James Madison
James Madison (16. maaliskuuta (J: 5. maaliskuuta) 1751 Port Conway, Virginia – 28. kesäkuuta 1836 Montpelier, Virginia) oli Yhdysvaltain neljäs presidentti ja yksi Yhdysvaltain perustajaisistä.
| James Madison | |
|---|---|
 |
|
| Yhdysvaltain 4. presidentti[1] | |
| Varapresidentti |
George Clinton[1] (1809–1812), Elbridge Gerry[1] (1813–1814) |
| Edeltäjä | Thomas Jefferson[1] |
| Seuraaja | James Monroe[1] |
| Yhdysvaltain 5. ulkoministeri[1] | |
|
1801–1809
|
|
| Edeltäjä | John Marshall |
| Seuraaja | Robert Smith |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. maaliskuuta 1751[1] Port Conway, Virginia[1] |
| Kuollut | 28. kesäkuuta 1836 (85 vuotta)[1] Montpelier, Virginia[1] |
| Ammatti | poliitikko[1] |
| Puoliso | Dolley Payne Todd Madison[1] |
| Tiedot | |
| Puolue | demokraattis-republikaanipuolue |
| Uskonto | episkopaali[1] |
 Nimikirjoitus |
|
Madisonin suurimpia saavutuksia olivat Yhdysvaltain ensimmäisen oppositiopuolueen demokraattis-republikaanisen puolueen perustaminen yhdessä Thomas Jeffersonin kanssa sekä tämän auttaminen Louisianan ostamisessa vuonna 1803. Lisäksi Madison julisti presidenttikaudellaan tappiollisen ja erityisesti federalistien kritisoiman sodan Isoa-Britanniaa vastaan.
Elämä
muokkaaNuoruus
muokkaaJames Madison syntyi 16. maaliskuuta 1751 Port Conwayssä Virginiassa. Hän oli vanhempiensa James Madison Sr:n ja Nellie Conway Madisonin 12 lapsesta vanhin. James Madison vietti lapsuutensa perheen tupakkamaatilalla Montpelierissä Orangen piirikunnassa. Madison meni ensimmäiseen kouluunsa King and Queenin piirikuntaan vuonna 1762. 16-vuotiaana hän palasi Montpelieriin, jossa hän jatkoi opiskelua henkilökohtaisen ohjaajan avulla. Kaksi vuotta myöhemmin Madison lähti opiskelemaan College of New Jerseyhin (nyk. Princetonin yliopisto). Valmistuttuaan keväällä 1771 hän kiinnostui Amerikan siirtokuntien ja sen emämaan Ison-Britannian välisistä suhteista, jotka olivat tulehtuneet Britannian nostettua amerikkalaisten verotusta. Kun Virginia alkoi valmistautua Yhdysvaltain vapaussotaan Britanniaa vastaan, päätti Madison liittyä Orangen piirikunnan armeijaan. Koska Madison oli pienikokoinen ja sairasteli usein, hän luopui lopulta sotilasurasta ja siirtyi politiikkaan.[2][3][4] Madison pääsi ensimmäiseen poliittiseen virkaansa joulukuussa 1774, kun hänet valittiin Orangen piirikunnan turvallisuuskomiteaan (engl. County Committe of Safety).[4]
Ura poliitikkona
muokkaaKun Virginia julkaisi oman perustuslakinsa, jonka mukaan se ei ollut enää Britannian hallituksen alainen, valittiin Madison Virginian hallitukseen. Poliitikkona Madison kannatti erityisesti uskonnonvapautta. Samoihin aikoihin Madison tapasi Thomas Jeffersonin, jonka kanssa hänellä oli hyvin läheinen ystävyyssuhde. Vuonna 1780 Madison valittiin Virginian edustajaksi siirtokuntien kongressiin Philadelphiaan. Vuonna 1783 hän palasi takaisin Virginiaan ja jatkoi uskonnonvapauden edistämistä.[2]
Kun Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi vuonna 1776, siirtyi suurin osa maan päätösvallasta lähes itsenäisinä toimineille osavaltioille. Madisonin mielestä maa tarvitsi kuitenkin vahvaa yhtenäistä hallitusta, ja hän luonnostelikin Yhdysvaltain perustuslakia varten suunnitelman, joka esiteltiin vuonna 1787 Philadelphiassa kokoontuneessa perustuslaillisessa konventissa ja tunnetaan "Virginian suunnitelmana" (engl. Virginia Plan). Se toimi osaltaan konventissa laaditun perustuslain perustana. Tästä Madison sai lisänimen Father of the Constitution (suom. Perustuslain isä).[2]
