Wikipedia

Huittisten kirkko

kirkkorakennus Huittisissa

Huittisten Pyhän Katariinan kirkko on Huittisissa sijaitseva kivikirkko, jonka vanhin osa on peräisin myöhäiskeskiajalta ja muut osat 1700–1800-luvuilta. Se sijaitsee kaupungin keskustaajamassa Lauttakylässä Kokemäenjoen sivujokien Loimijoen ja Punkalaitumenjoen välissä Karsatinmäellä.[2] Kirkon vanhin osa on valmistunut noin vuonna 1500, ja laajennukset on tehty vuosina 1794 sekä 1860, jolloin kirkko sai nykyisen ristikirkon muotonsa. Kirkkosalin päätilan muodostavat pohjois-eteläsuuntaiset laajennusosat ja keskiaikainen itäosa toimii omana kappelimaisena tilanaan.[3]

Huittisten kirkko
Pyhän Katariinan kirkko
Huittisten kirkko itäpuolelta kuvattuna.
Huittisten kirkko itäpuolelta kuvattuna.
Sijainti Kirkkotie, Huittinen
Koordinaatit 61.180615°N, 22.692814°E
Seurakunta Huittisten seurakunta
Rakentamisvuosi n. 1500, 1794, 1860
Materiaali harmaakivi, kalkkikivi
Istumapaikkoja 1 050[1]
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Huittisten hautausmaa levittäytyy pääosin kirkon länsi- ja pohjoispuolelle. Kirkko ympäristöineen kuuluu Museoviraston luokittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Sen tuntumassa sijaitsevat muun muassa vanhassa kivimakasiinissa toimiva Huittisten museo sekä presidentti Risto Rytin patsas.[4] Kesäkuukausina kirkko toimii tiekirkkona.[2]

Historia

muokkaa

Edeltävät kirkot

muokkaa
 
Keskiaikainen itäpääty.

1200-luvun alussa perustettu Huittisten seurakunta mainitaan itsenäisenä kirkkopitäjänä ensimmäisen kerran vuonna 1414. Perimätiedon mukaan Huittisten kaksi vanhinta kirkkoa sijaitsivat Karhiniemessä ja Sammussa. Kummastakaan ei ole löydetty jäänteitä kirkosta tai kirkkomaasta, mutta seudulla on todennäköisesti ollut useita puukirkkoja. Myös nykyisen kivikirkon paikalla Karsatinmäellä arvellaan aikaisemmin olleen puukirkon.[3] Nimenä Karsatinmäki viittaa karsikkoon eli esikristillisen ajan uhripaikkaan.[2] Kivikirkon syntyyn liittyy myös kansantaru, jonka mukaan hiidet paiskivat Karhiniemessa ahkeroineita kirkonrakentajia isoilla kivenlohkareilla asuinpaikaltaan Ripovuorelta. Tämän jälkeen taivaasta kuulunut ääni kehotti ihmisiä pystyttämään kirkkonsa Karsattiin.[5]

Rakennusvaihe

muokkaa

Huittisten kirkko rakennettiin paikkaan, jossa pitäjän neljänneskunnista Kauvatsalta, Keikyästä, Vampulasta ja Punkalaitumelta saapuvat maantiet kohtasivat. Ajankohta oli pitkään tuntematon, kunnes 1940–1950-luvuilla vakiintui Aina Lähteenojan ja Reino J. Palmrothin tulkintoihin pohjautunut käsitys kirkon iästä. Sen mukaan holvaamaton kivikirkko rakennettiin 1340-luvulla, jonka jälkeen sitä korotettiin 1490-luvulla.[5] Tähän perustuen Huittisten kirkon 650-vuotisjuhlia vietettiin elokuussa 1992.[6]

Markus Hiekkasen vuonna 1994 julkaistu väitöskirja kuitenkin osoitti, että Huittisten kirkko rakennettiin yhdessä vaiheessa vasta 1490-luvulla ja se valmistui noin 1500. Kirkon harmaakivestä muurattu yksilaivainen runkohuone oli kooltaan 14×28 metriä.[3] Se oli holvattu kahdella tähtiholvilla, joihin Lähteenojan mukaan otettiin mallia Baltian eteläosan saksalaisvaikutteisesta arkkitehtuurista.[5] Runkohuoneeseen liittyi pohjoispuolella ollut tynnyriholvinen sakaristo. Kirkon suunnittelija oli sama mestari, jonka käsialaa ovat Messukylän, Tyrvään, Sastamalan ja Rauman Pyhän Ristin keskiaikaiset kirkot. Nykyään keskiaikaisesta runkohuoneesta ovat jäljellä itäosa sekä holvit.[3]

