Historiallinen romaani

Historiallinen romaani on kirjallisuudenlaji ja romaanin alalaji, jossa tapahtumat sijoittuivat pääasiassa aikaan, joka kirjoitushetkestä katsottuna on menneisyyttä. Historiallisen romaanin kirjoittajalla ei tarvitse olla omia kokemuksia kirjan kuvaamista ajoista.

Walter Scott, jonka teokset vaikuttivat voimakkaasti suomalaiseen historialliseen romaaniin sen alkuvaiheissa.

Historialliset romaanit eroavat historiasävytteisistä fantasiaromaaneista ja vaihtoehtoista historiaa kuvaavista romaaneista siinä, että historialliset romaanit sijoittuvat todellisen maailman todellisille aikakausille, vaikka niissä on yleensä fiktiivisiä henkilöitä ja tapahtumia. Kirjailijan omaa aikaa kuvaavia romaaneja ei yleensä lasketa historiallisiksi romaaneiksi, vaikka ne myöhempien lukijoiden silmissä kuvaavat historiallista aikaa.

Historialliset romaanit perustuvat yleensä ainakin jossakin määrin historiantutkimuksen tuottamaan tietoon, ja niissä voi olla mukana myös todellisia historiallisia henkilöitä. Historiantutkimuksesta poiketen historiallinen romaani on kuitenkin pohjimmiltaan fiktiota. Fiktion ja faktan osuus vaihtelee eri historiallisissa romaaneissa.

Historiallisen romaanin kirjoittajia

Historiallinen romaani kehittyi romantiikan aikana. Sen perustajana on pidetty skotlantilaista Walter Scottia. Hänen anonyyminä julkaisemansa Waverley-romaanin ilmestymisen aikoihin (1814) Skotlanti oli kokenut rajuja muutoksia, ja Scott kiinnostui kuvaamaan ihmisten luonteita ja ihmissydämen intohimoja.

Alexandre Dumas vanhempi oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan kotimaansa historiaa käsittelevistä romaaneista. Hänen kuuluisimpia romaanejaan ovat Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi. Kolme muskettisoturia kuvaa Ludvig XIII:n Ranskaa, kun taas sen jatko-osat sijoittuvat Ludvig XIV:n hallituskaudelle.

Henryk Sienkiewicz on kolmas merkittävä historiallisen romaanin kirjoittaja ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja. Hänen historialliset romaaninsa käsittelevät suureksi osaksi Puolan historiaa, mutta Sienkiewiczin ehkä kuuluisin teos Quo vadis? (1895, suom. 1901–1912) sijoittuu antiikin Roomaan.

Historiallinen romaani Suomessa

Romantiikan romaaneja

Suomalaisen historiallisen romaanin uranuurtaja Zacharias Topelius

Suomessa ensimmäinen historiallisen romaanin julkaisija oli Zacharias Topelius, joka oli myös tunnettu lehtimies ja historiantutkija kirjailijan työn ohessa. Lähes kaikki Topeliuksen teokset ilmestyivät aluksi jatkokertomuksina ruotsinkielisissä sanomalehdissä, kuten Helsingfors Tidningarissa. Topeliuksen ensimmäinen historiallinen romaani oli vuonna 1850 ilmestynyt Hertiginnan af Finland (suom. Suomen herttuatar, 1874). Tunnetumpi on kuitenkin Fältskärns berättelser (suom. Välskärin kertomuksia, 1878–1882)), moniosainen sukutarina, jonka tapahtumat alkavat 1600-luvulta.

Topelius sai vaikutteita Walter Scottin ja Hegelin tuotannosta. Scottin teoksiin Topelius oli ilmeisesti tutustunut J. L. Runebergin ja Fredrika Runebergin kautta. Hegeliläiset vaikutteet liittyvät Topeliuksella isänmaallisuuskäsitykseen ja kansankuvaukseen. Topeliuksen kirjojen piirteitä ovat isänmaallisten tunteiden liittäminen suomalaiseen maisemaan sekä uskonnon ja isänmaallisten velvollisuuksien korostaminen. Esimerkiksi Välskärien kertomuksissa korostuu eri säätyjen toimiminen yhteistyössä; puolueriidat taas kuvataan hyvin negatiivisessa sävyssä.