Philadelphian konventin laatima perustuslaki vaati hyväksymistä varten yhdeksän osavaltion hyväksynnän kolmestatoista. Madison kuului federalisteihin, jotka halusivat Yhdysvalloille yhtenäisen hallituksen. Yhtenäistä hallitusta vastustivat kuitenkin useat federalismin vastustajina tunnetut henkilöt. Madison tuki federalisteja muun muassa kirjoittamalla useita nimettömiä esseitä yhtenäisen hallinnon puolesta. Perustuslaki saatiin kaikesta huolimatta hyväksyttyä kaikkien osavaltioiden enemmistöllä vuonna 1788. Seuraavana vuonna Madison valittiin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, jossa hän alkoi valmistelemaan perustuslain Bill of Rights -lisäyksiä, joissa muun muassa taattiin sananvapaus ja oikeus kantaa asetta. Lisäys hyväksyttiin osaksi perustuslakia vuonna 1791.[2][3]
Yhdysvaltain itsenäistyttyä Madisonin ja Thomas Jeffersonin näkemykset maan suunnasta alkoivat erkaantua federalistien näkemyksistä. Erityisesti he vastustivat federalisti Alexander Hamiltonin hanketta kansallisesta pankista. Muun muassa tämän takia Jefferson ja Madison perustivat Yhdysvaltain ensimmäisenä oppositiopuolueena pidetyn Yhdysvaltain demokraattis-republikaanisen puolueen vuonna 1792.[2][3]
Vuonna 1794 Madison meni naimisiin 26-vuotiaan lesken Dolley Payne Toddin (1768–1849) kanssa. Todd piti juhlista ja järjestikin useita päivälliskutsuja, joissa Madison tapasi muita tärkeitä henkilöitä.[2]
Nousu ulkoministeriksi
muokkaa
Kun Madisonin kanssa läheisesti ystävystynyt Thomas Jefferson nousi Yhdysvaltain kolmanneksi presidentiksi vuonna 1801, hän nimitti Madisonin maan ulkoministeriksi. Madisonin merkittävin saavutus ulkoministerinä oli Jeffersonin avustaminen Ranskan Louisiana -nimisen alueen ostamisessa Ranskalta vuonna 1803. Alue kattoi nykyisen Louisianan osavaltion lisäksi myös useita muita osavaltioita; sen koko oli noin 900 000 neliömailia.[4] Yhdysvallat maksoi Ranskalle alueesta 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[4] Vuonna 1807 Madison asetti yhdessä Jeffersonin kanssa Ison-Britannian ja Ranskan kauppasaartoon Embargo Act of 1807 -nimisellä lailla. Lain mukaan kaikilla ulkomaanvientiin tarkoitetuilla ja Euroopasta tulleilla laivoilla oli pääsykielto Yhdysvaltain satamiin.[5] Kauppasaarrosta oli kuitenkin enemmän haittaa Yhdysvalloille itselleen kuin Ranskalle ja Britannialle, koska ne eivät tuolloin enää olleet riippuvaisia Yhdysvaltain kanssa käydystä kaupasta. Erityisesti yhdysvaltalaiset maanviljelijät ja New Englandin alue kärsivät saarrosta.[5] Jefferson kumosi osan kauppasaarrosta Non-Intercourse Act -nimisellä lailla 1. marraskuuta 1809, kaksi päivää ennen kuin jätti virkansa.[5] Saarto oli kuitenkin edelleen voimassa Ison-Britannian ja Ranskan kanssa.[5][2][3]
Presidenttinä
muokkaa
|
|
|
Ensimmäinen kausi
muokkaa
Vuonna 1808 Madison asettui ehdolle presidentinvaaleihin demokraattis-republikaanisen puolueen riveissä. Federalistien vastaehdokkaana toimi Charles Cotesworth Pinckney. Vaalien tärkeimmäksi kysymykseksi nousi Madisonin edellisenä vuonna asettama kauppasaarto; Vermontin osavaltiota lukuun ottamatta kaikki New Englandin alueen silloiset osavaltiot (New Hampshire, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut) äänestivät Pinckneytä. Tästä huolimatta Madison voitti vaalit ylivoimaisesti 64,7 %:n kannatuksella. Madisonin virkaanastujaiset pidettiin 4. maaliskuuta 1809.[7][8]
Yhdysvaltain kongressissa Madisonin edustama demokraattis-republikaaninen puolue oli vuonna 1809 saavuttanut enemmistön sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Federalistit olivat vuonna 1791 saaneet ajettua läpi ehdotuksen kansallisen pankin perustamisesta 20 vuoden mittaisella toimiluvalla. Kun toimilupa meni umpeen alkuvuodesta 1811, päätti pankkia vastustanut demokraattis-republikaaninen puolue äänestyttää pankin jatkosta vielä ennen uusia vaaleja 24. tammikuuta 1811. Vaikka Madison itse kuului demokraattis-republikaaneihin, hän kannatti pankin toimiluvan jatkamista. Äänestys pankin lopettamisesta oli erittäin tasainen; edustajainhuoneessa ehdotus meni läpi äänin 65-64, kun taas senaatissa äänestys päättyi tasan 17-17. Tasatuloksen takia päätös pankin jatkamisesta siirtyi silloiselle demokraattis-republikaaniselle varapresidentille George Clintonille. Clinton äänesti puolueensa linjan mukaisesti pankin toimiluvan uusimista vastaan ja näin ollen pankki lopetettiin 3. maaliskuuta 1811.[9][10]
