Islamismi

Islamismilla tarkoitetaan islamia myös poliittisena liikkeenä erotuksena sanasta islam, jolla viitataan islamiin vain uskontona. Islamismi syntyi protestina ja vastaliikkeenä muslimimaiden nykyaikaistumiselle ja länsimaiselle vaikutukselle, joka alkoi jo 1700-luvulla. Reformistiset islamilaiset liikkeet vaativat paluuta aitoon ja alkuperäiseen islamiin. Liikkeiden kirjo ulottuu rauhallisesta kasvatustyöstä poliittiseen toimintaan, jolloin vasta puhutaan islamismista.

Islamistiin liikkeisiin kuuluu erilaisia itsenäisiä järjestöjä, kuten muslimiveljeskunta, al-Qaida ja ISIS. Sillä voidaan tarkoittaa myös Iranin vallankumouksessa valtaan noussutta järjestelmää, Saudi-Arabiassa vallitsevaa wahhabismia ja Afganistanin Talibania. Islamistit ovat pyrkineet luomaan islamilaisia valtioita, jotka perustuvat islamilaiseen lakiin eli šariaan. Islamismin julkista kuvaa ovat hallinneet terrori-iskuja ja itsemurhapommittajia käyttäneet ääriliikkeet.

Etymologia ja määritelmä

Sana l’islamisme (suom. islamismi) otettiin käyttöön 1700-luvun Ranskassa, jolloin sillä korvattiin entinen käsite ”muhamettilaisuus”. Islamismi tarkoitti siis samaa kuin ”islam”, joksi sana myöhemmin lyheni.

Käsitteen merkitys on vuosisatojen kuluessa muuttunut, ja nykyään sitä käytetään usein poliittisen islamin synonyyminä. Annetut määritelmät eroavat siinä, miten läheiseksi islamismin välit kuvataan suhteessa islaminuskoon. Mohammed Ayoobin (2008) mukaan islamismi tarkoittaa islamia ”poliittisena ideologiana, ei uskontona tai teologiana”. Kielitoimiston sanakirja taas määrittelee sen liikkeeksi, joka ajaa ”islamin oppien tiukkaa noudattamista”, ja islamistin ”islamistiseksi fundamentalistiksi”. Merriam-Webster -sanakirja määrittelee islamismin 1) islamin uskona, oppina tai sen asian ajamisena ja 2) reformikansanliikkeenä, joka pyrkii yhteiskunnan uudelleen järjestämiseen islamin lakien mukaisesti.

Islamismin määritelmä on kiistanalainen, ja sanalla viitataan monenlaisiin aatteisiin ja liikkeisiin. Yhteistä niille on pyrkimys edistää poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita islamin symbolien ja perinteiden avulla ja niistä innoitusta ammentaen.

Google-kirjojen tietokannan mukaan sanan islamism käyttö oli englanninkielisessä kirjallisuudessa harvinaista 1990-luvulle saakka, minkä jälkeen se yleistyi nopeasti. Suosituimmillaan sana oli vuoden 2012 tienoilla.

Islamismin sisältö

Poliittisen islamismin kirjo on hyvin laaja. Sen mukaan islamilla ei ole pelkästään uskonnollista merkitystä, vaan se tulisi huomioida poliittisessa päätöksenteossa. Maltillisimmaan islamismi vaatii maallista valtaa antamaan muodollisen tunnustuksen islamin merkitykselle, mikä käytännössä voi näkyä esimerkiksi kansallissymboleissa. Äärimmillään islamismi ajaa koko vallitsevan yhteiskunnallisen ja poliittisen järjestelmän kumoamista ja teokratian perustamista, tarvittaessa väkivaltaisin keinoin.

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan "lainsäädäntövalta on islamissa Jumalalla", ja Jumalan laki on muuttumaton. Islamismin ihanne on profeetta Muhammedin ja neljän oikeaan johdetun kalifin paljolti myyttinen kulta-aika. Heidän luomaansa valtakuntaa pidetään Jumalan lain mukaisena islamilaisena valtiona, jonka tulisi olla mallina muslimeille myös nykyisin. Islamismi uudelleentulkitsee ja välineellistää islamin pyhää historiaa ja pyhiä kirjoituksia. Nykyajan ongelmat tulee ratkaista palaamalla islamin alkuaikojen romantisoituun utopiaan. Poliittisia tavoitteita ja päätöksiä perustellaan aidon ja alkuperäisen islamin puhdistamisella ja myöhemmin syntyneen aineksen poistamisella. Käytännössä islamistit ovat kuitenkin erimielisiä siitä, millä keinoin ja miten laajasti tavoitteeseen pyritään.