Useimmat Satakunnan keskiaikaiset kivikirkot pyhitettiin Neitsyt Marialle tai Pyhälle Olaville, mutta Huittisten kirkon suojeluspyhimys on Katariina Aleksandrialainen. Taustalla on Naantalin luostarin vaikutus, sillä Katariina oli yksi birgittalaisyhteisön perustaneen Pyhän Birgitan innoittajista. Luostarissa asui Huittisista kotoisin ollut nunna Birgitta Anundintytär, joka valmisti synnyinpitäjänsä uuteen kirkkoon arvokkaan alttariliinan. Hänen äitinsä Karhiniemestä perimä rälssitila oli lahjoitettu luostarille vastineeksi Birgitan ylläpidosta, ja kylässä oli myös kaksi muuta luostarille kuulunutta lahjoitustilaa.[7][8] Katariina Aleksandrialaisen vaikutus näkyi Huittisissa katolisen ajan jälkeenkin, sillä hänen pyhimyspäiväänsä 25. marraskuuta vietettiin paikallisena juhlapäivänä vuoteen 1735 saakka.[2] Kansanperinteessä kirkkoa on kutsuttu Katariinasta tulevilla lempinimillä ”Kaija” tai ”Kaisa”.[5][9]

Laajennukset

muokkaa

Huittisten kirkon rakennustyö jäi useiden myöhäiskeskiaikaisten kivikirkkojen tavoin kesken. Ensimmäinen laajennus oli vuonna 1647 valmistunut asehuone, joka sijaitsi nykyisen eteläsakaran paikalla.[3] Asehuoneen alle sijoitettiin kustannuksista vastanneen Takun suvun perhehauta. Samassa yhteydessä rakennettiin torni kirkon länsipäätyyn. Huonokuntoiseksi rapistunut sakaristo korvattiin nykyisellä vuonna 1738. Kirkkoherra Nils Idmanin aloitteesta rakennetun sakariston muurasi turkulainen mestari Samuel Berner.[10]

 
Kirkko etelästä kuvattuna.

Helluntaina 23. toukokuuta 1783 Huittisten kirkonkylä tuhoutui tulipalossa, joka levisi myös kirkkoon. Katto, torni ja osa irtaimistoa paloivat, mutta rakennus säästyi täydelliseltä tuholta. Katon uusiminen aloitettiin vielä samana kesänä arkkitehti Christian Friedrich Schröderin suunnitelmien pohjalta.[11] Palossa vaurioitunutta runkohuonetta laajennettiin Tukholman intendenttikonttorissa laadittujen suunnitelmien mukaan vuosina 1791–1795, jolloin rakennettiin etelä- ja länsipuoliset lisäosat sekä uusi 38-metrinen torni. Runkohuoneen eteläpuolelle tehdyn laajennusosan alta purettiin vuonna 1647 valmistunut asehuone.[3] Rakennustöistä vastasi turkulainen muurari Johan Ahlström. Schröder oli tehnyt piirustukset myös laajennusta varten, mutta intendenttikonttori ei hyväksynyt niitä. Työ kohtasi vastoinkäymisiä, kun jo valmista kattoa piti purkaa mittavirheen vuoksi. Samalla jouduttiin madaltamaan keskiaikaista itäpäätyä, jolloin osa sen koristelusta hävisi. Töiden yhteydessä valmistui myös kirkkomaan vanhinta osaa ympäröivä kiviaita porttiholveineen.[11] Laajennusosiin käytettyä kalkkikiveä louhittiin Vampulan Siivikkalasta.[12]

Nykyisen muotonsa kirkko sai vuosina 1857–1863, jolloin toteutettiin lääninarkkitehti G. Th. Chiewitzin suunnittelema pohjoispuolen laajennus.[4] Paanukatto vaihdettiin peltikatteeseen 1800-luvun lopussa, ja kirkon nykyinen kuparikatto on vuodelta 1952.[2]

