Jerry Maguire – elämä on peliä
Jerry Maguire – elämä on peliä (engl. Jerry Maguire) on vuonna 1996 valmistunut yhdysvaltalainen romanttinen urheiludraamakomedia, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Cameron Crowe. Elokuva kertoo Tom Cruisen näyttelemästä urheiluagentista Jerry Maguiresta, joka uskonkriisissään kirjoittaa muistion paremman palvelun puolesta. Jaettuaan muistion eteenpäin kollegoilleen hänet erotetaan työstään. Maguire päättääkin perustaa oman yrityksen, mutta saa vakuutettua vain yhden asiakkaan (Cuba Gooding Jr.) ja työntekijän (Renée Zellweger) mukaansa.
Jerry Maguire – elämä on peliä | |
---|---|
Jerry Maguire | |
Elokuvan virallinen juliste. |
|
Ohjaaja | Cameron Crowe |
Käsikirjoittaja | Cameron Crowe |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Nancy Wilson |
Kuvaaja | Janusz Kamiński |
Leikkaaja | Joe Hutshing |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | TriStar Pictures |
Levittäjä |
InterCom iTunes |
Ensi-ilta |
13. joulukuuta 1996 14. maaliskuuta 1997 |
Kesto | 139 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 50 000 000 $[1] |
Tuotto | 273 552 592 $[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuvassa on kritiikkiä modernin kapitalistisen yhteiskunnan pakkomielteestä taloudelliselle menestykselle henkilökohtaisten suhteiden kustannuksella.
Elokuva oli ehdolla useisiin palkintoihin, kuten viiteen Oscariin ja kolmeen Golden Globeen. Oscarin voitti Cuba Gooding Jr. parhaasta miessivuosasta ja Golden Globen Tom Cruise parhaasta miespääosasta draamassa tai komediassa. Lisäksi Gooding Jr. voitti roolisuorituksestaan näyttelijöiden ammattiliiton jakaman SAG-palkinnon, johon olivat myös ehdolla sekä Cruise että Renée Zellweger.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Jerry Maguiren vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]
Juoni
muokkaaJerry Maguire (Tom Cruise) on kiiltävä 35-vuotias urheiluagentti, joka työskentelee Sports Management Internationalin (SMI) leivissä. Eräänä päivänä Jerry saa kuitenkin stressin ja huonon omantunnon johdosta hermoromahduksen, mikä saa hänet kirjoittamaan lausunnon urheilubisneksen epärehellisestä luonteesta ja siitä, miten urheilubisnestä tulisi hänen omasta mielestään kehittää. Jerry jakaa kopioita lausunnostaan otsikolla ”Asioita, joita ajattelemme mutta emme sano ääneen: Urheilubisneksen tulevaisuus”. Jerryn rehellisyys tekee vaikutuksen hänen työtovereihinsa, ja he tervehtivätkin häntä seuraavana päivänä aplodein. Johto ei kuitenkaan ole Jerryn tempauksesta mielissään, vaan määrää Jerryn suojatin, Bob Sugarin (Jay Mohr), antamaan Jerrylle potkut. Jerry ja Sugar soittavat kaikki Jerryn asiakkaat lävitse taivutellakseen heidät jatkamaan sopimustaan Jerryn kanssa. Jerry keskustelee erään sopimukseensa tyytymättömän asiakkaan kanssa, joka on Arizona Cardinals -joukkueen laitahyökkääjä nimeltä Rod Tidwell (Cuba Gooding, Jr.). Rod laittaa Jerryn määrätietoisuuden koetukselle heidän pitkän puhelinkeskustelunsa aikana, joka päättyy kuuluisaan lausahdukseen: ”Näytä minulle rahat!” Sillä välin Sugar onnistuu varmistamaan, että useimmat Jerryn vanhoista asiakkaista pysyvät vastikäänkin uskollisina Jerrylle. Southern Methodist -yliopiston (SMU) lupaava jalkapallotähti ja kenties NFL Draftin (NFL:n vuosittainen pelaajavalintatilaisuus) tuleva ykkössuosikki Frank ”Cush” Cushman (Jerry O’Connell) päättää myös pitää Jerryn agenttinaan tämän käytyä vierailulla hänen kotonaan. Toimistolta lähtiessään Jerry julistaa perustavansa oman agentuurin ja kysyy, tahtooko joku lähteä hänen mukaansa. Vain 26-vuotias yksinhuoltajaäiti Dorothy Boyd (Renée Zellweger) ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Jerry ja Dorothy olivat törmänneet toisiinsa jo aikaisemmin lentokentällä, jolloin Dorothy oli kertonut Jerrylle pitävänsä tämän ”muistiota” valtavan inspiroivana.
