kiellettyä militaristiseksi katsomansa kamppailutaitojen kattojärjestön (Dai Nippon Butokukai) toiminnan ja karsittua kamppailulajit pois koulujen opetusohjelmista. Muutaman vuoden kuluttua budōn suosio alkoi kuitenkin taas elpyä, ja uusien tyylien lisäksi myös useita mullistuksien läpi selvinneitä klassisia koulukuntia alkoi tulla esiin.

Tekniikoita

muokkaa

Japanilaiset tyylit

muokkaa

Suomessa harjoitellaan nykyisin useita perinteisiä japanilaisia kamppailutyylejä. Kaikki alla mainitut sisältävät jujutsua.

Muun maailman tyylit

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Donn F. Draeger: Classical Budo, The Martial arts and ways of Japan, vol. 2. Weatherhill, 1973. ISBN 978-0-8348-0234-6 (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Donn Draeger: Classical Budo, s. 116-121
  2. ↑ a b Donn Draeger: Classical Budo, s. 107-109

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Mitä on Jiu-Jitsu?, Seura, 04.05.1938, nro 18, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot


 
Nykyaikana harjoiteltavat koryū- ja bujutsu-lajit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jujutsu&oldid=22708307”