Sisätilojen muutostyöt

muokkaa

Kirkon sisätilojen muuttamisesta luterilaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, mutta 1640-luvun alussa turkulainen mestari Eskil Hendriksson valmisti uudet penkit ja kuorin, ja uusi saarnastuoli hankittiin 1660-luvulla. Keskiaikaisen alttarikaapin tilalle vaihdettiin alttaritaulu vasta vuonna 1753.[3] Vuosina 1876–1878 kirkossa tehtiin sisustus- ja maalaustöitä rakennusmestari David Lönnrothin johdolla.[13] Seuraava laaja saneeraus tehtiin vuosina 1897–1898 arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitelmien mukaan. Alttari siirrettiin kirkon pohjoissakaraan, minkä johdosta saarnastuoli sijoittui tavallisuudesta poiketen sen oikealle puolelle. Seinät ja katto maalattiin uudelleen, jolloin osa keskiaikaisista maalauksista tuhoutui. Lisäksi kirkon lattialankut korvattiin asfalttilattialla ja rakennukseen asennettiin kamiinat.[2][4]

Vuosina 1958–1959 kirkon eri-ikäiset sisätilat palauttettiin rakentamisaikaiseen asuunsa arkkitehti Olli Kestilän suunnitelmien mukaan.[4] Merkittävin muutos tuli runkohuoneen itäpäätyyn, josta tehtiin kappelia muistuttava muusta kirkosta erillinen tila. Samalla avattiin kiinnimuurattuja keskiaikaisia ovi- ja ikkuna-aukkoja, ja niiden alkuperäisiä koristeluita tuotiin esille.[3] Lisäksi kirkkoon tehtiin uudet penkit ja asennettiin tiililattia sekä lattialämmitys.[2] Arkkipiispa Ilmari Salomies vihki entisöidyn kirkon uudelleen syyskuussa 1959.[14]

Koristelut

muokkaa
 
Huittisten kirkonmäki ilmasta.

Keskiaikaisen itäsakaran tiilestä muuratussa päätykolmiossa on koristeluja, joiden tekijä on luultavasti sama kuin Messukylän kirkossa. Päädyssä on muun muassa pyöreään komeroon muurattu seitsensakarainen tähti sekä Pyhää kolminaisuutta symboloiva kolmilehdykkä, joiden malli on otettu Ulvilan kirkosta. Koristemaalaukset sisältävät tunnetumman kristillisen symboliikan ohella puu- ja kasviaiheita.[3] Erikoisuuksina ovat päädyn kaksi vaakunakilpikomeroa, joita Huittisten kirkon lisäksi tavataan Suomessa vain Ulvilasta, sekä kolme ihmiskasvoja kuvaavaa naamiokoristetta, jollaisia Huittisten ohella löytyy ainoastaan Hattulan kirkosta.[2] Yksi savesta muotoiltu naamiokoriste on papinoven ikkunan yläpuolella, jossa on myös kaksi ristiä ja kolmilehdykkää.[8]

Sisäseiniin maalatuista kahdestatoista vihkirististä on itäsakarassa säilynyt viisi. Saarnastuolia vastapäätä on Katariina Aleksandrialaisen tunnuskuviona oleva teilipyörä. Länsiholvin itävaipassa ollut piispa Maunu III Särkilahden vaakunakuvio tuhoutui 1800-luvun lopun muutostöissä. Holvien keskiaikaistyyliset koristekuviot ja raamatunlauseet ovat huittislaisen Juho Vihtori Keinosen (1860–1946) vuonna 1897 maalaamat. Kuviot näkyvät täydellisinä vain pohjoissakarassa, sillä muualla ne peittyivät osittain vuoden 1959 saneerauksen yhteydessä.[2][3]

