Juhani Kuusi
Eino Juhani Kuusi (11. lokakuuta 1938 Hämeenlinna – 30. joulukuuta 2017 Helsinki[1]) oli suomalainen tekniikantutkija ja merkittävä Suomen tiede- ja tekniikkapolitiikan kehittäjä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1956, valmistui Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi 1964, tekniikan lisensiaatiksi 1968 ja väitteli tohtoriksi 1970.
Kuusi oli VTT:n tutkijana, jaostopäällikkönä, tutkimuspäällikkönä ja reaktorilaboratorion johtajana sekä Teknologian kehittämiskeskuksen Tekesin pääjohtajana 1983–1995.[2] Lisäksi hän työskenteli Finnatomissa ja Nokialla. Nokialla hän työskenteli vuosina 1995–2003 Nokian Tutkimuskeskuksen johtajana ja teknologiastrategiajohtajana eläkkeelle jäämiseensä asti. Sitrassa hän toimi senior advisorina. Hän on tutkinut isotooppi-, prosessi-, mittaus- ja energiatekniikkaa.[3]
Kuusi istui vuodesta 2000 Metson hallituksessa. Aikaisemmin hän oli myös Instrumentariumin hallituksessa, Eurekan johtoryhmässä, ESAn teollisuuspolitiikkakomiteassa, Valtion tiedeneuvostossa ja Euroopan komission tutkimusneuvostossa.
Kuusi sai vuonna 2003 Tekniikan edistämissäätiön teknologiapalkinnon.
Lähteet
muokkaa- Juhani Kuusen CV. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Juhani Kuuselle TES:in teknologiapalkinto. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
muokkaa- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 6.1.2018, s. C 18.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 346. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Kuusi, Juhani hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Juhani Kuusen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Ragnhild Artimo: Kunskap är den nya ”råvaran”. (Haastattelu) Affärsmagasinet Forum, 05.02.1987, nro 1987-02, s. 06-07. ISSN 0533-070X Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)