Janelle Monáe
Janelle Monáe (oik. Janelle Monáe Robinson, s. 1. joulukuuta 1985 Kansas City, Kansas) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, musiikkituottaja ja näyttelijä. Hän on julkaissut neljä studioalbumia, joista ensimmäinen, The ArchAndroid, ilmestyi vuonna 2010. Monáe on saanut kahdeksan Grammy-ehdokkuutta.[1]
Janelle Monáe | |
---|---|
Janelle Monáe vuonna 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Janelle Monáe Robinson |
Syntynyt | 1. joulukuuta 1985 Kansas City, Kansas |
Ammatti | artisti, tuottaja, näyttelijä |
Muusikko | |
Aktiivisena | 2003– |
Tyylilajit | funk, soul, pop, rap |
Levy-yhtiöt | Bad Boy, Atlantic, Wondaland |
Aiheesta muualla | |
www.jmonae.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Varhainen elämä
muokkaaMonáe syntyi afroamerikkalaiseen, työväenluokkaiseen perheeseen Kansas Cityssä Kansaksessa vuonna 1985.[2] Monáe oli taiteellinen jo nuoresta pitäen; hän muun muassa esiintyi paikallisissa musikaaleissa ja kirjoitti näytelmiä sekä musikaaleja.[2]
High schoolista valmistuttuaan Monáe sai stipendin ja lähti opiskelemaan esittäviä taiteita American Musical and Dramatic Academy -oppilaitokseen New Yorkiin.[2] Hän jätti koulun kuitenkin kesken, koska halusi kirjoittaa omaa tuotantoaan sen sijaan että näyttelisi vanhoja hahmoja.[2]
Ura
muokkaaUran alku
muokkaaMuutettuaan Atlantaan Monáe julkaisi omakustanteisen demolevyn The Audition vuonna 2003.[3] Hän tutustui OutKastin toiseen jäseneen Big Boihin ja lauloi yhtyeen vuoden 2006 Idlewild-albumin kappaleilla "Call the Law" ja "In Your Dreams".[2][4] Big Boi esitteli Monáen Bad Boy Recordsin omistajalle Sean Combsille. Combsin Bad Boy Records ja Monáe solmivat levytyssopimuksen. Vuonna 2007 ilmestyi Janelle Monáen ensimmäinen EP, Metropolis: Suite I (The Chase).
Debyyttialbumin julkaisu (2010–2012)
muokkaaMonáen ensimmäinen studioalbumi The ArchAndroid (Suites II and III) julkaistiin 18. toukokuuta 2010. Albumi menestyi kriitikoiden silmissä, muun muassa The Guardian valitsi sen vuoden 2010 levyksi. Albumi sai myös kaksi Grammy-ehdokkuutta. Billboard 200 -listalla The ArchAndroid nousi parhaimmillaan sijalle 17[5] ja Saksan albumilistalla sijalle 12.
The ArchAndroid on Metropolis: Suite I (The Chase) -EP:n tavoin scifi-henkinen konseptialbumi, joka kertoo Monáen alter egosta Cindi Mayweatheristä, epäoikeudenmukaisuutta vastaan taistelevasta messiaanisesta androidista. Cindi Mayweather symboloi myös sorrettuja "toisia", kuten etnisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä.[6][7][8][9]
Monáe esiintyi Suomessa Flow-festivaalilla vuonna 2011 ja Pori Jazzissa vuonna 2012.[10][11]
The Electric Lady ja muita projekteja (2013–2017)
muokkaaMonáen toinen studioalbumi The Electric Lady julkaistiin vuonna 2013. Levy sai positiivista palautetta kriitikoilta ja nousi sijalle 5. Billboard 200 -listalla.[12][13] The Electric Lady on Monáen aiempien levyjen tavoin konseptialbumi, jonka päähenkilönä on Monáen alter ego Cindi Mayweather.[9]
Monáe ääninäytteli vuoden 2014 animaatioelokuvassa Rio 2.[14] Samana vuonna hän myös esiintyi kolmatta kertaa Suomessa Flow-festivaalilla.[15]
Vuonna 2015 Monáen Wondaland Records -levy-yhtiö aloitti yhteistyön Epic Recordsin kanssa.[16] Myöhemmin samana vuonna levy-yhtiö julkaisi EP-levyn Wondaland Presents: The Eephus, jossa Monáe oli mukana esiintymässä.[17]
Vuonna 2016 Monáe näytteli elokuvissa Moonlight ja Hidden Figures – varjoon jääneet, joista jälkimmäisestä Monáe palkittiin parhaan näyttelijäkokoonpanon SAG-palkinnolla.
