Iisveden rata
Iisveden rata on Suonenjoella sijaitseva Savon radan haara, joka eroaa Savon radasta Suonenjoen rautatieasemalla ja jatkuu 6 km:n päähän Iisvedelle. Iisveden rata valmistui 1. lokakuuta 1889 samalla rataosan Kouvola–Kuopio kanssa aluksi vain kesäisen laivaliikenteen tarpeisiin[1]. Henkilöliikenne radalla lopetettiin jo vuonna 1936. Sota-ajan poikkeusoloissa 1.12.1942 alkaen radalla kulki henkilöjuna 2 kertaa päivässä, koska bussiliikennettä harjoittanut yhtiö A. Hänninen joutui lopettamaan toimintansa. Asemaseudulle perustettiin ensimmäinen saha 1894 ja pian nousi rinnalle kaksi muutakin sahaa. Sahatoiminnan ja puunkuormauksen sijoittuessa sataman länsipuolelle ja Jauholahden rannalle, rataa jatkettiin vielä Iisveden asemalta sahoille ja noin neljän kilometrin päähän Kinnulanniemeen 1927, jolloin radan kokonaispituudeksi tuli 10 kilometriä. Jauholahden radan loppupää Kinnulanniemeen on purettu, mutta alkupää sahalle on jäljellä. Rataosa Yläkoski-Iisvesi on suljettu liikenteeltä radan huonon kunnon vuoksi muutama vuosi sitten. Yläkoskella kuormataan raakapuuta säännöllisesti.
Iisveden rata | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Perustiedot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Reitti | Suonenjoki–Iisvesi | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Omistaja | Suomen valtio | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ylläpitäjä | Väylävirasto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Liikenne | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Liikennöitsijä(t) | VR | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Pituus | Alun perin 10 km. Nyt liikennöitävässä kunnossa 3,8 km | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Raiteiden lkm | 1 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Raideleveys | 1 524 mm | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sähköistys | ei | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sallittu nopeus | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
• henkilöliikenteessä | 35 km/h | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
• tavaraliikenteessä | 35 km/h | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Liikenteenohjaus | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kauko-ohjaus | vain Suonenjoella | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Vähäliikenteinen rata | Suonenjoki–Iisvesi | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ohjauskeskus | Pieksämäki | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Suojastus | vain Suonenjoella | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kulunvalvonta | JKV (vain Suonenjoella) | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Iisvesi oli 1920- ja 1930-luvuilla Suomen sisämaan suurin puutavaran lähetysasema ja sisävesien suurin puutavaran lastauspaikka. Vuonna 1930 Iisveden asemalle kulki 17 henkilö- ja tavarajunaa vuorokaudessa.[2]
Iisveden radan kilometripylväiden numerointi oli poikkeuksellinen vuoteen 2014 saakka, sillä numerointi alkoi Suonenjoelta, eikä Helsingistä kuten normaalisti. Vuonna 2014 kilometripylväät uusittiin ja nyt Iisveden asema sijaitsee kilometrillä 420.
Lähteet
muokkaa- ↑ Harri Lahelma, Vesa Juuti: Suomen Rautatietilasto 2007. Ratahallintokeskus, 2007. ISSN 1239-7180
- ↑ Iisveden projekti Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 27.10.2007.