Jämi
Jämi on Jämijärvellä Satakunnan maakunnassa sijaitseva luonto-, harrastus- ja matkailualue. Alue on osa heinäkuussa 2020 hyväksyttyä Lauhanvuori-Hämeenkankaan geoparkia.[1] Alueella on ympärivuotista matkailutoimintaa ja -palveluita.
Jämi tunnetaan sen pitkästä historiasta ilmailun parissa. Jämijärven lentokenttä on ollut 1930-luvulta 1960-luvun alkuun Suomen merkittävin purjelennon keskus.
Luonto
muokkaaJämin alueen luonto on muodostunut omanlaisekseen etenkin leveysasteille poikkeuksellisten vaihtelevien pinnanmuotojen vuoksi. Alueelle levittyy Hämeenkankaan laaja harjualue, joka on muodostunut jääkauden aikana. Alueella sijaitsee Satakunnan korkein kohta Soininharju, jonka korkeus on 184,5 metriä[2]. Myös Soininharjun jatkona oleva Niiniharju on yli 180 metriä korkea. Alueen harjut ja harjukuopat eli supat kuuluvat harjujensuojeluohjelmaan. Suurimmalla supalla, Koivistonvadilla, on leveyttä noin 200 metriä ja syvyyttä 25 metriä.[3] Jämin luonnolle tyypillistä ovat myös kirkasvetiset lähteet, joista tunnetuimpia ovat Uhrilähde ja Kylmämyllynlähde.
Hämeenkankaalla on yksi eteläisen Suomen laajimmista dyynikentistä[4], jossa elää lukuisia harvinaistuneita hyönteis- ja kasvilajeja. Paahdeympäristössä viihtyvät muun muassa palosirkka, hietaneilikka, harjukeltalieko ja kangasajuruoho[5][6]. Niiniharjulla on yksi metsälehmuksen pohjoisimpia luonnollisia esiintymisalueita[7]. Niiniharjun lehtoalueelle on sora- ja hiekkaharjun päälle muodostunut huomattavasti ympäristöään rehevämpi hieta-alue, jossa on runsas sekapuusto ja jossa kasvaa monia mustikkatyypin kasveja.[8]
Lauhanvuori-Hämeenkangas-geopark
muokkaaJämin alue on osa laajempaa Lauhanvuori-Hämeenkangas-geoparkia, joka sisältää yhteensä 52 erilaista geokohdetta. Alue sai geopark-statuksen vuonna 2020. Kyseessä on Suomen toinen Unesco Global Geopark -jäsenyyden saavuttanut alue[9]. Projekti on näkynyt myös Jämillä, jossa on projektivuosien aikana muun muassa uusittu luontomatkailukohteiden viitoitusta sekä rakennettu uusia taukopaikkoja[10].
Matkailu
muokkaaSyksyn ja talven aikana toiminnassa on hiihtotunneli, jota hoitaa urheiluseura Jämin Jänne ry. Tunnelissa on sekä vapaan että perinteisen hiihtotavan urat. Hiihtomatkaa kertyy yhteensä 1,25 kilometriä. Syyskaudella 2020 tunneli avautuu 29. syyskuuta[11]. Tunneli avasi ovensa vuonna 2002 maailman ensimmäisenä maanpäällisenä tunnelina[12].
Alueella sijaitsee elämysmatkailuyrityksiä[13]. Vuonna 2017 Jämille avattiin seikkailupuisto[14]. Lisäksi alueella on beachvolley-kenttä, minigolf-rata, AAA1-tasoinen frisbeegolf-rata, rullasuksirata[15] ja uimaranta[16]. Alueelta löytyy opastettuja luontopolkuja. Kiintorastiratana toimiva georastirata kertoo Soininharjusta QR-koodien avulla. Seudulla on myös laaja maastopyöräily-, ratsastus-, sauvakävely sekä latureittiverkosto. Reittien varrella on kotia ja laavuja.
Majoituspalvelut ovat keskittyneet etenkin mökkivuokrauksen ympärille[17], mutta alueella toimii myös hostelli ja kolme hotellia.
Jämi tapahtumapaikkana
muokkaaJämi on tunnettu erikokoisten tapahtumien järjestämiskohteena[18], ja alueella on 200 hehtaarin tila suurtapahtumille. Jämin Jänne on järjestänyt alueella hiihdon Suomen-mestaruuskilpailut vuosina 2013 ja 2015.lähde? Alueella on järjestetty myös muita suuria urheilutapahtumia, kuten talvitriathlonin MM-kisat ja SM-kisat[19] ja suunnistuskilpailu Jukolan Viesti[20]. Toistuvasti järjestettäviin urheilutapahtumiin kuuluu muun muassa Jämi84-maastopyöräilykilpailu[21].