Sisustus

muokkaa

Huittisten kirkossa on kolme alttaria. Vuodelta 1878 olevan pääalttarin Kristuksen kirkastumista esittävän alttaritaulun on maalannut Severin Falkman. Itäsakarassa sijaitsee Katariinan alttariksi kutsuttu vanha alttari vuodelta 1753. Sitä käytetään muun muassa vihkiäisissä ja ristiäisissä. Katariinan alttarilla on kaksi erillistä taulua, joista pyhää ehtoollista esittävä on alun perin Jonas Bergmanin maalaama. Se vahingoittui vuoden 1783 tulipalossa, jonka jälkeen Gustaf Lucander korjasi maalauksen 1798. Uudempi Johan Backmanin maalaama ristiinnaulittua esittävä alttaritaulu on lainassa Kansallismuseosta. Se saatiin Huittisiin, kun vuodelta 1753 peräisin ollut alttaritaulu luovutettiin Keikyän kirkkoon seurakunnan itsenäistyessä. Backmanin maalaus on alun perin Kauhavan kirkosta. Länsisakarassa sijaitsee Karjalaisten alttari, jolla on Viipurin läänin Pyhäjärven kirkosta evakuoitu alttaritaulu. Alexandra Såltinin vuonna 1889 maalaama taulu sijoitettiin Huittisten kirkkoon 1984.[2][1]

 
Kirkkomaan porttiholvi.

Kaksipäisellä kotkalla koristeltu saarnastuoli on 1660-luvulta.[2] Itäsakaran sisustukseen kuuluu myös puinen vuonna 1644 veistetty kasteallas. Ainoa säästynyt puuveistos on vuoden 1500 tienoilla valmistettu triumfikrusifiksi. Muut keskiaikaiset esineet tuhoutuivat vuonna 1783 raivonneessa tulipalossa.[3] Sakaristoon johtavan oven yläpuolella on Sammusta löydetty ristiretkiaikainen miekka, joka on tehty vuoden 1100 paikkeilla. Miekka tuli esiin itäsakaran parven ja seinän välistä vuonna 1959, mutta historioitsija K. E. F. Ignatiuksen mukaan sitä säilytettiin Huittisten kirkossa jo 1870-luvulla. Kansallismuseon kokoelmissa on kaksi Huittisten kirkosta peräisin olevaa keskiaikaista esinettä. Messukasukkaan kuuluneen ristin ohella siellä säilytetään nunna Birgitta Anundintyttären 1490-luvulla valmistamaa alttarinreunavaatetta.[2][15]

Sakastissa on Juho Könnin 1813 valmistama kaappikello. Uudempaa esineistöä edustavat muun muassa tekstiilitaiteilijoiden Annikki Linturin ja Eeva-Liisa Kortelahden 1990–2000-luvuilla suunnittelemat kirkkotekstiilit sekä arkkitehti Marja Rauhalan 2001 suunnittelemat kolehtihaaviteline, lampetti ja lukupulpetti.[2]

Urut ja kellot

muokkaa

Huittisten kirkon ensimmäiset urut hankittiin vuonna 1882 Uudessakaupungissa toimineelta Jens Zachariassenin urkutehtaalta. Niistä on jäljellä julkisivu. Nykyiset 34-äänikertaiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan vuonna 1935 valmistamat. Kirkonkellot ovat vuosilta 1796, 1816 ja 1848.[2]

Hautausmaa ja kulttuurimaisema

muokkaa
 
Huittisten kirkon sankarihaudat.

Hautausmaa sijoittuu pääosin kirkon länsi- ja pohjoispuolelle. Vuonna 1992 tehdyn viimeisimmän laajennuksen jälkeen sen pinta-ala on noin 3,7 hehtaaria.[16] Kirkkoon hautaamisesta luovuttiin vuonna 1794, ja lattian alle haudattujen jäänteet siirrettiin hautausmaalle 1958.[2]

Hautausmaalla sijaitsevat 1939–1945 sotien sankarihauta sekä sisällissodan valkoisten ja punaisten hautamuistomerkit. Arkkitehti Mikael Nordensvanin suunnittelema sankarihauta-alue on valmistunut 1943, ja sinne on siunattu 294 vainajaa. Vuonna 1950 paljastetun muistomerkin Suojelusenkeli on tehnyt Lauri Leppänen. Vuonna 1920 paljastetun valkoisten muistomerkin suunnittelija on Ilmari Launis. Siihen on kaiverrettu neljän Huittisiin ja kuuden muualle haudatun paikkakuntalaisen nimet.[17] Punaisten joukkohaudan muistomerkin on tehnyt myös Lauri Leppänen. Se paljastettiin samassa tilaisuudessa sankarihaudan muistomerkin kanssa vuonna 1950. Lisäksi haudalla on alkuperäinen muistolaatta vuodelta 1940 sekä vuonna 2008 pystytetyt nimitaulut. Niiden 241 nimeä sisältävät Huittisissa kirjoilla olleita vainajia sekä pitäjässä surmattuja ulkopaikkakuntalaisia.[18][19]