Fredrika Runeberg, ensimmäinen historiallisen romaanin kirjoittanut suomalainen nainen

Toinen varhainen historiallisen romaanin kirjoittaja oli Fredrika Runeberg. Hänen esikoisromaaninsa Fru Catharina Boije och hennes döttrar (suom. Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä, 1881) ilmestyi vuonna 1858, mutta se oli ilmeisesti kirjoitettu 1840-luvulla, jo ennen Topeliuksen romaanien ilmestymistä. Runebergin toinen historiallinen romaani oli vuonna 1862 ilmestynyt Sigrid Liljeholm. Molemmissa voi nähdä vaikutteita Walter Scottilta, jonka teoksia Runeberg suuresti ihaili ja luki alkukielellä englanniksi.

Fredrika Runeberg sijoitti Topeliuksen tavoin kirjojensa tapahtumat pääasiassa Suomeen. Fru Catharina Boije och hennes döttrar kuvaa isonvihan aikoja ja Sigrid Liljeholm nuijasotaa. Topeliuksesta poiketen teosten päähenkilöiksi nousevat voimakastahtoiset naiset, jotka ylittävät aikansa sovinnaiset tavat. Kirjoissa tärkeäksi teemaksi nouseekin naisen asema, jota Runeberg tarkastelee heijastamalla oman aikansa asenteet menneisyyteen.

1870-luvulta alkaen on suomennettu Walter Scottin historiallisia romaaneja, joista ensimmäinen suomennos oli vuonna 1870 ilmestynyt Ivanhoe. Varhaisimpia suomentajia oli Suonion nimimerkkiä käyttänyt Julius Krohn. Alexandre Dumas’n historiallisten romaanien suomentaminen alkoi vuonna 1889 Kolme muskettisoturia -romaanilla. Scottin ja Dumas’n romaanit ovat säilyttäneet Suomessa suosionsa nykypäiviin asti.

Realismin varjosta

Suomenkielisen historiallisen romaanin varhainen edustaja Betty Elfving. Hän kirjoitti kirjansa ruotsiksi, mutta ne ilmestyivät ainoastaan suomennoksina.

1880-luvulla voimistunut realistinen virtaus ei suosinut historiallista romaania, mutta joitakin historiallisia romaaneja sen lopulla ilmestyi, ainakin Evald Ferdinand Jahnssonin Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa (1884), jota pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä historiallisena romaanina, ja Betty Elfvingin eli Auran 1700-luvulle sijoittuva Herpmanin veljeksistä kertova Härkmannin pojat (1887). Varsinaisten historiallisten romaanien ohella ilmestyi jo 1860-luvulta lähtien Kertomuksia ihmiskunnan historiasta -sarja, josta ilmestyi uusia painoksia 1800-luvun lopulla.

1890-luvulla venäläistämisen voimistuminen innosti useita kirjailijoita kirjoittamaan historiallisia romaaneja suomalaisuuden puolustukseksi venäläistämissuuntausta vastaan. Muinaissuomalaisuudesta aihetta ammentava Santeri Ivalon Juho Vesainen (1894), J. V. Ronimuksen kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan aikoihin sijoittuva Antonio Bröijer (1894), Juhani Ahon pakanallisuuden ja kristinuskon suhdetta käsittelevä Panu (1897) ja Anni Keppleruksen Pietari Brahen ajoista alkava Hovin Inkeri (1897) ovat muutamia esimerkkejä ajan historiallisista romaaneista.

1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä historiallisten romaanien määrä lisääntyi. Jo 1800-luvulla tuotantonsa aloittaneet jatkoivat tuotantoaan. Uusia historiallisen romaanin kirjoittajia olivat muun muassa Kyösti Wilkuna, jonka tunnetuin teos lienee isonvihan aikoihin sijoittuva Tapani Löfvingin seikkailut (1911–1912), monenlaisia historiallisia romaaneja kirjoittanut Jalmari Finne ja 1920-luvun lopulta alkaen lähes pelkkiin historiallisiin romaaneihin keskittynyt Lempi Jääskeläinen.