Muita suurtapahtumia ovat olleet partiolaisten kansainvälinen Miilu-leiri[22] ja Suviseurat[23]. Vuonna 2006 valmistunut tapahtumakeskus Jämi Areena toimii etenkin suurten tapahtumien järjestämispaikkana. Jämi Areenan omistaa Jämijärven kunta[24].
Alue on myös koiraharrastajien suosiossa: Jämillä järjestetään muun muassa JämiSM-erikoiskilpailu[25].
Lentokenttä
muokkaaJämin Soininharjun juuressa on 1930-luvulla perustettu lentokenttä, joka on nykyään Suomen harrasteilmailun tärkeimpiä keskittymiä. Aluetta käyttävät muun muassa pien- ja purjelentokoneet, lennokit sekä laskuvarjohyppääjät. Varsinkin kesäaikaan harrasteilmailu on Jämillä vilkasta. Kentän lähellä on Jämijärven ilmailuperinteestä kertova pieni ilmailumuseo. Jämin lentokentällä järjestetään ilmailulajien leirejä, kilpailuja ja kursseja. Tapahtumista suurin on Jämi Fly In.[26]
Muistomerkit
muokkaaJämillä on kaksi muistomerkkiä. Jämijärven lento-onnettomuuden muistomerkki pystytettiin vuonna 2014 kuolleiden kahdeksan hyppääjän muistoksi. Vuonna 1949 kuolleen laskuvarjohyppääjä Viktor Andron muistomerkin on pystyttänyt Tampereen laskuvarjokerho ry[27].
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomeen on syntynyt toinen Unescon Geopark – Lauhanvuori-Hämeenkangas hyväksyttiin maailmanlaajuiseen geologisesti ainutlaatuisten kohteiden verkostoon Yle Uutiset. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Silja Kahra: Tilastokeskus - Tietoaika www.stat.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Hämeenkankaan luonto ja nähtävyydet - Luontoon.fi www.luontoon.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Hämeenkankaan dyynikenttä Lauhanvuoriregion.fi. Arkistoitu 16.10.2021. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Paahdetta kerrakseen Jämijärven Soininharjulla Suomen Luonto. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämikeskus - Luonto jamikeskus.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Niiniharju Lauhanvuoriregion.fi. Arkistoitu 25.9.2020. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Info | Jämi www.jami.fi. Arkistoitu 21.9.2020. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Katri Linnikko: Lauhanvuori-Hämeenkangas sai Geopark-statuksen UutisOiva, Oivaseutu.fi. 10.7.2020. Arkistoitu 11.8.2020. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämiä aletaan kehittää geopark-kuntoon Oivaseutu. 31.5.2016. Viitattu 2.9.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Hiihtotunneli | Jämi www.jami.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämin hiihtotunneli täyttää 10 vuotta Kestävyysurheilu.fi. Viitattu 2.9.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Korsuretket - virkistyspäivät ja ohjelmapalvelut Jämijärvellä Korsuretket. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämi maat seikkailupuistot.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Katri Linnikko: Upea luonto ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat Jämin vahvuuksia UutisOiva, Oivaseutu.fi. 2.6.2020. Arkistoitu 3.6.2020. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämikeskus - Uinti jamikeskus.fi. Viitattu 3.9.2020.
- ↑ Jämi www.jami.fi. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Korona iski rajusti matkailualalle, mutta Jämillä uskotaan lähimatkailun kasvuun SAMK - Satakunnan ammattikorkeakoulu. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Talvitriathlonin MM-kisat Jämillä Yle Uutiset. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämi-Jukola 2004 | Jukolan viesti - Jukola relay - Jukola kavlen jukola.com. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Jämi84 - koko kansan maastopyöräilytapahtuma! Jämi147. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Miilu – PartioWiki fi.scoutwiki.org. Viitattu 3.9.2020.
- ↑ Suviseuroissa Jämijärvellä yli 50000 seuravierasta Helsingin Sanomat. 1.7.1991. Viitattu 3.9.2020.
- ↑ Jämi Areena siirtymässä kunnan haltuun Yle Uutiset. Viitattu 2.9.2020.
- ↑ Syksyn kilpailut :: Lansi-suomen-valjakkourheilijat www.l-svu.fi. Viitattu 2.9.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Liisa Raipala: Luonto, kulttuuri ja tapahtumat houkuttelevat Oivaseutu. 31.5.2016. UutisOiva. Viitattu 3.9.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jämijärvi (EFJM) Lentopaikat.fi. Viitattu 02.09.2020.