Hjalmar von Bonsdorff
Hjalmar von Bonsdorff (26. marraskuuta 1869 Helsinki – 5. huhtikuuta 1945 Tukholma, Ruotsi) oli suomalainen kontra-amiraali.[1][2]
Von Bonsdorffin vanhemmat olivat alikapteeni Viktor Emil von Bonsdorff ja Louise Adelaide Munck.[3] Pietarissa meriupseeriksi kouluttautunut Von Bonsdorff palveli Venäjän keisarikunnan laivastossa vuosina 1891–1898. Siirryttyään Suomen luotsilaitoksen palvelukseen hän oli sen merikarttalaitoksen päällikkönä 1899–1904. Hän osallistui Venäjän–Japanin sotaan 1904–1905 vanhempana luutnanttina ja laivan päällikkönä.[3][4] Sen jälkeen von Bonsdorff palasi Suomeen, jossa hän toimi Oulun luotsauspiirin päällikkönä ja Suomen luotsilaitoksen everstiluutnanttina vuosina 1908–1910. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 1914 hänet ylennettiin kapteeniksi ja kutsuttiin takaisin palvelukseen. Hän vastasi muun muassa Tonavan suiden ja niemekkeiden rannikkopuolustuksesta Mustallamerellä.[3]
Von Bonsdorff oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1900.[5]
Suomen itsenäistyttyä von Bonsdorff otettiin Suomen valkoiseen armeijaan everstinä.[3] Suomen sisällissodan alkuvaiheessa hän toimi Mikkelin suojeluskunta-alueen esikuntapäällikkönä sekä Savon rintaman päällikkönä, kunnes sai keväällä 1918 nimityksen Ahvenanmaan sotilaskuvernööriksi ja vt. maaherraksi.[4] Hän sai tehtäväkseen kukistaa ahvenanmaalaisten separatistiset pyrkimykset.[1] Hän myös pidätytti neuvostojohtaja Lev Kamenevin tämän yrittäessä matkustaa maaliskuussa 1918 Ahvenanmaan ja Suomen läpi Neuvosto-Venäjälle.[6] Von Bonsdorff sai samana vuonna kenraalimajurin arvon.[3] Vuonna 1919 hän oli jonkin aikaa Suomen laivaston esikuntapäällikkö ja maaliskuusta heinäkuuhun laivaston vt. päällikkö.[7] Hän erosi palveluksesta samana vuonna, jolloin hän sai kontra-amiraalin arvon.[4] Sen jälkeen hän keskittyi pääasiassa hoitamaan Sipoossa omistamaansa Söderkullan kartanoa. Talvi- ja jatkosodan aikana hän oli ylipäällikön erikoistehtävissä, lähinnä jakaen haavoittuneille kunniamerkkejä sairaaloissa.[2]
Von Bonsdorff tunnettiin avoimena kansallissosialismin ja antisemitismin kannattajana. Hän oli perustamassa Isänmaallista Kansanpuoluetta vuonna 1932 ja kuului myös Suomen Kansan Järjestöön sekä toimi lyhyen aikaa kansallissosialistisen För frihet och rätt -lehden päätoimittajana. Vuosina 1940–1942 hän oli suomenruotsalaisten kansallissosialistisen järjestön Samfundet Folkgemenskapin puheenjohtaja.[8][1] Jatkosodan päätyttyä hän pakeni syyskuussa 1944 Ruotsiin ja kuoli siellä seuraavana keväänä.[2]
Von Bonsdorffin puoliso oli vuodesta 1899 Dagmar ”Lilli” Standertskjöld-Nordenstam, jonka isä oli Herman Standertskjöld-Nordenstam.[3]
Sipoon Söderkullassa on von Bonsdorffin kunniaksi nimetty kaksi katua: Amiraalintie ja Amiraalinkuja. Vasta keväällä 2015 Sipoon kunnan nimistötoimikunta sai tietää von Bonsdorffin kansallissosialistisesta taustasta.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c von Bonsdorff, Hjalmar hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi) Viitattu 5.3.2015.
- ↑ a b c Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 203. Minerva, Helsinki 2013.
- ↑ a b c d e f Aikalaiskirja (1934), s. 64 Runeberg.org.
- ↑ a b c Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, p. 1364. Otava, 1967.
- ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1900 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen år 1900. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Centraltryckeri, 1900, ss. 1117-1125.
- ↑ Lev Kamenev, Oulun kuuluisin vanki (Kaleva-lehdessä joulukuussa 2004 julkaistu artikkeli). Viitattu 19.8.2022.
- ↑ Harjula, Mirko: Itämeri 1914–1921: Itämeren laivastot maailmansodassa sekä Venäjän vallankumouksissa ja sisällissodassa, s. 189. Books on Demand, Helsinki 2010. Google Books
- ↑ a b Grönroos, Mikael: Nazistvägar minner om mörka tider. Hufvudstadsbladet, 8.5.2015, s. 18. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)