Herreys
Herreys on ruotsalainen pop-yhtye, jonka muodostavat kolme ruotsalaista mormoniveljestä: Richard, Louis ja Per Herrey. Yhtye voitti vuoden 1984 Eurovision laulukilpailun kappaleella Diggi-loo diggi-ley. Herreysiä pidetään Euroviisujen ensimmäisenä poikabändinä, sillä he tanssivat yhdenmukaista koreografiaa. Richard ja Louis Herrey ovat myös viisuhistorian ensimmäiset teini-ikäiset miesvoittajat: Richard oli 19 vuotta ja 260 päivää, Louis 18 vuotta ja 184 päivää. He ovat edelleen nuorimmat miehet, jotka ovat voittaneet Eurovision laulukilpailut. Herreys on myös ainoa Eurovision laulukilpailun voittanut trio. Muistiin jäivät myös nuorukaisten esiintymisasut: valkeat housut, kirkkaanväriset paidat ja ikoniset kultaiset kengät.[1]
Herreys | |
---|---|
Richard ja Per Herrey vuonna 2016 |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1984–2014 |
Tyylilaji | pop |
Kotipaikka | Ruotsi |
Per Herrey työskentelee Göteborgin oopperassa juristina ja toimii Ruotsin muusikkojen liitossa neuvonantajana. Louis Herrey on tehnyt työuransa opettajana ja rehtorina mormonikirkon koululaitoksessa. 2020-luvulla hän opiskeli personal traineriksi. Richard Herrey on julkaissut sooloalbumin, toiminut radiojuontajana, esiintynyt musikaaleissa ja tv-ohjelmissa. Hänet valittiin vuonna 2019 Maltillisen kokoomuksen kansanedustajaksi, mutta hän menetti paikkansa syyskuun 2022 vaaleissa. Hän on toiminut myös ravintoloitsijana Tukholmassa. Yhtye esiintyy edelleen satunnaisesti. [2]
Diskografia
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Herrey’s – Diggi loo, diggi ley (1984) RETROPOP. 3.11.2022. Viitattu 3.11.2022.
- ↑ Mormoniveljekset nousivat yhdessä yössä tähdiksi, mutta kulisseissa muhi karu tilanne – miljoonat törsättiin, manageri-isä sai potkut ja kiertueesta tuli fiasko Ilta-Sanomat. 30.10.2022. Viitattu 30.10.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- Richard Herreyn kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)