Jii Roikonen

Juha "Jii" Roikonen (s. 20. tammikuuta 1970 Juva)[1] on suomalainen kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä, graafinen suunnittelija ja terveysliikunnan ohjaaja.[1]

Roikonen on valmistunut ylioppilaaksi Juvan lukiosta ja graafiseksi suunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutista 1995. Vuosina 1993–2007 hän on työskennellyt freelancerina; siitä eteenpäin toiminimellä. Roikonen on kuvittanut lastenkirjoja ja oppikirjoja ja hänen kuvituksiaan on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Pirkka-lehdessä, Suomen Kuvalehdessä, Talouselämässä, Imagessa ja Seurassa.[2] Vuosina 2011–2018 Roikonen kuvitti Tuula Kallioniemen Reuhurinne-lastenkirjasarjaa.[3]

Roikosen tunnetuin sarjakuva on Jasso-kissa, joka kertoo Jasso-Kissan ja tämän puhuvan hännän edesottamuksista. Jassoa on julkaistu vuodesta 1992.[3] Se ilmestyi Helsingin Sanomissa 1993–1995 ja vuodesta 2005 Lemmikki-lehdessä.[2] Vuonna 2015 Roikoselta ilmestyi sarjakuva-albumi "JassOdysseia". Jasso-strippejä on ilmestynyt myös Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa ja Jasso-puuhapalsta mm. Aamulehden sunnuntailiitteessä. Sarjan ominaispiirre on suomen kielen sanaleikkien käyttö.

Vuodesta 2020 Roikonen on kuvittanut Juhana Salakarin käsikirjoittamaa ja tubettajien tähdittämää ja Otava-kustantamon julkaisemaa Vitsipitsa-kirjasarjaa, jonka vuosittain ilmestyvät kirjat ovat olleet ilmestymisvuotensa myydyimpiä kirjoja. Sarjassa on vuoteen 2024 mennessä ilmestynyt 5 kirjaa, joiden kaikkien julkaisuformaattien yhteismyynti ylittää 500 000 kappaletta. Vuonna 2025 ilmestyy ensimmäinen VItsipitsa-lastenromaani, joka kuuluu Kariston helppolukuisten kirjojen Kirjakärpänen-sarjaan.

Vuonna 2005 Roikonen palkittiin Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Roikonen, Jii Kirjasampo.fi. Viitattu 30.10.2021.
  2. a b Jii Roikonen Otava. Viitattu 30.10.2021.
  3. a b Römpötti, Harri: Sarjakuvataiteilija Jii Roikonen on piirtänyt yli puolet elämästään Jasso-kissaa HS.fi. 19.1.2020. Viitattu 30.10.2021.

Aiheesta muualla

muokkaa