Isildur
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Isildur on kuvitteellinen henkilö J. R. R. Tolkienin fantasiamaailmassa Keski-Maassa.
Isildur kirjoissa
muokkaaIsildur syntyi vuonna 3220 Toista Aikaa Númenorin saarella ruhtinas Elendilin vanhimmaksi pojaksi. Hänellä oli pikkuveljenään Anárion ja neljä poikaa, joiden nimet olivat Elendur, Aratan, Ciryon ja Valandil.
Nuoruudessaan Isildur varasti kuninkaan puutarhasta Nimlothin, Númenorin Valkoisen Puun, hedelmän. Sauronin turmelema kuningas Ar-Pharazôn kaatoi Nimlothin ja poltti sen jäännökset Morgothin alttarilla. Isildur myöhemmin istutti hedelmän Minas Ithiliin ja siitä tuli ensimmäinen Gondorin Valkoinen Puu.
Valar tuhosivat Ar-Pharazônin ja Númenorin asukkaineen, mutta Isildur pakeni Númenorin tuhoa Elendilin, Anárionin, poikiensa ja kannattajiensa kanssa Keski-Maahan. Hän ja Anárion perustivat etelään Gondorin valtakunnan, kun taas Elendil perusti pohjoiseen Arnorin valtakunnan. Isildur perusti Gondoriin Ithilienin maakunnan ja rakensi Minas Ithilin kaupungin Varjovuorilla sijaitsevaan laaksoon.
Isildur asui Minas Ithilissä, kunnes vuonna 3428 Sauron hyökkäsi sinne ja poltti Valkoisen Puun. Hän pakeni jokea pitkin Valkoisen Puun hedelmän kanssa ja vetäytyi isänsä luokse Arnoriin. Anárion hallitsi yksin Gondoria. He vuonna 3434 liittoutuivat haltiakuningas Gil-galadin kanssa ja muodostivat Haltiain ja Ihmisten Viimeisen Liiton. Anárion kaatui Barad-dûrin piirityksessä ja Gil-galad ja Elendil taistelussa Sauronia vastaan, mutta Isildur otti kuolleen isänsä miekan ja leikkasi sillä Valtasormuksen Sauronin sormesta.
Elrond Puolhaltia ja Círdan neuvoivat Isilduria tuhoamaan Sormuksen Tuomiovuoren liekeissä, mutta hän kieltäytyi ja julisti Sormusten Sormuksen dúnedainin perintökalleudeksi. Isildur istutti Valkoisen Puun hedelmän Anárionin muistoksi Minas Anoriin. Hän luovutti Gondorin kuninkuuden Meneldilille, veljensä Anárionin pojalle, joka kruunattiin Arnorin hallitsijaksi. Vuonna 2 Kolmatta Aikaa Isildur kulki Kurjenmiekkakentällä, kun örkit hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Hänen kaikki sotajoukkonsa ja poikansa kaatuivat. Isildurin lapsista vain Valandil selvisi hengissä, koska hän oli silloin Rivendellissä. Sotajoukoista vain aseenkantajat Ohtar ja Estelmo selviytyivät ja pakenivat Rivendelliin.
Isildur pakeni ja laittoi Sormuksen sormeensa. Hän muuttui näkymättömäksi ja yritti uida Anduin-joen toiselle puolelle, mutta silloin Sormus petti hänet ja luiskahti hänen sormestaan. Örkit ampuivat Isilduriin nuolilla ja tappoivat hänet. Isildurin ruumis upposi Anduiniin, ja Suurin Sormus makasi joen pohjamudassa noin 2500 vuotta, kunnes hobitit Déagol ja Sméagol löysivät Sormuksen. Sormuksen vuoksi Sméagol murhasi Déagolin ja pakeni sen kanssa Sumuvuorille, jossa hän muuttui Klonkuksi.
Isildur oli ennen kuningas Elessaria viimeinen kuningas, joka hallitsi Arnoria ja Gondoria. Hänen nuorimmasta pojastaan, Valandilista, tuli Arnorin kuningas. Isildurin kuolemasta lähtien Isildurin perilliset hallitsivat Arnoria ja Anárionin jälkeläiset hallitsivat Gondoria, kunnes Aragorn Arathornin poika kruunattiin molempien valtakuntien hallitsijaksi.
Isildurin ruumista luultavasti ei koskaan löydetty. Jotkut kuitenkin uskoivat, että velho Saruman Valkoinen olisi etsiessään Sormusta löytänyt Isildurin luurangon ja polttanut sen Rautapihassa tuhkaksi. Kuningas Elessarin miehet nimittäin löysivät Elendilmirin, jalokiven jota Isildur oli kantanut kuolemaansa asti. Elendilmir oli kadonnut hänen ruumiinsa mukana, mutta Saruman oli löytänyt sen ja luultavasti myös Isildurin ruumiin jäännökset.
Isildur elokuvissa
muokkaaPeter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa Isilduria esittää näyttelijä Harry Sinclair. Elokuvissa Isildur esiintyy Sormuksen ritarien prologissa ja Kahdessa tornissa ja Kuninkaan paluussa takaumissa. Elokuvien maailmassa Isildur oli Gondorin viimeinen kuningas, eikä Arnoria mainita. Anárion mainitaan vain Kuninkaan paluun pidennetyssä versiossa, jossa Denethor sanoo olevansa Anárionin huoneen käskynhaltija.
Edeltäjä: Sauron |
Valtasormuksen haltija 3441 Toista Aikaa-2 Kolmatta Aikaa |
Seuraaja: Déagol |