Menneisyyden romantisoimisesta huolimatta islamismi on tuore ilmiö, joka syntyi 1800-luvulla. Myös sen tavoitteet ja menetelmät ovat pohjimmiltaan modernistisia. Totalitarismin tapaan se haaveilee nykyaikaisten valtioiden suunnattomien voimavarojen valjastamisesta yhden ideologian palvelukseen, ylhäältä ohjatusta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja kansalaisten pakottamisesta poliittiseen puhdasoppisuuteen. William Shepard kutsuu tällaista ajattelua ”islamilaiseksi totalismiksi”. Sen näkökulmasta islam ei ole pelkkä yksityiseen uskonnonharjoittamiseen ja teologisiin vakaumuksiin perustuva uskonto vaan kokonaisvaltainen elämäntapa, joka määrittelee poliittista, taloudellista ja yhteiskunnallista toimintaa. Käytännössä islamistit ovat yleensä pyrkineet tähän vaatimalla islamilaista valtiota, jonka kaikki lait perustuvat šariaan.

Islamismin retoriikka vetoaa usein vapaustaisteluun ja vastarintaan, jota käydään ei-islamilaisten maiden poliittista, kulttuurista ja taloudellista vaikutusvaltaa vastaan. Monet islamistit perustelevat ei-muslimeja vastaan käytyjä sotia jihadilla. Lopullinen tavoite ei kuitenkaan ole pelkkä ulkoisen vihollisen lyöminen vaan alkuaikojen islamin kuvitteelliseen puhtauteen ja virheettömyyteen palaavan valtion luominen.

Historia

Tausta

Ajatus profeetta Muhammedin ja neljän ensimmäisen kalifin aikaisesta kulta-ajasta on islamin piirissä vanha ja vaikutusvaltainen ajatus. Menneisyyttä on pidetty nykyisyyttä parempana ja yksinkertaista elämää hyveellisenä. Perinteisesti muslimit ovat kuitenkin katsoneet, ettei kulta-aikaa ole mahdollista palauttaa eikä sitä siksi myöskään ole johdonmukaisesti jäljitelty. Myöhempien aikojen epäoikeudenmukaisuus ja hallitsijoiden epätäydellisyys on hyväksytty välttämättömänä pahana, mikä on taannut muslimiyhteiskuntien vakauden ja palvellut myös hallitsijoiden etuja. Kharijiitit ja varhaisten ismailiittien kaltaiset lahkot tosin kannattivat paluuta Muhammedin ja oikeaanjohdettujen kalifien kulta-aikaan, mutta ne kohtasivat voimakasta vastustusta vallanpitäjien taholta eivätkä tavalliset muslimitkaan yleensä vakuuttuneet niiden millenaristisesta sanomasta. Myös islamilaiset teologit asettuivat yleensä tukemaan status quota.

Oikeamieliset esi-isät

Islamismi poliittisena ohjelmana ja joukkoliikkeenä syntyi reaktiona 1700-luvulla alkaneeseen länsimaiden voimistumiseen ja islamilaisen maailman suhteelliseen heikkenemiseen. Se horjutti muslimien perinteistä käsitystä siitä, että maailmanjärjestys oli Jumalan säätämä. Monet tulkitsivat islamin vallan taantumisen johtuvan siitä, etteivät muslimit enää seuranneet oikeamielisten esivanhempiensa (salaf al-salih, vrt. salafismi) esimerkkiä. Ratkaisuksi salafistit tarjosivat paluuta alkuperäiseen islamiin ja kulta-aikana vallinneeseen elämäntapaan.

Varhaiset 1800-luvun islamistit tulkitsivat usein kulta-aikaa modernistisesti. Egyptiläinen Muhammad Abduh kannatti tieteellistä positivismia ja katsoi ihanteellisen muslimiyhteisön rakentuvan lain lisäksi järjelle. Vääräuskoisuus tarkoitti Abduhin mukaan ”silmien sulkemista valolta ja rationaalisen todistusaineiston torjumista”. Abduh myös vastusti sokeaa auktoriteettiuskoa ja jäljittelyä. Toisaalta Abduh kehotti muslimeja etsimään uskontonsa oikeaa sisältöä ensimmäisten kalifien ajoista ja erottamaan siitä myöhemmän, turmelevan aineksen.

Abduhin seuraajien keskuudessa vallalle nousi ajatus kirjaimellisesta juurille paluusta ja sellaisen yhteiskunnan luomisesta, joka olisi samanlainen kuin 600-luvun Arabian yhteiskunnan kuviteltiin olevan. Abduhin oppilaasta Rašid Ridasta tuli konservatiivisen islamismin vaikutusvaltaisimpia teoreetikkoja. Klassisen islamilaisen valtioteorian ajatus kalifaatista oli välillä miltei unohtunut, mutta Ridan kaltaisille ajattelijoille se alkoi näyttäytyä vakavasti otettavana vaihtoehtona maallistuneelle esivallalle. Vastaavan renessanssin koki ajatus šariasta ainoana lakina.