Jerry matkustaa NFL Draftiin yhdessä Cushin kanssa ja taivuttelee myös Rodin tulemaan mukaan tapaamaan muiden NFL-joukkueiden edustajia. Ensi alkuun Rod tuntee itsensä kuitenkin laiminlyödyksi supertähti Cushin rinnalla. Kun Jerry lopulta kääntää huomionsa Rodiin, Sugar ottaa salaa yhteyttä Cushin isään, Matt Cushmaniin (Beau Bridges), ja siirtää Cushin takaisin SMI:n kirjoihin. Jerry järkyttyy ja kääntyy kihlattunsa Averyn (Kelly Preston) puoleen saadakseen tältä tukea. Avery kuitenkin torjuu Jerryn, minkä seurauksena Jerry jättää hänet ja kääntyy vuorostaan Dorothyn puoleen. Jerry tulee läheiseksi Dorothyn nuoren Ray-pojan (Jonathan Lipnicki) kanssa, ja lopulta hän ja Dorothy ryhtyvät suhteeseen. Dorothy alkaa kuitenkin hieman myöhemmin pohtia muuttoa San Diegoon, missä hänelle on tarjottu varmaa työpaikkaa. Jerry keskittää kaikki voimansa Rodiin, josta on tullut hänen ainoa ja varsin hankalasti tyydytettävä asiakkaansa. Seuraavien kuukausien ajan Jerry ja Rod kritisoivat toisiaan rankastikin: Rod väittää, ettei Jerry tee tarpeeksi työtä luodakseen hänelle sopimuksen, kun taas Jerry väittää, ettei Rod ole osoittanut olevansa pyytämänsä palkan arvoinen. Jerry menee naimisiin Dorothyn kanssa helpottaakseen heidän taloudellista tilannettaan ja estääkseen Dorothya muuttamasta pois. Jerry suhtautuu uuteen vaimoonsa melko etäisesti, mutta on mielissään saadessaan ryhtyä Rayn isäksi. Vaikka Dorothy rakastaa Jerryä, hän ottaa avioeron, sillä hän ei usko Jerryn rakastavan häntä.
Ennen Cardinalsien ja Dallas Cowboysien välistä Monday Night Football -peliä Sugar yrittää varastaa Rodin Jerryltä mutta tuloksetta. Pian sen jälkeen Rod ja Jerry tekevät sovinnon. Rod pelaa ottelun aikana hyvin, mutta saa ilmeisesti vakavan vamman touchdownin aikana. Kaikesta huolimatta Rod nousee kuitenkin ylös ja ryhtyy tanssimaan villinä hurraavan yleisön edessä. Ottelun jälkeen Jerry ja Rod syleilevät toisiaan muiden pelaajien ja urheiluagenttien vieressä. He näyttävät samalla muille, kuinka heidän suhteensa on edennyt liikekumppanuudesta läheiseksi ystävyydeksi. Kehitys on samanlainen, jollaista Jerry peräänkuulutti kirjoittaessaan kohtalokkaan lausuntonsa. Sitten Jerry lentää takaisin kotiin kertoakseen Dorothylle rakastavansa tätä ja haluavansa olla osa tämän elämää (Dorothy vastaa hänelle: ”Vakuutit minut jo ”hein” kohdalla”). Jonkin verran myöhemmin Rod esiintyy Roy Firestonen urheilushow’ssa. Rodin tietämättä Jerry on luonut häntä varten 11,2 miljoonan dollarin sopimuksen Cardinalseihin, jotta hän saisi mahdollisuuden viimeistellä ammattijalkapalloilijan uransa Arizonassa. Selkeästi liikuttunut Rod kiittää kaikkia ja osoittaa erityisen lämpimät kiitoksensa Jerrylle. Jerry juttelee myös muiden ammattiurheilijoiden kanssa, joista osa on lukenut hänen kirjoittamansa lausunnon ja kunnioittaa hänen Tidwellin kanssa tekemäänsä työtä. Elokuva päättyy Jerryn, Dorothyn ja Rayn kävellessä puistossa ja kohdatessa junioreiden jalkapalloliiga Little Leaguen kesken ottelun. Kun ottelijoiden pallo laskeutuu aivan lähistölle, Ray heittää sen takaisin. Yllättynyt Jerry kommentoi pojan luonnollista heittolahjakkuutta (sekä mahdollista tulevaisuutta ammattiurheilijana) Dorothyn suureksi harmiksi.
Näyttelijät
muokkaa- Tom Cruise – Jerry Maguire
- Cuba Gooding Jr. – Rod Tidwell
- Renée Zellweger – Dorothy Boyd
- Kelly Preston – Avery Bishop
- Jerry O’Connell – Frank Cushman
- Jay Mohr – Bob Sugar
- Bonnie Hunt – Laurel Boyd
- Regina King – Marcee Tidwell
Palkintoja
muokkaaEhdokkaana:
- Paras elokuva
- Paras miespääosa: Tom Cruise
- Paras alkuperäiskäsikirjoitus: Cameron Crowe
- Paras leikkaus: Joe Hutshing
- Paras miespääosa komediassa tai musikaalissa: Tom Cruise
Ehdokkaana:
- Paras komedia tai musikaali
- Paras miessivuosa: Cuba Gooding Jr.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Jerry Maguire (1996) Box Office Mojo. Viitattu 1.3.2018.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa- Jerry Maguire – elämä on peliä Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Elokuvan käsikirjoitus