Kansallismielinen 1930-luku suosi historiallista romaania. Artturi Leinosen kolmiosainen Hakkapeliitat (1932–1934) kuvaa suomalaisen sotilaan vaiheita Ruotsin sodissa. Tatu Vaaskiven tuotanto puolestaan edustaa psykologista historiankuvausta. Hänen tunnetuin romaaninsa Yksinvaltias sijoittuu Rooman keisariaikaan; Loistava Armfelt (1938) puolestaan kuvaa 1700-luvulla elänyttä Gustaf Mauritz Armfeltiä. Heimoaatteen innoittamia Unkarista kertovia historiallisia romaaneja kirjoitti 1930-luvulla Arvi Järventaus.

Sotienjälkeinen aika

1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla historiallisessa romaanissa kuvastui sotienjälkeinen pessimismi ja siirtyminen pois kansallisista aiheista. Mika Waltarin muinaiseen Egyptiin sijoittuva Sinuhe egyptiläinen edustaa tätä suuntausta ja on maailmanlaajuisesti tunnetuin suomalainen historiallinen romaani. Waltarin muita muinaisiin aikoihin sijoittuvia romaaneja ovat Mikael Karvajalka (1948), Mikael Hakim (1949), Johannes Angelos (1952), Turms, kuolematon (1955), Valtakunnan salaisuus (1959), Ihmiskunnan viholliset (1964) ja Nuori Johannes (1981). Waltarin vanhempia suomalaiskansallisia romaaneja ovat Kaarina Maununtytär (1942) ja Tanssi yli hautojen (1944).

Waltarin teosten tapaista kauaksi muinaisaikoihin sijoittuvaa romaania edustaa myös Vilho Sorvari. Hänen historiallisia romaanejaan ovat muun muassa Hammurabi (1949), Karthagon merituomari (1950) ja Semiramis (1951). Aarne Haapakoski hyödynsi myös Waltarin mallia ainoaksi jääneessä historiallisessa romaanissaan Purppurantekijä (1951). Suomalaiskansallisempaan suuntaan mennyt mutta myös antiikin maailmaa kuvaavia historiallisia romaaneja kirjoittanut kirjailija on Tuure Vierros, joka on vuodesta 1959 nykypäivään asti julkaissut parikymmentä romaania.

Vuosina 1959–1962 ilmestyi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla, joka kuvaa Koskelan suvun ja Pentinkulman kylän vaiheita 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Trilogia toi kansalliset aiheet uudelleen pinnalle mutta aikaisempaa kriittisemmässä valossa. Täällä Pohjantähden alla murensi Suomen sisällissodan voittajapuolen vapaussodan myyttiä ja vaikutti siten myös historiantulkintaan.

Uudempi historiallinen romaani

1960-luvusta lähtien historiallinen romaani on muuttunut Suomessa vahvasti naisten hallitsemaksi lajiksi. Silloin aloitti historiallisten romaanin kirjoittamisen Ursula Pohjolan-Pirhonen, jonka esikoisteos Suomen herttua Juhana ilmestyi 1964. Pohjolan-Pirhonen julkaisi useita kymmeniä historiallisia romaaneja yli 20-vuotisen kirjailijanuransa aikana. Hänen romaaninsa sijoittuvat keskiajalta 1800-luvulle ja sekä Suomeen että ulkomaille ja ovat sävyltään varsin romanttisia. Päähenkilöinä on myös todellisia historiallisia henkilöitä.

Vuonna 1968 romaanilla Kartanonherra ja kaunis Kirstin aloitti kirjailijanuransa Kaari Utrio, toinen tuottelias kirjailija, jonka tuotannosta suurimman osan muodostavat historialliset romaanit. Utrion tuotannossa nousee esiin naisen asema eri historiallisina aikoina, aina keskiajan linnoista 1800-luvun säätyläispiireihin. Vaikka kirjat ovat varsin romanttisia, ne perustuvat aina realistiseen ajankuvaukseen; Utrio onkin kirjoittanut myös historiallista tutkimusta muun muassa naisen asemasta.

