Hiekka (Viipuri)

  Hiekka oli Viipurin kaupunginosa, joka sijaitsi keskustan länsipuolella Linnasaaressa.

Historia

Hiekka ja sen lähellä oleva Pikiruukki olivat viipurilaisten kauppamiesten vanhoja teollisuus- ja varastoalueita. Kaupungin kauppamiehillä oli siellä jo 1740-luvulla ainakin neljä pikikeittämöä, ja myöhemmin niiden lukumäärä lisääntyi. 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla Linnansalmen rannalla oli Hiekan lastauspaikka, johon muutamat yksityiset rakensivat itselleen pienet asuintalot. Maistraatti oli tosin kieltänyt yksityisiä rakentamasta tälle alueelle, mutta kun kaupungilta puuttui asuntotontteja, rakentelu jatkui ja salmen rannalla oli jo 1850-luvulla vähäinen esikaupunki. Uudempi osa Hiekkaa, joka alkuaan tunnettiin samannimisen patterin mukaan Paulovskin nimellä, on asutettu myöhemmin.

Vuonna 1900 Hiekassa oli 111 taloa ja alueen asukasluku oli 2 031. Hiekan kansankoulu oli rakennettu vuonna 1907 (lisärakennus vuonna 1930) ja kappeli vuonna 1911.

Maanomistus saarella kuului suurimmaksi osaksi Monrepos’n kartanolle. Asutuksen kehittyminen oli pääosin riippuvainen kartanosta, koska se omisti melkein kaiken rakennustarkoituksiin soveltuvan maan. Maat oli pakkolunastettu Nicolay-suvulta vuonna 1921. Vuonna 1939 Hiekassa oli 222 taloa ja niissä asui 3 386 ihmistä, joista 93 ulkomaalaisia.

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Hiekan Viipurin kaupunkiin kuuluvassa osassa oli 129 asukasta, joista 125 oli suomenkielisiä, yksi ruotsinkielinen ja kolme muunkielisiä. Viipurin maalaiskuntaan kuuluneessa osassa oli 1 914 asukasta, joista 1 851 oli suomenkielisiä, 17 ruotsinkielisiä ja 46 muunkielisiä.

Teollisuus

Hiekan suurin työnantaja oli vuonna 1889 rakennettu ja vuosina 1925 ja 1937 uudistettu Viipurin Sahan Vekrotniemen sahalaitos, jossa oli töissä muutama sata työläistä.

Yhdistyksiä

• Monrepoon työväenyhdistys
• Hiekan nuorisoseura
• Hiekan Sauna-Osuuskunta

Tunnettuja asukkaita

• kenraali Woldemar Hägglund

Lähteet

• J. O. Rauhala: Hiekkalaisten yhteistoiminta ja muita elämänvaiheita. Saunakulttuuri-säätiö, 1952.