Salafismi poliittisena liikkeenä vakiintui 1900-luvun alussa. Se otti voimakkaita vaikutteita hanbalien tiukasta puhdasoppisuudesta ja muiden vaihtoehtojen poissulkemisesta. Islamin pyhiin kirjoituksiin alettiin suhtautua fundamentalistisesti eikä islamin pyhää historiaa tarkasteltu aikalaiskontekstia vasten vaan yleispätevänä ihanteena, joka oli sovellettavissa kaikkiin aikoihin ja paikkoihin.

Kolonialismin vaikutus

Kolonialismi johti vanhojen muslimihallitsijoiden ja -valtakuntien kaatumiseen. Vaikka muslimihallitsijat eivät aina noudattaneet uskonnon ihanteita tai Muhammedin ja tämän seuraajien esimerkkiä, heidän valtansa oikeutus oli mahdollista perustella uskonnollisin keinoin. Eurooppalaisten ei-muslimien valta sen sijaan synnytti keskustelua siitä, kuuluivatko siirtomaan asemaan joutuneet muslimimaat enää ”rauhan taloon” (dar al-Islam). Mikäli ne eivät sitä olleet, muslimien oikeus ja velvollisuus oli syrjäyttää siirtomaahallinto ja palauttaa islamilainen järjestys.

Kolonialismin vastustus synnytti ajatuksen jihadista poliittisena itsenäisyys- ja vapaustaisteluna. Siirtomaaisäntien vastaisia sotia perusteltiin jihadilla, jolloin raja kotimaan hyväksi käydyn puolustussodan ja kaikkien muslimien puolesta käydyn yleisen uskonnollisen kamppailun välillä hämärtyi. Jihad on vielä 2000-luvullakin ollut muslimimaissa vaikutusvaltainen perustelu, kun taistellaan ulkomaista miehitystä tai vaikutusvaltaa vastaan.

Islamismi nykyään

Kuolema ja paratiisi kiinnostavat islamisteja.

Nykypäivän islamistisiksi kutsutut järjestöt ja järjestelmät ovat hyvin erilaisia. Islamismilla on viitattu sekä Muslimiveljeskunnan kaltaisiin uudistusliikkeisiin, al-Qaidan ja ISISin kaltaisiin jihadistisiin terrorijärjestöihin, Iranin islamilaisen vallankumouksen seurauksena syntyneeseen teokraattiseen tasavaltaan, Saudi-Arabian wahhabilaiseen monarkiaan että Afganistanin talibaniin.

Muslimiveljeskuntaan kuulunut liikkeen keskeinen ideologi Said Qutb on etenkin radikaalille islamismille ja jihadismille tärkeä taustavaikuttaja. Esimerkiksi teoksessaan Ma'alim fi al-Tariq (engl. Milesstones) Qutb hyökkää Jahiliyyah-järjestelmäksi kutsumaansa länsimaista sekularismia vastaan ja esittää vaihtoehdoksi fundamentalistista islamilaista hallintoa. Qutb on tärkeä taustavaikuttaja monien radikaalien salafistijärjestöjen taustalla, mukaan lukien Al Qaida ja ISIS.

Euroopassa on maahanmuuton myötä alkanut toimia useita liikkeitä, jotka pyrkivät šarian mukaiseen lakiin ainakin muslimivähemmistölle. Järjestöjen, jotka edustavat lähinnä sunnalaista islamia, rahoitus tulee ennen kaikkea öljyrikkaista Saudi Arabiasta, Qatarista, Bahrainista ja Kuwaitista, joissa kaikissa vallalla islamin wahhabilainen tulkinta, jos kohta myös Erdoğanin Turkki on tukenut Euroopan turkkilaistaustaisia Milli Görüs -järjestön islamisteja. Arabimaiden tuen kautta islamismi ja wahhabismi ovat saaneet vahvan jalansijan Euroopan moskeijoista. Islamistiti ovat myös pyrkineet luomaan maallistuneesta eurooppalaisesta yhteiskunnasta erillistä elämäntapaa ja perustamaan omia instituutioitaan, kuten päiväkoteja, kouluja, kansalaisjärjestöjä ja tutkimuslaitoksia.