1970-luvulla aloitti tuotantonsa Laila Hietamies, jonka eepokset sijoittuvat yleensä Suomen lähimenneisyyteen karjalaisesta näkökulmasta tai tsaarien ajan Venäjälle. Kaari Utrion tapaan hän kirjoittaa vahvoista naisista, jotka ylittävät rajoja ja tekevät sille ajalle epäsovinnaisia asioita. Hietamies on kirjoittanut myös näytelmiä, ja hänen Hylätyt talot, autiot pihat -kirjastaan on tehty elokuva.

Muinaissuomalaisuutta historiallisissa romaaneissaan kuvaava Sirpa Tabet

Poikkeuksellisena suomalaisessa historiallisessa romaanissa voi pitää Björn Kurténin paleofiktiivisiä romaaneja Den svarta tigern (1978, suom. Musta Tiikeri, 1981) ja Mammutens rådare (1984, suom. Mammutin suojelija, 1984), jotka sijoittuvat esihistoriallisiin aikoihin. Kurténin romaanien englanninkieliset käännökset saavuttivat suosiota myös ulkomailla, mikä on poikkeuksellista suomalaiselle historialliselle romaanille.

Pirjo Tuominen julkaisi esikoisteoksensa Mariaana vuonna 1978 ja on siitä lähtien kirjoittanut useita kymmeniä historiallisia romaaneja, jotka sivuavat usein suomalaista teollisuushistoriaa. 1980-luvulta alkaen Enni Mustosen nimellä kirjoittanut Kirsti Manninen on yksi suosituimmista historiallisen romaanin kirjoittajista Suomessa. Hän on myös ollut kirjoittamassa televisiosarjan pohjalta tehtyä Hovimäki-sarjaa.

1990-luvulla Maan aamu -sarjalla on suosiota saavuttanut Raija Oranen. Jännityskirjailijana tunnettu Sirpa Tabet on kirjoittanut kaksi historiallista romaania, jotka tarkastelevat muinaissuomalaista yhteisöä jännityskirjallisuuden keinojen kautta. Useita historiallisia romaaneja 1900-luvulta alkaen ovat julkaisseet myös Aulis Aarnio, Jukka M. Heikkilä ja Juha-Pekka Koskinen.

Katso myös

• Historia (kaunokirjallisuus)

Lähteet

• Fennica^{[vanhentunut linkki]}, Suomen kansallisbibliografia.
• Godenhjelm, B. F. 1900: Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa. 4., uudistettu painos. Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, Helsinki.
• Hietasaari, Marita & Sari Oikarainen 2001: Historiallinen romaani (Arkistoitu – Internet Archive). Oulun yliopiston informaationtutkimuksen laitos, Oulu.
• Lassila, Pertti (toim.) 1999: Rintamakirjeistä tietoverkkoihin. Suomen kirjallisuushistoria 3. SKS:n Toimituksia 724 : 3. SKS, Helsinki.
• Rojola, Lea (toim.) 1999: Järkiuskosta vaihtojen kapinaan. Suomen kirjallisuushistoria 2. SKS:n Toimituksia 724 : 2. SKS, Helsinki.
• Varpio, Yrjö & Liisi Huhtala (toim.) 1999: Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Suomen kirjallisuushistoria 1. SKS:n Toimituksia 724 : 1. SKS, Helsinki.

Kirjallisuutta

• Nummelin, Juri & Halme, Jukka & Polvinen, Sari: Historiallisen romaanin taitajia 1. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-733-9
• Nummelin, Juri & Halme, Jukka & Polvinen, Sari: Historiallisen romaanin taitajia 2. Helsinki: BTJ-Avain, 2011. ISBN 978-951-692-826-8

Aiheesta muualla

• Lisää luettavaa aiheesta Historiallisia romaaneja on Wikiaineistossa