Jerzy Żurawlew
Jerzy Żurawlew (25. joulukuuta 1886 Rostov-na-Donu – 3. lokakuuta 1980 Varsova) oli puolalainen pianisti ja musiikkipedagogi.[1]
Żurawlew opiskeli vuosina 1907–1913 Varsovan musiikki-instituutissa Aleksander Michałowskin johdolla. Hän debytoi vuonna 1910 Varsovassa Franz Lisztin ensimmäisen pianokonserton esityksellä ja esiintyi myös Józef Śmidowiczin kanssa pianoduona. Ensimmäisen maailmansodan aikana Żurawlew oli Valko-Venäjällä, jossa perusti vuonna 1916 musiikkiopiston Minskiin. Hän teki 1910-luvulta 1970-luvulle tauoin opetustyötä entisessä opinahjossaan Varsovassa ja opetti siten useita pianistisukupolvia. Żurawlew perusti kansainvälisen Frédéric Chopin -pianokilpailun, joka järjestettiin ensimmäisen kerran Varsovassa vuonna 1927.[1] Hän toimi tuomariston jäsenenä seitsemässä ensimmäisessä Chopin-pianokilpailussa ja oli mukana tapahtuman organisointityössä loppuelämänsä ajan. Hän sai useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten Kunnialegioonan merkin (1935) ja Polonia Restituta -ritarikunnan komentajanristin (1955).[2]
Żurawlew teki 1950–1960-luvuilla levytyksiä Frédéric Chopinin teoksista.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Jerzy Żurawlew (Arkistoitu – Internet Archive) Narodowy Instytut Fryderyka Chopina
- ↑ Jerzy Żurawlew Culture.pl