Islamististen järjestöjen toimintatavat vaihtelevat huomattavasti. Al-Qaida ja ISIS soveltavat terrorismia jihadin muotona, kun taas Muslimiveljeskunta suosittelee dawaa, dialogia ja muita rauhanomaisia keinoja. Opista käytetään nimeä ”wassatiyya”, mikä tarkoittaa kolmatta tietä ekstremismin ja sekularismin välillä. Alexandre del Vallen mukaan Muslimiveljeskunnan ja ISISin päämäärät ovat kuitenkin pohjimmiltaan samat: kalifaatin perustaminen ja šarian täytäntöön pano kaikkialla maailmassa. Muslimiveljeskunnan rauhanomainen retoriikka on del Vallen mukaan taktinen valinta. Kun terrori-isku tapahtuu, saavat rauhanomaiset islamistit tilaa julistaa, että ”terrorismi ei ole oikeaa islamia” ja että se uhkaa ennen kaikkea muslimeja itseään, koska se lisää islamofobiaa — siispä nyt on entistäkin tärkeämpää jatkaa taistelua islamofobiaa vastaan ja tukea sen uhkaamia ”rauhanomaisia muslimeja”, jollaisina Muslimiveljeskunnan kaltaiset radikaalit järjestöt itsensä esittävät.

Ranskalainen filosofi ja aatehistorioitsija Rémi Brague on pitänyt erottelua islamin ja islamismin välillä perusteettomana.

Jihadismi

Pääartikkeli: Jihadismi

Jihadismi on länsimaissa käytetty nimitys militanteille islamilaisille liikkeille, joiden juuret ovat poliittisessa islamissa. Sen kannattajat ovat lähinnä sunnimuslimeja, jotka katsovat olevansa jatkuvassa sodassa ”länttä” ja sen juutalais-kristillisiä arvoja vastaan. Islamismin tavoin jihadismi katsoo, ettei islam ole pelkästään yksilön toimintaa ja yhteisöllisiä rituaaleja sääntelevä vakaumus vaan sen valta ulottuu valtioon ja kaikkiin valtion kansalaisiin uskontokuntaan katsomatta. Islamismista poiketen jihadismi ei kuitenkaan tyydy toimimaan kansallisvaltion ja sen poliittisten instituutioiden piirissä.

Katso myös

• Radikaali islam
• Salafismi
• Wahhabismi
• Ibn Taymiyyah
• Sayyid Qutb

Lähteet

• Ayoob, Mohammed: The Many Faces of Political Islam: Religion and Politics in the Muslim World. University of Michigan Press, 2008. Google-kirjat. (englanniksi)
• Böwering, Gerhard: “Introduction”. Teoksessa The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, toim. Gerhard Böwering, s. i-xix. Princeton University Press.
• Firestone, Reuven: ”’Jihadism’ as a new religious movement”, The Cambridge Companion to New Religious Movements. (Toim. Olav Hammer & Mikael Rothstein) Cambridge University Press, 2012. ISBN 978-0-521-1-9650-5 Google-kirjat (viitattu 17.10.2022). (englanniksi)
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2
• Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
• Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0
• Mozaffari, Mehdi: What is Islamism? History and Definition of a Concept. Totalitarian Movements and Political Religions, 2007, 8. vsk, nro 1, s. 17-33. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.10.2022. (englanniksi)
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
• Suomen Islamilainen Yhdyskunta: Islam uskomme. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, International Islamic Publishing House, 1993. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. (Väitöskirja, Lapin yliopisto. Rauhantutkimus tänään 16) Helsinki: Like, 1999. ISBN 951-578-709-2
• Panella, Carlo: Islamin musta kirja: 1914–2006: Sorto, fundamentalismi, terrori. ((Il libro nero dei regimi islamici: 1914–2006 oppressione, fondamentalismo, terrore, 2006.) Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä) Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33865-0
• Saarelainen, Matti: Muhammedin pitkä varjo: Tutkimus poliittisen islamin Länsi-Euroopalle aiheuttamasta haasteesta. (Ulkopolitiikan haasteita 3) Helsinki: Ulkopoliittinen instituutti, 1992. ISBN 951-769-041-X
• Tucker-Jones, Anthony: Jihad: Taistelevan islamin taustat. ((The rise of militant Islam: An insider's view of the failure to curb global jihad, 2010.) Suomentanut Juhani Nieminen) Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-457-3
• Ahmad al-Hussein, Lubna; Kareh Tager, Djenane: Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani. (Suis-je maudite? La femme, la charia et le coran). Suomentanut Tommy Granholm.) Minerva, 2011.

Aiheesta muualla

• How Islam got political: Founding fathers, BBC (englanniksi)
• Roy Brown: Poliittista islamia vastaan. Vapaa ajattelija 1/2004.