Index librorum prohibitorum

Index librorum prohibitorum (latinaa, suom. Kiellettyjen kirjojen luettelo) oli luettelo niistä julkaisuista, jotka katolinen kirkko sensuroi, koska katsoi niiden olevan vaaraksi itselleen tai jäsentensä uskolle. Luettelon eri painokset ovat sisältäneet myös ohjeita kirjojen lukemista, myymistä ja sensurointia koskien. Kirkon tavoitteena oli estää moraaliltaan arveluttavien tai teologialtaan väärien teosten lukeminen ja uskovien turmeleminen. Katolisilla kirjoittajilla oli mahdollisuus puolustaa kirjoituksiaan ja julkaista uusi versio, johon oli tehty tarvittavat korjaukset tai poistot pannan välttämiseksi. Kirkko kannusti ennen julkaisua tapahtuneeseen itsesensuuriin.

Historia

Ensimmäinen kiellettyjen kirjojen luettelo julkaistiin Alankomaissa vuonna 1529. Venetsia ja Pariisi seurasivat esimerkkiä vuosina 1543 ja 1551. Ensimmäinen roomalainen luettelo oli paavi Paavali IV:n aikaansaannos (1557, 1559). Sensorien tekemän työn katsottiin olleen liian ankaraa ja kun Trenton kirkolliskokous oli uudistanut kirkon lainsäädännön kirjojen kieltämistä koskien, paavi Pius IV julkaisi vuonna 1564 niin kutsutun Tridentine Indexin, joka toimi kaikkien luetteloiden pohjana kunnes paavi Leo XIII julkaisi vuonna 1897 oman luettelonsa Index Leonianus. Ensimmäiset luettelot olivat inkvisition, myöhemmän uskonopin kongregaation tuottamia.

Vuonna 1571 perustettiin erillinen kongregaatio, Luettelon pyhä kongregaatio, jolla oli erityistehtävänä tutkia niitä kirjoituksia jotka olivat epäilyttäviä, päivittää paavi Pius IV:n luetteloa säännöllisesti ja tehdä myös luettelo korjauksista niihin kirjoituksiin, jotka eivät itsessään olleet tuomittavia vaan jotka tarvitsivat ainoastaan korjausta. Näihin kirjoihin laitettiin luetteloon merkintä donec corrigatur ("kielletty ellei korjattu") tai donec expurgetur ("kielletty ellei puhdistettu"). Tästä seurasi joskus pitkä luettelo korjauksia, jotka julkaistiin luettelossa Index Expurgatorius. Muiden kongregaatioiden tekemät kiellot päätyivät luetteloa ylläpitäneelle kongregaatiolle, joka muotoili ja julkaisi lopulliset päätökset paavin hyväksynnän jälkeen. Paavilla oli aina oikeus tuomita joku kirjailija henkilökohtaisesti. Luetteloa ylläpitänyt kongregaatio lakkautettiin vuonna 1917, kun kirjojen lukemista koskevat ohjeet uudistettiin jälleen kerran uudessa kanonisen lain ohjeessa Codex Iuris Canonici. Tuosta vuodesta lähtien luettelon päivitys siirtyi jälleen uskonopin kongregaatiolle.

Luetteloa päivitettiin säännöllisesti vuoden 1948 painokseen saakka. Tämä 32. painos sisälsi noin 4 000 nimikettä, jotka oli sensuroitu eri syistä: harhaopista, moraalisista puutteellisuuksista, liian seksuaalisista kuvauksista, poliittisesta epäkorrektiudesta tai muista syistä. Tunnettuja luetteloon päätyneitä olivat Desiderius Erasmus, Michel de Montaigne, Laurence Sterne, Voltaire, Daniel Defoe, Nicolaus Copernicus, Honoré de Balzac, Jean-Paul Sartre, sekä alankomaalainen seksologi Theodoor Hendrik van de Velde, joka kirjoitti seksioppaan nimeltä Het volkomen huwelijk (’Täydellinen avioliitto’). Myös Galileo Galilein dialogi Dialogo dei due massimi sistemi del mondo oli luettelossa, mutta poistettiin siitä vuonna 1822. Lähes kaikki suuret länsimaiset filosofit olivat tai ovat mukana luettelossa – jopa sellaiset, jotka uskoivat kristinuskon jumalaan, kuten René Descartes, Immanuel Kant, George Berkeley, Nicolas Malebranche, Félicité de La Mennais ja Vincenzo Gioberti. Se, että jotkut ateistit, kuten Arthur Schopenhauer ja Friedrich Nietzsche, puuttuivat luettelosta, johtui vain siitä, että katolisen kirkon opin mukaan harhaoppiset eli mitä tahansa katolisen opin kohtaa arvostelevat tai kieltävät kirjoitukset olivat kiellettyjä ipso facto, itsestäänselvyytenä. Joitakin merkittäviäkin teoksia puuttuu myös siksi, ettei kukaan vaivautunut ilmiantamaan niitä.

Luettelo vaikutti kautta koko katolisen maailman. Useiden vuosien aikana katolisissa maissa oli hyvin vaikeaa löytää kopioita pannaan julistetuista kirjoista, erityisesti suurempien kaupunkien ulkopuolella. Paavi Paavali VI poisti luettelon aseman virallisen lain veroisena vuonna 1966 Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen pitkälti käytännön syistä. "Moraalinen velvollisuus" olla levittämättä ja lukematta uskoa ja moraalia vahingoittavia kirjoituksia on säilynyt katolisuudessa.

Katso myös

Sensuuri

Kirjallisuutta

J. Martinez de Bujanda: Index librorum prohibitorum, 1600–1966, Geneve, 2002 – täydellinen luettelo kielletyistä kirjoittajista ja kirjoituksista.

Aiheesta muualla

Index librorum prohibitorum (Arkistoitu – Internet Archive) – täydellinen luettelo vuonna 1948 pannaan julistetuista kirjoista. (latinaksi)
Index librorum prohibitorum (Arkistoitu – Internet Archive) – faksimile vuoden 1559 luettelosta (latinaksi) (englanniksi)
Luettelo tunnetuista kirjailijoista luettelossa (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
"Index of Prohibited Books", The Catholic Encyclopedia, 1913. (englanniksi)
Kymmenen sääntöä kirjojen sensuroimiseksi (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)