Kostona kauppasaarrosta Iso-Britannia alkoi Madisonin presidenttikaudella tukea intiaaneja taisteluissa uudisasukkaita vastaan ja pakkovärvätä yhdysvaltalaisten kauppalaivojen miehistöä Royal Navyn palvelukseen. Yhdysvaltain kongressiin oli vuoden 1811 vaaleissa valittu noin parikymmentä War Hawks (suom. Sotahaukat) -nimityksellä tunnettua demokraattis-republikaanista poliitikkoa. Haukat saivat hankittua kongressin tärkeimmät paikat ja he aloittivat marraskuussa 1811 erilaisten armeijaa tukevien lakiehdotusten ajamista läpi. Armeijan varustaminen huipentui kesäkuussa 1812, kun ensin edustajainhuone (4. kesäkuuta) ja myöhemmin myös senaatti (18. kesäkuuta) hyväksyivät sodan Isoa-Britanniaa vastaan. Madison hyväksyi lain vielä samana päivänä aloittaen vuoden 1812 sodan.[11][12] Yhdysvalloilla ei kuitenkaan ollut lisääntyneestä asevarustelusta huolimatta tarpeeksi vahvoja asevoimia ylivoimaista Isoa-Britanniaa vastaan. Useimmat osavaltiot kieltäytyivät lähettämästä sotajoukkoja, ja sota saikin lempinimen Mr. Madison's War (suom. Herra Madisonin sota).[2][3]
Toinen kausi
muokkaaVuonna 1812 Madison haki jatkokaudelle presidenttinä. Federalistit nimesivät hänen vastaehdokkaakseen newyorkilaisen DeWitt Clintonin. Uusien vaalien tärkein kysymys oli Madisonin edellisen kauden lopussa syttynyt vuoden 1812 sota. Sodan alkupuolella Yhdysvaltain armeija oli pärjännyt heikosti brittien hyvin koulutettuja joukkoja vastaan; tämä näkyi myös vaalien tasaisuudessa. Madison voitti vaalit lopulta noin 59% kannatuksella.[13][14]
Voitosta huolimatta Madisonia kritisoitiin laajasti Yhdysvaltain pitämisestä edelleen mukana sodassa ylivoimaista Britannia vastaan. Erityisesti federalistien mielestä sota oli järjetön; osa federalisteista ehdotti jopa Madisonin eroa sodan vuoksi.[15] Elokuussa 1814 britit marssivat Washingtoniin ja polttivat useita hallintorakennuksia, muun muassa Valkoisen talon ja kongressin kirjaston. Yhdysvallat sai kuitenkin sotasankariksi nousseen Andrew Jacksonin johdolla monta tärkeää voittoa briteistä.[15] Voittojen ansiosta sotaa ei pidetty täysin epäonnistuneena ja federalistinen puolue hajosi.[15] Sota päättyi virallisesti Ghentin rauhaan joulukuussa 1814, vaikka vielä seuraavan vuoden alussa Jacksonin joukot voittivat britit New Orleansin taistelussa[16].[2][3]
10. huhtikuuta 1816 kongressi päätti äänestää uuden kansallisen pankin perustamisesta. Pankin toimilupa hyväksyttiin edellisen tapaan 20 vuoden toimiluvalla. Pankki perustettiin 35 miljoonan dollarin pääomalla, josta 7 miljoonaa tuli suoraan Yhdysvaltain hallitukselta. Pankilta kuitenkin loppui pääoma ennen kuin 20 vuoden toimilupa meni umpeen. Vaikka kongressi päätti vuonna 1836 yrittää elvyttää pankkia, käytti tuolloinen presidenttinä toiminut Andrew Jackson veto-oikeuttaan ja esti pankin elvytyksen tehden siitä kuitenkin normaalin pankin. Lopullisesti pankki lopetti toimintansa vuonna 1841.[9][17]
Viimeiset vuodet
muokkaaToisen kautensa loputtua vuonna 1817 Madison palasi kotitilalleen Montpelieriin Virginiaan yhdessä vaimonsa kanssa. Presidenttikausien jälkeen Madison ryhtyi yhdessä Jeffersonin kanssa työskentelemään kaksikon perustamassa Virginian yliopistossa, jossa Madison toimi rehtorina. Madison ja Jefferson tajusivat opiskelun merkityksen maalle ja he työskentelivätkin eri yliopistojen opettajien kanssa löytääkseen parhaat opetusmetodit. Vuonna 1819 Madison perusti American Colonization Society -nimisen yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli vapauttaa orjia ja kuljettaa heitä takaisin Afrikkaan.[4]
Madison viihdytti kotitilallaan Montpelierissä useita arvovaltaisia vieraita. Hän kuoli tilallaan 85-vuotiaana 28. kesäkuuta 1836.[2][3]
Yksityiselämä
muokkaaMadisonilla oli 11 sisarusta;
|
|
Suurin osa Madisonin suurperheestä on haudattu perheen omalle hautausmaalle Montpelieriin.