Dirty Computer (2018–)
muokkaa16. helmikuuta 2018 Monáe julkaisi trailerin kolmannesta studioalbumistaan Dirty Computer.[18] 22. helmikuuta hän julkaisi levyltä kaksi singleä: "Make Me Feel" ja "Django Jane".[19] Albumin kolmas single "Pynk" julkaistiin 10. huhtikuuta 2018 ja neljäs single "I Like That" ilmestyi 16. huhtikuuta.[20][21] Dirty Computer julkaistiin 27. huhtikuuta 2018[19] ja levy sai positiivisia arvosteluja.[22]
Diskografia
muokkaaStudioalbumit
muokkaa- The ArchAndroid (2010)
- The Electric Lady (2013)
- Dirty Computer (2018)
- The Age of Pleasure (2023)
EP:t
muokkaaEpäviralliset albumit
muokkaa- The Audition (2003)
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaa- Rio 2 (2014)
- Moonlight (2016)
- Hidden Figures – varjoon jääneet (2016)
- Welcome to Marwen (2018)
- Uglydolls (2019)
- Harriet (2019)
- Kaunotar ja Kulkuri (2019)
- Antebellum (2020)
- Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri (2022)
Televisio
muokkaa- Stargate Universe (2009)
- Dancing with the Stars (2010)
- American Dad! (2013)
- Saturday Night Live (2013)
- Philip K. Dick's Electric Dreams (2017)
- Homecoming (2019)
Lähteet
muokkaa- ↑ Janelle Monae GRAMMY.com. 17.3.2014. Viitattu 30.1.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Janelle Monáe Biography. Viitattu 21.2.2018. (englanti)
- ↑ The Otherworldly Concept Albums of Janelle Monáe The New Yorker. Viitattu 15.11.2018. (englanti)
- ↑ Tom Murphy: Janelle Monae on Big Boi and what it takes to become an agent of change in the community Westword. 29.5.2011. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Janelle Monáe Billboard Chart History Billboard. Viitattu 1.6.2011.
- ↑ Janelle Monae bringing diverse pop platter to the Tower | Philadelphia Inquirer | 06/04/2010 web.archive.org. 11.6.2010. Viitattu 28.2.2018.
- ↑ Janelle Monae on new album, The ArchAndroid. Youtube.
- ↑ Minority report The Irish Times. Viitattu 28.2.2018. (englanti)
- ↑ a b Metropolis: Janelle Monáe’s Hidden Sci-Fi Epic | TransChordian www.transchordian.com. Viitattu 28.2.2018. (englanti)
- ↑ http://www.rumba.fi/flow-festival-2011-blogi-osa-2-–-rytmimusiikin-valtiaat-ja-taydellisen-typera-the-human-league-26930/
- ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/Janelle Monáe heittäytyi Porissa yleisön päälle/a1305585573889
- ↑ Metacritic
- ↑ Janelle Monáe The Electric Lady Chart History Billboard. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Photo: Janelle Monáe Voicing as the Doctor in 'Rio 2' | Sinuous Magazine www.sinuousmag.com. Viitattu 24.2.2018. (englanti)
- ↑ YleX | yle.fi yle.fi. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ JANELLE MONÁE’S WONDALAND RECORDS AND EPIC RECORDS LAUNCH LANDMARK JOINT VENTURE PARTNERSHIP! | The Official Epic Records Site web.archive.org. 15.2.2015. Viitattu 24.2.2018.
- ↑ Album review: Wondaland Presents, ‘The Eephus EP’ - The Boston Globe BostonGlobe.com. Viitattu 24.2.2018.
- ↑ Janelle Monáe Teases Dystopic, Afro-Futurist Emotion Picture 'Dirty Computer' NPR.org. Viitattu 21.2.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Janelle Monáe Details New Album, Drops Another Song “Django Jane”: Listen | Pitchfork pitchfork.com. Viitattu 22.2.2018. (englanniksi)
- ↑ Watch Janelle Monae Celebrate 'Pussy Power' in 'Pynk' Video Rolling Stone. Viitattu 10.4.2018.
- ↑ Listen to Janelle Monáe’s New Song “I Like That” | Pitchfork pitchfork.com. Viitattu 16.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Metacritic
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen kotisivu (englanniksi)