Hautausmaalla ovat myös vuonna 1954 paljastettu Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki sekä Kaukolan siirtoväen hautamuistomerkki.[20]

Huittisten kirkonmäen kulttuurimaisemaan kuuluvat muun muassa nykyiselle torille johtava Kirkkopuisto, joka toimi aikaisemmin Lauttakylän markkinapaikkana, 1800-luvun lopussa rakennettu Huittisten pappila, vuonna 1979 valmistunut seurakuntatalo, entisen poikakoulun sekä Lauttakylän yhteiskoulun rakennukset, joita on suunnitellut muun muassa arkkitehti Toivo Salervo, sekä vuonna 1902 valmistunut G. A. Branderin suunnittelema viljamakasiini, jossa toimii Huittisten museo. Lisäksi kirkon edustalla on vuonna 1979 paljastettu Kauko Räiken suunnittelema presidentti Risto Rytin patsas.[4]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Rintakoski, Hannu: Huittisten kirkko kasvoi ristiksi siipi kerrallaan 6.8.2005. Turun Sanomat. Viitattu 25.7.2020.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Huittisten kirkko Huittisten seurakunta. Viitattu 13.6.2011.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Hiekkanen 2014, s. 220–223.
  4. ↑ a b c d e Huittisten kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 22.6.2020.
  5. ↑ a b c d Lähteenoja 1949, s. 214–222.
  6. ↑ Huittisten kirkko 650 vuotta. (ilmoitus) Helsingin Sanomat, 7.8.1992, s. D7. HS Aikakone (tilaajille). Viitattu 26.7.2020.
  7. ↑ Lehtimäki, Jaakko: Miksi Huittisten keskiaikainen kivikirkko omistettiin Pyhälle Katariina Aleksandrialaiselle? (PDF) 27.8.2018. Huittisten seurakunta. Viitattu 26.7.2020.
  8. ↑ a b Lehtimäki, Jaakko: Uusia löytöjä kirkkorakennuksen alkuvaiheilta (PDF) 2018. Huittisten seurakunta. Viitattu 26.7.2020.
  9. ↑ ”Pidetään Pirjollekin runtu”. Suometar, 21.1.1865, nro 17, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.7.2020.
  10. ↑ Viikki 1973, s. 436–438.
  11. ↑ a b Viikki 1973, s. 439–440, 446.
  12. ↑ Kalkkivuori löytyi vuosisatain takaa. Helsingin Sanomat, 7.10.1951, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.7.2020.
  13. ↑ Huittisista. Länsi-Suomi, 21.9.1878, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.5.2022.
  14. ↑ Huittisten vanha kirkko uudelleenvihitään tänään. Helsingin Sanomat, 27.9.1959, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.7.2020.
  15. ↑ Ignatius, K. E. F.: Silmäyksiä Satakunnan muinaisuuteen. Satakunta, 2.11.1878, nro 44, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.7.2020.
  16. ↑ Huittisten hautausmaa Huittisten seurakunta. Viitattu 26.7.2020.
  17. ↑ Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs : vuoden 1918 vapaussodan sankarihautojen muistomerkit ja vapaudenpatsaat, s. 260. Rovaniemi: Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-71683-5-6
  18. ↑ Punaisten muistomerkki : Huittinen 3.9.2017. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 26.7.2020.
  19. ↑ Kansalaissodan 1918 muistomerkit Huittisten seudun työväenperinneyhdistys. Arkistoitu 20.12.2018. Viitattu 26.7.2020.
  20. ↑ Huittisten hautausmaa, Huittinen Suomen Sukututkimusseura. Arkistoitu 26.7.2020. Viitattu 26.7.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Huittisten kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Huittisten_kirkko&oldid=22507481”