Madison meni naimisiin syyskuussa 1794 26-vuotiaan lesken Dolley Payne Toddin (1768–1849) kanssa.[2][19] Madison ja Dolley eivät saaneet koskaan yhteisiä lapsia, mutta he kasvattivat yhdessä Dolleyn edellisestä avioliitosta syntyneen John Payne Toddin.[20][19] James Madisonin kuoltua Dolley myi maatilan ja muutti Washington D.C:hen, jossa hänet haudattiin yleiselle hautausmaalle.[21]
Perintö
muokkaaHuolimatta presidenttinä tekemistään virheistä Madisonia pidetään edelleen loistavana ajattelijana ja valtiomiehenä.[2] Hänen mukaansa on nimetty yksi yliopisto, vuonna 1908 Virginiaan perustettu James Madisonin yliopisto (engl. James Madison University).[22] Lisäksi yliopiston kampuksella toimii Madisonista kertova James Madison Center for Liberty & Learning.[23] Yliopiston lisäksi Madisonin mukaan on nimetty kaksi Yhdysvaltain merivoimien alusta; ydinsukellusvene USS James Madison (SSBN-627)[24] ja vuoden 1812 sodassa käytetty sotalaiva USRC James Madison.[25] Lisäksi New Yorkissa sijaitsee Madisonin mukaan nimetty puisto, Madison Square, sekä puiston mukaan nimetyt Madison Square Garden ja Madison Avenue.[26]
Vuonna 2006 ryhmä yhdysvaltalaisia historiantutkijoita listasi Yhdysvaltain presidenttien pahimpia virheitä. Madisonin päätös aloittaa sota Isoa-Britanniaa vastaan oli listalla sijalla kuusi sekä Jeffersonin kaudella hyväksytty Embargo Act sijalla seitsemän.[27]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k l m n James Madison – The Nation Builder American Heritage. Arkistoitu 24.4.2017. Viitattu 31.12.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l James Madison History. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g James Madison Biography American-Presidents.com. Arkistoitu 1.2.2011. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e James Madison Biography Montpelier.org. Arkistoitu 21.12.2010. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d Embargo Act History. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The Madison Cabinet u-s-history.com. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Election of 1808 u-s-history.com. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
- ↑ President Elect - 1808 presidentelect.org. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Thayer Watkins: The Bank of the United States San José State University. Arkistoitu 10.1.2011. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The First Bank of the United States Economic History Services. Arkistoitu 14.12.2010. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The War of 1812: War Hawks galafilm.com. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
- ↑ War of 1812 Causes and Effects Warof1812.ca. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Election of 1812 u-s-history.com. Viitattu 10.1.2011. (englanniksi)
- ↑ President Elect - 1812 presidentelect.org. Viitattu 10.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c James Madison 1809–1817 White House. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Andrew Jackson (Kappale Andrew Jackson's Military Career) History. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Bank Notes of the Second Bank of the United States teachinghistory.org. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Facts about James Madison revolutionary-war-and-beyond.com. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Dolley Payne Todd Madison White House. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ John Payne Todd Montpelier.org. Arkistoitu 21.12.2010. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The Madison Cemetery Montpelier.org. Arkistoitu 29.8.2012. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ General Information About James Madison University jmu.edu. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ James Madison Center jmu.edu. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ JAMES MADISON (SSBN 627) nvr.navy.mil. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The Revenue Cutter Service: Nine Cutters and the War of 1812 (s. 10) American Military University. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Madison Square Garden - the Garden ilovenewyork.se. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
- ↑ U.S. historians pick top 10 presidential errors Ctv.ca. Arkistoitu 21.12.2010. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
- James Madisonin elämäkerta Valkoinen talo (englanniksi)